On sanottu, että kirkolla on aikaa. Moneen asiaan tämä päteekin. Mutta kun avioliittolaki muuttuu 1.3.2017, loppuu myös hiekka kirkon tiimalasissa. Sitä ennen on kirkon tehtävä päätös siitä, miten se toimii jatkossa. Jos päätöstä ei tehdä, se syntyy.

Kirkko voi tehdä kolme erilaista päätöstä, joista ainakin kaksi vaatii ¾ enemmistön kirkolliskokouksessa:

1) Kirkko voi muuttaa kirkkojärjestyksen 2 luvun 18 §:n 2 momentin muotoon: Kirkollisesti vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä, mies ja nainen. Jos toinen kihlakumppani ei ole kirkon jäsen, heidät voidaan vihkiä kirkollisesti, jos kirkkoon kuulumaton on muun kristillisen kirkon tai uskontokunnan jäsen. Tämä muutos vaatii ¾ enemmistön kirkolliskokouksessa.

2) Kirkko voi lisätä kirkollisten toimitusten kirjaan rivin: Samaa sukupuolta olevaa paria vihittäessä käytetään tätä kaavaa soveltaen. Tämäkin muutos vaatii ¾ enemmistön kirkolliskokouksessa.

3) Kirkko voi päättää, että seurakuntalaisella, myös mies-mies- ja nais-nais-pareilla, on oikeus avioliittoon vihkimiseen, mutta yksittäistä pappia ei velvoiteta toimittamaan tällaista vihkimystä. Käsittääkseni tällainen ohje ei ihan välttämättä vaadi ¾ enemmistöä kirkolliskokouksessa.

Jos mitään näistä ratkaisuista ei tehdä päädytään kaksitulkintaiseen tilanteeseen.

1) Voidaan tulkita, että nykyisen käytännön, että vihitään vain heteropareja, muutos vaatii kirkkojärjestyksen tai toimitusten kirjan muutoksen. Tätä tulkintaa on moni teologi perustellut omasta teologiastaan käsin. Tämän tulkinnan ongelmana on se, että kukaan ei takaa sen oikeellisuutta, jos asia menee oikeuteen. Jos mies-mies- tai nais-nais-pari haastaa kirkon oikeuteen, koska he ovat rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä, mutta heitä ei suostuttu vihkimään, niin esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös voi olla kirkolle langettava.

2) Mutta on myös toinen mahdollinen tulkinta. Nykyinen käytäntö on, että kirkko vihkii kaikki ne, jotka yhteiskunta vihkii ja jotka täyttävät rippikoulua ja kirkon jäsenyyttä koskevat ehdot. Tämä käytännön muutos vaatisi KJ 2 luvun 18 §:n muutoksen. Tämän tulkinnan ongelma puolestaan on siinä, että vihkivästä papista voidaan kannella tuomiokapituliin. Aivan varmaa on, että avioliitto on pätevä. Mutta aiheutuuko vihkimisestä seuraamuksia papille? Espoolainen kirkkoherra on jo luvannut piispankin puolesta potkut.

Viittaus naispappeusratkaisuun ei ratkaise kysymystä. Siinä mielessä tilanne oli sama, että laki ei sanonut, että papin pitää olla mies. Mutta kun 1955 paltamolainen uskonnonlehtori Liisa Riippa haki Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulilta pappisvihkimystä eikä häntä vihitty, syntyi ennakkopäätös. Se jäi voimaan, kun siitä ei valitettu.

Myöskään parisuhdelain kanssa käyty pohdinta ei välttämättä riitä kirkon kannan ilmaukseksi. Silloin kirkossa korostettiin rekisteröidyn parisuhteen ja avioliiton eroa. Siis rekisteröityä parisuhdetta ei voi siunata avioliiton siunaamisen kaavalla, koska se ei ole avioliitto. Voiko mies-mies- tai nais-nais-parin avioliiton siunata. Käsikirjasta ei ainakaan tarvitse muuttaa pilkkuakaan.

Pitäisin jokseenkin varmana, että jos kirkko ei tee päätöstä, jotkut papit alkavat vihkiä. Vihkimisistä kannellaan kapituliin eikä kukaan takaa, että kapitulit noudattavat yhtenäistä linjaa. Jos vaaka kallistuu torjuvaan suuntaa, niin linjaa haetaan myös oikeusistuimista. Eräänlainen kauhuskenario on, että joku pappi saa kapitulista rangaistuksen ja vuoden päästä oikeus toteaa, että kirkon pitää vihkiä. Tällainen tilanne ei ole kenenkään etu. Kaikkein vähiten se on kirkon etu.