Mieleeni jäi vahvasti erään tuntemani papin kertomus uupumisesta, jota hän mitä ilmeisemmin koki . Onneksi hänellä oli mielessään kesäloma ja mahdollisuus istua mökillä kannon nokkaan pohtimaan sitä, miten päin maailma pyörii. Siitä sitten, ylös noustaan hän lopulta tiesi miten piti jatkossa toimia. Hän päätti hoitaa ainoastaan pakolliset tehtävät ja jättää kaiken muun hyörinän ja pyörinän sikseen.
Luulenpa siinä käyneen jokseenkin, niin, että yllättäen oli voimia kohdata ihmisiä ilman kiirettä mihinkään. Itselle ja perheelle jäi myös aikaa. Aikaa varsinkin pysähtymiseen. Ai mitäkö sitten tapahtui? Pian porukkaa oli liikkeellä tosi paljon. Enää ei tarvinnut miettiä sitä, miten aikansa käyttäisi, kun evankeliumi alkoi koskettaa ihmisiä laajalla rintamalla ja varsinkin nuoria.
Monen papin työnkuva on ollut jonkinmoista oravanpyörässä juoksemista. Nyt kun korona on pyörän pysäyttänyt ja nyt olisi aikaa miettiä, miten vähentäisi työtaakkaansa, sitten kun kokoontumisrajoitukset puretaan. Toiminnan vähentäminen vaatii varmasti paljon rohkeutta ja uskoa siihen, että myös ihmisten kohtaamiseen pitää olla kiireetöntä aikaa.
” Voisko vähemmän olla enemmän. ”
Olipa kerran köyhä juutalainen mies Israelin maalla, hän joutui joka päivä kerjäämään ruokansa ja naisväki auttoi häntä minkä omilta töiltään ehti.
Kerjäämistä naiset pitivät miestä alentavana, ja he kokoontuvat yhteen ja miettivät mitä asille voisi tehdä. Joku keksikin idean, että miehelle pitää järjestää jotakin työtä, josta voidaan maksaa ikäänkuin palkkaa ja hän pääsee ulos kerjäämisestä.
No mitä sen voisi olla? Ja taas joku keksi, että mies voi päivittäin käydä istumassa kaupungin portilla ikäänkuin työkseen, jonkin asian takia, kunhan keksitään mikä se asia voisi olla. Ja ainahan naiset keksivät.
Se sopi miehelle erittääin hyvin ja hän tuli istumaan kaupungin portille joka päivä. Kerran eräs matkamies tiedusteli mieheltä, että mitä varten istut siinä joka pävä ?
Mies vastasi: ” Tämä on minun työtä” .
Matkamies tiedusteli edelleen: ” Kai sinulla joku syy on, odotatko jotakin?”
Mies vastasi: ”Kyllä, minä odotan Messiasta ”
Matkamies kysyi vielä: ” Maksaako se hyvin ? ”
Mies huokasi: ” No ei, mutta tämä on tasaista työtä. ”
Ulkomuistista kerrottu, kerran luetun pohjalta. Mutta tarina on hyvä, Messias tuli mainittua ja mitä sitä muuta tarvitseekaan.
Muistan tuon kertomuksen, mutta minäkään en muista loppua.
Minun mielestäni siinä on mielenkiintoinen opetus. Kukaan ei tuputa matkamiehelle mitään, vaan herättää ainostaan uteliaisuuden ja mielenkiinnon, jolloin hän itse tulee kyselemään.
Vastaukseksi ei tule saarnaa, eikä käännytyspuhetta, vaan ikäänkuin vihje, yksi sana, Messias, joka voi saada matkamiehen tutkimaan asiaa enemmän.
Tai sitten ei, se jää hänen valittavakseen.
Siinä on vapaus.
Siinä lopussa oli joku sen vartijan selitys siitä messiaan mahdollisesta tulemisesta. Siinä oli jotain sellaista, että jos messias viipyy niin työ jatkuu, mutta jos hän tulee niin… Sitä en muista ja siinä oli sen jutun varsinainen idea. Niin kuin on yleensä Juutalaisissa vitseissä, että lopussa tulee jokin täysin yllättävä käänne. Mullahan taitaa vielä olla se kirja, johon on näitä Juutalaisten juttuja koottu. Löytäisinköhän sen…
okey
Kerro sitten jos löydät kirjan, olisi ihan mielenkiintoista kuulla.
Ei löydy enää. Ostin sen joskus Heinäveden Valamosta.