Kirkon rohjettava tarttua yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo-ongelmiinsa
Mediatiedote 7.2.2016 klo 15 / kirkolliskokousvaalit 9.2.
Evankelis-luterilaista kirkkoa viime vuosina ravistelleet eroaallot ovat useimmiten liittyneet ihmisten väliseen yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon. Muussa yhteiskunnassa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoajattelu on jatkuvasti vahvistunut, mutta kirkko ei ole onnistunut riittävän tarmokkaasti puuttumaan niihin rakenteisiinsa, jotka ylläpitävät ja legitimoivat myös syrjintää.
Vaikka kirkon pappeus on jo 30 vuotta ollut sukupuolesta riippumaton, kysymys jakaa kirkkoa yhä. Kirkossa toimii vahvan jalansijan saavuttaneita lähetys- ja muita järjestöjä, jotka vastustavat naisten pappeutta ohjelmallisesti. Tämä ylläpitää ja uusintaa kielteisiä asenteita ja käytännössä antaa tilaa naisten syrjinnälle.
Viisi järjestöä suhtautuu torjuvasti myös samasukupuolisiin parisuhteisiin ja ilmoittaa, etteivät ne palkkaa tällaisissa suhteissa olevia. Lähetystyössään ne levittävät ”jyrkän homovastaisia oppeja”* ja muun muassa opettavat homoseksuaalisuuden olevan ”esimerkki siitä pahuudesta, jota ilman Jumalaa elävä ihminen harjoittaa ja joka lopulta vie hänet tuhoon”**. Tällaisen opin levittäminen on haitallista ja vaarallista erityisesti maissa, joissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema jo ennestään on huono.
Vuonna 2014 syrjintää harjoittavat lähetysjärjestöt saivat toimintaansa kirkollisveroina koottuja varoja ja seurakuntien kolehteja yhteensä reilut 10 miljoonaa euroa.
Koska järjestöjen toimijoilla on kirkon toiminnassa ja hallinnossa (muun muassa kirkolliskokouksessa) vahva asema, kirkko on toistaiseksi ollut kokonaisuutena kykenemätön puuttumaan näihin ongelmiin. Julkisoikeudellisena toimijana kirkon tulisi noudattaa myös yhdenvertaisuuslakia, joka velvoittaa sitä puuttumaan millä tahansa perusteella tapahtuvaan syrjintään viipymättä ja edistämään yhdenvertaisuutta aktiivisesti.
Syrjinnän tunnistamiseen ja purkuun kirkkoa kannustaa myös Luterilaisen maailmanliiton linjaus*** sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta. Linjauksen mukaan ”epätasa-arvoa luovia rakenteita on tarkasteltava erikseen, vaikka ne ovat yhteydessä toisiinsa erilaisina vallan akseleina”. Tätä tulee linjauksen mukaan tehdä avoimesti ja tosiasiat tunnustaen.
Allekirjoittaneet Tulkaa kaikki -liikkeen kirkolliskokousvaaliehdokkaat kehottavat kaikkia kirkon toimijoita tähän työhön. Ehdokkaat tekevät parhaansa sen puolesta, että kirkko uskaltautuisi tarkastelemaan myös vakiintuneisiin rakenteisiinsa sisältyviä syrjintää tuottavia, ylläpitäviä ja vahvistavia seikkoja yhdessä kaikkien asianosaisten kanssa. Näkökulma tulee kuitenkin siirtää syrjinnän harjoittajien oikeuksista syrjinnän kohteiden kärsimykseen ja heidän oikeuteensa elää vapaina syrjinnästä, hyväksyttyinä ja arvostettuina. Tämä on tärkeää myös koko lähetystyön tulevaisuuden turvaamisen kannalta.
Tulkaa kaikki on kirkon uudistusmielisten liike. Helsingin hiippakunnassa se on asettanut täydet listat ehdokkaita kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaaleihin, jotka pidetään 9. helmikuuta. Kirkolliskokous on kirkon ylin päättävä elin.
Median edustajat ovat tervetulleita vaalivalvojaisiin Hotelli Arthuriin, Vuorikatu 19, Helsinki, 10. helmikuuta klo 17 alkaen.
Lisätietoja ehdokkailta:
Johanna Korhonen
Samuli Korkalainen
Katri Korolainen
Susanna Airola
Sami Ojala
Eppu Rantala
Anna-Maria Soininvaara
Heikki Hiilamo
Kaisa Heininen
Tarja Kantola
Marianna Saartio-Itkonen
Ulla Kosonen
Pirkko Kotila
Sonja Alanko
Jaana Hallamaa
Wiking Vuori
Matti Nokela
Anna Munsterhjelm
Leea Halmetoja
Sari Roman-Lagerspetz
Veronica Saarela
Jukka Rakemaa
Hanna Mithiku
Jaakko Weuro
Lähteet:
*ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston raportti Kansanlähetyksen toiminnasta Etiopiassa, 2014
** Medialähetysjärjestö Sanansaattajien verkossa jaettava radio-opetus, kouluttajana Jukka Norvanto.
*** Luterilaisen maailmanliiton Linjaus sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta 2013, kirkkohallituksen tilaama suomenkielinen käännös 2015
99 kommenttia
Juhani Ketomäki & Martti Pentti
Ensisijainen vastuu valvoa noudattavatko kirkkomme lähetysjkärjestöt kirkon lähetysstategiaa oli vuoden 2015 loppuun kirkon ulkoasian neuvostolla. Kirkon ukoasian neuvoston kanta on siis ollut virallinen kanta ja muiden kannat ovat oletuksia.
Kirkon ulkoasian neuvosto on asetaanut toimikaudeksi 2015 -2018 Kirkon lähetystyön toimikunnan. Kirkkohallituksen ulkomaan-osaston alaisuudessa toimii Kirkon lähetystyön keskus.
Yksikään edellä mainitussta tahoista ei ole moittinut yhdenkään lähetysjärjestöistämme toimvan kirkon lähetystrategian tai muiden kirkkomme yhteistän päätösten vastaisesti. Vastakkaiset kannat ovat siten oletuksia.
Sitähän tässä yritin selittää. Martti Pentin olettamuksesta ovat kulloinkin vallitsevan muodin mukaisia.
Kirkolliskokousehdokkaisiin voi tutustua alla olevasta linkistä.
http://ehdokasgalleria.evl.fi/ehdokasgalleria2016/
Sallittaneen kopioida tähän käsittääkseni tämänkin blogin ”pää-äänenkannatajan” Johanna Korhosen kertomus siitä, miksi hän haluaa kirkolliskokousedustajaksi ja myös hiippakuntavaltuustoon.
”Miksi olet asettunut ehdolle kirkolliskokousvaaliin?”
” Mielelläni jatkan niitä myönteisiä kehityskulkuja, joita viime kaudella saimme alkuun. Kirkon kehittäminen rakkauden, myötätunnon ja välittämisen yhteisöksi on mahdollista. Kirkolliskokouksen oman toiminnan järkeistäminen on mahdollista. Kirkossa vajavaisena yhteisönä on niin paljon hyvää – vahvistetaan sitä samalla, kun autamme kirkkoa vieroittautumaan vanhoista synneistään. Naisten ja homojen syrjinnän on loputtava, ja esim. kaikkien avioliitot on tunnustettava yhdenvertaisiksi.”
Tein mielenkiintoisen havainnon. Espoon hiippakunnan pappisehdokkaista kukaan ei edustanut TK-liikettä. Helsingin hiippakunnan pappisehdokkaista sitä vastoi 9 (nopean laskun jälkeen) ilmoitti olevansa ehdolla TK-liikkeen listalla.
Usein kirkot ja uskonnolliset yhteisöt torjuvat niihin kohdistuvan, ulkoapäin tulevan kriittisen eettisen arvioinnin sillä perusteella, että uskonnollisten yhteisöjen sisäisiä asioita (esim. naisten asemaa, vähemmistöjen asemaa jne.) ei saisi arvioida kriittisesti ulkoapäin. Kriittinen arviointi pitäisi jättää uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvien itsensä tehtäväksi.
Toisaalta sitten kirkossa samanaikaisesti kuulee hyvin paljon sellaista puhetta, että kirkossa ei pitäisi niinkään puhua eettisistä kysymyksistä (esim. kirkon sisäisistä eettisistä epäkohdista), vaan uskon asioista, koska ne ovat kirkon ydinkysymyksiä, toisin kuin eettiset kysymykset. Eettisistä kysymyksistä kun puhutaan niin paljon yhteiskunnassa, ja niistä on niin helppo puhua, kun taas uskon asioista puhuminen on kirkon tehtävä.
Yhteiskunta siis hoitakoon etiikan (paitsi että ne eivät saa puuttua uskonnollisten yhteisöjen sisäisiin eettisiin asioihin, koska niitä ei saisi arvioida ulkoapäin, eli yhteiskunnasta käsin), ja kirkko taas keskittyköön uskon asioihin, eikä etiikkaan (esim. omiin eettisiin ongelmiinsa), koska eettiset kysymykset eivät ole kirkon ydinkysymyksiä.
Uskonnollisten yhteisöjen sisäisiä eettisiä asioita ja ongelmia ei siis saisi oikeastaan arvioida kriittisesti sen enempää ulkopuolelta käsin kuin sisäpuoleltakaan käsin. Ulkopuoliset eivät saa arvioida niitä koska ne ovat uskonnollisten yhteisöjen sisäisiä asioita ja niiden käsittely kuuluu näihin yhteisöihin kuuluville. Mutta kirkkojen jäsenetkään eivät kuitenkaan saisi puhua niistä kriittisesti, koska ne eivät ole kirkon ydinkysymyksiä, ja sitäpaitsi niistä puhuminen ja niihin puuttuminen hajottaa kirkon ykseyttä, repii ihmisten välisiä suhteita, aiheuttaa riitoja, epäluottamusta, ja huonontaa kirkon mainetta ulospäin jne.
Niitä, jotka ovat puuttuneet naisten ja seksuaali-ja sukupuolivähemmistöjen asemaan tai pappien harjoittamaan lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön on syytetty kirkon hajottamisesta ja kirkon maineen mustamaalaamisesta (tällaisia syytöksiä esitettiin katolisessa kirkossa, josta kertoo mm. uutuuselokuva ”Spotlight”). Niitä vl-liikkeen jäseniä, jotka ovat puuttuneet ehkäisykieltoihin, naisten ja lasten asemaan ja hoitokokouskäytäntöihin on syytetty yhteisön hajottamisesta (esim. Johanna Hurtig vl-liikkeessä).
Rotusyrjinnän vastustaminen on repinyt Kristuksen ruumista monissa kristillisissä yhteisöissä. Rotusyrjinnän vastustaminen on hajottanut ihmisten välisiä suhteita ja johtanut epäluottamukseen ja riitelyyn.
Niin paljon helpompaa olisi jättää eettiset asiat niin kuin ne ovat tähänkin asti olleet. Ainakin jos itse kuuluu sellaiseen ryhmään, jota itseään (tai läheisiä), ei kohdella huonosti.
Miksi ei siis vain pidetä esillä sitä mikä yhdistää, eli sitä, että Jeesus pelastaa meidät vain uskon, ei tekojemme tähden? Miksi puhua ikävistä ”yksittäisistä asioista” kuten kirkon sisäinen syrjintä, lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, hengellinen väkivalta, tai siitä, että kirkon lähetystyössä nuorille opetetaan, että homoseksuaalisuus on osoitus vääristyneisyydestä, ja että kristittyjen homoseksuaalien tulee luopua sukupuolielämästä ja perheiden perustamisesta, paitsi jos eheytyvät heteroiksi jne.?
Itse kuulun TK-liikkeen toimintaryhmään ja olen myös allekirjoittanut sen kirjoituksen josta tässä nyt keskustellaan. Valmistelin kirjoitusta yhdessä Johanna Korhosen kanssa.
Mielestäni Kristuksen kirkko kuuluu kaikille. Myös ne, jotka suhtautuvat kielteisesti naispappeuteen, homoseksuaalisuuteen, ja samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin ja sukupuolineutraaliin avioliittoon, ovat kanssakristittyjä ja lähimmäisiä. Pelastus ei riipu näistä asioista.
Eettiset asiat liittyvät kuitenkin uskon asioihin esim. siinä mielessä, että syrjintä ja epäoikeudenmukaisuus voi karkottaa ihmisen uskosta ja seurakuntayhteydestä. Tiedän näin monien kohdalla käyneenkin. Uskoa, toivoa ja rakkautta ei siis pidä kääntää toinen toisiaan vastaan, tai sivuuttaa joku niistä vetoamalla toiseen, tai oikeuttaa epäoikeudenmukaisuutta, rakkaudettomuutta tai syrjintään puuttumattomuutta sillä, että ”kristinuskon ydinkysymys ei ole rakkaus vaan usko”.
Usko, toivo ja rakkaus eivät uhkaa toinen toisiaan, ja vastustan sellaisia ajattelutapoja, joissa ne asetetaan toinen toistaan vastaan. Ne kuuluvat yhteen ja itse haluan pitää ne yhdessä. Ja tämän takia vastustan joidenkin ihmisten syrjintää, siitäkin huolimatta että myös ne, jotka syrjivät, ovat Jumalan rakastamia ja pelastettuja ihmisiä.
”kirkon lähetystyössä nuorille opetetaan, että homoseksuaalisuus on osoitus vääristyneisyydestä, ja että kristittyjen homoseksuaalien tulee luopua sukupuolielämästä ja perheiden perustamisesta, paitsi jos eheytyvät heteroiksi jne.? ” Sari
Jälleen kerran tuo väittämä vaatii perustelun. Missä maassa, mikä lähetysjärjestö ja milloin on noin opettanut? Tuollainen syytös ilman tarkkoja perusteluja on vain pahantahtoinen huhupuhe.
Sari,
onko mahdollista, että sinulla on jäänyt huomiomatta se, että KL on saanut valtion taholta vapauttavan päätöksen KLään kohdistettujen syrjintäsyytösten osalta?
Aiemmin Jukka Kivimäki kommentoi, että mikään kirkon elin ei ole havainnut KLn sen enempää kuin muidenkaan syrjinnästä syytettyjen lähetysjärjestön harjoittavan syrjintää.
Nyt sitten vain odotamme, ketkä tulevat valituiksi seuraavaan kirkolliskokoukseen edustajiksi. Olkoot he sellaisia, joille kirkon ykköstehtävä, julistaa evankeliumia Jeesuksesta syntien sovittajana, on ykkössijalla heidän tehdessään päätöksiä koko kirkkoa koskien. Kun ”hevonen on valjastettu vaunujen eteen” eikä päinvastoin, niin matka etenee oikein. Voisi kai sanoa, tehdään matkaa evankeliumi edellä.
Pidin selvänä että kysymys on oletuksesta koska sinulla ei ole mitään todisteita että järjestöt eivät ole toimineet sen mukaan mihin ovat sitoutuneet. Mutta ehkä olenkin väärässä ja sinulla onkin? Jään odottamaan todisteita.
Ilmoita asiaton kommentti