Kristinuskoon ei liity mitään oikeutettua sotaa

Kolimnisti dosentti Niko Huttunen kirjoittaa oikeutetusta sodasta. Hänellä on mennyt kristinuskon ydin ohi ilman havaintoa eli opinnot hukkaan.

Kristonusko ei tunne oikeutettua väkivaltaa ja vielä vähemmän sotaa. Tämä on opin aivan perusadioita eikä se muutu ajan mukana teoreetikkojen päätöksellä.

Juuri tämä ehdottomuus tekee opin seuraamisesta niin vaikeaa. Kristinuskoa on hävytöntä lähteä tulkitsemaan uudestaan ihmisten halujen ja tarpeiden mukaan. Se ei toimi niin.

Pappien ei kuulu siunata aseita eikä tappamista millään perusteella. Me ihmiset teemme mitä teemme, muttei sotketa siihen hienoa oppia ryhtymällä sitä vääntämään.

Moni luulee Vanhan testamentin sotaisuuden olevan merkki tulkinnanvapaudesta. Muistetaan, että Vanha testamentti on juutalaisten heimojen historian ja tarujen sekoitus. Se ei ole kristinuskon pohja koskaan ollutkaan. Siksi meillä on Uusi testamentti ja Jeesuksen opetukset.

    • Raamatussa ei ole mitään ’älä tapa’ kieltoa, sillä ko käsky kuuluu: ’Älä karauta päälle’ ja se oli tarkoitettu vain juutalaisille, jotka eivät saaneet karauttaa oman man kansalaisen kimppuun.

    • Puhut Hämäläinen vasten parempaa tietoasi. Lo ratzach on kirjaimellisesti ”älä ratsasta päälle” eikä käsky se ole ollut esteenä Jumalan itsensä myöhemminkin Raamatun mukaan ihmisille antamilleen tappokäskyille.

    • Totta kai kristinusko on rauhan uskonto. Kun maailmassa on sotia niin kristitty osallistuu niihin hyvällä omalla tunnolla. Käsky älä tapa ei koske sotaa, siksi aseetkin ja sotilaat voidaan siunata. Kristinusko ei kiellä esivaltaa kantamasta aseita. Monet ammattisotilaat ovat kristittyjä. Puolustus tai hyökkäys-sotaan kristitty voi osallistua. Samaan aikaan kirkot rukoilevat rauhan puolesta. Vt:n sotatekstit kuvaavat samoja asioita joita kohtaamme maailmassa ja uudessa testamentissa. Vt:ssä uskottiin samaan Jumalaan kuin Ut:ssa. Kirkon kirja on myös Vt jota luetaan melkein jokaisessa jumalan palveluksessa.

    • Sami Paajanen, millä perusteella Kristitty voi osallistua hyökkäyssotaan ja tappaa siviilejä, lapsia ja muita viattomia?

    • ”Totta kai kristinusko on rauhan uskonto. Kun maailmassa on sotia niin kristitty osallistuu niihin hyvällä omalla tunnolla.”

      Melkoinen oksymoron.

  1. Kun kristinuskosta tuli Rooman keisarikunnan valtauskonto oli välttämätöntä tarkistaa alkuseurakunnan asenteita esivallan viroissa toimimiseen nähden, ja kristinuskon valtavirraksi tuli käsitys, että kristitty voi toimia kaikissa valtion viroissa, myös sotilaana ja pyövelinä, joiden virkaan kuuluu surmaaminen yhtesikunnallisen lain perusteella. Siksipä nykyisenäkin aikana useimmat kirkkokunnat ja enemmistö kristityistä pitää oikeutettuna toimimista laillisen esivallan palveluksessa sotilaana. Tähän asenteeseen liittyy sitten pohdinta oikeutetusta sodasta. Hieman yksinkertaistaen voi sanoa, että puolustautuminen hyökkäystä vastaan on yleensä oikeutettu, mutta hyökkäyssota yleensä ei. Toki kristittyjen joukossa on kautta aikojen ollut myös radikaalipasifisteja, jotka ajattelevat, että kansallinen itsepuolustuskin on sellaista toimintaa, johon kristitty ei voi osallistua.

    • Pitäisikö sinusta esim. pyövelinammatti siis perustaa uudelleen ja palauttaa kuolemantuomio? Olisihan se lähempänä alkukristillistä rakkaudenyhteisöä?

    • Vastustan kylläkin kuolemantuomion käyttöä monestakin pätevästä syystä. Mutta 1900-luvulle asti se oli käytössä lainmukaisena rangaistuksena useissa länsimaissa ja on vieläkin esim. eräissä USA:n osavaltioissa. Nykyaikana en voisi hyvällä omallatunnolla toimia sähkötuolin napinpainajana, mutta jos olisin vielä Suomen puolustusvoimien reservissä tulenjohtajana, kuten olin 1970-90-luvuilla, en pitäisi vääränä antaa tulkomentoja, jotka ohjaisivat tykkitulen hyökkäävän vihollisen joukkojen päälle.

    • Sahama, mitä kerroit on todellista historiaa, muttei millään tavoin nristinuskoa. Kristitty ei voi olla sotilas. Hän on jotain muuta kugen virkamies tai palkkasotilas.

  2. Jos Kristinuskon Jumala on sama kuin se Jumala, joka loi maailman, niin Kristinuskon Jumala on oman ilmoituksensa mukaan muuttumaton. Ja yhtä lailla oman ilmoituksen mukaan sodan Jumala.

    Kristityille on tietysti äärimmäisen kiusallista, että jumalansa valuu verta ja kuolemaa, mutta ei se asian valkopesulla siitä miksikään muutu. Jumala on ollut Raamatun mukaan tappaja alusta asti.

    • Antero, mitäs kiusallista tuossa nyt on. Kristitty voi osallistua hyökkäys sotaan, Antero miksi ei voisi. Peruste Raamatulla, minä jo perustelin.

    • ”Jumala on ollut Raamatun mukaan tappaja alusta asti”.

      Tarkoitit varmaan että joidenkin Raamatun kirjoittajien näkemys Jumalasta on sotaisa ja joidenkin rauhanomainen. Siis jos luetaan Raamattua kuin ateisti, siten että Jumala on Raamatun kirjoittajien luoma hahmo.

    • Tarkoitan etten ymmärtä miksi et voi esittää asioita yksinkertaisesti niinkuin itse ne näet. Johdonmukaisesti.

    • Kontekstista riippuen käsittelen aihetta joko uskonnolliselta tai uskonnottomalta näkökulmalta.

      En nyt oikein saa kiinni siitä, miten tämä voi olla epäselvää tai ihmettelyn aihe.

    • Kristinusko ei kiellä esivaltaa kantamasta aseita. Tässä on hyvä Raamatullinen perusta, josta Paavali puhuu.

    • Jos ajatellaan, että hyökkäyssota on kristitylle ok, niin ”älä tapa” on tyhjä lause.

      Toki se oli sitä jo silloin, kun sitä tarinan mukaan kirjoitettiin. Jumalan kansahan tappoi naapurikansoja sen minkä ehti.

    • Antero Syrjänen Raamattu ja sen sanoma on etenevä eli kun ihminen teki syntiä ja Jumala karkoitti ihmiset luoltaan niin sen jälkeen Jumala on kutsunut ihmistä monella tavalla takaisin luokseen, siis VT.n puolella viimeisin on israelin kansan vaiheet, niissä Jumala voimallaan näytti kuinka haluaa ihmisen elävän tahdossaan, laki. Kuinka siinä kävi, ei ihminen omassa voimassaan pysty elämään lain mukaan ja niinpä israelilaisia kohtasi Jumalan hylkäys juutalaiset elivät toisen vallan alla kun Jeesus tuli maan päälle. Jeesus tuli kutsumaan Jumalasta eronneita (syntisiä) parannukseen eli kääntymään pahoilta teiltään takaisin Jumalan yhteyteen.

      Se etteivät juutalaiset ottaneet Jeesusta vastaan vaan antoivat Hänet ristiinnaulitsettavaksi avasi Jumalan kutsun parannukseen kaikelle maailmalle, tätä on evankeliumi.

      Pietari sanoittaa sen hyvin mitä ihmisen tulee tehdä kun Jumala kutsuu:

      38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.(Ap.t.2)

      Siis jokaisen ihmisen on itse tehtävä parannus Jumalan kutsuessa, enää ei ole kansakuntien ”uskoa” tai kirkkoa.

  3. Yksi näkemys on se, että sota alkaa vasta puolustuksesta, toisin sanoen, jos antaa vihollisen vain kävellä maahan, eikä vastusta silloin ei synny sotaa. Jokainen arvaa kumman puolen keksintö tuo on.
    Se syntyi aikana jolloin Saksa tunkeutui Puolaan, mutta voi olla jo vanha roomalainen antiviisaus.

    Uskonnollinen armollisuuskäsitys on ollut sitä mieltä, että niin sanottu toisenposken kääntäminen, joka tarkoittaa vähän samaa kuin edellinen, mutta oletuksella, että antautuminen, kilttinä ja armollisena oleminen saa vastapuolessa aikaan mielenmuutoksen, se, tai ne muuttuvat hyviksi ihmiseksi, jotka eivät tee enää pahaa.

    Käytäntö on osoittanut, että tuo ei toimi, Rooma ei muuttunutJeesuksen ristille menemisestä miksikään, eivätkä Natsit muuttuneet hyviksi ihmisiksi, vaikka juutalaiset menivät kiltisti kaasukammioihin ja polttouuneihin. Kukaan ei edes katunut tekojaan.

    Jeesuskin sanoo osuvasti, että teille on parempi, kun minä menen pois ja lähetän teille toisen puolustajan, totuuden hengen.

    • Tuolla tarinalla esimerkkinä vesität koko uskonnon ytimen. Voit kehittää ihan oman oppisi, joka istuu elämäntyyliisi eikä rajoita.

  4. Jumala hajoittaa ne, jotka sotia rakastavat. Tämän Jumala Raamatussa myös vahvistaa. Esimerkkinä tästä ovat mm. amorilaisten ja kanaanilaisten kuningaskunnat (4Mo21:21 ss.) Jumala ei halunnut israelilaisten aloittavan sotaa, vaan heille tarjottiin rauhaa, mutta kun nämä valtakunnat aloittivat ja pakottivat Jumalan kansan puolustautumaan, täytyi niiden kaikkien joutua tappiolle. Sensijaan israelilaiset joutuivat tappiolle, kun he halusivat käydä kanaanilaisten kimppuun minkään pakottamatta heitä siihen (4Mo14:45). Puolustautuminen ja itsepuolustus ovat näinollen oikea taistelun syy.

    • Vanha testamentti ei ole kristinuskon perusta vaan juutalaisten heimojen historiaa ja taruja ajalta paljon ennen Kristuksen syntymää. Jollet ole juutalainen niin voit unohtaa VTn.

Juuso Hämäläinen
Juuso Hämäläinen
Olen viisi vuotta työeläkkeellä ollut helsinkiläinen ja moninkertainen maahanmuuttaja. Olen palvellut useissa pienissä ja suurissa ict -alan yrityksissä, toiminut kymmenissä maissa sekä yrittäjänä.