Kirkon kasvava identiteettikriisi

Luterilainen kirkko elää valintojen keskellä. Kirkkoon kuuluu nykyisin n. 68% suomalaisista, mutta samaan aikaan vain 25% suomalaisista sanoo uskovansa niin kuin kirkko opettaa.  Tästä on seurauksena vaikea linjavalinta. Pitäisikö kirkon toiminnassaan ja tiedotuksessaan keskittyä vetämään ihmisiä lähemmäs Kristusta, vai hidastamaan kirkon jäsenyydestä eroamista. Satsatako ytimeen vai reuna-alueille? Tämä mielettömältä kuulostava linjavalinta on kuitenkin todellisuutta.

On hyväksytty perusoletus, että vahva Kristus-keskeinen puhe saa joitakin ihmisiä eroamaan jäsenyydestä, koska monet passiivit jäsenet kokisivat itsensä ulkopuolisiksi uskoa korostavassa kirkossa.  Tätä taustaa vasten vuonna 2013 syntynyt keskustelu kokonaiskirkon toimintaesitteestä, josta puuttui kokonaan maininta Kristuksesta, näyttäytyykin ehkä osana pitkää pohdittua strategiaa.

Tämä edellä mainitsemani markkinointitoimistojen antama viisaus näkyy myös nykyisessä Espoon seurakuntien kampanjassa, jonka perusteemana on "Täällä rakastan minä".  Kampanjassa on monia nokkelia, kehuttuja ja monitulkintaisia tekstivalintoja. Ne ehkä kommunikoivat ymmärtävästä kirkosta, mutta samalla välttävät puhumasta uskosta mitään sellaista, josta joku voisi olla eri mieltä.

Samoja pohdittuja, strategisia linjauksia näkyy kirkkomme ylläpitämällä www.kaste.fi -sivustolla. Siellä sanotaan, että ”Jumala ei koskaan hylkää kastettua lasta, vaan pelastaa kaikelta pahalta. Jumalan rakkaus ja kasteveden suoja ympäröivät lasta hänen koko elämänsä ajan, ja vielä kuoleman rajan ylikin”.  Sivusto ajattelultaan edustaa minulle kastemagiaa, sillä nimet Kristus ja Jeesus puuttuivat sieltä kokonaan. Koska sama sivusto toteaa muissa kohdissa, että kaste ei vaadi uskoa eikä tietoa, se välittää korostetun yksipuolisen kuvan – mielestäni tarkoituksella. Tulee tunne, että kasteesta pyritään tekemään kirkollinen siunaushoito, joka sopii yhteen erilaisten maailmankatsomusten kanssa.

Tuonkin sivuston tekstin pyrkimys on ymmärrettävä, kun tiedämme, että kirkon perinteiseen uskoon kriittisimmin suhtautuvat nykyään juuri nuoret naiset. Sivuston eräs kohderyhmä on kastettavien lasten äidit, joille kuvataan kaste turvan saamisena – ilman mahdollisesti häiritsevää kristinuskon kontekstia.

Ihmisten maailmankuvan maallistuessa ja kirkon kamppaillessa jäsenistään, luterilainen kirkko etenkin isoissa kaupungeissa näyttää olevan tietoisesti tai tiedostamattaan muokkaamassa kristinuskoa yhä enemmän kaikille sopivaksi kansalaisuskonnoksi. Uskonnoksi, joka on suvaitsevainen ja yhteiskunnan muuttuviin arvoihin riittävän nopeasti sopeutuva, niin ettei se haasta kenenkään epäjumalia. Tämän kansalaisuskonnon jumala on tehty ihmisen itsensä kokoiseksi rauhoittamaan huonon omantunnon.

Samalla kun kirkko toiminnassaan kasvavasti pyrkii huomioimaan uskosta ei-perinteisesti ajattelevia jäseniään, se on mielestäni kuitenkin pohtinut suhteellisen vähän kokonaiskirkon tasolla kirkon uskoon sitoutuneiden 25 %:n tarpeita. Tämä ns. uskollisten laiminlyöminen voi olla virhe.

USA:ssa on jo parin vuosikymmenen ajan tiedostettu ilmiö, jossa kirkon toiminnan jättävätkin juuri kypsät kristityt.  Josh Packard analysoi tutkimuksessaaan ”Church refugees”(2015) kirkoista eroajia, todeten, että  2005-2015 aikana jopa neljäsosa seurakunnissa käyneistä kristityistä on jättänyt taakseen seurakuntayhteyden.  Tätä ryhmää kutsutaan nimellä ”dones”, tai ”dechurched”.  Josh Packardin tutkimus analysoi tätä ryhmää, ja tuo esiin sen USA:n erityispiirteen, että merkittävä osa näistä ”kirkkopakolaisista” ei ole niinkään jättänyt taakseen kristillistä uskoa, vaan kirkon sellaisena, millaisena he ovat sen oppineet tuntemaan. Monet näistä ”kirkkopakolaisista” elävät Packardin tutkimuksen mukaan hengellisesti tyydyttävämpää elämää perinteisen kirkon ulkopuolella, voidessaan suuntautua ulospäin – vaikka kaipaavatkin yhteyttä.

Saman suuntaisiin johtopäätöksiin ovat tuleet mm. Barnan tutkimuslaitos  ja Willow Creek'in Reveal-tutkimus.

Haluan tällä keskustelunavauksella kiinnittää huomiota siihen, että kirkollamme tulevaisuutensa takia tulisi olla vähintäänkin kaksoisstrategia. Kun kirkko miettii siltojen vahvistamista kirkon reuna-alueilla oleviin jäseniinsä, joiden perustarve on suvaitsevaisuus, niin tunnistaako kirkko niitä uskoon sitoutuneita jäseniään, joille ei ehkä nykyisen  toiminnan hengellisyys riitä?

Nyt kirkollisen muutoksen vankkureita vetävät ja samalla kirkon teologiaa päivittävät uuden kansalaisuskonnon kehittäjät. Heidän tavoitteensa on tehdä kaikille sopiva kirkko, jossa kaikki voisivat kokea olevansa kotonaan. He haluavat puhua rakastavasta Jumalasta ja kutsua kaikkia rakentamaan parempaa yhteiskuntaa. Tämä uuden kirkon unelmoijat haluavat rakentaa suvaitsevaisen kirkon, jossa ei kuitenkaan välttämättä ole tilaa ei-suvaitsevaisille.  Syvin ongelma saattaa kuitenkin olla se, että tässä markkinaehtoisessa kansanuskonnossa itse Kristus on piilotettu.

Jää nähtäväksi, onko tämän positiivisen kansanuskonnon kanssa yhteen sovitettavissa kristinuskon ydinsanoma siitä, että Jumalan rakkaus ilmestyi meille ristiin naulitussa ja ylösnousseessa Kristuksessa. Kristuksessa, joka etsii syntisiä ja kutsuu parannukseen?  Jos uuden kansanuskonnon ytimenä on julistaa uutta evankeliumia ilman ristiä, muuttuuko koko kirkon julistus?

 

 

 

19 kommenttia

  • Samuel Kettunen sanoo:

    Muuttunuthan se on. Moni arvio osuu maaliinsa. On hyvin surullista, jos pyhästä kasteesta tehdään vaan päänalunen sille ”täällä rakastan Minä” -elämälle ja unohdetaan Krituksen risti ja rakkaus. Kirkon ainutlaatunen tehtävä on olla valona, elämänä ja suolana muussa yhteiskunnassa, koska ihminen elää muustakin kuin leivästä. Onneksi vielä sieltä täältä kuuluu uutisia, että tämä yhä toteutuu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Malinen sanoo:

    Kiitos Hannu. Oli todella osuvaa pohdintaa

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Tuo 25 prossaakin on aivan liian suuri, jos tarkoitetaan kysyä kuinka monelle suomalaiselle Jeesus on henkilökohtainen Vapahtaja ja joka on valmis tunnustaman uskonsa seurakunnan edessä. Eräs tutkimus sai noin 4.-6 prossaa. Kirkkoon kuulutaan lähinnä lapsikasteen, perinteen, yhteisön ja etenkin usein upeissa kulisseissa tapahtuvien siirtymäriittirituaalien takia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Tämän Kristuksen seuraajien määrän Suomen evlut kirkossa kirkon oma tutkimus vahvistaa ja vahvistaa senkin minkä Jeesus ilmoitti ja mikä on ollut tilanne aina. Tästä syystä olen ollut Erkki Tuomiojan kanssa samaa mieltä, että teologinen tiedekunta on lopetettava.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Yrjö Sahama sanoo:

      Jokainen jumalanpalveluksessa kävijä, joka omalla äänellään yhtyy seurakunnan yhteiseen uskontunnustukseen tunnustaa näin tehdessään uskonsa seurakunnan edessä. Käsite ”henkilökohtainen Vapahtaja” on ongelmallinen, sillä Kristus on kaikkien niiden Vapahtaja, jotka häneen turvautuvat. (Room. 10:13)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Yrjö S.

      ”henkilökohtainen Vapahtaja” edustaa ”käsitettä”, että Jeesus pelastaa jokaisen ihmisen yksi kerrallaan, vaikka rajana on kaikki ihmiset kaikkialla, vt. Apt.17:30b ” mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.”

      Mielestäni ongelma on siinä, ettei taivaaseen kuljeta eikä päästä kuin yksi kerrallaan. Kadotukseen pääsee joukon mukana ja sitä tietä kutsuu Jeesuskin ”laveaksi tieksi”. Kaita tie kuljetaan Jumalan Pojan uskon voimassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Katselin TV:stä pätkän keskustelua, jossa Panu Luukka puhui työnantajien sitoutumisesta alaisiinsa. Keskustelu antia aloin peilata pohdiskellen kirkon sitoutumisesta nuoriin aikuisiinsa. Näihin nuoriin aikuisiin sitoutumista kun ei juurikaan voi nähdä seurakuntien toiminnassa. Vaikuttaa siltä, että kirkossa pidetään kirkon olemassaoloa niin kovin tärkeänä, että odotetaan kaikkien käsittävän sen. Tekeehän kirkko mm. tärkeää nuoriso – ja diakoniatyötä. Odotetaanko tosissaan, että nuoret aikuiset hyvää hyvyyttään ja suuresta kiitollisuudesta pitäisivät tärkeänä kirkon jäsenyyttä.

    Panu Luukka puhui myös siitä, että työyhteisössä, jossa alaisiin ei varsinaisesti sitouduta, ei tapahdu sitä, että alaiset sitoutuisivat työhönsä ja motivoituisivat siihen antamaan sille parhaimmat lahjansa eli : lahjakkuutensa ja innostuksensa. Sen sijaan he leipääntyvät ja tekevät työnsä pyrkimättä kehittämään sitä. Tämä asetelma voi sopia hyvin kirkon leipääntyneelle työntekijälle, mutta se ei riitä nuorelle aikuiselle. Hän on luonnostaan dynaaminen ja suuntautuu eteenpäin elämässä.

    Nuori aikuinen ei näe mitään syytä sitoutua kirkon toimintaan, jossa kokee jäävänsä itse täysin ulkopuoliseksi. Siinä katoaa motivaatio kirkkoon kuulumisesta. Hän ”leipääntyy” sivusta seuraajan osaan ja eroaa. Enää eroamisen esteenä ei ole kovinkaan paljoa se mitä sukulaiset asiasta sanovat. Eroaminen kun ei enää ole mitenkään poikkeuksellista. Pohdiskeluni perustella mielestäni kirkko ei tule saavuttamaan nuoria aikuisia, eikä pitämään heitä jäsenyydessään noilla Hannun kertomilla konsteilla..

    Kirkolla on hieno mahdollisuus sitouttaa seurakuntalaiset jäsenyyteensä siksi että Jeesus on sitoutunut täysillä meihin jokaiseen ja haluaa antaa mahdollisuuden laittaa lahjat likoon, motivoitua ja innostua jännittävästä elämästä Hänen valtakunnassaan. Tähän kaikkeen kun kirkossa tulee oikeasti tilaa, niin jäsenkadostakaan ei tarvitse enää huolestua.

    Jään itse kyselemään sitä onko uskovien nuorten aikuisten mahdollisuudet sittenkin paremmat kirkon ulkopuolella, kuin sen sisällä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Kaste on pätevä vastaanottajan uskosta riippumatta. Mutta ilman sen vastaanottamista uskolla sakramentti ei hyödytä. Itse pitäisin ehkä parempana puhua esimerkiksi kasteritualismista kuin kastemagiasta. Viimeksi mainittua termiä kun käytettiin aikoinaan haukkumasanana niistä luterilaisista, jotka opettivat imeväisikäisten uskoa, katsoivat lapsikasteen vaikuttavan uskoa ja opettivat kasteessa tapahtuvaa uudestisyntymistä. Ihan tunnustuskirjojen mukaisesti muuten. Kaikki kunnia Eero Huovisen ja Juha Pihkalan ja muutamien muidenkin kastetutkimuksille, mutta meiltä on kokonaan hukassa, että kastettukin ihminen voi joutua Jumalasta eroon. Kuten Luther mm. Isossa katekismuksessa ja muissakin kirjoituksissaan myös opettaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Marko,

      ”.. mutta meiltä on kokonaan hukassa, että kastettukin ihminen voi joutua Jumalasta eroon”.

      Tuossa edellä ehdotin TM:ä tuottavan laitoksen lopettamista, koska tällainen kanta leviää vain, koska sitä opettaa maisterit.

      Joka päivä ihmettelen niitä helluntalaisia seurakuntien työntekijöitä, jotka tuntevat tarvetta täydentää tarpeettomalla, sillä minkä jo Paavali katsoi roskaksi itse Asian, rinnalla.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Reijo Mänttäri. Teologiset tiedekunnat ovat hyödyllisiä, haluatpa myöntää sitä tai et. Ilman opintoja teologisessa tiedekunnassa minäkään en todennäköisesti olisi koskaan perehtynyt edellä muistinvaraisesti lainaamiini tunnustuskirjoihin ja niiden hengellisiin aarteisiin. Jos kaikki luterilaisen kirkon julistustyössä toimivat henkilöt käyttäisivät säännöllisesti edes Vähää Katekismusta ja Augsburgin tunnustusta saarnanvalmistuksessa, tilanne ei olisi se mikä se on nyt. Helluntaiseurakuntien asioihin en puutu, koska niiden asiat eivät minulle kuulu.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Marko S.,

      Totta on, että kirkko tarvii Teologisen tiedekunnan tuottamia työntekijöitä. Siksi toin ihmettelyni siitä, että mihin me helluntalaiset sitä tarvitsemme.

      Helluntaiherätys on tänään olemassa senkin vuoksi, mitä teologisessa tiedekunnassa opetetaan. Sitten ensimmäisen helluntain v. 33, ”helluntalaisuus” sai syntysyynsä kirkollisuudesta, muotojumalisuudesta ja Kirjoituksista, joiden noudattaminen lakkasi kun tunnustuskirjat nousivat samanarvoisiksi Kirjoitusten kanssa. Jeesus vastusti vain ”kirkollisuutta”, talmudeja, jotka korvasivat Kirjoitukset.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Reijo Mänttäri. Teologisia tiedekuntia ja oppilaitoksia tarvitaan muun muassa sen vuoksi, että seurakuntien työntekijät, pastorit ja papit jne ymmärtäisivät, miksi Sinun esittelemäsi käsitys ensimmäisestä helluntaista, muotojumalisuudesta ja eri aikoina syntyneistä tunnustusteksteistä on historiallisesti (ja opillisesti) paikkansa pitämätön ja – suoraan sanottuna – harhaanjohtava yksinkertaistus. Neuvon Sinuakin lukemaan rauhassa läpi jonkin modernin kirkkohistorian yleisesityksen. Martin Marty ja Kaarlo Arffman ovat lyhyitä, hyviä ja asiallisia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Pidän kommenttiasi esimerkkinä siitä, mitä Raamattu opettaa. Kummassakin esityksessä on pitkät pätkät tulkintoja, mitä Raamatussa ”todella lukee”, eli mitä tarkoittaa Apt. 2. luku. Sen jälkeinen ja sitä edeltävä Raamattu vahvistaa tämän ensimmäisen paikallisen Seurakunnan synnystä kertovan luvun.

      Sinulle ja sakramentaaliselle kirkollisuudelle tuo luku ei ole opetus tulla uskoon, ottaa kaste, saada Pyhän Hengen kaste, muistella yhdesä muiden uskovien kanssa Armotalouden ajan alkamista murtamalla leipää viinin kanssa, kokoontua yhdessä rukoukseen. Se ei myöskään ole riittävä esimerkki siitä, kuinka Jumala itse liittää paikalliseen Seurakuntaan niitä, jotka ovat tulleet uskoon.

      Kaiken tämän saa aikaan Jumala Henkensä kautta. Ensin asiat otetaan vastaan uskossa, mikä usko Pyhän Hengen kautta avaa ne salatut viisaudet, mitkä ovat selkeitä, kun ollaan tultu uskoon.

      Teologinen tiedekunta valmentaa uskomattomia ja uskovia pappeja selittämään Raamattua, vaikka se avautuu jokaiselle uskoontulleelle jokainen asia kerrallaan. Tämä Sanan sulautuminen vt. Heb.4:2, on edellytys opettaa Seurakunnassa ja ottaa vastaan opetusta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Petteri Maunu sanoo:

    Omat lapset ovat aikuisia ja kaikki kummilapsenikin on kastettu ajat sitten. Mutta, sain sattumalta käsiini uuden kastetodistuksen. Siitä oli käytännössä riisuttu kaikki Jeesukseen ja hänen ristin uhriinsa viittaava. Tästä ja blogin tekstistä herää kysymys, onko kirkko alkanut nolostella evankeliumin ydintä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Petteri Maunu. Kastetodistuksien tekstit vaihtelevat seurakunnasta toiseen. Olisi muuten mielenkiintoista tietää, kuinka moni pappi lukee/luetuttaa kastetoimituksessa muitakin tekstejä kuin ns. Lasten evankeliumin. Ainakin Roomalaiskirjeen 6. luvun lukukappaleet ovat selkeää ristin ja Kristuksen seuraamisen julistusta. Itselläni on etuoikeus palvella seurakunnassa, jossa on isot perheet ja kastepuheet on luonteva pitää monista eri teksteistä. On katastrofi, jos kirkkomme kasteopetus asemoituu linjalle ”Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton” – kaikki kastetut pelastuvat.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Reijo Mänttäri, en lakkaa ihmettelemästä omalaatuisia näkemyksiäsi. Väität, että teologiassa olisi kyse tulkinnoista vastakohtana Pyhän Hengen uskovaisille antamille suorille selityksille. En minä kiistä sitä, että usko avaa ymmärryksen enkä ajattele, että seurakunnan opettajan ei tarvitsisi olla uskova. Uskoisin kyllä, että myös Sinä olet saanut kuulla elämäsi eri vaiheissa saarnaajia ja lukea hengellisiä kirjoja. Ja jos näin on, olet kohdannut ison joukon tulkintoja etkä vain ollut jonkinlaisessa puheputkiyhteydessä Jumalamme kanssa. Se on sitten eri asia, jos pidät niitä oikeina ja toisia väärinä. Kristillinen kirkko on aina ymmärtänyt, että on olemassa yksi ja yhteinen usko samalla kun raamatunkohtia on voitu selittää eri tavoin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Marko,

      Olen useinkin maininnut laajan yhdeyden ja yhteydenpidon Jeesuksen seuraajiin lapsuudestani lähtien, heidän jokapäiväisessä elämässä. Suurin osa heistä, tilastollisestikin on niinkutsutut helluntalaiset.

      Helluntaiseurakunnat, joilla on keskinäinen yhteys, mutta ei kattojärjestöä, eli piispallista eli kirkollista järjestystä eli paikallisseurakuntien ulkopuolista hierarkiaa, ovat kaikki täysin samaa mieltä, noista Apostolien tekojen 2. luvun opetusten kanssa. Kaikki alkaa uskoontulosta, sitten seuraa loput. Mutta jos ei ole uskoontultu Pyhän Hengen voimasta, vaikutuksesta ei ole mitään, ei ole jatkoa.

      Ei ole ”tulkintojen kirjoa”, koska ei ole tulkintoja, on Kirjoitusten seuraamista, niinkuin oli Alkuseurakunnalla ja samojen kirjallistenkin dokumenttien mukaisia. Tänään nk helluntaiseurakunnat, paikkakunnittain, julkaisevat 12-13 kohtaiset painotukset, koskien Apostolien ja Profeettojen pohjalle perustettuun uskovien yhteyteen. Tämän olen sinullekin muutaman kerran maininnut. Jos muuta väität niin perustele.

      Teologinen tiedekunta on kirkollisuutta varten, mutta uskoontulolla, kaiken alulla, Jeesuksella ei sen kanssa ole mitään tekemistä, vaikka uskovia löytyy monen muunkin ”puun-ja-kuoren” välistä.

      Ilmoita asiaton kommentti