Kirkon perinteisistä arvoista luopuminen jakaa kirkon
Tuore uutinen anglikaanisen kirkon Lambeth-kokouksesta Englannissa vahvistaa käsitystä siitä, että kirkkokunnat tulevat hajoamaan uskonnollis-eettisten ristiriitojen takia.
Englannissa on koolla satoja anglikaanipappeja ympäri maailmaa, mutta varsinkin Afrikan edustajat puuttuvat pitkälti, koska he eivät hyväksy moderneja sateenkaari-linjauksia kirkoissaan. He pidättäytyvät heteroliittoissa ja heteroiden valinnassa pappisvirkoihin.
Kirkon valitessa oppiensa vastaiset maalliset normit perhekäsitteelle, avioliitolle ja seksuaalimoraalille, kirkko repii itsensä kahtia. Se myös saa toki lisää kirkollisveron maksajia, mutta myös menettää heitä.
Näen, että on välttämätöntäkin antaa kristillisten kirkkokuntien jakaantua. Se on luonnollinen seuraus tehdyistä valinnoista. Elämä jatkuu näinkin ja samoja arvoja kannattavat viihtyvät omiensa seurassa parhaiten.
Itse en pysty näkemään itseäni palaamassa kirkon piiriin, jossa vastaan tulee linkin tapainen pastori. Parhaalla tahdollakaan en siihen pysty. Tässä ei vain kaikki ole kohdallaan minun mielestäni.
197 kommenttia
Kosti Vasumäki,
”Kun Jorma Hentilä otti puheeksi arkkipiispa emeritus Vikströmin, niin hänen kantansa tiedetään koskien spn-parien vihkimistä.”
Pieni ote ”ennustamisesta” aikoinaan:
”Suomeen palattuani v. 2009 havaitsin myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon muuttuneen vielä paljon nopeammin ja perusteellisemmin, kuin olin ennustanut Ilkko I- ja Ilkko II-seminaareissa vuosina 1980 ja 1982. Olin mm. sanonut, että naispappeuden jälkeen vuorossa on homoseksualismin tuominen kirkkoon aivan samanlaisella mielivaltaisella Raamatun selittämisellä kuin naispappeuskin. Sanani saivat muuten aina niin hillityn arkkipiispan menettämään malttinsa ja äänensä korottaen vakuuttamaan, että mainituilla asioilla ei ole mitään yhteyttä toistensa kanssa. Hän piti puheenvuoroani sopimattomana. Valitettavasti olin ollut oikeassa ja arkkipiispa väärässä.”
Ote Anssi Simojoen kirjeestä Turun Tuomiokapitulille, joka oli hänet erottanut pappisvirasta. On luettavissa netissä.
Hyvää jatkoa keskustelulle ja pohdinnalle!
Myyttien purkamisesta on ollut teologiassa puhetta jo kauan aikaa sitten. (Käsemann, Bultmann, Räisänen). Ja sitä on tehty ahkerasti. ”Bultmann otaksui, että Paavali muotoili omat oppinsa gnostilaisen vapahtaja-myytin avulla. Räisänen ei missään itse suoranaisesti kannata sellaista ajatusta, mutta jostain syystä hän kuitenkin hyväksyy sen perusteella tehdyt johtopäätökset”. (Timo Eskola,”Tulkinnan kahleissa, Heikki Räisäsen rosoinen Raamattu”)
Kiva huomata kuinka täällä näiden eräiden käyttämät ”taikasanat” tulevat ko. kirjassa esiin ja saavat selityksensä. Kyseessä ei ole enää tietenkään kristinusko. Kun ei ole edes yhteistä uskoa Jumalaan ja siihen, että Raamattu on Jumalan ilmoitusta meille, on keskustelu oikeastaan ihan turhaa ajanhukkaa. Turhaa on yrittää perustella Raamatulla mitään, jos joku ei edes usko Jumalaan saatikka siihen että hänellä olisi valta tuomita ihmisiä ja sanoa kuinka meidän tulisi elää.
Jumalan sanasta tyhjennetyllä kirkolla ei ole enää mitään merkitystä, se ei ole Kristuksen kirkko eikä sillä silloin ole tietenkään mitään Jumalan siunausta. Sisällöstä tyhjennetty tila kuorineen romahtaa lopulta. Siitä tulee jonkinlainen sirkus tai teatteri, jossa esitetään temppuja ja erilaisia näytelmiä.
”Tämän askeleen ottamisen jälkeen nykyihminen voi yhtä hyvin todeta: ’Jos Jumalaa ei ole, niin onko mitään kirkkoakaan. Ja mikäs piispa tai pappikaan minä sitten enää olen!’ Lisäksi aika monet ihmiset oivaltavat, että mitäs sitä sitten enää kannattaa kuulua kirkkoonkaan.
Jos Jumalaa ei ole, ei ole myöskään hänen sanaansa. Jos Jumalan sanaa ei ole, silloin ei myöskään ole sitä instituutiota, joka on perustettu tuon sanan varaan. Silloin tuon instituution palvelijat ovat pelkkiä ilveilijöitä, jotka tekevät maksusta mitä tahansa.
Jotakin tämäntapaista näyttää tapahtuvat nyt meidän kirkossamme.
Kirkon identiteetti perustuu Jumalan sanaan. Luther kirjoitti teoksessaan Kirkon Baabelin vankeudesta, että ’joka ei tunne evankeliumia eikä saarnaa sitä, ei suinkaan ole pappi eikä piispa.’ Kirkko saa oikeutuksensa Jumalan sanan opettamisesta. Mutta jos se luopuu tehtävästään, se alkaa muistuttaa uudenaikaista kokeilevaa teatteria, joka yrittää pelastaa olemassaolonsa modernisoimalla ja väärentämällä klassisia teatterikappaleita ja pysyy lopulta pystyssä vain valtionapujen turvin.” (Lasse Marjokorpi, Leviatanin valtakunta – kristinuskon hylkäämisestä ja uudelleenlöytämisestä, Sley-Media Oy 2015).
Timo Eskolan kirjasta, Arvosodan aikakausi: ”Postmodernin käsityksen seksuaalisuudesta toi kirkollisen keskustelun kentälle ennen kaikkea piispa Björn Vikström kirjassaan Monta rakkautta: seksuaalisuuden, parisuhteen ja avioliiton teologia. Laajan kirjan etiikan perustelut eivät nouse luterilaisesta perinteestä, vaan lähinnä postmodernista uusmoralismista.”
”Voisi olettaa, että kirkon käyttöön tarkoitetussa analyysissä olisi käyty tarkasti läpi aiheeseen liittyviä raamatunkohtia. Vikström käsittelee laajassa kirjassaan (284 sivua) Raamatun avioliittotekstejä vajaan kuuden sivun verran – ja näistä neljä käsittelee Vanhaa testamenttia. Uuden testamentin teksteille hän antaa tilaa puolitoista sivua. Vanhan testamentin kohdalla hän lähtee luonnollisestikin liikkeelle luomiskertomuksesta. Vikström puhuu ensin (juutalaiseen tulkintaan viitaten) miehen ja naisen toisiaan täydentävästä funktiosta ja syvästä yhteydestä. Kertomuksen huipentuma toteaa: ”Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi (1. Moos. 2:24). Tilanne on Vikströmin mukaan teologiassa tulkittu ensimmäiseksi vihkimiseksi. Sekä juutalaisessa ja kristillisessä perinteessä kertomusta on tulkittu ’avioliiton asettamisena’ (s. 197). Tätä hän ei kuitenkaan suosita kirkolle.
Tällaisen teologian Vikström nimittäin hylkää. Kertomus on mytologinen. ’Pohjimmiltaan siinä on pikemmin kyse etiologisesta kertomuksesta eli myytistä, joka antaa selityksen seksuaaliselle halulle, kodin perustamiselle ja miehen ja naisen rooleille lisääntymisessä.’ (s. 197-198). Kyseessä ei tekijän mukaan ole Jumalan ilmoitus eikä avioliiton asettaminen. Sen sijaan kertomuksessa on kyseessä myöhemmin historiassa ’kehittyneen avioliittoinstituution projisoiminen luomismyyttiin ja sen kuvaaminen siltä pohjalta Jumalan luomaksi luonnonjärjestykseksi’ (s. 198).
Tämän selvemmin ei voisi keskeisintä raamattuperustetta hylätä. Perinteinen kristillinen käsitys avioliitosta on Vikströmin mukaan pelkkä muinainen myytti, joka on muotoiltu selittämään kodin perustamisen intoa ja miehen ja naisen rooleja. Vikström suorastaan alleviivaa Raamatun ongelmallisuutta todeten, että ’se antaa kuvan alkuperäisestä ajasta, paikasta ja kulttuurista riippumattomasta avioliittoihanteesta’ (s. 198). Tämä on tietysti totta, sillä juuri tuollaisen kuvan avioliiton asettaminen haluaa antaa. Mutta koska Raamattu ei ole hänelle Jumalan ilmoitusta eikä avioliittoa ole koskaan asetettu, hän ei halua säilyttää ’myytteihin’ perustuvaa ihannetta. Sen sijaan seksuaalisuutta ja rooleja voi hänen mukaansa selittää monilla muillakin tavoilla kuin Raamatusta löytyvillä myyteillä.
Vikström on toki rehellinen siinä, mitä kieltää, eikä peittele ajattelunsa postmodernia perustaa. Epäjohdonmukaisuutta löytyy vain siitä, että hän puhuu yhä avioliitosta. Tekstien ja kristillisen perinteen hylkäämisen jälkeen ei nimittäin ole mahdollista perustella oikeastaan minkäänlaista käsitystä kristillisestä avioliitosta. Hänen esittämiensä lähtökohtien perusteella mikä tahansa yhdessä elämisen muoto polyamoriaan asti on moraalisesti saman arvoinen.”
En ole lukenut Vikströmin kirjaa enkä luekaan. Mutta kuulkaapa tätä: Vikström kirjoittaa: ”Niin Jeesus kuin opetuslapset olivat oman patriarkaalisen kulttuurinsa lapsia” (s. 156). ”Tällainen lause antaa suorastaan ylimielisen vaikutelman. Raamattu on nykyisessä keskustelussa tarpeeton, koska Jeesus itse edustaa patriarkaalista kulttuuria”. (Eskola)
”On sääli, että ajankohtaisen kirjan raamattuargumentointi on eksegetiikan näkökulmasta katsoen perusteeton….Hän ei näe Raamatun avioliittoteksteissä mitään hyvää. Vikströmin mukaan ne edistävät patriarkaalista asennetta ja johtavat syrjintään. Kun Raamattu on suljettu keskustelusta ulos, hän voi edetä oman agendansa mukaan. Ennen kaikkea hän luopuu homoseksuaalisen käyttäytymisen tuomitsevista kohdista: ’Olen argumentoinut sen puolesta, että homoseksuaalisuutta ei pidä nähdä syntinä’ (s. 138). Jos jotain syntiä on olemassa, sitä patriarkalistinen syrjintä, mistä kirjan mukaan edes Jeesus ei ollut vapaa. Tekijä ripittää siis rohkeasti jopa kirkon Herraa. Kirjan varsinainen teesi on, että ’kristillisen’ (eli yhteiskunnalta lainatun) moraalin mukaan kirkossa tulisi hyväksyä samaa sukupuolta olevien avioliitto”. (Timo Eskola, Arvosodan aikakausi, Kirkko jälkikristillisen kulttuurin puristuksissa, Suomen teologinen instituutti, Iustitia Supplementi Series, Helsinki 2021).
Kosti, aloitin vasta lukemaan tuota Eskolan kirjaa ”Tulkinnan kahleissa”, Heikki Räisäsen rosoinen Raamattu”. Kun luin tuosta Bultmannin ”Entmythologisierung-ohjelmasta, jossa hän esittelee päättelemiään Raamatun ristiriitaisuuksia, niin kuinka minulle tulikaan ihana armollisen Jumalan ja Kristuksen läsnäolon tunne kun mieleeni nousivat Paavalin sanat Room. 4:16 ”Sen tähden se on uskosta, että se olisi armosta”. Usko on ihana lahja Jumalan armosta, joka annetaan meille uskoessamme Kristukseen. Jolla uskoa ei ole, sille ei Raamatun sana aukea, vaan on täynnä ristiriitaisuuksia. Jeesus valitsi apostolinsa yksinkertaisista kalastajista. Hekin ymmärsivät. He saivat uskon. Paavali oli oppinut. Hän oli oivallinen ase Jumalan käytössä. Lapsikin voi ymmärtää ja ottaa vastaan Raamatun sanan. Ylpeä ja itseriittoinen ihminen jää pimeyteen.
Riitta, olen kyllä tutustunut tuohon Timo Eskolan kirjaan Tulkinnan kahleissa osittain, kuten myös jonkin verran tuohon kirjaan Arvosodan aikakausi. Nuo Paavalin sanat; ”sen tähden se on uskosta, että se olisi armosta” sisältää syvimmältään koko Raamatun totuuden. Lapsi uskoo aivan luonnostaan, siksihän Jeesus kehottaakin meitä tulemaan lasten kaltaiseksi. Mutta kokemuksesta me sen tiedämme, että meidän aikuisten on vaikea omaksua tuon yksinkertaisen uskon, joka lapsille on niin luontaista.
Joona 2:9 Ne jotka kunnioittavat turhia jumalia, hylkäävät armon, jota heille tarjotaan.
Mikä muu voi olla turhempaa, kuin etsiä Raamatusta ristiriitaisuuksia. Juuri kunnioitus turhia asioita kohtaan on vahva este armon vastaanottamiselle. Moni täyttää elämänsä pelkällä turhuudella. Meidän, jotka olemme Herran omia tulisi vangita kaikki ahjatuksemme Kristukselle kuuliaiseksi. Muuten lankeamme samaan turhaan puuhaan tai -pohdiskeluun.
Ristiriitojen etsintä juuri merkitsee sitä aukottoman kokonaisuuden etsintää. Juuri näinhän ei Raamattua pidä lukea. Asia on juuri päin vastoin kuin Martti Pentti esittää. Lutherin mukaan Raamatusta tulee etsiä Kristusta. ”Was Christum treibt”.
Ongelmat ovat tulleet ja tulevat juuri siitä kun tieteellinen (materialistinen) maailmankuva yritetään sovittaa Raamattuun. Kun ei ymmärretä Raamatun ainutlaatuisuuttaa jumalinhimillisenä Jumalan ilmoituksena meille, ei minään tieteen oppikirjana. Tämä näytti jo Paavalille olevan selvää. Vrt. Room. 1. Tieteen kehitys, valistus ja darwinismi kehitysoppeineen sitten aikaansaivat tämän ristiriitojen etsinnän ja sovitusvimman.
Mitä tarkoittaa Raamatun kirjaimellinen tulkinta?
Minulle on kielenkääntäjänä selvää, että tekstiä kääntäessäni minun tulee päästä selville siitä mitä siinä minulle lukijana (tai kääntäjänä) halutaan viestiä. Eli mikä on kirjoittajan ajatus ko. lauseessa. Miksi se on siis kirjoitettu? Mikä on tarkoitus? Jos joku sanoo minulle vaikkapa että ”Avaa ikkuna”. Niin ymmärrän niin, että ikkuna on nyt kiinni, mutta tämä sanoja haluaa että se avataan. Näin yksinkertaista se on.
Kirjoittaja
Juuso Hämäläinen
Olen viisi vuotta työeläkkeellä ollut helsinkiläinen ja moninkertainen maahanmuuttaja. Olen palvellut useissa pienissä ja suurissa ict -alan yrityksissä, toiminut kymmenissä maissa sekä yrittäjänä.
Kiitos Martti Pentti kommentista koskien avioliittoa VT:ssa ja UT:ssa.
Nieminen. Otetaan sitten piispa Björn Vikströmin käsitys avioliitosta, kirjassa – Monta rakkautta. Vanhan testamentin kohdalla hän viittaa luomiskertomukseen. Vikström kirjoittaa (viitaten juutalaiseen tulkintaan) miehen ja naisen toisiaan täydentävästä funktiosta ja syvästä yhteydestä. ” Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi (1Mo2:24). Tilanne on teologiassa tulkittu Vikströmin mukaan ensimmäiseksi vihkimiseksi. Sekä juutalaisesta, että kristillisessä perinteessä kertomusta on tulkittu avioliiton asettamisena. Mutta Vikström hylkää tälläisen teologian. Hänen mielestään kertomus on mytologinen. Lienet samaa mieltä.
Voin toki tarkistaa suoraan hebreasta ja kreikasta kaikki kohdat, joissa avioliitto tulee esille, mutta mitä se hyödyttää. Voi olla että levy on pyörinyt tiettyyn suuntaan, mutta niin se on pyörinyt joillakin myös päinvastaiseen suuntaan. Kysymys on nimenomaan raamattuteologinen. Pyöritän levyä vielä kerran. Olen valmis muuttamaan käsitystäni koskien miehen ja naisen avioliittoa, mikäli joku pystyy Raamatun sanaan nojautuen perustelemaan asian teologisesti koskien samaa sukupuolta olevia, eikä pelkästään lähimmäisen rakkaudella tai viittaamalla avioeroihin tai yleiseen mielipiteeseen.
Ilmoita asiaton kommentti