Kirkon on tehtävä päätös
On sanottu, että kirkolla on aikaa. Moneen asiaan tämä päteekin. Mutta kun avioliittolaki muuttuu 1.3.2017, loppuu myös hiekka kirkon tiimalasissa. Sitä ennen on kirkon tehtävä päätös siitä, miten se toimii jatkossa. Jos päätöstä ei tehdä, se syntyy.
Kirkko voi tehdä kolme erilaista päätöstä, joista ainakin kaksi vaatii ¾ enemmistön kirkolliskokouksessa:
1) Kirkko voi muuttaa kirkkojärjestyksen 2 luvun 18 §:n 2 momentin muotoon: Kirkollisesti vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä, mies ja nainen. Jos toinen kihlakumppani ei ole kirkon jäsen, heidät voidaan vihkiä kirkollisesti, jos kirkkoon kuulumaton on muun kristillisen kirkon tai uskontokunnan jäsen. Tämä muutos vaatii ¾ enemmistön kirkolliskokouksessa.
2) Kirkko voi lisätä kirkollisten toimitusten kirjaan rivin: Samaa sukupuolta olevaa paria vihittäessä käytetään tätä kaavaa soveltaen. Tämäkin muutos vaatii ¾ enemmistön kirkolliskokouksessa.
3) Kirkko voi päättää, että seurakuntalaisella, myös mies-mies- ja nais-nais-pareilla, on oikeus avioliittoon vihkimiseen, mutta yksittäistä pappia ei velvoiteta toimittamaan tällaista vihkimystä. Käsittääkseni tällainen ohje ei ihan välttämättä vaadi ¾ enemmistöä kirkolliskokouksessa.
Jos mitään näistä ratkaisuista ei tehdä päädytään kaksitulkintaiseen tilanteeseen.
1) Voidaan tulkita, että nykyisen käytännön, että vihitään vain heteropareja, muutos vaatii kirkkojärjestyksen tai toimitusten kirjan muutoksen. Tätä tulkintaa on moni teologi perustellut omasta teologiastaan käsin. Tämän tulkinnan ongelmana on se, että kukaan ei takaa sen oikeellisuutta, jos asia menee oikeuteen. Jos mies-mies- tai nais-nais-pari haastaa kirkon oikeuteen, koska he ovat rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä, mutta heitä ei suostuttu vihkimään, niin esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös voi olla kirkolle langettava.
2) Mutta on myös toinen mahdollinen tulkinta. Nykyinen käytäntö on, että kirkko vihkii kaikki ne, jotka yhteiskunta vihkii ja jotka täyttävät rippikoulua ja kirkon jäsenyyttä koskevat ehdot. Tämä käytännön muutos vaatisi KJ 2 luvun 18 §:n muutoksen. Tämän tulkinnan ongelma puolestaan on siinä, että vihkivästä papista voidaan kannella tuomiokapituliin. Aivan varmaa on, että avioliitto on pätevä. Mutta aiheutuuko vihkimisestä seuraamuksia papille? Espoolainen kirkkoherra on jo luvannut piispankin puolesta potkut.
Viittaus naispappeusratkaisuun ei ratkaise kysymystä. Siinä mielessä tilanne oli sama, että laki ei sanonut, että papin pitää olla mies. Mutta kun 1955 paltamolainen uskonnonlehtori Liisa Riippa haki Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulilta pappisvihkimystä eikä häntä vihitty, syntyi ennakkopäätös. Se jäi voimaan, kun siitä ei valitettu.
Myöskään parisuhdelain kanssa käyty pohdinta ei välttämättä riitä kirkon kannan ilmaukseksi. Silloin kirkossa korostettiin rekisteröidyn parisuhteen ja avioliiton eroa. Siis rekisteröityä parisuhdetta ei voi siunata avioliiton siunaamisen kaavalla, koska se ei ole avioliitto. Voiko mies-mies- tai nais-nais-parin avioliiton siunata. Käsikirjasta ei ainakaan tarvitse muuttaa pilkkuakaan.
Pitäisin jokseenkin varmana, että jos kirkko ei tee päätöstä, jotkut papit alkavat vihkiä. Vihkimisistä kannellaan kapituliin eikä kukaan takaa, että kapitulit noudattavat yhtenäistä linjaa. Jos vaaka kallistuu torjuvaan suuntaa, niin linjaa haetaan myös oikeusistuimista. Eräänlainen kauhuskenario on, että joku pappi saa kapitulista rangaistuksen ja vuoden päästä oikeus toteaa, että kirkon pitää vihkiä. Tällainen tilanne ei ole kenenkään etu. Kaikkein vähiten se on kirkon etu.
149 kommenttia
Ratkaisu voisi olla, että kirkkomme piispat antaisivat hyvissä ajoin ennen 1.3.2017 esimerkiksi seuraavanlaisen ohjeen:
[Ohje-ehdotus alkaa] Rukous on kristittyjen yhteinen tapa olla ja elää Jumalan kasvojen edessä. Rukouksessa kiitämme saamistamme lahjoista ja pyydämme apua itsellemme tai toisille. Rukous on myös Jumalan kunnioittamista, hänen kaikkivaltiutensa tunnustamista ja pysähtymistä hänen tutkivan ja rakastavan katseensa alle. Jumala itse kehottaa meitä rukoilemaan ja luottamaan hänen apuunsa kaikissa elämän vaiheissa.
Pastoraalisen kohtaamisen piiriin voi kuulua myös rukous kihlaparin taikka avioliiton solmineiden kanssa ja heidän puolestaan. Tällaisissa tilanteissa toimitaan seuraavien periaatteiden mukaisesti:
1. Pappi tai muu kirkon työntekijä rukoilee vapaasti tai käyttää harkintansa mukaan olemassa olevaa, kirkon rukousperinteeseen sisältyvää aineistoa. Rukouksessa kiitetään yhdessä Jumalaa elämän lahjoista ja pyydetään Jumalan huolenpitoa ja johdatusta. Samalla pyydetään voimaa kunnioittaa toista ja etsiä Jumalan tahtoa. Rukouksen yhteydessä voidaan lukea Jumalan sanaa. Se voidaan toteuttaa yksityisesti tai yhteisöllisesti siten kuin asianomaiset yhdessä sopivat.
2. Rukoilla voi asianosaisten yhdessä sopimassa paikassa. Kirkkotilan käyttämisestä on säädetty kirkkojärjestyksessä (KJ 9:7; KJ 14:2).
3. Tällaisessa rukouksessa ei ole kyse kirkollisesta toimituksesta tai sellaiseen rinnastettavasta avioliiton siunaamisesta. Siinä ei käytetä avioliiton vihkimiseen tai sen siunaamiseen kuuluvia erityisiä osia (esimerkiksi kysymykset, lupaukset, sormusten vaihto, puolisoiksi julistaminen, liiton siunaaminen).
4. Kirkon työntekijän pastoraaliseen vastuuseen kuuluu, että hän on valmis asettumaan rinnalle, kuuntelemaan ja tukemaan jokaista ihmistä. Pastoraalisessa kohtaamisessa rukous perustuu yhteiseen sopimiseen ja kirkon työntekijän vapaaseen harkintaan eikä synnytä uusia virkavelvollisuuksia kirkon työntekijälle tai seurakunnalle. Kirkon työntekijän tulee antaa rukouksesta tilanteen luonteen mukainen kuva ja pitää kiinni häntä sitovista ohjeista koskien myös kirkon omaa avioliittokäsitystä.
5. Piispa vastaa hiippakunnassaan ja kirkkoherra seurakunnassaan tämän ohjeen valvonnasta ja antaa tarvittaessa tarkempia ohjeita (KL 18:1; KJ 6:34) [Ohje-ehdotus päättyy]
Edellä olevan ohjeehdotuksen sanamuodot eivät ota kantaa avioliiton sukupuolijakautumaan, mutta asia tulee otettavaksi huomioon 4. kohdan perusteella. Nähdäkseni rukous sopii yhtä hyvin sekä ennen että jälkeen vihkitilaisuuden ja kihlaparin osalta rukoustilanne voisi olla jo hyvissä ajoin ennen hääpäivää.
Olen pohtinut sitä miten samaa sukupuolta oleva pari tuntisi olevansa tervetullut kirkkoon. Jotenkin ajatus katkeaa aina siinä kohdin kun mietin, että miten ihan perusavoparit kokevat olevansa tervetulleita kirkkoon? Heidän parisuhdettaan ei ole siunattu. En tiedä onko kukaan koskaan kysynytkään asiasta tai onko asiasta koskaan puhuttu. En tiedä miten ison kynnyksen se asettaa avopareille ja miten paljon se vaikuttaa siihen miten helppoa avoparin on kävellä kirkkoon ja kokea olevansa tervetullut. En tiedä miten iso asia lainkaan viime kädessä on parisuhteen laadun ja tervetulleeksi kokemisen suhde.
Miten mies tai nainen jolla on sivusuhteita, voisi tuntea olevansa tervetullut kirkkoon? Pitäisikö nämä suhteet pyydettäessä siunata?
Jos homosuhde voidaan siunata niin samalla logiikalla myös sivusuhde voidaan.
Kansalaisaloitteella on yli 84 500 allekirjoitusta. Keräysaikaa on vielä jäljellä pari viikkoa.
Kannata tai katso tämän hetken kannattajamäärän: kansalaisaloite
.
Ilmoita asiaton kommentti