Lohjan Kaivoslammella eilen (lauantaina 14.1.17) menehtynyt harrastelijasukeltaja oli Tikkurilan seurakunnan 58-vuotias kappalainen Heikki Leppä. Suruviesti kerrottiin seurakunnalle tänään sunnuntaina messun yhteydessä Pyhän Laurin kappelissa Vantaalla. Heikkiä jäivät kaipaamaan vaimon lisäksi viisi aikuista lasta.
Heikki Leppä oli innokas bloggari Kotimaa24:ssä. Innostunut, innostava, lukijansa yhä uudelleen yllättävä ja haastava. Kun sukeltajan henkilöllisyys tuli tietooni, ensimmäiseksi mieleeni tuli tämä Heikin K24-blogiprofiilikuva, jossa hän poseeraa sukeltajantamineissaan.
Kirkkomme vanhassa käsikirjassa rukoillaan, että Jumala varjelisi meidät pahalta, äkilliseltä kuolemalta. Ajatuksena lienee ollut se, että on erityisen paha asia, jos kuolema tulee niin nopeasti, että ihminen ei ole ehtinyt, osannut tai viitsinyt siihen millään tavalla varautua.
Heikin tapauksessa ei ole kyse tällaisesta. Vaikka Heikin järkyttyneet läheiset voisivatkin ahdistuksissaan kuvata tapahtumaa juuri pahaksi äkkikuolemaksi, minä en usko siihen. Omaa mieltäni rauhoitti Herättäjä-Yhdistyksen verkkosivujen juttu, johon laitoin linkin tämän tekstin loppuun. Iltalehti tiivistää samasta jutusta olennaisen:
”Todisti sukeltajaparin kuoleman
Sukeltamisesta Leppä innostui Herättäjä-Yhdistyksen verkkosivujen mukaan neljä vuotta sitten Kap Verdellä. Lepälle sukeltaminen oli myös hengellinen harrastus.
- Sukellus on tietynlainen retriitti. Siellä näkee Jumalan luomistyöstä asioita, joita ei pinnalla näe.
Jutussa hän kertoo joutuneensa todistamaan kerran sukeltajaparinsa kuolemaa vierestä.
- Sain hänet pinnalle reilussa kahdessa minuutissa, mutta oli jo myöhäistä, Leppä muisteli.
- Aivan samoin voisi käydä monessa muussa tilanteessa, vaikka laiturilta pudotessa. Mutta ei tapausta koskaan saa pois mielestä.”
Aikaisemmin kirkkokäsikirjassa oli muutamia Rukouksia matkalla oleville. Ennen ei pidetty itsestään selvänä sitä, että reissuun lähtijät ikään kuin automaattisesti pääsisivät perille naarmuitta ja muitta vastoinkäymisittä. Kaikkea voi sattua. Siunausta ja varjelusta matkalle pyydettiin, koska oltiin realisteja: Juuri tuleva matka voi olla se viimeisemme.
Heikkikin oli nähdäkseni ottanut huomioon sen, että hän voi menettää henkensä lempiharrastuksessaan. Aivan samalla tavalla minä itse olen näkövammaisena joutunut hyväksymään sen mahdollisuuden, että voin kohdata matkani pään pelottavassa tieliikenteessä keskellä Helsinkiä, vaikka nuo kadut ja reitit ovatkin vuosikymmenten ajalta minulle peräti tuttuja. Ei tarvita kuin yksi kuski, joka suojatienylitystilanteessa ei kunnioita valkoista keppiäni.
Heikki, tahdon kiittää sinua kaikesta siitä hyvästä, mitä sinun välitykselläsi on niin monen ihmisen elämään tullut. Onnettomuustutkintalautakunta tulee aikanaan kertomaan meille, mikä sukelluksessa meni vikaan. En siitä paljon perusta. Uskon näet siihen, että meille jokaiselle on mitattu elettäväksemme tietty aika, jota emme voi ylittää. Siksi lähtömme voi tapahtua milloin ja missä vain.
Sanasi vedenalaisesta retriitistäsi lohduttavat minua: Niin elämässämme kuin kuolemassammekin me saamme Kristuksen omina olla Jumalan turvallisissa käsissä. Ruttopuiston portissa ovat lohdulliset sanat: ”Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret” (5 Moos. 33:27 a). Noihin käsiin me saamme jättää itsemme ja toinen toisemme. Ja nyt aivan erityisesti sinut, veljemme Heikki.
Tahdon vielä rukoilla Heikin rakkaitten kanssa ja puolesta Lassi Nummen sanoin:
Herra, anna meille rauha.
Ilon ja tuskan ja kaipauksen pyörteiden heittelemille
anna rauha, jossa on nöyrää iloa ja surua
ja voimaa päivän askareen suorittamiseen,
ja samalla tavalla anna rauha
käsille, jotka ovat askareistaan vaipuneet,
silmille, jotka ovat sulkeutuneet lepoon.
Anna rauha, joka yhdistää poisnukkuneet
ja meidät, jotka vielä vaellamme täällä.
Anna rauha, joka käy yli kaiken ymmärryksen.
Sinun rauhasi –
anna se heille ja meille.
Aamen.
* * * * * * * *
Herättäjä-Yhdistyksen kuvaus Heikistä:
https://herattajajuhlat.fi/4023-pappi-sukeltaa-syviin-vesiin
Heikki Lepän armollinen seurapuhe viime kesän Herättäjäjuhlilla Vantaalla:
https://herattajajuhlat.fi/4137-heikki-leppa
En Heikkiä muuten tuntenut, kuin hänen teksteistä täällä. Silti on aivan, kuin läheinen ystävä olisi poissa. Otan osaa suruun.
Pekka: Juuri noinhan asia on. Me voimme toki pintapuolisesti tuntea toisemme hyvänpäiväntuttuina, mutta varmaa on, että tutustuminen ihmisen ajatusmaailmaan esim. juuri blogitekstien välityksellä on lähes tulkoon sama asia kuin pääseminen vierailulle kyseisen ihmisen pään sisään.
Tämä uutinen on järkyttävä, suorastaan vaikea todeksi uskoa. Otan osaa perheen ja muiden läheisten suruun.
Minäkin sain tutustua Heikki Leppään ainoastaan hänen blogiensa kautta. Pidin hänen kirjoituksistaan ja niiden myötä hänen persoonastaan, vaikka en joskus aivan samaa mieltä ollutkaan. Arvostin hänen mielipiteitään, jotka monasti herättivät pohtimaan uusia suuntia omilleni.
On todella aivan kuin läheinen ystävä olisi poissa.
Kuulin tästä eilen enkä halunnut uskoa, että Heikki. Ajattelin, että huhu henkilöllisyydestä on sosiaalisessa mediassa helposti syntyvä väärinkäsitys. Tänään oli jo pakko uskoa. Heikki oli huikea ihminen, viisas, innokas, lempeä, lämmin, asiallinen, intohimoinen, elämänhaluinen. Hän tiesi paljon ja keskusteli paljon, otti kantaa, kuunteli ja vastasi. Hän on ollut K24:n blogistiyhteisön kantavia voimia jo vuosia. Häntä jäävät kaipaamaan ja ikävöimään niin monet! Hänellä olisi ollut vielä niin paljon annettavaa. Hän osasi sanoittaa vaikeita asioita rauhallisesti, kuitenkin koskaan tinkimättä kenenkään luovuttamattomasta ihmisarvosta ja ihmisoikeuksista tai uskon perusteista. Olo on sanaton. Asia on pyörinyt mielessä koko viikonlopun. Ja tietenkin menetys on järkyttävin perheelle ja lähiomaisille. Heidän luonaan ovat varmasti viivähtäneet tuhansien ja taas tuhansien ihmisten ajatukset ja rukoukset näinä päivinä ja tunteina.
Jos Jumala on, hän on suvereeni majesteetti, eikä kysy meiltä lupaa kutsua joku pois tästä ajasta. Samalla haluan uskoa kuten Heikki, että Hän on loputtoman syvä armo, rakkaus ja laupeus – niin julmalta ja väärältä kuin Heikin pois kutsuminen tuntuukin juuri nyt.
Kun luin Herättäjäjuhlien alla tehdyn Heikin haastattelun huolella, tajusin, että meillä oli sama lempivirsi: 310.
Kun me uuvumme niin,
ettei rukouksiin
eikä valvomiseen ole voimaa,
hän on puolustaja,
esirukoilija
eikä heikkoja, huonoja soimaa.
Jos me joudummekin
syvihin vesihin
ratki keskelle kuoleman kauhun,
emme nääntyä voi,
hänen äänensä soi
läpi myrskyn ja helvetin pauhun.
Tue uskoamme,
tue toivoamme,
pidä sielumme tallella aina.
Kuule huutoamme,
sinä auttajamme,
kuvas kirkkaana sieluumme paina.
Heikki Lepän valoisaa muistoa kunnioittaen ja kaikille sureville lohdutusta toivoen, Emilia
Kiitos Hannu kauniista ja niin erikoisen osuvasta muistokirjoituksesta!
Heikki pyrki totuuteen asiallisuuden kautta. Hän oli pääomaa tälle foorumille.
Suruvalitteluni omaisille!
Surullista.
Lämmin osanottoni läheisille.
Emilia Karhu kirjoitti Heikistä:
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/sukellusonnettomuudessa-kuollut-pappi-heikki-leppa-oli-k24-blogiyhteison-kantava-voima/?katselukoodi=00bd0697cab3c4ddb44a171a67a75a11e66b1bcfbbf11c28f3a642cdb697cad7
Nyt pääsi itku… Hyvä, aina asiallinen keskustelija ja bloggaaja on pois. Osanottoni läheisille.
Myös minun osanottoni Heikin läheisille. Ja olemmehan me kaikki täällä kirjoittavat myös kokeneet menetyksen.
Heikki Lepän muistoa kunnioittaen osanottoni hänen omaistensa suruun.
Heikillä oli vahvoja näkemyksiä ja hän osasi niitä myös perustella. Samoin hän antoi meille muille mahdollisuuden perustella omia näkemyksiä. Heikin kanssa saattoi olla eri mieltä, eikä hän itse käynyt henkilöön, vaikka joku toinen olisi hänen henkilöönsä käynyt. En muista tapasinko Heikki Leppää koskaan kasvotusten, mutta täällä blogimaailmassa Heikkin kanssa tuli vaihdettua monia ajatuksia ja väännettyä monta vääntöä.
Tällaisena hetkenä nousee mieleen ajatus, tuliko kenties josskus sanottua jotain sellaista, jonka olisi voinut sanoa toisin ja joka jäi mieltä painamaan. Ehkä niin, mutta rukous kantaa tuonpuoleiseen.
Ilman Heikkiä keskustelyyhtäisöstämme puuttuu jotakin – siis Heikki. Heikki Leppä on nyt siirtynyt ikuisuuden rajan taa, mutta elää edelleen meidän muistoissamme.
Aika yllättävää miten läheisiksi toisillemme olemme tulleet. Sillä ei näytä olevan suurtakaan väliä, mitä mieltä mistäkin ollaan. Jokaisen aktiivisen kirjoittajan poistuminen kanavalalta, on aina surutyön paikka. Saatikka sitten tämä tilanne.
Hyvä sentään kun voimme yhdessä surra.
Saman havainnon olen tehnyt kuin sinäkin, Pekka. On tämä todella merkillinen yhteisö, sekalainen blogiseurakunta, jota ei ainakaan Keskinäisen kehun kerhoksi voi haukkua. Mutta sitten äkkiä…