Nuorisotyössä nuorten henkilökohtainen kohtaaminen on avinasemassa. Siihen vain ei monessakaan seurakunnassa ole riittävästi resurrseja. Nyt joidenkin seurakuntien on pakko yhdistyä. Moni näkee sen suurena menetyksenä. Nyt näkisin sen vielä suurempana mahdollisuutena. Mikäli yhteiset voimavavarat osataan keskittää oikein, niin kirkon nuorisotyön voisi polkaista aivan uusiin ulottuvuuksiin. Uhkana on vain se, että kaikki entinen toiminta jokaisessa kappelissa pyritään jatkamaan entisellään. Tällöin tietysti mahdollisuus menetetään.Sama tietysti koskee kaikkea muutakin kirkon toimintaa. Mikäli työ nyt osataan keskittää oikein, niin edessä voisi olla aivan mahtavat mahdollisuudet.
Kirkon kriisi uhka, vai upea mahdollisuus
Miksiköhän synnistä saarnataa yleensä vain niille jotka eivät ole kuulemassa?
Paha ulkoistetaan, niihin muihin. Arikin muistaa kaikki ne syntiset kirkossa, jotka ei varmasti näitä juttuja lue. Samoin saarnatuolissa valitetaan ihmisten huonoa elämää.
Nimittäin niiden, joita ei koskaan kirkossa näe. Suuria syntisiä olemme kuitenkin juuri me. Meille jos Pyhä Henki alkaa osoittaa syntisyyttämme, niin olemme pulassa.
Hyvin hyödyllistä on rukoilla:”jos minun tieni on vaivaan vievä, niin jodata minut oikealle tielle”.
Pekka Pesonen, vai saarnaan niille jotka eivät lue, kuitenkin koen että täälläkin on niitä jotka uskovat juuri tähän ”lapsikasteen armoon” ja elävät pimeydessä eli eivät ”näe”mitä hedelmää itse kantavat ja mitä kirkko tuottaa, miksi, koska heillä on paatunut sydän jota ei Jeesus ole parantanut vaan he uskovat isien opettamaan kirkko oppiin.
Kukapa ei olisi kohdannut tuota harhaa. Siihen vedotaan usein. Tuo harha ei kuitenkaan johdu Lutherin opetuksesta, vaan sen väärinymmärtämisestä.
Kasteen armolla voidaan todelakin mitätöidä koko evankeliumi. Samaan pyrkii kaikki muutkin harhat. Koko kirkkoa ei voi tuon harhan esiintymisestä syyttää. Tai ainakaan se ei ole aiheellista. Paavali taisi sanoa, että monessa kohdin me kaikki hairahdumme. Se, että kirkossa tuota harhaa esiintyy, johtuu vain opetuksen vähyydestä. Hyvin harvoinhan missään kuulee kristillisen opin perusrakenteiden opetusta.
Pasanen: ” joutui antamaan selkäänkin kun MINÄ rikoin hänen kieltojaan vastaan,”
Väkivalta on aina väkivaltaa, joka synnyttää vain uutta väkivaltaa, vihaa, katkeruutta ja pelkoa. Väkivallassa ei ole mitään hyvää, riippumatta siitä kuka sitä harjoittaa ja ketä kohtaan. Varsinkin lapsiaan hakkaavat vanhemmat osoittavat täydellisen sivistymättömyytensä ja kykenemättömyytensä kasvattaa lapsiaan.
Vanhemmat, jotka kasvattavat selkäsaunan pelolla osoittavat pelkästään raukkamaista fyysistä ylivoimaansa heikompaansa kohtaan käyttämällä helpointa tapaa – väkivallalla uhkaamista saadakseen lapsensa tottelemaan itseään – eivät ällykkyyttä lapsen vahempina ja viisaampina ihmisinä.
Fyysistä tai henkistä väkivaltaa kasvatuskeinoinaan käyttävät herättävät lapsissaan ainoastaan katkeruutta itseään kohtaan, eivät kunnioitusta ja rakkautta. Jotta vanhempiaan voisi kunnioittaa, on heidän ensin ansaittava se kunnioitus, eikä sitä ansaita väkivaltaisella kasvatuksella lapiaan hakkaamalla.
Onneksi lasten fyysinen koskemattomuus on nykyään lailla suojattu ja lapsiaan väkivaltaisesti kohtelevat vanhemmat ovat ovat rikollisia siinä kuin muutkin väkivaltaisesti toisia ihmisiä kohtaan käyttäytyvät..
Itsensä puolustaminen väkivaltaa ja vääryyttä vastaan on eri asia ja siksi hyväksyn esim. maanpuolustuksellisen ja poliisien käyttämän väkivallan, ellei muu auta.
Rakas ja suuresti kunnioittamani, jo edesmennyt isäni kävi molemmat sodat ja käytti runsaasti väkivaltaa eturintamassa taistellessaan. Silti hän ei koskaan, missään muodossa eikä, vähäiiisimmässä määrinkään käyttänyt väkivaltaa minua tai äitiäni kohtaan. Kuten ei tehnyt äitinikään minua kohtaan.
Eiköhän pointti tuossa ollut rangaistus sinänsä. Ja kunnioitus vanhempia kohtaan, mikä nykyisin tuntuu olevan nuorisolta hukassa.
Vanhemmatkaan eivät ymmärrä aina sitä, etteivät he ole lastensa kavereita vaan vanhempia, joita tulee totella.
Itse en tosin henkilökohtaisesti näe ns. selkään antamista väkivaltana tai lapsen ”hakkaamisena”. Jos sitä käytetään oikeassa yhteydessä ja lapsi ymmärtää sen vuoksi tekonsa vakavuuden, ja sen että vanhempi ei haluaisi rangaista häntä, vaikutus voi olla terveellinen.
Aivan eri asia on sitten jos vanhempi alkaa todella tykätä lapsensa pieksemisestä ja käyttää sitä aina kun mahdollista, ja hallitsee kauhun ilmapiirillä kotona.
Vaihtoehtoja ei ole vain kaksi, sairas tarve hallita väkivallalla ja sen pelolla ja myhäilevä kaverivanhemmuus. Terve kasvatus löytyy siitä keskeltä.
”Onneksi lasten fyysinen koskemattomuus on nykyään lailla suojattu ja lapsiaan väkivaltaisesti kohtelevat vanhemmat ovat ovat rikollisia siinä kuin muutkin väkivaltaisesti toisia ihmisiä kohtaan käyttäytyvät..”
Tämä on tosin jo vienyt ongelmat aivan toiseen äärilaitaan. Etkö ole huomannut? Se, että kaikenlainen fyysinen koskeminen lapseen rangaistusta annettaessa nähdään vakavana rikkomuksena, on saanut lapset käyttämään asemaansa hyväkseen esim. kouluissa. Ja olen huomannut sen myös työssäni kouluikäisten kanssa.
Jos vähänkään puutut olkapäähän tai käsivarteen kun lapsi niskottelee, häiriköi, pilkkaa aikuista tai kiusaa muista lapsia meteli on kamala, ja lapsi voi huomata, että kannattaa viedä viestiä eteenpäin.
Joku aika sitten oli uutinen vanhemmasta, joka oli antanut lapselle rangaistukseksi luunapin ja tottelematon kakara sai sen ansiosta rahallista vahingonkorvausta vanhemmalta.
Mitä lapsi tästä oppii? Muuta kuin sen, että näin voi ansaita rahaa ja se mitä tein ei ollut ollenkaan niin pahaa kuin se että vanhempi koetti rangaistuksella osoittaa lapsen tehneen väärin?
Sari: ”Itse en tosin henkilökohtaisesti näe ns. selkään antamista väkivaltana tai lapsen “hakkaamisena”. Jos sitä käytetään oikeassa yhteydessä ”
Fyysinen sen enempää kuin henkinenkään väkivalta ei ole koskaan, missään tilanteessa, eikä ketään kohtaan hyväksi.
Pahoinpitelyn avulla voidaan kyllä nujertaa ja alistaa, mutta ei sen avulla saada ketään tottelemaan tai kunnioittamaan väkivaltaa käyttävää. Väkivalta herättää ainoastaan pelkoa ja katkeruutta käyttäjäänsä kohtaan.
Vanhemmat, jotka yrittävät saada lapsensa tottelevaisiksi väkivaltaisella rangaistuksella uhkaamalla osoittavat pelkästään raukkamaisesti fyysistä ylivoimaansa heikompaansa kohtaan käyttämällä helpointa tapaa auktoriteettinsa tukena, eivät ällykkyyttä lapsen vahempina, kokeneempina ja viisaampina ihmisisnä.
Väkivallan avulla nujertamalla tuhotaan lasten itsetunto ja siirretään seuraavalle sukupolvelle sama alistava ja nujertava kasvatusmetodi, joka onneksi on jo sentään Suomessakin kriminalisoitu.
Jotta vanhempiaan voisi kunnioittaa, on heidän ensin ansaittava se kunnioitus, eikä sitä ansaita väkivaltaisella kasvatuksella ja pahoinpitelyllä.
Jos se teidän Jumalanne rakkaus ja taivaspaikan saaminen edellyttää Häneen uskomista rangaistuksen – helvetin – uhan alla. ei se mitään oikeaa uskoa ole. Se on alistumista uskomaan rangaistuksen uhalla johonkin, jonka olemassaolo on vähintäänkin kyseenalainen. Ja ellet usko, niin piru sinut perii.
Pari sataa vuotta sitten helvetillä pelotteluun vielä uskottiin ja sitä käytettiin menestyksellisesti oppimattoman kansan kurissa pitämiseen. Onneksi tieto lisääntyy ja moiset pelot alkavat jo häipyä historian hämärään.
”Jumalanpelko” on mielestäni täysin absurdi käsite.
Sarin kanssa samoilla linjoilla. Jos puhe ei auta, täytyy löytyä jokin keino, millä lapsi saadaan ymmärtämään, että nyt on tosi kyseessä ja lapsen parhaasta.
Tulee mieleen konttaavan lapsen ja juuri kävelemään oppineen (alle 2v.) joka on kohtuuttoman kiinnostunut pistorasioista, eikä toistuvista kielloista huolimatta jätä niitä rauhaan, lopulta pieni nipistys niskavilloista antaa ”ei” sanalle merkityksen, jota on syytä kunnioittaa. Tämä on lapsen parhaaksi kasvattamista.
Kun kuri ja järjestys on heti nuorena tasapainossa, niin elämä sujuu mallikkaasti. Joku lapsi ei tarvitse koskaan ojentamassa, toiset taas ovat hyvin kurittomia, laatunsa mukaan. Kyllä vanhempi, joka rakastaa lastaan, ymmärtää mikä on sopivaa, tosin ylilyöntejäkään ei ole voi aina välttää. Vanhempien kunnioitus on itseisarvo ja lasten täytyy ”oppia” se nuorena, muuten tulee vanhempana vaikeuksia.
Miten tämä kaikki tapahtuu, on sitten kyllä tapauskohtaista ja jokaisen vanhemman velvollisuus on kasvattaa lastaan niin, että oppii toisten ihmisten kunnioittamisen mahdollisimman varhain.
Menneet sukupolvet ovat rakentaneet nykyisen maailman ja he ovat onnistuneet mielestäni kohtuu hyvin. Tulevaisuus näyttää, miten hyvin nykyinen sukupolvi on onnistunut. Koulumaailma ja urheiluseurat ovat hyviä ikkunoita. Uskon myös siihen, että vanhemmat ojentavat lapsiaan edelleen hyvin perinteisin keinoin, kaikista ohjeistuksista huolimatta. Lasi asiaa tulisi erottaa selvästi kuri ja väkivalta. (Sana ”kuri” juontaa aiheen ”oikeaan ohjaamisesta”) Meidän tulee siis tietää vanhempina oikean ja väärän ero, jotta voimme ohjata lapsia oikealle tielle.
Onko tämän ymmärryksen hämärtyminen osaltaan syy, nykyiseen lasten levottomuuteen? Jos vanhemmat eivät tiedä, kuinka lapset
Voisivat tietää? Eivät lapset ilman opetusta kasva, vaikka moni kuvitteleekin niin.
On vielä nykyäänkin olemassa näköjään ihmisiä jotka kuvittelevat hankkivansa lastensa kunnioituksen nöyryyttämällä ja pahoinpitelemällä heitä.
Eläimiä jotkut opettavat kipua tuottamalla, koska ne eivät kykene ajattelemaan kuin ihmiset. Miksi eläinten koulutusta kipua tuottamalla kritisoidaan voimakkaasti, mutta lasten kasvatuksessa sen pitäisi olla sallittua?
Jos pientä lasta ei saada tottelemaan puhumalla, tuottamatta hänelle kipua, löytyy syyllinen siihen peiliin katsomalla.
Vanhemmilla ei ole onneksi enää, ainakaan nyky-Suomessa minkäänlaista tuomiovaltaa lapsensa (eikä kenenkään muunkaan) tuomitsemiseksi fyysisen pahoinpitelyn kohteeksi. Millä kompetenssilla fyysisesti lapsiaan kurittavat vanhemmat kuvittelevat olevansa päteviä määrittelemään rangaistuksessa annettavan kivun määrän ja rangaistuksen oikeudenmukaisuuden? Onko riittävä määrä siinä, kun lapsen oma tahto on nujerrettu?
Itse en olisi pystynyt kunnioittamaan vanhempiani, jos he olisivat käyttäneet kasvatuksessaan ruumiillista tai henkistä pahoinpitelyä kasvatuskeinoinaan. Järkeä on kyllä puhuttu, asioita selitetty, neuvottu, ärähdetty, joskus hyvin harvoin jopa huudettukin, muttei ikinä lyöty. Samalla metodilla on kasvatettu kolme jo aikuista (49, 46 ja 36 v) poikaani, eikä tuloksessa ole ollut kellään moittimista, ei koulussa, yhteiskunnassa, työnantajilla eikä ystävillä ja sukulaisilla. Kunnioitusta ja rakkautta olen saanut osakseni mielestäni joskus jopa liikaakin.
Lapsensa väkivallan pelolla kasvattavat kuulunevat siihen samaan syvästi halveksimieni ”miesten” sakkiin, jotka ovat sitä
mieltä, että muija ja kakarat pitää pitää kurissa ja herran nuhteessa nyrkillä ja remmillä. Tällaisten ”kasvattajien” älyllinen köyhyys on surkuteltavaa tai sitten on kysymys pelkästään sadismista.
Vaaralisesta tulitikkuleikistä sain rangaistuksen. Minun oli allekirjoitettava paperi, johon isä oli kirjoittanut: ”minä Pekka Pesonen lupaan ja vakuutan, etten enää ota tulitikkuja ilman lupaa. Mutta jos sen teen, antaudun ilman muuta piiskattavaksi.”
Koskaan en piiskaa tai muutakaan ruumiillista rangaistusta joutunut kokemaan.
Toinen rangaistus, joka sain tuli kuorma-auton ratin vääntämisestä ääri-oikeaan. Tästä johtuen isän kiiresti työhön lähtiessä, auto meni päin kiveä. Rangaistus oli siitä seuraava: En saanut enää mennä isän autoon leikkimään ajamista. Minun oli tyydyttävä kuorma-auton ohjaamoon, jonka isä hankki minulle siihen pihalle.
Siinä koko rangaistus. Isä ymmärsi ettei pieni poika tee tahallaan pahojaan, vaan toimii usein ymmärtämättömästi.
Usein Jumalakuvakin muotoutuu mielissämme isän olemuksen mukaan. Ankara isä saa lapsen kokemaan Jumalankin yhtä ankarana. Jumalakuva on yllättävän pysyvä vielä aikuisenakin.
Pekka Pesonen, vai ei harha johdu Lutherin opetuksista, oikeastaan juuri Luthern opetukset ovat täyttä harhaa ja sen ”näkee” juuri siitä hedelmästä jota ne tuottivat. Olet varmaan lukenut paljon enemmän ev.lut tunnustuskirjoja kuin minä ja toisaalta esim Lutherin ”teesit” joilla hän kritisoi katolista kirkkoa, mainitseeko hän väkivallan käyttöä oikean uskon eteenpäin viemisen välineenä eli tuomitseeko tappamisen uskon tähden?
Pekka Pesonen, tuot esille ”ankaran” Jumala kuvan, onko se vanhurskas vai ei, siis kun Jumala jotain Sanoo niin tapahtuuko se?
Kun Jumala puhui Jeesuksen kautta niin onko se Totuus ja tuleeko se Sana tuomitsemaan KAIKKI ihmiset kerran sen mukaan katsovatko he ylen ne Sanat vai tekevätkö niiden mukaan?
Joh. 12:47 Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.
48 Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
Väitteille olisi kiva löytyä jotain perusteluja. Mikäli kaikki opetus on mielestäsi harhaa.
Millä tavalla harhaa ym. On kiinnostavaa keskustella kanssa Ari. jatka vain samalla tavalla.
Luther: ”Mutta niille, jotka eivät halua oppia, on sanottava, että he kieltävät Kristuksen ja ovat kaikkea muuta kuin kristittyjä. Heitä ei myöskään saa päästää ehtoolliselle, ei todistamaan yhdenkään lapsen kastetta eikä nauttimaan vähääkään kristityn vapautta, vaan heidät on jätettävä kerta kaikkiaan paavin ja hänen virkakuntansa, vieläpä itse Perkeleen käsiin. Heidän vanhempiensa ja isäntiensä on kieltäydyttävä antamasta heille ruokaa ja juomaa sekä ilmoitettava heille, että ruhtinas haluaa ajaa tuollaiset raakalaiset maasta pois. …..”
Tämä lienee sitä samaa kristillistä lähimmäisenrakkautta, jota Luther tunsi juutalaisiakin kohtaan?
Pekka Pesonen, samoin on mukava keskustella kanssasi.
Siis asiasta on selkeä todiste se hedelmä mitä ns ”uskonuhdistus” sai aikaan eli ne sodat joita sen seurauksena käytiin ja vainot joihin nämä ns ”puhdistuksen” suorittajat antoivat ns ”Raamatulliset” perusteet. Siis KUN Luther opissaan lupaa kasteessa kaiken vauvoille esim eron perkeeleestä ja Pyhän Hengen, niin kenen tekoja sitten esim hän itse teki vainotessaan ns ”uudestikastajia” ja kirjoittaessaan mm seuraavan vieläkin ev.lut kirkon tunnustuskirjoissa olevan ohjeen papeille:
… Nuorten keskuudessa pidä kuitenkin aina kiinni yhdestä ja samasta muodosta ja esitystavasta. Opeta heille ensimmäiseksi yllä mainitut kappaleet, nimittäin kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän -rukous jne., sana sanalta tekstin mukaisesti siten, että he kykenevät toista maan ne ja oppivat ne ulkoa.
Mutta niille, jotka eivät halua oppia, on sanottava, että he kieltävät Kristuksen ja ovat kaikkea muuta kuin kristittyjä. Heitä ei myöskään saa päästää ehtoolliselle, ei todistamaan yhdenkään lapsen kastetta eikä nauttimaan vähääkään kristityn vapautta, vaan heidät on jätettävä kerta kaikkiaan paavin ja hänen virkakuntansa, vieläpä itse Perkeleen käsiin. Heidän vanhempiensa ja isäntiensä on kieltäydyttävä antamasta heille ruokaa ja juomaa sekä ilmoitettava heille, että ruhtinas haluaa ajaa tuollaiset raakalaiset maasta pois. …..
(http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/vahakatekismus.html)
Luther: “Mutta niille, jotka eivät halua oppia, on sanottava, että he kieltävät Kristuksen ja ovat kaikkea muuta kuin kristittyjä. Heitä ei myöskään saa päästää ehtoolliselle, ei todistamaan yhdenkään lapsen kastetta eikä nauttimaan vähääkään kristityn vapautta, vaan heidät on jätettävä kerta kaikkiaan paavin ja hänen virkakuntansa, vieläpä itse Perkeleen käsiin. Heidän vanhempiensa ja isäntiensä on kieltäydyttävä antamasta heille ruokaa ja juomaa sekä ilmoitettava heille, että ruhtinas haluaa ajaa tuollaiset raakalaiset maasta pois. …..”
Tämä lienee sitä samaa kristillistä lähimmäisenrakkautta, jota Luther tunsi juutalaisiakin kohtaan?
Mielestäni mielipiteet ja kristillinen oppi olisi syytä pitää erillään. Olkoonpa kyse sitten vaikka Martti veljen mielipiteistä.