Kristillinen avioliitto – uskollisuus

Martti Luther: ”Uskollisuus tekee avioelämän avioelämäksi ja sitä onkin koko avioelämä, sitä uskollisuutta, jonka he ovat luvanneet toinen toisellensa. Niin puhuvat he siitä. Siinä on avioelämän pysyväisyys, ei, että rakastavat toinen toistansa, sillä silloinhan olisivat ne, jotka avioliiton ulkopuolella toisiinsa pitäytyvät myöskin avioväkeä, vaan uskollisuudessa, että toinen sanoo toiselle: Minä olen sinun ja sinä olet minun. Tämä on avioelämää”.

Martti Luther; Häälahja eli neuvoja pitämään Jumalalle otollista ja siunattua perhe- ja avioelämää.

b2ap3_thumbnail_Uskollisuus.jpg

Miksi aviorikoksen tekemisen on Jumalan tahdon vastaista; kymmenen käskyä, älä tee huorin (2. Moos. 20:14)?

Miksi uskollisuus aviopuolisolle, avioelämän sitovuus ja pysyvyys on tärkeää?

Miksi jotkut tilanteet (esim. pikkujoulut) voivat laittaa koetukselle uskollisuuden omalle aviopuolisolle?

Miten haureus poikkeaa muista synneistä (vert. 1. Kor. 6:15-20)?

Miksi vaikeuksien voittaminen yhdessä oman aviopuolison kanssa on parempaa kuin ohimenevät mielihyvät jonkun toisen kanssa? 

Miksi Kristuksen seurakunnan (morsian) pitää olla aina uskollinen yljälle, Kristukselle?

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

  1. Onko sana muuttunut todeksi kaikkialla, missä se on kuulunut ja kuultu? Se onkin asia erikseen.

    Martti Pentti, kiitos erinomaisesta kysymyksestä. Tänäpänä täällä Suomessa on kristilliseen porukkaan sekoittunut susia, jotka viskelevät kivillä uskovia niinpaljon kun kerkiävät. On aina helppo heitellä toisia kivillä kun itsellä on huono omatunto oman vaelluksen johdosta. Kysymyksesi on hyvä ja katsoa kannattaa ainoastaan lähipiiriin ja itseen.

  2. Mikälainen on avioliiton, perheen seurakunnan välinen suhde, ja kuinka tiukasti näiden kahden välinen suhde on sidottu ?
    Tähän saatetaan antaa vastus: perhe on yhteiskunnan perussolu, mutta kirkon tehtävä on hengellinen ? Mielestäni Martti Luther antaa tähän kysymykseen oivallisen vastauksen Kirjoituksessaan: Häälahja elikä neuvoja pitämään Jumalalle otollista ja siunattua perhe ja avioelämmää;
    Hän kirjoittaa: ” Avioliitosta on puhuttava ja ajateltava kunniotuksella, koska me kaikki olemme alkuamme siitä, eikä se ole ainoastaan yhteiskunnan, vaan myös seurakunnan ja Kristuksen valtakunnan taimilava ja istutus maailmanloppuun asti”.
    Tässä on mielestäni sanottu kauniisti periaate, jonka kanssa on hyvä elää kristillistä avioelämää, toinen toistaan kunnioittaen ja opettaen omat lapsensakin elämään Jumalan sanan opetusten mukaan.

  3. ”Tänäpänä täällä Suomessa on kristilliseen porukkaan sekoittunut susia, jotka viskelevät kivillä uskovia niin paljon kuin kerkiävät.” En minä tätä tarkoittanut. Viskelkööt.
    Kyselin sitä, onko julistettu sana saanut sen aikaan, että nämä kukoistavat ihmisten kesken: rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä? Nämä kai olisivat ne seurakuntamorsiamen kauneimmat korut.

  4. Avioliitosta on puhuttava ja ajateltava kunnioituksella, koska me kaikki olemme alkuamme siitä, eikä se ole ainoastaan yhteiskunnan, vaan myös seurakunnan ja Kristuksen valtakunnan taimilava ja istutus maailmanloppuun asti”.

    Tässä on mielestäni sanottu kauniisti periaate, jonka kanssa on hyvä elää kristillistä avioelämää, toinen toistaan kunnioittaen ja opettaen omat lapsensakin elämään Jumalan sanan opetusten mukaan.

    Martti Pylkkänen, kiitos hienosta kommentista. Olen täysin samaa mieltä.

  5. Kyselin sitä, onko julistettu sana saanut sen aikaan, että nämä kukoistavat ihmisten kesken: rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä?

    Martti Pentti, kiitos hyvästä kommentista. Hengen hedelmät ovat Jumalan aikaan saamaa muutosta jokaisessa kristityssä. Voisiko ajatella, että uskovaisten päälle kivien viskelijöiltä puuttuu Pyhä Henki, josta olisi seurannut Hengen hedelmät?

  6. Elämä on monimutkaisempaa kuin ideaaliseen suunnitelmaan kuuluu.

    Vaikeuksien voittaminen yhdessä aviopuolison kanssa syventää avioliittoa.

    Anteeksi antaminen tekee avioelämän avioelämäksi.

    Näin 50 vuoden avioliiton jälkeen ajattelee.

    May, kiitos erinomaisesta kommentista. Anteeksi antaminen on tärkeää. Anteeksi antaminen on helpompaa, jos aviopuoliso nöyrtyy myöntämään virheensä ja pyytää anteeksi. Kuinka kommunikoida silloin kun olen tehnyt väärin tai koen aviopuolison tehneen jotain sellaista mikä mielestäni ei ole oikein? Näen niin, että silloin on ensimmäisillä sanoilla suuri merkitys.

  7. Vastoin käymisten arvon ymmärtää usein vasta jälkikäteen, kun Herra antaa niiden opetukselle kasvun ja itse ymmärtää niidenkin tarkoituksen ja siunauksen. Elämä saa silloin rukiisen maun.

    Kun Herra siunaa

    ”Jos oisi koti köyhäkin,
    se asunto on herttaisin,
    kun Herra siunaa.
    Ja leiväks’ kasvaa murunen,
    ei lopu jauhot vakkasen,
    kun Herra siunaa.

    Ihana aamuhetki on
    ja joka askel vaaraton,
    kun Herra siunaa.
    Ei synkkä yökään peloita,
    sä olet aina turvassa,
    kun Herra siunaa.

    Ja lapsi kasvaa, vaurastuu,
    kuin kesämailla nuori puu,
    kun Herra siunaa.
    Ja hyvä siemen oraallen
    käy sydämissä pienoisten,
    kun Herra siunaa.”

    1898.
    Hellén, Immi 1930

  8. Eija, kiitos hyvästä kommentista ja runosta. Näin on. Vaikeuksien arvon huomaa vasta myöhemmin.

    Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää. (1. Kor. 10:13)

    ”Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee; sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa.” Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita? Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia. Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme? Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään. Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut. (Hepr. 12:5-11)

Kirjoittaja

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.