Kirkon kriisi uhka, vai upea mahdollisuus

Nuorisotyössä nuorten henkilökohtainen kohtaaminen on avinasemassa. Siihen vain ei monessakaan seurakunnassa ole riittävästi resurrseja. Nyt joidenkin seurakuntien on pakko yhdistyä. Moni näkee sen suurena menetyksenä. Nyt näkisin sen vielä suurempana mahdollisuutena. Mikäli yhteiset voimavavarat osataan keskittää oikein, niin kirkon nuorisotyön voisi polkaista aivan uusiin ulottuvuuksiin. Uhkana on vain se, että kaikki entinen toiminta jokaisessa kappelissa pyritään jatkamaan entisellään. Tällöin tietysti mahdollisuus menetetään.Sama tietysti koskee kaikkea muutakin kirkon toimintaa. Mikäli työ nyt osataan keskittää oikein, niin edessä voisi olla aivan mahtavat mahdollisuudet.

61 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Minä ainakin omistan kasteen, ihan samaan tapaan, kuin Jeesuksen sovitustyön ristillä. Kumpaankaan en ole ollut myötävaikuttamassa. Kuitenkin olen varma että minut on kastettu ja olen Jumalan omaisuutta. Kasteessa minut on yhdistetty Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Eli kasteen kautta omistan kaiken sen mitä Vapahtajani on puolestani tehnyt, tai ollut, tai on nyt. Mikä merkitys sillä asialla oli, että halusin ottaa nuorena uskon vakavasti. Siihenkin johti minua hyvä Jumala. Niin etten voi tekemistäni ratkaisuista nähdä mitään muuta, kuin Jumalan ennalta valmistamia tilanteita. Enkä voi tietää mikä ratkaisuistani oli se merkityksellisin. Olinhan pikkiriikkisestä naskalista asti kasvanut jo sisälle uskoon.Miksi minulle nyt joku tahtoo velvoittaa vielä uudelleen kastattamaan itseäni. Sehän merkitsisi sitä, että en luottaisi sovitustyön riittävyyteen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Pekka Pesonen toteatseuraavasti:” Kuitenkin olen varma että minut on kastettu ”

    Siis luotat iankaikkisen elämäsi ihmisten todistukseen eli et kaiketi itse voi todistaa omaa kastettasi (oletan sinut kastetun vauvana)?

    Toisaalta et löydä YHTÄÄN kohtaan evankeliumeista jossa VAUVA/LAPSI olisi kastettu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.