Kirkolliskokousta hallitsevat vanhoilliset?

Helsingin Sanomissa on aktiivisesti kommentoitu taannoista rukousta Punavuoressa samaa sukupuolta olevan parin puolesta (29.6., 2.7., 3.7.). Miksi asia on herättänyt kiinnostusta?

Edellisellä viikolla Eduskunnan perustuslakivaliokunta oli ottanut kielteisen kannan aloitteeseen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Helsingin Pride –tapahtuma muodostui kannanotoksi tai protestiksi perustuslakivaliokunnan äänestystulokseen. Tältä pohjalta ”naisparin siunaus” on haluttu nostaa näyttävästi esille – osaltaan ennakoimassa tulevaa samaa sukupuolta olevien avioliittoa ja siihen liittyvää kirkollista toimitusta.

_ _ _

Asiaan on liittynyt epäselvyyksiä alkaen siitä, oliko papin tekemä toimitus piispojen ohjeistama rukous samaa sukupuolta olevien kanssa ja heidän puolestaan vai ei. Pappia haluttiin suojella vaikeuksilta kirkollisen esivallan kanssa ja toimitus tulkittiin ohjeen mukaiseksi rukoukseksi. Helsingin sanomien analyysi (3.7.) taas toteaa, että kyse oli parin siunaamisesta – tähän on helppo uskoa tilanne ja ajankohtainen lakihanke huomioon ottaen.

_ _ _

Jos ja kun kyse oli samaa sukupuolta olevan parin kirkollisesta siunaamisesta, rikottiin siinä kirkolliskokouksen päätöstä ja piispojen ohjetta. Tätä on ollut tarvetta jotenkin selitellä. Jo mainitussa HS:n analyysissä siunauksen toimittanutta pappia nimitetään ihmisoikeuksien puolustajaksi. HS:n analyysi toteaa edelleen kirkon ”eduskunnasta”, kirkolliskokouksesta, että sitä hallitsevat vanhoilliset, koska nämä äänestävät aktiivisesti. Kirkon virallinen avioliittokäsitys naisen ja miehen liitosta ei siis edusta kirkon todellista kantaa, koska vanhoilliset ovat äänestäneet kirkolliskokoukseen enemmistön?

HS:n analyysi siis esittää, että kirkolla on tosiasiallisesti joku muu kanta avioliittoon kuin sen virallinen kanta? Koska näin on, ei kirkon virallista, kirkolliskokouksen säätämää järjestystä pidä ottaa niin tosissaan. Väärät ihmiset ovat valinneet ”kirkon eduskunnan”.

_ _ _

Tämä on erikoinen käsitys demokratiasta – jota muuten pidetään länsimaisten vapausarvojen ja myös ihmisoikeuksien perustana.  Eikö vaaleilla valittujen, lakia säätävien toimielinten päätöksiä tarvitse kunnioittaa, kun kerran väärät ihmiset ovat ne äänestäneet? Yhteisten päätösten noudattaminen ei ole aina mukavaa, ei varsinkaan jos oma kanta on jäänyt äänestyksessä vähemmistöön. Kovin moni tuskin kuitenkaan haluaa yleiseksi periaatteeksi toimimista yhteisten päätösten vastaisesti. Siitä seuraa kaaos.

_ _ _

Jo pidemmän aikaa minusta on näyttänyt siltä, etteivät edes kaikki kirkon työntekijät jaa kirkon kantaa esimerkiksi kristillisen uskon sisällöstä, josta kirkolliskokous on päättänyt hyväksyessään mm. katekismuksen 1999.

Lisää sekaannusta aiheuttaa, jos tämä ”uskoo toisin kuin kirkko opettaa” laajenee kirkollisiin toimituksiin ja saa muodon ”toimii toisin kuin kirkko on päättänyt”.

On nimittäin kirkossa niitäkin, joiden mielestä kirkolliskokousta hallitsevat liberaalit. Nämä vanhoilliset saattaisivat kieltäytyä vihkimistä eronneita, hyväksymästä avokummeja, siunaamasta kirkkoon kuulumattomia vainajia – jos nimittäin ottaisivat saman vapauden ohi kirkon yhteisten päätösten kuin jotkut kirkon vapaamieliset nyt tekevät ja pitäisivät kirkolliskokousta väärien ihmisen äänestämänä. Tämä ei miellyttäisi useimpia.

Kirkon yhtenäisyys ja uskottavuus murenevat uskon ja praksiksen tasolla, jos halu noudattaa kirkolliskokouksen päätöksiä ja piispojen kaitsentaa katoaa. On tästä huolimatta joskus tilanteita, joissa kirjain kuolettaa mutta Henki tekee eläväksi.

  1. ”Jos on erehdyksessä siunattu vääriä asioita, on Jumalan tahdon varassa, antaako hän siunauksensa vain ei.”

    Niinpä. Ei kai sillä sitten ole niin nokonuukaa, vaikka siunausta parille kuin parille pyydettäisikin? Eihän sitä ihminen (pappikin on ihminen) koskaan varmasti voi tietää, vaikka Jumala sen siunauksen homo- tai lesboparille antaisikin. Eikös sitä sanota, että tutkimattomat ovat Herran tiet?

  2. Pieni korjaus: lakivaliokunta otti asiaan kantaa. Perustuslakivaliokuntaan se menee joskus syksyllä jos yleensä menee.

    Näin perustavaa laatua olevaa muutosta avioliittolakiin ei mielestäni voi näin puutteellisella valmistelulla säätää. Esityksessä ei oteta mitään kantaa mitä vaikutusta lailla on muuhun lainsäädäntöön. Eduskunnassa ei ole lainvalmisteluvirkamiehiä, jotka pystyisivät tämän tekemään. Ainoa mahdollisuus on, että asiasta valmistellaan hallituksen esitys, joka sitten tuodaan eduskuntaan. Tämä taas voi tapahtua aikaisintaan 2015.

    • Kuten jossain jo aiemmin kirjoitin, lakivaliokunta tekee asiasta oman muistionsa jonka pohjalta äänestetään.
      Nahkapäätöksen sijaan eduskunta voi tehdä asiasta myös ponnen, joka valmistelukehoituksena sitoo myös tulevaa hallitusta.

    • Juhani Ketomäki,

      Minä ymmärsin, että kansalaisaloite menee syksyllä suuren valiokunnan käsittelyyn siinä tapauksessa, että lakivaliokunnan kielteisestä kannasta huolimatta edustajien enemmistö kannattaa kansalaisaloitteen hyväksymistä. Päätöksen kansalaisaloitteen hyväksymisestä tekee joka tapauksessa eduskunnan täysistunto eikä yksittäinen valiokunta.

      Itse näkisin, että perustuslakivaliokunnalla ei ole erityistä tarvetta ottaa kantaa aloitteen perustuslainmukaisuuteen, mutta saatan olla väärässä. Perustuslakivaliokuntahan lausui reilu kymmenen vuotta sitten, että avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen pitäminen erillään ei sinänsä ole Suomen perustuslaissa säädetyn yhdenvertaisuuden vaatimuksen vastainen, mutta että tältä osin yhdenvertaisuuden käsite ja tulkinta voi ajan kuluessa muuttua. Pitäisin kovin outona, jos perustuslakivaliokunta katsoisi tasa-arvoisen avioliittolain perustuslain vastaiseksi.

      Mitä sitten tulee moitteeseesi puutteellisesta valmistelusta pidän kommenttiasi outona, koska olen käsittänyt, että olet juristi. On tietysti selvää, että ministeriöissä on satoja ellei jopa tuhansia virkamiehiä, jotka lakeja valmistelevat ja että yksittäisellä kansalaisaktiiviryhmällä ei samanlaista resurssia ole käytettävissä.

      Kansalaisaloitteelta ei odoteta samanlaista laadullista ja syvällistä tasoa kuin hallituksen esityksiltä eikä kansalaisaloitetta ole edes pakko jättää lakiesityksen muodossa. Eduskunta ei äänestä siitä, ovatko kansalaisaloitteen tekijät varmasti osanneet ottaa huomioon jokaisen lakiseikan vaan kansanedustajat äänestävät siitä, haluavatko he tehdä lainsäädäntöön sellaisen muutoksen, mitä kansalaiset ehdottavat eli tässä tapauksessa avata avioliittoinstituutio myös samaa sukupuolta oleville pareille.

      Minun nähdäkseni suuri valiokunta voi tarvittaessa korjata kansalaisaloitetta mahdollisia valuvikoja siten, että aloitteessa esitetty lakimuutos astuu voimaan. Pienempiä säätöjä ja tarkistuksia voidaan tehdä sitten myöhemmin, aivan kuten mihin tahansa muuhunkin lakiin tehdään tarkennuksia, jos siinä havaitaan puutteita.

      Jos asiassa tarvittaisiin hallituksen esitys, en näe että se pakosti jäisi ensi vuoteen.

    • Kuka tahansa voi rukoilla parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan.

      Seremonia asiassa puolestaan olisi markkinarako yksityisille ohjelmatoimistoille.

    • Yksityinen seurakuntamaallikko osaa tehdä asian ihan yhtä hyvin kuin markkinointibisnes. Siunauskaava voidaan laatia vaikka ryhmätyönä soveltaen kirkollisten toimitusten kirjaa.

    • Olen samoilla linjoilla. Uskon, että nykyinen eduskunta tulee tekemään asiassa päätöksen, jonka mukaan lakimuutos joko hylätään nykyisen vaalikauden ajaksi tai jonka mukaan lakimuutos astuu voimaan vielä nykyisen vaalikauden aikana. Ja minun nähdäkseni tämä on kiinni pelkästään siitä, kumpaa nappia enemmistö kansanedustajista painaa syksyn äänestyksessä.

      Itse pitäisi aika teoreettisena sellaista vaihtoehtoa, että tehtäisiin jokin välimallin ratkaisu, jolla asia siirrettäisiin seuraavan hallituksen käsiteltäväksi. Se ei ole mielestäni tarpeen senkään vuoksi, että asia varmasti nousee esille tulevissa hallitusneuvotteluissa ja kansanedustajien lakialoitteena, mikäli eduskunta sen tällä kertaa hylkää.

    • Jusu, muistaakseni rekkarilaki kuitenkin hyväksyttiin juuri noin: eduskunta palautti sen valmisteltavaksi suureen valiokuntaan, josta se aikanaan – seuraavan eduskunnan aikana – tuli äänestettäväksi ja hyväksyttiin.

  3. Jos kirkolliskokousta hallitsevat vanhoilliset, niin ketkä hallitsevat eteläisen Suomen seurakuntia?
    Ilmeisesti joku yhteys on etelän ns. liberaali linjalla ja siellä jatkuvalla jäsenkadolla?
    Mielestäni on varsin erikoista että hiippakunnan hallinnollisesti ylimmältä tasolta hyväksytään kirkon hallinnon ja kirkon virallisen opetuksen vastainen toiminta.
    Odottaisin toisiltakin piispoilta kannanottoja tähän asiaan.

  4. Asiallinen ja rakentava kirjoitus Pekka-kenttäpiispalta ajankohtaiseen asiaan. Tässä asiassa samaa sukupuolta olevien vihkimisestä avioliittoon nostetaan usein voimakkaasti esiin tasa-arvo-, ihmisoikeus- ja juridiset kysymykset (jotka sinänsä ovat relevantteja). Kristillisessä kirkossa samaa sukupuolta olevien vihkimistä avioliittoon katsotaan kuitenkin myös Raamatun näkökulmasta – ja ehkä nimen omaan juuri siitä – niin kuin me luterilaisinakin olemme oppineet tuntemaan kirkkoamme juuri sanan kirkkona: Yksin Raamattu on kaiken uskon ja elämän ylin auktoriteetti (Sola Scriptura). Raamattu on samaa sukupuolta olevien vihkimiseksi avioliittoon aivan yksiselitteinen: se ei ole mahdollista, vaan Jumala siunaa siellä yhteistä elämää vain miehen ja naisen välisessä (avio)liitossa.

    Kun toisaalta tässä parisuhdekeskustelussa ja avioliiton mahdollistamisessa samaa sukupuolta olevien kesken vedotaan myös Raamattuun lähimmäisenrakkauden näkökulmasta on tämä vetoomus/vaatimus irrotettu usein kontekstistaan: Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi (lain toinen käsky) seuraa aina lain 1. käskyä: Rakasta Jumalaa yli kaiken. Jo kymmenen käskyn laissa järjestys oli tämä: ensin tuli usko Jumalaan ja se avasi sitten rakkauden lähimmäiseen. Mielestäni nyt tulisi kysyä: voiko olla uskoa Jumalaan – ja sen myötä rakkautta lähimmäiseen, jos ei uskota Jumalan antamaa käskyä (jonka Jeesus itse myöhemmin vahvisti) yhteisestä (sukupuolisesta) elämästä miehen ja naisen välisenä liittona? Onko tässä parisuhdekeskustelussa käynyt niin, että lähimmäisen rakkauden vaatimus on irrotettu lain 1. käskystä jolloin siitä tulee vain turha lyömäase tässä kontekstissa?

    Jos eduskunta hyväksyisi joskus lain samaa sukupuolta olevien vihkimiseksi avioliittoon, kirkolle voisi olla selkeintä luopua avioliittoon vihkimisoikeudestaan jolloin kukaan pappi ei joutuisi raamatullisen argumentaationsa (= perinteisen avioliittonäkemyksen) pohjalta toimimaan vastoin maallisen lainsäätäjän säätämää lakia. Vihitty pari voisi halutessaan pyytää liitolleen kirkollista siunausta ja tämä pyyntö ei sitoisi ketään pappia.

    • Eduskunnassa vireillä olevat lakimuutokset eivät asteta kirkolle paineita muuttaa vihkikäytäntöä.

      Selkentä on, että niin kauan kuin muutosta tukevaa 3/4 määräenemmistöä ei löydy. KKirkko pitää vihkioikeutensa ja avioliittokäsityksensä.
      Pienoisen eropiikin jälkeen asetelma vahvistaa kirkon asemaa tunnustuksellisena yhteisönä. Samalla vahvistuu kirkon opetus kohti tilannetta jjossa suurin osa jäsenistä uskoo, kuten kirkko lainkin nojalla opettaa.

    • Jukka Kivimäki: ”Samalla vahvistuu kirkon opetus kohti tilannetta jossa suurin osa jäsenistä uskoo, kuten kirkko lainkin nojalla opettaa.

      Riippuen sitä, kuka määrittelee tämän kirkon oikean uskon tulkinnan, tämä lopputulema saattaisi vaatima melkoista harvennusta kirkon jäsenistössä.

      Olen Jukan kanssa samaa mieltä, että eduskunnassa vireillä olevat avioliittolakia koskevat lakimuutokset eivät kosketa kirkkoa millään tavalla. Enkä osaa kuvitella sellaista tulevaisuutta, jossa eduskunta alkaisi asettaa kirkolle vaatimuksia homoparien vihkimisestä. Enemmän näen tendenssiä työntää kirkkoa pois valtion sylistä kuin halua, että valtio alkaisi ohjailla kirkon toimintaa.

      Oletan, että 50% määräenemmistö saavutetaan nopeasti ellei se ole jo saavutettu, mutta 3/4 määräenemmistön saavuttaminen kestänee vuosia ellei vuosikymmeniä. Koska yhteiskunnan taholta ei synny painetta kirkolle muuttaa käytäntöjään, olettaisin eroaallon olevan hyvin maltillinen ja johtuvan kirkon sisäisestä riitelystä joka jatkuu vuosia tai vuosikymmeniä (eikä ole edes riippuvainen avioliittolaista, koska rekisteröityjen parien siunaamisestakin voi riidellä aivan hyvin).

      En siis jaksa uskoa, että eroaallosta tulisi niin merkittävä, että sen jälkeen enemmistöllä kirkon jäsenistä olisi konservatiivinen uskontulkinta, mitä Jukka ilmeisesti kommentillaan pohjimmiltaan tarkoitti.

    • Jusu

      Tällä kertaa erehdyit. En tarkoitanut ns. konservatiivista uskontulkintaa, mitä se sitten kenekin mielestä onkin.

      Tarkoitin uskontulkintaa, jonka mukaan tiede ei kykene ottamaan kantaa Jumalan olemassaoloon, eikä Raamattu puolestaan kumoa tieteellisiä havaintoja.
      Tarkoitin siis uskontulkintaa, jonka mukaan Jumalan on maailman luonut (ehkä käyttäen miljoonia vuosia ja evoluutio nimiistä prosessia)
      Tarkoitan uskon tulkintaa jonka mukaan Kristus todella syntyi Pyhän Hengen vaikutuksesta Neitsyt Mariasta ja on sitä ennen ollut jo aikojen alusta alkaen sekä toimii/ on toiminut asassamme kuten on kirjoitettu.
      Tarkoitan uskontulkintaa, jonkamukaa Jumala on todellakin ilmoittanut itsensä Raamatun kirjoissa, eikä Raamattu olevain yksi ihmisten yritys kuvata Jumalaa.

      Näin valtaosa kirkon työntekijöistä ja ns. kirkkokansasasta uskoo edelleen..Nähdäkseni kirkko menettää jotain olennaista, jos eräänä päivänä valtaosa sen luottamushenkilöistä uskoo toisin.

    • Kivimäki. Se on jännä, kun minä en 68-vuotiaaksi eläneenä ole tavannut vieläkään yhtään pappia tai luottamushenkilöä, joka olisi sanonut, ettei usko niin kuin uskontunnustuksessa sanotaan. Monet kyllä väittävät, että sellaisia on, mutta me täällä muualla Suomessa taidamme elää ihan eri maailmassa kuin te siellä Helssingissä. Joku voi kai siellä väittää esimerkiksi, ettei neitseestä voi syntyä. Kyllä voi. Eikä Jeesus ole historian kuluessa ollut edes ainut neitseestä syntynyt. Pyhästä Hengestä sikiäminen on myös totta. Se on mysteeri, pyhä salaisuus. Mysteereihin uskovia on paljon muuallakin kuin kristinuskoa tunnustavien keskuudessa. Ei ilman yhdyntää sikiäminen ole mikään ainutlaatuinen asia. Kuolleista ylösnousemisella on lukuisia todistajia. Eikä Herramme ollut ensimmäinen. Hän itsekin herättí kuolleista mm. Lasaruksen (hepr. Elieser ). Taivaaseen astuminen menee taas ihmisjärjen ulottumattomiin. Totta sekin kuitenkin on. Mutta ei kaikkea tarvi ihmisen yksinkertaisilla aivoilla ymmärtääkään.

    • Osmo

      Eräs sittemmin seurakuntaneuvostoon valittu kertoi jo ehdokkaaksi asettuessaan olevansa agnostikko. Toinen seurakuntaneuvoston jäsen kertoi että kolminaisuusoppi on hänestä poliittinen päätös ja että ihminen on itse omassa mielessään luonut Jumalan. Kumpikin oli aikanaan valittu puoluelistalta (eri puolue).

      Eräs niin ikään ehdokkaana ja sittemin varajäsenenä ollut valitteli, miksi tuomarin vala pitää vannoa ”Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta”. Kuvittelisi että ehdokaat ovat uskovaisia myös vaalien välillä.

      Joku toki saattaa olla sitä mieltä että kaste ja konfirmaatio riittää siihen että henkilö on kristillisestä vakaumuksestaan tunnettu, mutta ei riitä jos ihminen nimenomaisesti asian kieltää.

    • Näyttää siellä herrojen Helsingissä asiat tosiaan olevan toisella tolalla, kuin täällä ”landepöpöjen” mailla. Ei meillä kukaan luottamushenkilö ainakaan julkisesti tuollaisia puhuisi.

  5. Kirkon yhteisiä päätöksiä tulee noudattaa, mutta kuten Pekka Särkiö toteaa: ”On tästä huolimatta joskus tilanteita, joissa kirjain kuolettaa mutta Henki tekee eläväksi.”
    Joskus kirkon kantaa on vaikea selittää kirkon jäsenille, ja heidän on vaikea sitä ymmärtää, kuten tämä parisuhteensa rekisteröin rukous-siunaus-problematiikka. Tavallisesta kirkon jäsenestä se kuulostaa hiusten halkomiselta. Hänestä uskon asiat eivät voi olla niin vaikeita. Monista se tuntuu heitä syrjivältä. Moni äänestää jaloillaan.
    Kansankirkossa monista asioista ajatellaan monella tavalla. Silti pitää säilyttää jonkinlainen järjestys käytännön toiminnassa ja tultava toimeen keskenämme.
    Kirkon päätöksenteko on asia sinänsä. Kirkolliskokouksen koostumus (papit/maallikot) on kompromissi, maallikoiden vaalitapa on monimutkainen ja pysyvyyttä suosiva uudistamisen kustannuksella. Demokratia edellyttäisi suoraa jäsenvaalia.
    Perusasioiden tuleekin pysyä, mutta pitäisi myös uudistua: mitä uskomme tarkoittaa meidänä aikanamme?

Pekka Särkiö
Pekka Särkiö
Kenttäpiispa evp. ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Keski-Lahden seurakunnan vs. kirkkoherra 4.3.2024-30.8.2024. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.