Kuluneella viikolla kokoontunut kirkolliskokous merkitsi tiedoksi piispainkokouksen vastauksen kirkolliskokouksen pyyntöön edistää kunnioittavaa keskustelua ja edelleen selvittämää vaihtoehtoja avioliittokäsityksestä vallitsevan erimielisyyden ratkaisemiseksi.

Piispainkokouksen vastauksen mukaan kunnioittava keskustelu rakentuu keskusteluosapuolten keskinäiselle arvostukselle. Piispojen mukaan samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimisestä käytävässä keskustelussa on hyväksyttävä, että voimassa olevan avioliittonäkemyksen taustalla ei ole halu syrjiä eikä samaa sukupuolta olevien avioliiton kannattaja pyri mitätöimään Raamattua ja kirkon traditiota.

Kirkkomme on avioliittokäsityksen osalta sisäisesti skismaattisessa tilassa. Piispainkokouksen mukaan erimielisyyden juuret ovat syvällä avioliittoon liitetyissä periaatteissa, ihmiskuvassa ja raamattunäkemyksessä. Vastauksessaan piispainkokous on yhtä mieltä siitä, että avioliitto on Jumalan asettama. Niin ikään piispat ovat yhtä mieltä siitä, että kirkollisessa avioliittoon vihkimisessä ei siunata vain rakkautta, vaan myös se liitto, jonka osapuolet solmivat.

Nähdäkseni kirkkomme ei ole skismassa yksittäisten jäsentensä tunteista taikka kokemuksista. Kirkkomme sisäinen skisma koskee sitä, miten tulkitsemme Raamattua. Kirkkomme voimassaolevan avioliittokäsityksen mukaan avioliitto Raamatun tarkoittamassa merkityksessä voi toteutua vain miehen ja naisen välillä. Tämä siis riippumatta siitä, että kirkkomme tunnustaa avioliiton muuttuneen yhteiskunnallisena instituutiona lainsäädännön muutoksen myötä sukupuolineutraaliksi. Rinnakkaisen, kirkolliskokouksen vuonna 2018 enemmistöpäätöksellä torjuneen käsityksen perusteella Raamatun tarkoittama avioliitto voisi toteuta myös kahden samaa sukupuolta olevan välillä. Tätä rinnakkaista avioliittokäsitystä ei siis ole kirkossamme koskaan hyväksytty, mutta kirkko tunnistaa sen osan jäsenistöstään käsitykseksi raamatullisesta avioliitosta.

Riippumatta siitä, miten itse kukin meistä Raamattua tulkitsee, sitoutuminen Raamattuun on kirkolle olemassa olon kysymys. Luopumalla tietoisesti Raamatusta ja Raamattuun perustuvassa tunnustuksesta kirkko lakkaisi olemasta kristillinen kirkko sanan varsinaisessa merkityksessä. Niinpä sellainen kirkon pappi, joka perustelee vihkikäytäntöään ainoastaan yhteiskunnallisella lainsäädännöllä, riippumatta Raamatusta tai sen tulkinnasta, ei tosiasiallisesti hoida paimenvirkaansa kirkossa. Kirkkomme sisäinen skisma avioliittokäsityksestä ei varsinaisesti koske näitä pappeja. Heidän osaltaan skisma koskee pikemminkin sitä, mitä kirkko syvimmältä olemuskeltaan on.

Arkkipiispa Tapio Luoman esittelypuheenvuoron jälkeen piispainkokouksen vastauksen käsittelyssä kirkolliskokouksessa käytti ensimmäisen puheenvuoron edustaja Hanna Mithiku Helsingin hiippakunnasta. Puheenvuorossaan hän kysyi kirkkomme piispoilta: ”Saako tässä kirkossa edelleen opettaa, että minun rakkauteni on synti ja Jumalan luomistyötä rikkova voima?”.  Tähän kysymykseen vastatessaan Espoon piispa Kaisamari Hintikkan totesi, ettei Espoon hiippakunnassa ei ole tilaa sellaiselle opetukselle. Turun piispa Kaarlo Kalliala niin ikään vastasi Hanna Mithikulle omassa puheenvuorossaan: ”Rakkautesi ei ole synti. Se ei ole väärin eikä luomistyötä tuhoava voima.”.

Arvelisin että kysymykseen onko jonkun ihmisen rakkaus syntiä, olisi kuka tahansa kirkkomme piispoista vastannut kieltävästi. Saman arvelisin olevan vastaus, jos kysymys piispojen sijaan esitettäisiin jollekulle kirkkomme piirissä toimivista herätysliikkeistä johtohenkilöstölle. Rakkauden tunne, kokemus rakkaudesta tai rakastetuksi tulemisesta ei ole syntiä olipa rakkauden kohde kuka, ketkä tai mikä tahansa.

Meitä ihmisiä ei kuitenkaan hallitse rakkaus vaan paha himo, joka vääristää rakkautemme aivan seksuaalisesta suuntautumisestamme riippumatta.  Kuten luterilaiset tunnustuskirjamme opettavat, emme voi omilla järjen voimillamme tulla vanhurskaaksi Jumalan edessä. Tunnustuksemme mukaan perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan. Tähän tunnustukseen ovat kirkkomme piispat ja pappisviran haltijat sitoutuneet, eikä kirkkomme hiippakunnissa tulisi olla tilaa asiassa toisenlaiseen opetukseen.