Kristillinen sanoma koskee myös yhteiskuntaa ja koko elämää

Kristillinen sanoma koskee myös yhteiskuntaa ja koko elämää. Siksi myös poliittisia aiheita voidaan käsitellä saarnoissa. Jeesus otti kantaa myös oikeudenmukaisuusasioihin. Synti voi olla Jumalan tahdon vastaisia tekoja ja asioita myös yhteiskkunnallisissa asioisssa. Luterilaisessa maailmassa vierastetaan poliittisia kannanottoja, mutta katolinen kirkko ottaa Jeesuksen tavoin kantaa myös yhteiskunnallisiin eli poliittisiin asioihin, koska Jeesuskin teki niin. Jumalan tahtoa pitäisi noudattaa kaikkialla, ei vain vapaa-aikana omassa elämässä. Moni hyväosainen ei halua kuulla yhteiskunnallisia saarnoja. Kodittomuus, köyhien ja sairaiden tai vammaisten ja vanhusten kohtelu on monien kohdalla päähän potkimista tämän päivän Suomessa ja sellaisten puolueiden ja poliitikkojen toiminta on väärin eli syntiä.

    • Kristillistä on katsoa tulla julki kuten olla hiljaa.

      Olemme hurjassa tilanteessa niin maassamme kuin muualla.

      Herätyksen ääni on aina hyvä ääni.

    • Nyt meni yli sopivaisuuden rajan. Mikä on ”tällä älykkyysosamäärällä” se määrä ?

    • Älykkyysosamäärästä en tiedä, mutta tämä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta kun sama blogisti tuuttaa koko etusivun täyteen omia blogejaan.

    • Charlotta : Jätkä julkaisee viisi blogia vartissa ja aiemmista vastaavista tempauksistaan hyvin tietäen, ettei näin kuulu menetellä, niin kyllä se järjen köyhyyttä minusta osoittaa.

    • Timo : Kerropa, ketkä käyvät henkilöön kiinni ihan toistuvasti sinun mielestäsi? Ihan uteliaisuudesta kysyn.

      Omasta puolestani myönnän heti, että tässä p.o. tapauksessa mulla keitti vähän yli. Minua vain rupesi risomaan, että sama jätkä vuodesta toiseen heittää yli laidan palstan yhteiset pelisäännöt. Hän sanoo samalla myös olevansa kasvatuksen ammattilainen. Tässä on minun mielestä jotakin, joka ei matsaa.

      Mutta joo, yritän kyllä noudattaa tämän palstan ylläpidon ohjeita.

  1. Kyykäärmeen sikiö

    Oliko Jeesus todella olemassa oleva henkilö, vai onko hän vain hengestä syntynyt romaanihahmo, jonka mielipiteitä halutaan toistaa antisemitismin vahvistuksina ja Jeesuksen kautta jumalan sanana.

    Hyvä jos Jeesus tulisi takaisin, voisi kysyä, että mitä sinä todella sanoit ja mitä muut ovat keksineet sinun sanoneen ja siten oikeuttaneet oman sinnikkään juutalaisvihansa jumalan sanana.

    • Miksi ei, väki osallistumisessa voisi lisääntyä hurjasti.

      Toinen asia on tykkäisivätkö pappimme ääriään täynnä olevasta kirkkotilasta. Sehän antaisi puhdin pohdetta ilmaistuun sanaan.

Pasi Toivonen
Pasi Toivonenhttps://kaulahuiviblog.wordpress.com
Olen kasvatuksen ammattihenkilö ja tietotekniikan käyttäjä Suomesta. Harrastuksia ovat liikunta, tietotekniikka, valokuvaus ja teologia.