Kotimaan somekeskustelun herättämiä ajatuksia

Entisenä somevastaisena nuorena ja nykyisenä osittain somemaailmassa työtään tekevänä kauppakeskuspappina Antti Bergin artikkeli kirkon some-elämästä herätti ajatuksia. Olen samaa mieltä siitä, että kirkon läsnäoloa somessa tarvitaan. Berg kuvaili, kuinka kirkko tarvitsee ”tavallisia ihmisiä, jotka ovat halukkaita puhumaan sosiaalisessa mediassa kirkosta ja uskosta.” Samalla hän pohtii, kuinka pieni kirkon somejalanjälki on. Toki tekemistä riittää yhä, mutta mielestäni somessa on kuitenkin jo nyt avoimesti näkyvillä monia kirkon työntekijöitä ja seurakuntalaisia. Ovathan kirkon työntekijät myös itsekin seurakuntalaisia ja siten esimerkkejä Bergin mainitsemista ”tavallisista ihmisistä”. Moni somessa aktiivisesti läsnä oleva kirkon työntekijä tai seurakuntalainen on ihmisille tuttu paikallisella tasolla, vaikka ei välttämättä olisi tunnettu valtakunnallisesti. Tätä ei kannata mielestäni väheksyä, sillä kirkon elämää niin maaseudulla kuin kaupungeissa tulee rohkeasti pitää esillä. Kirkko tarvitsee nykyaikana avoimuutta ja somen kautta voidaan avata kirkon arkea ihan uudella tavalla.

En allekirjoita täysin Bergin tapaa vertailla kirkollisten henkilöiden someseuraajien määrää julkisuudessa olevien henkilöiden seuraajamääriin. On hyvä muistaa, että monet eivät julkisesti halua somessa seurata kirkollisia tahoja tilaamisten ja tykkäämisten muodossa. Usko ja siihen liittyvät asiat koetaan yksityiseksi, eikä omaa vakaumusta haluta alleviivata. Sen takia en tuijottaisi liian tarkasti someseurakuntalaisten määrää. Kirkon ja sen työntekijöiden seuraajamäärät eivät valtakunnallisella mittapuulla päätä huimaa, eikä mielestäni tarvitsekaan. Kirkon ei tarvitse tavoitella muun somemaailman lukuja ja seuraajamääriä. Tärkeää ei ole numeroiden tuijottaminen, vaan kirkon läsnäolo ihmisten arjessa. Tämä läsnäolo on osaltaan Kristuksen kaste- ja lähetyskäskyn toteuttamista, kirkon sanoman viemistä sinne missä ihmiset muutenkin ovat.

Olen siitä harvinaisessa asemassa, että läsnäolo somessa pappina ja työn siellä tekeminen on osa työtäni kauppakeskuspappina. Olen kiitollinen siitä, että työnantajani näkee somessa tehtävän työn merkityksen. Sometyötä tekevänä ja yli vuoden työstäni tubettaneena voin sanoa, ettei sometyön arvostus kirkossa ole kovin korkealla. Usein sitä ei nähdä oikeana työnä, vaan kivana puuhasteluna muun työn päälle ja työpäivän jälkeen tehtäväksi. Siinä missä printtilehtien sisällöistä maksetaan toimittajille, somesisältöjen odotetaan tapahtuvan vapaaehtoistyönä. Tämän asenteen on muututtava, jos kirkon halutaan olevan somessa aktiivisemmin läsnä. Samoin sometyöhön on annettava riittävästi työaikaa ja kunnolliset välineet. Monissa seurakunnissa tähän on herätty, mutta tekemistä asenteiden muuttamiseksi riittää. Kritiikkiä kirkollisia somepersoonia ja heidän työtään kohtaan on helppo esittää, mutta kuinka moni olisi valmis laittamaan itsensä somessa likoon?

Sometyötä tekevänä kohtaa väistämättä arviointia työstään. Toisinaan olen itsekin kuullut kommenttia, ”ettei se Emilia mitään tee, kun istuu vaan koneella tai näpyttelee puhelintaan”. Somessa on kuitenkin hurjasti näkymätöntä työtä, jota muut eivät näe. Sielunhoidolliset keskustelut viestien välityksellä jäävät vaitiolovelvollisuuden piiriin eikä kukaan muu yhteydenottojen määrää tiedä kuin työntekijä itse. Materiaalin ideoiminen, kuvaaminen ja esimerkiksi videoiden editoiminen on työlästä hommaa, joka helposti haukkaa useamman tunnin. Kaikesta tästä työstä ulkopuolisille näyttäytyy vain murto-osa eikä somessa työn tekemisen laajuutta kovin usein ymmärretä. Sometyön ei myöskään tarvitse olla seurakuntarajoista kiinni, vaan some antaa mahdollisuuden palvella Kristuksen kirkkoa aina ja kaikkialla. Jollekin somen kautta koettu yhteys kirkkoon voi olla asia, joka lopulta rohkaisee astumaan kirkon kynnyksen yli pitkänkin tauon jälkeen.

2 kommenttia

  • Jouni Parviainen sanoo:

    Emiliapappi: “Kirkon ei tarvitse tavoitella muun somemaailman lukuja ja seuraajamääriä. Tärkeää ei ole numeroiden tuijottaminen, vaan kirkon läsnäolo ihmisten arjessa.”

    Olen samoilla linjoilla. Jeesuksen käyttämä mittapuu evankeliumin työssä yhden ihmisen hyvälle hedelmälle on nimittäin 30, 60 tai 100. (Mark. 4:20; Matt. 13:23).

    Suuret seuraajaluvut eivät ole tae sanoman ymmärtämisestä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • emiliapappi sanoo:

      Olen Jouni samaa mieltä siitä, että suuret seuraajaluvut eivät ole tae sanoman ymmärtämisestä. Henkilökohtaisesti koen tärkeäksi sen, jos voin kohdata yhdenkin ihmisen niin, että hän tulee kuulluksi, kohdatuksi ja sanalla ravituksi. Jumalan työ meissä ei onneksi ole meistä ihmisistä ja määristä kiinni.

      Ilmoita asiaton kommentti