Kirkon painajainen? Kirkon synti?

Erinäisistä syistä ovat käyntini kotimaa24:n sivuilla olleet viime aikoina harvatahtisia. Syitä on tässä turha selvittää, mutta nyt käydessäni järkytyin. Päivän blogista, Pertti J. Rosilan kirjoituksesta ”KIPA – kirkon painajainen”. Kun se on julkaistu 14. helmikuuta ja viimeinen keskustelupuheenvuorokin kohta pari viikkoa sitten, en käy siellä jatkamaan, vaan otan aiheen tässä uudestaan esille.

Juttua lukiessa tuli ensimmäiseksi mieleen montakin Jeesuksen sanaa neljästä evankeliumista. Totuudesta, totuuuden puolustamisesta, kyllä- ja ei-sanojen käytöstä ja niin edelleen. En nyt vetoa niihin ja kun Katajanokallakaan en koskaan töitä tehnyt, kävin vain, en lähde arvioimaan, mitkä ovat Jeesuksen ja kirkon keskushallinnon ihanteet, jos niitä keskenään käydään punnitsemaan.

En viittaa Jeesukseen, vaan kunnioitettuun esipaimeneen Martti Simojokeen. Hänen tunnettu ja paljon lainattu sanansa on seuraava: ”Kirkossa ei saa olla mitään, mikä ei kestä päivänvaloa. Ja jos on jotakin, siitä on kerrottava.”

Laittamattomasti sanottu, mutta kuten kaikki tiedämme, on käytäntö omassa kirkossamme kovin usein toinen. On todella järkyttävää, mitä Rosila KIPA:n synnystä kertoo. Kirkkohallituksen emeritus Voipion selittely ei sitä muuksi muuta. Mutta kaikkein ihmeellisintä on, etteivät kirkolliskokouksen jäsenet tai kirkon hallinnon virkamiehet mitään virka. He vaikenevat. Yrittävät vaieta kuoliaaksi. Puhelinsoitolla varmaan selviäisi sen esimiehen nimi, mutta miksi siitäkin vaietaan?

Paljon muuttuisi, jos Martti Simojoen ajatus läpi kirkon ja sen hallinnoin toteutuisi. Jos kaikki olisi avointa ja jos me kaikki puhuisimme totta, itsestämme ja toisistamme. Joku voi sanoa ajatusta naiiviksi, siis tätä Simojoen ajatusta. Ainakin se on sopusoinnussa Mestarimme julistuksen kanssa. Emme voi mitään totuutta vastaan. Sen mitä voimme, voimme totuuden puolesta.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Vanha neuvo uusille kirkon työntekijöille on , ettei matonreunaa kannata mennä nostamaan, vaikka kuinka kiinnostaisi nähdä mitä alta löytyy. Olet Heikki Palmu hyvin oikeassa tuossa, että kirkon varsinainen synti on vaikeneminen vaikeista asioista. Ehkä tuolle on kirkossa jo pitkät perinteet ja siitä on kasvanut jotenkin kiinteä osa kirkon toimintakulttuuria. Yksi hankala osa sitä on selvät ja tiukat raja-aidat eri toimintasektoreiden välillä. Monet työntekijät pelkäävät sitä tilannetta, että vahingossa astuu jonkun varpaille ja joutuu siksi itse hankalaan tilanteeseen. Tästä johtuu taas se että sektoreiden väillä ei voi olla saumatonta yhteistyötä. Näin peltosarkojen väliin jää pusikoita, joita kukaan ei hoida. Siinä ne saavat rehottaa valtoimenaan.

    Eli kukaan työntekijä ei uskalla nostaa esiin vaiettuja asioita, koska siitä ilmanmuuta joutuu itse suuriin hankaluuksiin. Ulkopuoliset taas ovat täysin tietämättömiä asioiden todellisesta tilasta, eivätkä osaa vaatia korjausta. Jospa kirkko oikeasti alkaisi tehdä parannusta tuosta synnistä, niin kovaa työtä se vaatisi. Samalla toimintakulttuuri muuttuisi radikaalisti ja koko toiminta tehostuisi monella tavalla.

    • PEKKA,
      jos on niinkuin sanot, olisi kirkon hallintovirkamiesten perustana pelko ja arkuus. Ne aika huonosti sopivat sen kirkon toimijoille, jonka evankeliumin perustana on – UT:n mukaan – vapaus ja rohkeus. Kukahan sieltä hallinnon puolelta nyt voisi (uskaltaisi?) kommentoida Martti Simojoen ajatusta?

    • CHARLOTTA,

      kirkko ON syntisten yhteisö, Martti Lutherin mukaan suuri sairaala. Bonhoeferin mukaan kirkko ei ole olemasa itseään varten vaan toisia, muita varten. Miten nyt esillenostetut hallintokysymykset sitä vastaavat? Kirkko ei ole joku iso talo Katajanokalla tai siinä Palacen vieressä. Me, kastetut jäsenet olemme kirkko. Jos ja kun arvostelen kirkkoa, en huutele sitä katsomosta. Se on itsekritiikkiä minulta, kirkon jäseneltä ja papilta, syntiseltä ihmiseltä.

      Mutta jois hallinto vaikenee silloin kun siltä kysytään, on se pelkuri raukka, valkeaksi kalkittu seina. Onko sisällä tyhjää, vai miksi se vaikenee?

    • Kirkkohallitus ei tiedä, mitä lakeja sen tulisi noudattaa, eikä siellä ymmärretä asioita, joihin otetaan kantaa. Kirkkohallitus ei tiedä, että sen kuuluu noudattaa julkisuuslakia ja antaa pyydetyt asiakirjat. Siellä ei välttämättä tiedetä, että julkisuuslaki on edes olemassa.

      Sen joku ns johtoryhmä päätti, että kirkko osallistuu Prideen, vaikkei sillä ollut siihen mitään valtuuksia. Asiasta päättäneille ei seurannut siitä mitään. Missään muussa virastossa ei olisi ollut mahdollista, että joku virkamiesryhmä ottaa itselleen oikeuden päättää asiasta, joka ei sille kuulu.

      Kirkkohallitus antoi siltä pyydetyn lausunnon alaikäisten avioliittojen purkamisista. Koska se ei ymmärtänyt, mistä on kysymys, se päätyi lausumaan, että pitäisi mahdollistaa avioero. Kukaan siellä ei ilmeisesti tiennyt, että avioeron saa jo nytkin kuka tahansa. Avioero tarkoittaa sitä, että on ollut olemassa avioliitto ja sillä on aina oikeudellisia seurauksia. Jos sen sijaan avioliitto mitätöidään, on tilanne kuin sitä ei olisi ollutkaan.

      Ongelma on ainakin siinä, että hallinnollista ja juridista tietämystä vaativiin virkoihin nimitetään teologeja, vaikkei heidän luulisi olevan edes päteviä niihin, koska heillä ei ole mitään koulutusta.

      Kirkkohallituksesta on lähinnä haittaa. Kun lukee, mitä sen toimialaan kuuluu, huomaa, että mihinkään sitä ei tarvita. Jos Kirkkohallitus nyt lakkautettaisiin niin että huomenna ei enää tarvitse tulla töihin, voisi mennä monta kuukautta, ennen kuin kukaan huomaisi mitään.

    • ”Joku ns johtoryhmä päätti, että…” Tietääkseni johtoryhmä ei ole luonteeltaan päättävä elin vaan yhteydenpidon sekä ajatusten ja tietojen vaihtamisen väline vastuullisten johtajien kesken. Asioista voi ryhmässä keskustella, mutta päätökset ovat yksittäisten henkilöiden vastuulla eivätkä johtoryhmän. Näin minulle on opetettu.

  2. Yksi esimerkki luterilaisen kirkkomme hallinnosta. Luotiin hiippakuntien korkeimmaksi elimeksi hiippakuntavaltuusto. Kaunis ele, hallintoelin, jolla lisättiin demokratiaa, seurakuntalaisten äänen kuuluvuutta.

    Olin mukana arkkihiippakunnan hiippakuntavaltuustossa sen ensimmäisen istuntokauden, eli olin läheltä toteamassa, kunka koko hallintoelin oli paperitiikeri, etten sanoisi susi. Tein aloitteen hiippakuntakokouksen kautta kirkolliskokoukselle, että kirkkomme antaisi arvoa jäsenyydelleen ja lopettaisi massiivisen kirkosta eronneitten kirkollisen ruumiinsiunauksen. Useimmat siunataan, vastoin pykäliä, mutta luterilzaisten pppien toimasta. Hiippakuntavaltuusto käsitteli asiaa ja hylkäsi esityksen, eikä lähettänyt sitä eteenpäin.

    Toinen, pienempi asia: Hiippakuntavaltuusto päätti, ettei Yhtesvastuukeräyksessä kerättyjä varoja makuuteta pankkitilillä, vaan lähetetään eteenpäin keräyksen kohteeseen. Näin hiippakunnan korkein päättävä elin päätti, mutta samassa kokouksessa silloinen hiippakuntadekaani, siis kapitulin virkamies ilmoitti, ettei kapituli tule päätöstä’ noudattamaan. Sellaista demokratiaa.

    Oikeasti vetoan kirkon hallintovirkamiehiin ja teologeihin. Älkää pistäkö päätänne kuten pupu pensaaseen, vaan lähtekää keskustelemaan näistä asioista. Kysymykset eivät ole helppoja, demokratia ei välttämättä sovellu kaikkeen kirkossa, emme esimerkiksi voi äänestämällä sopia Jumalan olemuksesta. Ja sittenkin minusta arkkipiispa Martti Simojoen edellä esitetty ajatus on syytä ottaa tosissaan, ihan vakavasti.

    • Minäkin kiitän Heikki Palmu, että otit tämän esille. Ei voi kuin pohtia, että miten ihmeessä asian saisi selvitettyä?

      Kuten Juhani Ketomäki kirjoitti, kirkkohallituksesta näyttää olevan vain haittaa. Sehän on laitos, joka alkujaan näköjään perustettiin evakkojen vuoksi. Hissukseen sille on siirretty tehtäviä, jotka aikaisemmin hoiti piispat. Tietoni perustuu googlaukseen, joten oikaiskaa, jos olen väärässä.

    • Heikki Palmu, en tiedä, mitä tarkoitat käsitteellä ”hiippakuntien korkein elin”, mutta en löydä ajatukselle tukea kirkkolaista.

      Kerrot tekemästäsi aloitteesta, jota muut jäsenet eivät kannattaneet ja jota sen takia ei lähetetty kirkolliskokoukselle. Tämä on aivan normaalia demokratiaa ja tällaisia esityksiä hiippakuntavaltuusto tosiaan voi tehdä. En kyllä näe, että kirkkoon kuulumattomien siunaaminen olisi laitonta.

      Toisessa tapauksessa hiippakuntavaltuusto päätti, ettei YV-rahoja makuuteta pankkitilillä vaan lähetetään suoraan kohteeseen. Tuomiokapitulin virkamies varmaan tarkoitti sanoa, ettei valtuuston toimivaltaan kuulu tehdä tällaisia päätöksiä ja oli aivan oikeassa.

  3. Tässä olisi nyt selvästi herkullinen tilaisuus kaikenlaiselle kirkkohallituksen sättimiselle ja moittimiselle ja mollaamiselle. Kun ajattelen Heikin blogia ja sitä blogia jonka johdosta hän sen kirjoitti, mietin kuitenkin sitä miten voitaisi pysyä siinä. Eli siis KIPAssa, joka tunnetaan murheenkryyninä, mutta jota ilmeisestikään ei voida peruuttaa/perua. Toukokuu näyttää, onko se edes seuraavan kirkolliskokouksen esityslistalla asiana. Ei sitä ainakaan tämän palstan kautta sinne saada.

    Kysymys on kai siitä, onko KIPAn perustamisen jossain vaiheessa joku henkilö tai hallintoelin tehnyt jotain lain (hallinto- tai muun lain) vastaista. Ja että onko sellaiseen näin paljon jälkikäteen edes mahdollisuutta pauuttua. Ja jos niin kuka. Tai onko jossain kohtaa toimittu niin selvästi hyvän hallintotavan vastaisesti, että siihen olisi silloin pitänyt jonkun (kenen?) puuttua – ja sellaisessa tapauksessa onko syyt käynnistää joku esitutkinta mahdollisesta virkavelvollisuuden laiminlyönnistä tms.

    Vai onko?

    Muuten voisin liittyä kirkkohallituksen kriitikkojen joukkoon, mutta kun siitä ei yleisellä tasolla ole mitään hyötyä. Siksi toivon konkreettisuutta.

  4. HANNU,
    mielestäni tässä ei ole kysymys kirkkohallituksen sättimisestä tai mollaamisesta vaan näistä esiinnostetuista asioista. Tuomiokapitulien ja hallinto-oikeuksien oikeudenkäytössä kiinnitetään erityistä huomiota pykäliin, onko toimittu lain kirjaimen, lain pykälien mukaan. Ja jos ei ole, jos on tapahtunut muotovirhe, silloin voidaan päätös kumota. Minua tämä juristeria ja pilkunviilaaminen ei juurikaan kiinnosta. Ja kuten sanoit KM24:n blogisteilla ei ole esitysoikeutta kirkolliskokouksessa.

    Ei lakipykäliä, ei esitysoikeutta, mutta kotimaa24 on foorumi, jossa kirkon asioista, siis oman yhteisömme kysymyksistä VOIDAAN KESKUSTELLA. Se on kaino toivomukseni, että näistäkin asioista saataisi ja voitaisi keskustella. Ettei kirkossa ja sen hallinnossa olisi mitään mikä ei kestä päivänvaloa. Ja jos on jotakin, siitä heti kerrottaisiin.,

    Minä en ole tässä nyt asiantuntija, enkä yritäkään olla, mutta kun kirkkomme hallinnossa nykyään on monta asiantuntijaa ja lisäksi monta päättäjää, yhä toivon, että joku heistä kertoisi.

    • Heikki, en tarkoittanutkaan että sinä olisit blogillasi sättinyt tms. vaan tarkoitin että kommenteissa on vaarana lähteä sellaiseen Sinähän kirjoitit konkreettisesta asiasta.

      Kun toivot että ”joku heistä kertoisi”, niin pelkään että siinä joudutaan pettymään. Ja mitä pitäisi kertoa? Että Rosilan kuvaus on aivan oikea? Tai että se on väärä, asiat menivät jotenkin toisin? Kyllä, tässä voimme asiasta keskustella, mutta vaikea on uskoa että joku mukana olleista tai asiantuntijoista tai päättäjistä haluaa osallistua, koska asia näyttää niin rumalta. Rosilalla tuntuu olleen aika hyvät tiedot. Kirkkohallituksella on hyvä syy vaieta ja antaa ajan kukua.

      Koirat haukkuu, karavaani kulkee. Niin surullista kuin se onkin. Huomaan olevani kahden vaiheilla sen suhteen kannattaako edes keskustella, jos asioita ei voida muuttaa tai korjata. Se on selvä että saa ja voi keskustella.

  5. Ei tilanne ole miksikään muuttumassa siitä mikä se oli Martti Simojoen aikana. Ongelma oli silloin sama kuin tänäänkin. Siihen aikaan kun itse tein viransijaisuuksia kirkon leivissä, niin vältin kirjoittamasta yhtään juttua kirkon asioista. Ei se vain ollut sopivaa silloin. Ylempien rektioita joutui sen verran ottamaan huomioon, että vaikeni. Voihan olla, että joku parhaillaan miettii; pitäisikö silti kertoa. Jos hän uskaltaisi, niin sitten kyllä moni muukin. Siihen asti vallitsee täysi hiljaisuus ja väärinkäytöksille annetaan mahdollisuus jatkua. Sanoisin jopa että annetaan niihin lupa.

    • Pekka Pesonen:
      ”Siihen asti vallitsee täysi hiljaisuus ja väärinkäytöksille annetaan mahdollisuus jatkua. Sanoisin jopa, että annetaan niihin lupa.”

      Pekka, tähänkö meidän on suostuminen? Toisin sanoen: Ei Herran pelkoa, vaan herrojen eli esimiesten pelkoa. Näinhän siinä KIKY:n pihtisynnytyksessä kävi. Hanke oli torso, epäonnistunut, mutta esimies määräsi pitämään suun kiinni.

Heikki Palmu
Heikki Palmu
Uusi, neljästoista kirjani "Jeesus vai Paavali? Pohdintoja uskonasioista. (Väyläkirjat 2022) on poleeminen, se haastaa keskustelemaan Raamatusta, uskosta ja kirkosta. Koska sitä ei ole kaikissa hyvinvarustetuissakaan kirjakaupoissa, kannattaa se tilata verkkokaupasta osoitteella vaylakirjat.fi. (23 e) Sillä hinnalla se tulee postin kautta - mukaan tarvitaan postiosoite ja puhelinnumero. Älä anna kristillisen kirjan kuihtua! Tue sitä aktiivisesti! Pysy mukana!