Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet. Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan, ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista. (1. Kor. 15:1-5 FB38)
He pysyivät alati apostolien opissa ja osallisuudessa, ja leivän murtamisessa ja rukouksissa. (Apt. 2:42 FB38)
Mitkä kristinuskon fundamentit sinulle ovat tärkeitä ja mitkä eivät ole?
Mitä on tosi kirkon tosi oppi?
Kaikki julkaistut blogini:
. . . . .
Seuraavat blogit:
Taistelu (25.5.2017)
Usein törmää opetukseen, joka mukaan oppi olisi vain jotain, joka voi oppia ulkoa.
Lukea sen messuissa viikoittain. Jolloin pelkkä tietäminen olisi riittävästi uskoa.
Uskon ei tarvitsisi muuttaa mitään. Riittää kunhan pitää totena joitakin asioita.
Evankeliumin sanotaan olevan Jumalan voima. Voiman olettaisin näkyvän jossakin. Varsinkin siinä henkilössä, joka ottaa evankeliumin todesta omassa elämässään.
Väitetään jopa ettei ihmeitä enää ole. Minusta suurin ihme on juuri henkilökohtainen muutos. Johon kukaan ei itse sellaisella tavalla kykene, kuin mitä uskon vastaanottaminen saa aikaan. Joidenkin rikollisten kohdalla asia tulee esille puhuttelevalla tavalla. Käsittämätöntä on ollut havaita miten paatunut ja kaikkien vankienkin pelkäämä rikollinen muuttuu uskoon tultuaan lauhkeaksi lampaaksi, jota lempeämpää henkilöä harvoin tapaa. Siellä usko todella näkyy. Näkyy se tietysti omassa elämässänikin. Ihan vastaavalla tavalla. Kontrasti vain ei ole niin suuri. Jollei usko vaikuta sisäistä muutosta ja ilmene mitenkään muutoin kuin totena pitämisenä, niin en pidä sitä uskona lainkaan.
Pekka, kiitos hyvästä kommentista. Oma vai Jumalan voima?
Pyhä Paavali kirjoittaa:
Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi. Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta. Ja hän sanoi minulle: ”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”. Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.
(2. Kor. 12:7-10 FB38)
”Mitkä kristinuskon fundamentit sinulle ovat tärkeitä ja mitkä eivät ole?”
Tuo Juhan kysymys on mietityttänyt minua. Omaa uskonkäsitystä/”uskoa” kannattaa reflektoida.
Uskon Raamatussa kuvattujen ihmeiden tapahtuneen oikeasti. Uskon Jeesuksen neitseestäsyntymiseen ja ruumiilliseen ylösnousemiseen. Ristillä Jeesus sovit ihmiskunnan synnit. Uskon perisyntiin ja siihen, että uskonasioissa ihmisen tahdonvapaus on tasan nolla. Käsitän – omalla tavallani – apostolisen uskontunnustuksen kirjaimellisesti. Uskon, että Jeesus syntyi kahdesti: ensimmäisen kerran Isästä ikuisuudessa, toisen kerran Mariasta maan päälle.
Hyväksyn lapsikasteen, vaikka UT ei kovin vahvasti sitä tue. Siinä ei kuitenkaan saada mielestäni syntejä anteeksi. Helvetin olemassaoloa epäilen vahvasti. Sakramenteille en ylipäänsäkään anna kovin korostunutta asemaa. Huomenna tai ylihuomenna tosin voi olla toisin. Teologian tulisi olla ”theologia regenitorum”, paitsi, että niin sitä voi ainoastaan syvemmin ymmärtää, siksi se myös omalla kohdalla tökkii.
Kirkon tosi oppi on lausuttu Raamatussa ja vanhan kirkon uskontunnustuksissa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Jälkimmäisiä tulee lukea Raamatun valossa, ei toisinpäin.
Lisään vielä: oikeastaan hylkään kaikki liberaaliteologian klassiset väittämät, lukuunottamatta tuota lievää humanistista agnostisismiani helvetin olemassaoloa kohtaan. Kristinusko on muutakin kuin etiikkaa, ja etupäässä nimenomaan muuta.
On oikeastaan karmivaa, kuinka maallistunutta evl kirkon papisto osin on.
Kiitos omakohtaisesta ja hyvästä kommentista, Kari-Matti.
Todellakin Raamattu ja kirkon vanhat uskontunnustukset kertovat kirkon opin.
. . .
”Pyhä Raamattu säilyy ainoana tuomarina, sääntönä ja ohjeena. Se on ainoa koetinkivi, jonka avulla kaikki opit on tutkittava ja arvioitava; se ratkaisee, ovatko ne hyviä vai pahoja, oikeita vai vääriä. Muita tekstejä taas, sen enempää uskontunnustuksia kuin muitakaan tunnustuskirjan kirjoituksia, ei saa käyttää tuomarina niin kuin Pyhää Raamattua. Ne ovat ainoastaan uskon todistuksia ja julkilausumia, jotka osoittavat, kuinka kunakin aikana eläneet opettajat ovat Jumalan kirkossa ymmärtäneet ja tulkinneet Pyhää Raamattua kiistanalaisten opinkohtien osalta ja kuinka raamatunvastainen oppi on hylätty ja tuomittu.”
Tunnustuskirjat/Yksimielisyyden ohje (sivu 428, kohdat 7 ja 8)
. . .
Kari-Matti, tutulta kuulosti. Poistin saatekommenttisi. Minä monesti kirjoitan kännykällä, joten kirjoitusvirheitä tulee helposti, myös minulle. Ja joskus ajatus hukkuu. Omalla blogillani pyrin korjaamaan kaikki kirjoitusvirheet, jotka huomaan, myös muiden kommenteista.
Kari-Matti, Helvetistä emme tiedä muuta kuin mitä on Raamatussa. Kuoleman jälkeenkään me emme saa Helvetistä omakohtaista kokemusta, koska meidät on kastettu ja uskomme Jeesukseen. Uskovaisina pääsemme Taivaaseen, kuten on Raamatussa kirjoitettuna. Eli loputtomat Helvetin kauhut jäävät meiltä kokematta.
Kiitos Juha, jälleen myös keskelle asiaa osuvasta blogista!
Mikä merkitys olisi Vapahtajamme sovituksella, mikäli helvettiä ei olisi? Miksi hänen piti sitten kuolla puolestamme, jos sitä ei ole? Mistä meidät sitten on vapautettu, jollei juuri helvetin tuomiosta?
Hyviä kysymyksiä, Pekka. Toki tiedämme, että Helvetti on olemassa, kun Raamatussa on niin kirjoitettuna. Uskovaisina meille on toinen paikka tarkoitettuna.
Totta on, että jos meidät tuomittaisiin synneistämme, niin ansaitsisimme Helvetin loputtomat tulet. Onneksi Herra Jeesus Kristus sovitti koko maailman synnit Golgatalla.
Uskonopin kovat ja kallioperän fundamentit ovat joka kerta:
1) Jumala on Kolmiykseys yhdessä olemuksessa ja kolmessa persoonassa Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.
2) Jeesus Kristus Jumalan Poika on tosi Jumala ja tosi Ihminen.
Nämä kaksi oppia ovat uskon keskeinen ja tärkein sisältö. Joka ei niitä tunnusta, ei ole kristitty. Niistä voidaan keskustella, mutta ei luovuta napalmillakaan.
Olen Villen kanssa täsmälleen samaa mieltä. Ikävä sanoa, mutta aika monet evl kirkon papit kieltävät Jeesuksen ”Jumalan Poikana”: siihen kun sisältyy muun muassa neitseestäsyntyminen.
Ville, kiitos erinomaisesta kommentista. Tosi tärkeitä fundametteja kirjoitit.
Kolmas tärkeä fundamentti on Jumalan sana, pyhä Raamattu, josta Kari-Matti kirjoitti.
Kolminaisuus oppia ei tietysti Raamatusta sellaisenaan löydy. Silti asian on oltava juuri tällä tavalla. Jollei tätä hyväksytä, niin on pakko alkaa kehittelemään jotain omaa selitystä Jumala ja Jeesuksen ja Pyhän -Hengen keskinäisestä suhteesta Raamatun valossa. Tällöin täytyy keksiä moniin kohtiin aivan omia selityksiä ja omintakeisia oppeja.
Kiitos Pekka. Jumalan kolme persoonaa löytyy koko Raamatusta. Kaste- ja lähetyskäsky on selkeä ihan jokaiselle.
Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.”
(Matt. 28:18-20 FB38)
Toisaalta kolminaisuusoppi kertoo vain sen mitä järjellä Raamatun pohjalta, Jumalasta voidaan käsittää.
Loppupelissä kolminaisuus ja Jumalan olemus jää salaisuudeksi. Oppi vain pakottaa meitä imettelemään Jumalan suuria salaisuuksia. Kolminaisuusoppi on lopulta vai ihmisen yritystä selittää käsittämätöntä , Jumalan olemuksen salaisuutta.
Joo, sitten Taivaissa ymmärrämme kaiken täydellisesti.
Vastaukseni Juhan kahteen kysymykseen: Fundamentit tärkeysjärjestyksessä: 1)Syntien anteeksisaaminen ja iankaikkinen elämä 2)Armonvälineet: pyhä raamattu, pyhä kaste, pyhä ehtoollinen 3)Kirkon yhteinen uskontunnustus 4)Rakkauden laki kaikkine sovellutuksineen. Kirkon tosi oppi on selkeimmin ilmaistu kolmessa ekumeenisessa tunnustuksessa. Pappisvihkimyksessä olen tunnustanut uskoni Nikean tunnustuksen sanoin, ja se onkin tunnustuksista selkein.
Yrjö, kiitos hyvästä vastauksesta.
Fundamentteihin kuuluu Jumalan täydellinen laki ja puhdas evankeliumi.
Onko joku teistä joskus kyennyt lausumaan uskontunnustuksen siten, ettei
kertaakaan ajatukset hairahdu mihinkään muuhun?
Ajatukset pysyvät kasassa, kun lukee ja lausuu selkeästi Nikean uskontunnustuksen suoraan vihosta. Samoin seuraan Raamatusta, kun messussa luetaan sunnuntain tekstit.
Minä luen sen aina virsikirjan takakannesta. Silti ajatus usein lipsuu.
Rukous ennen messua auttaa. Samoin on muissa tilaisuuksissa, joihin kaikkiin kannattaa valmistautua, ettei ajatukset harhaile jossain aivan muussa.
Olen kertonut masennuksestani reilut 10 vuotta sitten. Tällöin ajatukseni menivät ihan omaa rataa, enkä pystynyt keskittymään mihinkään muuhun. Jos luki jotain, niin yksittäiset lauseetkin olivat liian pitkiä, jolloin piti lukea useasti uudelleen, jotta saisi oikean käsityksen asiasta. Silloin oli aivan turha kuunnella jotain henkilöä, koska kaikki menivät vain läpi.
Alkemistit pyrkivät tekemään kultaa sekoittamalla eri aineita keskenään. Kerrotaan että, onnistunut tulos saavutettiin jos sekoittamisen aikana ei ajatellut punaperseistä apinaa.
Kiinalaiset sanovat, ettei mikään ole vaikeaa, paitsi keskittyminen.
Tekstiä lukiessa mielikuvat luetusta liikkuvat jatkuvasti mielessä. Näemme mielessämme sen mitä luemme. Mikä tahansa näistä kuvista voi milloin tahansa alkaa elää omaa elämäänsä. Jolloin ajatus karkaa muualle. Näinhän käy vaikkapa jotain romaania lukiessa. Yht äkkiä havahtuu siihen että ajatus ei enää olekaan mukana siinä tekstissä mitä silmät kuitenkin seuraa. Sama voi tapahtua autoakin ajaessa. Joku rekkakuski kertoi ajaneensa satoja kilometrejä, mutta mitään mielikuvia paikkakunnista ei ollut jäänyt mieleen.
Tuon kaiken pohjalta mietin uskontunnustuksen lukemisen mielekkyyttä messuissa. En sano että se pitäisi poistaa. Mutta mietin sen syvempää merkitystä.
Kuka tahansa voi lausua litanian ajattelematta lainkaan sen sisältöä.
Onko messu keskittymisharjoitus? Pitääkö kristityn ymmärtää se jonakin suorituksena? Tuskinpa.
Kiitos Pekka hyvästä pohdinnasta. Sain masennukseen hoitoa mm. psykoterapiassa. Yksi testi omasta stressitasosta oli omat ajatukset. Esim. mitä ajattelen lounaalla, kun työssäni pidän tauon, tai kun työpäivän päätteeksi vietän koti-iltaa vaimoni kanssa tai jos katson TV:tä tai vaikka jos herään yöllä. On huolestuttavaa, jos työasiat tulevat tauolla tai vaikka elokuvissa mieleen.
Masennuksen aikana en pystynyt ajamaan lyhyttäkään matkaa hyvin. Jopa 15 min ajo kauppaan oli liian pitkä. Ajaessa olin jossain aivan muualla kuin auton ratissa, onneksi vaimoni oli mukana ja huomasi etten ole läsnä ja auto menee ties mihin ja ne risteykset, parkkeeraus ja muut. Silloin ei todellakaan ollut hyvä ajatus lähteä autolla johonkin ainakaan jos itse olisin ajanut. Kyydissä oleminen meni jotenkuten.
Martti Pentti, kiitos hyvästä kysymyksestä. Varmaan riippuu siitä, mikä on itsellä toiveet tilaisuudesta: tuttujen tapaaminen, ehtoollisella käyminen, hyvät keskustelut, Jumalan sana ja sen oikea saarna tai jotain muuta?
Mikähän se ’jotain muuta’ voisi olla? Minulle messu on yhteyden juhla. Me kristityt sanmme siinä yhteyden Jumalaan, kirkkoon saapuviin sisariin ja veljiin sekä kaikkiin kristittyihin eri puolilla maailmaa. Minulle se on hyvin levollinen kokemus ilman mitään mielen harjoituksia.