Kommentti: Jos tavalliset ihmiset eivät kerro kirkosta somessa, kirkko ajautuu syvälle marginaaliin

Kirkko haluaa painottaa viestinnässään moniäänisyyttä: seinät ovat leveällä ja katto korkealla. Samalla huomattava osa ihmisistä muodostaa kirkkosuhteensa juuri median kautta.

Sosiaalisen median luulisi olevan kirkolle kuin taivaan lahja.

Some on muuttanut tiedonkulun suunnan. Ennen tieto kulki ylhäältä alas eli hallituksilta, kunnilta ja sanomalehdiltä kansalaisille, kuntalaisille ja yleisölle. Nyt se leviää eri suuntiin kunkin omassa sosiaalisessa verkostossa.

Mitä tekee kirkko? Luottaa perinteisiin viestintämuotoihin, kuten tiedotteisiin, haastatteluihin, kolumneihin ja esiintymisiin kirjamessuilla. Panokset somessa ovat poikkeuksia lukuun ottamatta vaatimattomia, seurasi asiaa sitten seurakuntien tai kokonaiskirkon tasolla. Panosten puuttuminen on vaarassa ajaa kirkon marginaaliin.

***

Kirkon somejalanjälki on häkellyttävän pieni suhteessa yhteisön kokoon. Sama ongelma riivaa toki myös muita vanhoja instituutioita, kuten valtioita, kaupunkeja tai kuntia. Miten viestiä moniäänisestä yhteisöstä siten, ettei tule astuneeksi jonkun varpaille?

Sosiaalisessa mediassa leviävällä tiedolla on omat portinvartijansa. Heidän asemaansa ei määritä työpaikka tai titteli vaan verkostoituminen. Tavallisetkin kansalaiset voivat olla julkkiksia somessa, jos he viettävät siellä paljon aikaansa, ovat riittävät aktiivisia ja herättävät seuraajissaan tarpeeksi tunteita.

Onkin paljastavaa pohtia, ketkä ovat kirkon näkyvimpiä äänitorvia sosiaalisessa mediassa.

Pikaviestipalvelu Twitterissä presidentti Sauli Niinistöllä on 146 000 seuraajaa. Kirkon näkyvimmällä päättäjällä arkkipiispa Tapio Luomalla on runsaat tuhat seuraajaa. Ero on huimaava, sillä kumpikin tviittailee harvoin.

Piispojen päätyö ei ole Twitterissä päivystäminen, eikä kukaan heistä ole siellä kotonaan. Mutta ei ole Niinistökään. Ylipäänsä kirkon asioita käsitteleviä mielipidevaikuttajia on Twitterissä vähän. Yksi heistä, Kirkon viestinnän toimittaja Samuli Suonpää on toki seuratumpi kuin Luoma, mutta hänelläkin seuraajia on alle neljä tuhatta.

Erityisesti nuorten suosimassa Youtubessa on vain muutamia videosisältöä tuottavia pappeja. Heistä ainut tuhansia näyttökertoja keräävä on Olarin seurakunnan nuorisopappi Jussi Koski. Hänen samaa sukupuolta olevien vihkimistä käsittelevä videonsa on kerännyt noin 57 000 näyttökertaa. Määrä kuulostaa suurelta mutta kalpenee, jos sitä vertaa alustan suosituimpien käyttäjien videoihin.

Yksi verkkoon siirtyneistä perinteisistä viestinnän muodoista ovat Yle Areenasta katsottavat jumalanpalvelusten taltioinnit. Ne eivät leviä somessa kulovalkean tavoin, vaan keräävät äärelleen promillen tai kaksi kirkon jäsenistöstä.

***

Miten kirkko saisi äänensä kuuluviin? Verkostoissa valta on käyttäjillä, jotka tuntevat paljon ihmisiä ja joiden sanaa kuunnellaan. Kirkko tarvitsisi tavallisia ihmisiä, jotka ovat halukkaita puhumaan sosiaalisessa mediassa kirkosta ja uskosta. Vaikeaksi heidän löytämisensä tekee se, että Suomessa näitä aiheita pidetään yksityisinä. Yhteiskunnallinen ilmapiiri ei kannusta omasta vakaumuksesta puhumiseen, eikä seurakuntalaisia voi korvasta vetäen saada ajamaan kirkon asiaa.

Toisaalta: kirkon suhtautumisesta samaa sukupuolta olevien vihkimiseen ja turvapaikanhakijoihin on kyllä puhuttu. Kuka puhuisi siitä, mitä kirkko merkitsee ihmiselle? Millainen on minun kirkkoni? Sen sanominen julkisesti muulloinkin kuin seurakuntavaalien yhteydessä saattaisi avata patoja, jotka kirkkokeskustelua ovat somessa pidätelleet.

Kuva: Olli Seppälä

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.