Kirkon opetuksen suurin puute ja syy siihen.

”Kaikkein isoin puute kuitenkin nykyisessä koulutusjärjestelmässä on se, että oikeastaan yliopistossa ja kirkossa ei missään kohtaa panosteta tulevien pastorien luterilaisuuden tuntemuksen varmistamiseen. ” : kirjoitti Jussi Koivisto blogisaan.

Milestäni vielä suurempi puute mielestäni on, jos papiksi valmistuneelta puuttuu evankeliumin tuntemus.
Silloin ei oikein voi enää puhua edes Evankelis – Luterilaisuudesta. Luterilaisen kirkon olennaiset opetukset perustuu kokonaan evankelimiin. Joten ei kukaan voi ilman evankeliumin tuntemusta käsittää edes sitä mistä Luterilaisuudessa on kyse, vaikka osaisi tunnustuskirjat ulkoa.

On ollut yllättävää havaita, miten eräissä keskusteluissa on ehdotettu sanan ”vanhurskaus” poistamista kokonaan käytöstä. Se väite paljastaa juuri tuon mitä kirjoitin.

Vanuhrskaus on olennainen osa evankeliumia. Se muotoutuu vanhurskauden lisäksi SOVITUKSESTA, jonka Jeesus on omalla kuolemallaan meille ansainnut, sekä LUNASTUKSESTA, jossa meidät on ostettu vapaaksi synnin orjuudesta. Sekä PYHITYKSESTÄ, jota ilman emme voi lähestyä Jumalaa.

Nyt sana VANHURSKAUS sisältää tämän kaiken. Hienointa evankeliumissa on juuri tuo, että Jumala on sovittanut, lunastanut ja pyhittänyt ihmisen, joka itsessään voi kokea olevansa suuri syntinen. Tätä vanhurskautta kaipaisin pappien julistuksen ja saarnojen olevan täynnä. Sillä se on juuri sitä hengellistä ruokaa jolla Jeesus kehoitti Pietaria lampaitaan ruokkimaan. Sitä ruokaa aina kaipaa ja vain harvoin on tarjolla.

Ei ole mitään muuta niin riemullista asiaa, kuin se että saa tulla vaatetetuksi Jumalan vanhurskaudella ja pyhyydellä, jonka saa kukin aivan vapaasi omistaa itselleen, jos vain haluaa.

Me uskovat usein jäämme kipuilemaan siinä, ettemme täytä kristityn mittaa. Emme lue, emme rukoile, emme huolehdi köyhistä ym ym. Monenlaiset vaatimukset voivat painaa meidät aivan maahan.Joten emme saa lopulta aikaan yhtään mitään. Sitten tuo ihmeelinen Jumalan vanhurskaus humahtaa sielun läpi ja kaikki muuttuu hetkessä. Niinhän Raamattu todistaa, että Jeesus on kaikkien ihmisten Vapahtaja, mutta varsinkin uskovien. Me uskovaiset kun jatkuvasti uudelleen ja uudelleen tarvitsemme pukeutua Jumalan vanhurskauteen, jotta saamme voiman elää kristityn elämää aidosti.

  1. Olen prosessiteollisuuden ammattilainen joten tiedän ettei vanhurskauttaminen voi mitenkään olla prosessi.
    Prosessi merkitsee raaka-aineen muuttamista prosessin avulla tuotteeksi. Nyt jos syntinen ihminen olisi Jumalan raaka -aine ja Hänen tulisi jatkuvan prosessin avulla muovata tästä vanhurskas tuote, niin Jumala ei siinä onnistuisi, sillä raaka-aine on kelvoton. Syntinen ihminen pysyy syntisenä. Ainoa mahdollisuus Jumalalle on julistaa syntinen vanhurskaaksi.

    Vasta sen jälkeen ihminen on käyttökelpoista materiaalia Jumalan prosessien raaka-aineeksi. Tavoite ei enää ole vanurskauden saavuttaminen. Se kun jo on täydellisesti saavutettu. Kilvoittelu merkitsee tämän todellisen vanhurskauden säilyttämistä sydämessä ja siinä pysymistä.

    • ”Syntinen ihminen pysyy syntisenä. Ainoa mahdollisuus Jumalalle on julistaa syntinen vanhurskaaksi.” En tiedä mitä tällä tarkalleen tarkoitat. Jumala ei sentään niin voimaton ole, etteikö hän muuta ihmistä. Ihminen ei ole ytimeltään syntinen, synti on erillinen meidän luonnostamme koska meidät on luotu Jumalan kuvaksi. Tämän takia luonnossamme on pysyvä hyvyys jota ei voida koskaan kumota. Näin ollen synti ei ole osa meidän luontoamme, vaan vieras voima. Synti on mitä me teemme, ei mitä me olemme.

    • ”Syntinen ihminen pysyy syntisenä. Ainoa mahdollisuus Jumalalle on julistaa syntinen vanhurskaaksi.”

      Syntisen ainoa oikea tie on tunnustaa syntinsä Jumalalle. Jumala hoitaa loput Jeesuksen ansion tähden. ”Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin.”

    • Pekka Veli, kirjoitit hauskasti ja olen samaa mieltä. Sinulla on todella armolahja kirjoittaa blogeja, joista syntyy antoisia keskusteluja!

      Osaat myös asennoitua rakentavasti toisin ajatteleviin. Juuri esim. tässä blogissa Sami kirjoitti sinulle jotain sinun protestanttisesta ajattelusta, niin itse ajattelen että juuri näinhän toisin uskoviin kristittyihin pitääkin suhtautua. Me pidämme kiinni evankeliumista, jos joku toinen ei pidä, niin annetaan olla. Ehkä hän tulee mielenmuutokseen kun evankeliumia pidetään esillä.

    • Pekka Veli, nyt luin tarkemmin. En voikaan olla täysin samaa mieltä kanssasi. En ymmärrä tuota, että me ihmiset olisimme siinä asemassa, että voisimme sanoa mikä Jumalalle on mahdollista ja mikä ei. Tai miten hänen olisi pitänyt esim. järjestää meidän pelastumisemme.
      Jumalalla ei ole ollut mitään velvillisuutta pelastaa meitä. Hän ei ole meille mitään velkaa. Kaikki mitä hän on tehnyt ja tekee, on hänen sulaa armoaan, laupeuttaan ja rakkauttaan.

    • Kiva kuulla Riitta, että olisi armolaja kirjoittamisessa, kun koko koulaikani sitä jouduin häpeämään.
      Enkä siitä häpeästä ole vieläkään vapaa.

      Harmi, jos käsitit Samille tarkoittamani tekstin noin, kuin kerroit. Emme tietenkään ole siinä asemassa, mutta minä nyt kirjoitin noin, jotta asiasta tulee konkreettinen. Ilman niitä lauseuita ei olisi tullu esiin se, ettei Sami pidä ihmistä syntisenä.

  2. Toisin sanoen Samin mukaan ihminen TEHDÄÄN vanhurskaaksi ja aina vain vanhurskaammaksi. Luterilaisuus taas ymmärtää, että ihmiselle LUETAAN Kristuksen valmiiksi täydellinen vanhurskaus. Siitä seuraa ihmisen elämä vanhurskaudessa eli pyhitys. Kärjistetysti muotoiltuna on sanottu, että vanhurskaaksi luetaan, ei tehdä. Ja pyhitys seuraa vanhurskaaksi lukemista siten, että vanhurskauttaminen koskee ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta sekä otetaan vastaan uskolla. Pyhitys taas koskee ihmisen ja toisen ihmisen välistä suhdetta ja toteutuu teoissa.

    Kannattaa kuitenkin muistaa, että vanhurskautta ei koskaan tule ymmärtää irrallaan Jeesuksesta Kristuksesta. ”Kristuksessa Jeesuksessa syntinen on vanhurskas” lauletaan Siionin kanteleessa. Pieperin dogmatiikan yksi puute, jos muistan oikein, on se, että siinä Jeesuksen Kristuksen asuminen uskovassa ja uskovan yhdistyminen Jumalan kanssa on aina seuraus vanhurskauttamisesta eli vanhurskaaksi lukemisesta. Luther ja luterilaisuus tuntevat kuitenkin myös päinvastaisen järjestyksen: uskossa Jeesukseen syntinen yhdistyy Kristukseen, jonka täydellinen kuuliaisuus ja pyhyys luetaan syntiselle. Joka tapauksessa kysymys on silmänräpäyksen murto-osasta.

    • Marko, luterilaisuudessa Kristuksen kuuliaisuus luetaan uskon kautta uskovan hyväksi. Osaatko perustella tätä Raamatulla? Missä kohtaa Raamattu sanoo, että Kristuksen lain täyttymys luetaan kristityn hyväksi? Mikä on se Raamatun paikka?

  3. Keskustelu näköjään jatkuu… Mielenkiintoista.

    Sami kirjoitti: ”Ihminen ei ole ytimeltään syntinen, synti on erillinen meidän luonnostamme koska meidät on luotu Jumalan kuvaksi. Tämän takia luonnossamme on pysyvä hyvyys jota ei voida koskaan kumota. Näin ollen synti ei ole osa meidän luontoamme, vaan vieras voima. Synti on mitä me teemme, ei mitä me olemme.”

    Tuo tavallaan avaa Samin ajattelua ja ymmärrän nyt paremmin, miksi totaalinen Armo ei tahdo avautua.

    Raamatusta voi löytää monenlaista oppia, mutta jos ”perisynti” käsitystä ei löydä Raamatusta ja omasta itsestä, niin silloin ei myöskään voi totaalinen Armo toimia.

    Syntisenä oleminen, ei ole teko. Raamatusta pitäisi löytyä syntinen ihminen, joka tekee syntiä. Ei siis ole niin, että ihminen on synnitön ja vasta tekojen kautta hänestä tulee syntinen. Paavali ainakin sanoo selvästi, että synti asuu hänessä (alkukielen merkitys asuu= on sisällä)

    ”Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.”

    Se, että voimme tehdä hyvää ja antaa hyviä lahjoja lapsillemme, ei kuitenkaan tee meistä synnittömiä, jonka todistaa sekin, että me kuolemme. Synnin palkka on kuolema, tästä ei liene epäselvää. Jos emme ole syntisiä, niin emme myöskään kuole. Millään teolla, emme tuota kuolemaa voi väistää. Tosin perkele valehteli ihmiselle; ”Ette suinkaan kuole” ja juuri siinä tuli synti todeksi, että me kuolemme, vastoin valehtelijan lupauksia.

    Ja kuitenkin meillä on Jumalan lujat Lupaukset, että meillä niiden kautta on toivo, joka ei ole meidän vaelluksessamme, vaan Kristuksessa, joka on meidät lunastanut Jumalan tahdon mukaan, että saisimme iankaikkisen Elämän Hänen sovituksensa kautta.

    • Yhteisymmärrystä ei voi tietenkään syntyä Samin kanssa, tuon hänen esittämänsä väitteen tähden, jonka mukaan ihminen ei ole syntinen. Jos keskeisessä perusasiassa on näin suuri erimielisyys, niin ei ole mitään realistista syytä uskoa , että yhteistä käsitystä löytyisi jatkossa. Jos talon perusta on vinossa, niin ei talokaan ole suorassa.

      Jos ihminen ei ole syntinen, niin hän ei tarvise kokonaisvaltaista sovitusta. Eikä Jumala voi vanhurskauttaa syntistä, jos emme sellaisia ole. Koko vanhurskauttamisopin pohja putoaa tuolle perustalle rakentamisessa. Vanurskauttamisopin keskeinen sanoma on siinä, että Jumala vanurskauttaa syntisen, joka ei kykene omin avuin vanhurskautumaan. Sami ei siis tunne vielä sitä Kristuksen salaisuutta, joka avataan, silloin kun vastaanottaa syntisenä lahjavanhurskauden.

    • Ismo, kun luet luterilaisia tunnustus dokumentteja, jossa määritellään luterilainen usko ja oppi. Niin nämä dokumentit tekevät eron ihmisen luonnon ja perisynnin välillä. Ne ovat kaksi eri asiaa. Tämä tarkoittaa sitä, että ihminen ei ole yhtä kuin synti. Sen sijaan ihmisen luonnon ja perisynnin välillä on ero.

      ” 1. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että on olemassa ero ihmisluonnon ja perisynnin välillä. Tämä ei koske ainoastaan ihmisluontoa sellaisena kuin se alussa oli Jumalan luomana, puhtaana, pyhänä ja synnittömänä, vaan myös meidän nykyistä luontoamme lankeemuksen jälkeen, sillä luonto pysyy lankeemuksen jälkeenkin Jumalan luomuksena. Tämä ero on niin suuri kuin Jumalan ja Perkeleen teon välinen ero aina on.

      2. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme niin ikään, että tämä ero on hyvin huolellisesti säilytettävä. Sellainen opetus, jonka mukaan turmeltuneen ihmisluonnon ja perisynnin välillä ei ole mitään eroa, ei sovi yhteen kristillisen uskomme pääkohtien kanssa vaan sotii niitä vastaan; näitä ovat luomisesta, lunastuksesta, pyhityksestä ja ruumiin ylösnousemuksesta puhuvat uskonkohdat.”
      https://tunnustuskirjat.fi/yo/index.html
      https://tunnustuskirjat.fi/yo/perisynti.html

      Ismo kirjoitat; ”Ei siis ole niin, että ihminen on synnitön ja vasta tekojen kautta hänestä tulee syntinen” Synnin vaikutuksen näkyvät lankeemuksen jälkeen, mutta tämä on eriasia, kuin että ihminen olisi ytimeltään, luonnoltaan paha. Käsite synnittömyys on minulle outo ilmaus, sen sijaan himottomuus on tuttu.

    • Pekka Veli Pesonen07.01.2022 22:04 kirjoittaa.

      ”Yhteisymmärrystä ei voi tietenkään syntyä Samin kanssa, tuon hänen esittämänsä väitteen tähden, jonka mukaan ihminen ei ole syntinen. ”

      En ole väittänyt ettei ihminen ole syntinen, vaan protenstanttien omaksuma perisyntioppi on jonka he omaksuivat pyhältä Augustinukselta, sitä ei tavata muilla kuin luterilaisilla. On siis olemassa ero lankeemuksen seurausten välillä ja luterilaisen tulkitseman perisyntiopin välillä. Kaikissa kirkoissa niin idässä kuin lännessä puhutaan vanhurskauttamisesta, onhan se Raamatun teksteissä usein mainittu. Nämä asiat kuitenkin ymmärretään eri tavalla. Samaoin ymmärretään eritavalla myös monet muut uskonelämään kuuluvat asiat.

  4. Mieleeni tulee vielä edelleen tuo Samin esiin nostama ajatus ”sielunhoidollisista syistä”. Mistä syystä me ylipäätään käännymme Jumalan puoleen? Eikö juuri sielunhädässä? Tarvitsemme sielunhoidollista apua.

    Eihän elävä usko ole jotakin teologista nippelitiedoilla snobbailua ja opillista hiustenhalkomista.

    Usko on sitä, että syntinen ihminen hätääntyy tilastaan ja huutaa avuksi Vapahtajaa. Jeesus antaa synnit anteeksi niin kuin hän itse sanoo sanassaan. Syntinen luottaa ja uskoo Jeesukseen ja laskee koko elämänsä Jeesuksen Kristuksen varaan. ”Tulkaa minun luokseni, kaikki työn raskauttamat ja taakkojen uuvuttamat, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltäni. Näin te löydätte levon sielullenne, sillä minun ikeeni on sopiva ja minun kuormani on kevyt.” Matt. 11:28-30

    • Riitta, tarkoitus ei ole snobbailla, vaan kertoa siitä, että kaikki ei ole aina niin selvää, itsestään selvyyksiä, mitä meille luterilaisina on opetettu. Antakaa anteeksi jos olen puhunut jotenkin huonosti.

  5. Riitta ja Pekka Veli. Jättäkää nyt ihmeessä Samin (ja meidän muiden) hengellisyyden ja sen puutteiden arviointi tällaisella alustalla! Kukaan kristitty ei kiellä (peri)syntiä ja sen olemassaoloa. Sen syvyys ja ilmenemismuodot seurauksineen ymmärretään ja varsinkin sanoitetaan kuitenkin tältä osin eri tavalla itäisessä kuin läntisessä kristikunnassa. Perisynti on Idän kirkolle eräänlainen sielun likaantuminen. Ihminen on taipuvainen pahaan ja synnin vanki sekä rikkoo ylpeytensä vuoksi Jumalan käskyjä. Mutta vasta tietoinen valinta saa aikaan syyllisyyden. Vastaavasti ihminen voi edelleen tehdä myös hyvää (mitä kukaan kristitty ei muuten kiistä). Näitä samoja ajatuskulkuja löytyy eräistä pietismin muodoista ja valistusajan luterilaisilta…

    Kristikunnan yhteinen ymmärrys käy ilmi Nikean-Konstantinopolin uskontunnustuksen loppuriveiltä: ”… Tunnustamme yhden kasteen SYNTIEN ANTEEKSIANTAMISEKSI”. Itäiset kristityt korostavat ihmisen syntisyyttä heikkoutena ja hengellisenä sairautena. Jumalan armo on ikään kuin hengellinen lääke siihen liittyvine harjoituksineen, joka parantaa hänet hengellisesti. Synnit tulee tuntea, katua ja tunnustaa. Ja tämä taas on tietenkin pitkä ja elämän pituinen prosessi. (Tästäkin voimme olla monella tapaa samaa mieltä: käyhän luterilainenkin kirkossa ja ripittäytyy (?) koko elämänsä ajan). Lutherkin puhuu muuten Isossa katekismuksessa, kuinka kastettu voi ponnistella kastettaan vastaan (tai sen mukaisesti).

    Ero on erityisesti kolmessa asiassa: onko ihmisen tahto tai ratkaisuvalta vapaa/sidottu? Onko vanhurskauttaminen meidän tulemistamme vanhurskaaksi vaiko uskolla vastaan otettava lahja? Voidaanko kristitystä puhua samaan aikaan syntisenä ja vanhurskaana (mikä on tietysti hurja väite)?

    • Kuten Marko toteaa, niin kyllä tarkoitus on löytää ja ymmärtää varhaisen kirkon teologiaa ja ratkaisuja. Uskonpuhdistus syntyi vasta kristikuntaa 1500 vuotta myöhemmin, ja oli hyvin maantieteellisesti rajallinen liike, eikä koskettanut koko kristikuntaa. Jos ei halua ymmärtää alkuperäisiä juuriaan ja niitä ekumeenisia konsiilien päätöksiä, jossa luotiin uskontunnustukset, kristologiset formulat, jossa kehitettiin kolminaisuus oppi, jossa muodostettiin kaanon ja linjattiin monia kysymyksiä. Niin silloin voi siirtyä helluntai seurakuntaa ja väittää, että lapsikaste on epäraamatullinen ja helluntai kirkko on alkuperäinen koska he lukevat Raamatusta kaiken. 😉😉😉

    • Sami Paajanen toteat:””Jos ei halua ymmärtää alkuperäisiä juuriaan ja niitä ekumeenisia konsiilien päätöksiä””.

      Siis ajateleppa nyt sitä tilannetta jossa nuo ”ekumeeniset konsiilien päätökset” ovat tehty, ei silloin ollut kansalla mitään mahdollisuutta käyttää ”halua ymmärtää” vaan pakko oli ne ottaa vastaan pullikoimatta. Siis ensinnäkään ei ollut kansankielistä Raamattua josta tarkistaa ja toisaalta oli hengenlähtö lähellä jos niitä olisi arvostellut.

      Entäpä tänäpäivänä, nyt voidaan selkeästi jokainen itse lukea oman kielisestä Raamatusta pitävätkö nuo ”konsiilien päätökset” paikkaansa, kuinkas luet?

      Kolminaisuusoppi?
      Palastusoppi? (vrt Athanasiuksen uskontunnustus)

    • Kiitos Marko ohjauksesta. En ole tuota itäisen ja läntisen kirkon eroa osannut ottaa huomioon.
      Eikä blokini varsinainen tavoite ole idän ja lännen yhdistäminen. Tavoittenani on ymmärtää paremmin sitä puutetta, joka omassa kirkossamme vaikuttaa ja sen syntymekanismia. Luther sanoo Galattalaiskirjeen selityksessä, että asia on helppo lausua, mutta sen käytäntöön soveltaminen on kaikkein vaikeinta. Tästä vaikeudesta haluaisin paremmin päästä selville.
      Siihen tarvitsen apuanne. Käsitän asian vielä jotenkin hämärästi ja koen olevani jonkin ison oivalluksen ja tärkeän tutkistelun lähteellä.

      Kappailu omalla kohdallani on tässä kohdin jatkuvaa taistelua, jossa laki pyrkii jatkuvasti hallitsemaan myös omaatuntoa. Vaikka sen työmaa on pelkästään, pitää pahin uskoni vihollinen ”liha” kurissa. Uudelleen ja uudelleen laki pääsee sinne omantuntoni puolelle vaatimaan ja syyttämään. Enkä osaa sitä sieltä heti karkoitaa omaan tehetäväänsä. Jolloin kadotan ilon ja rauhan sekä ne voimavarat joita kilvoituksessani välttämättä tarvitsen.

    • Ilo Herrassa ja Rauha Jumalan kanssa antaa juuri ne voimavarat, joita uskon elämän hyvä hoitaminen kaikilta osin vaatii.

    • Siksi mietin tässä miksi hengellinen toiminta seurakunnissa on monin tavoin aneemista. Jotain erityistä vaikuuttaa puuttuvan. Missä on se valtava ilo, joka syntisen vanhurskauttamisessa ilmenee ja missä se rauha, jossa levosta käsin lähdetään hengelliseen toimintaan.

    • Sami, juuri tuo kommenttisi klo 00:15 helluntailaisista ja lapsikasteesta on snobbailua. Se luultavasti veti myös Ari Pasasen mukaan.

      Etkö voi jättää tällaista tietyllä tavalla ivallista toisten uskonkäsitysten vähättelyä? Ikään kuin sinulla olisi vain se juuri oikea käsitys kaikesta. Olisiko meidän mitenkään mahdollista keskustella toisiamme kunnioittaen? Tätä kysyn samalla itseltänikin. Siksi aiemmin kirjoitin että Pekka Velillä on mielestäni kunnioittava suhtautuminen toisin uskoviin tai toisiin kirkkokuntiin kuuluviin. Se on minustakin tärkeää. Sinusta hän oli tässä tyypillinen protestantti. Ymmärsin sen niin, että mielestäsi protestantti on ihminen, joka hyväksyy kaikki tutkimatta opillisesti mitään sen kummemmin. Sami, en ymmärrä tätä kiihkeää leimaamista ja tyrmäävää asennettasi.

      Marko, olet oikeassa. Kiitos että tasoitat keskustelua!

    • Ari Pasanen ilmaantui tänne. Lopetan itsekin keskustelun Arin ilmaannuttua paikalle. Kiitos kaikille.

    • Sami Paajanen lueppa seuraava Raamatun kohta: (1. Piet. 3:13-17 / FB38)

      Mitä pelkäät keskustelussa kanssani?

    • Juuri kun pääsin jyvälle Itäisen kirkon erilaisesta synti käsityksestä. Siitä voi löytyä suuria hengellisiä aarteita meille luterilaisillekin. Harmi kun keskustelu karkaa niin helposti väittelyn tasolle.

      Aria ei voi estää kirjoittamasta, mutta keskusteluun ei silti tarvitse ryhtyä. Haasteita Arilta tulee jatkuvasti, mutta ei nekään johda aitoon keskusteluun vaan ikävään väittelyyn.

    • Sami Paajanen kiitos vastauksestasi, silti kysyn vielä että miksi et todellakaan ota kantaa siihen mitä kysyn eli kuinka sovitat näiden esille tuomiesi vanhojen konsiilien päätökset tähän päivään, minä en niitä voi sovittaa omalla lukutaidollani, eikö niiden sisältö ja tämän päivän oppi pelastuksesta ole selkeästi ristiriitainen ja silti haluat toisten(kin) niihin yhtyvän?

      Siis kun ajatellaan Athanasiuksen uskontunnustusta, niin kuinka sen voi sovittaa tähän päivään ja Raamattuun?

      ””Sen, joka tahtoo pelastua, on ennen kaikkea pysyttävä yhteisessä kristillisessä uskossa. Sitä on noudatettava kokonaisuudessaan ja väärentämättä. Joka ei niin tee, joutuu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen.””
      ………

      ””Hän on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista, astunut ylös taivaisiin, istunut Isän oikealle puolelle, ja sieltä hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hänen tullessaan kaikkien ihmisten on noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen.””

    • Pekka niinpä niin, mitä on kallio jolle evankeliumi on perustettu, onko se pysyvää vai aikojen saatossa muuttuvaa, muuttuuko Jeesuksen sanat?

      Siis kun tuossa tunnustuksessa sanotaan selkeästi että pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen niin kuinka tänä päivänä asian laita on?

      Siis jos ei ole samaa mieltä/usko samoin niin eikö tuon tunnustuksen mukaan joudu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen?

      Ei minulle tarvitse vastata vaan jokaisen itse on mietittävä mihin todella uskoo, uskooko isiltä perittyihin ”kristinoppeihin” vai Raamatun sanaan joka on muuttumaton?

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.