Kirkko parka!

”Ja Jaakob antoi Eesaulle leipää ja hernekeittoa. Ja hän söi ja joi, nousi ja meni matkoihinsa. Niin halpana Eesau piti esikoisuutensa.”

Kun nyt kirkko on virallisesti nostanut sateenkaarilipun liehumaan ja kääntänyt selkänsä Jumalan tahdolle, on minun ensiksi sanottava, että sanoudun irti kaikissa muodoissa sen piispakunnan kaitsennasta ja sitä vastoin pidän harhaanjohtajina koko Suomen ev.lut. kirkon pappiskollegiota siltä osin kuin se ei astu esiin vastustamaan keskuudessaan tapahtuvaa mitä selvintä kirkkokansan harhaanjohtamista.

”Vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.”

On teille noloa ja häpeällistä, että Päivi Räsäsen täytyy hoitaa teidän tehtäväänne.

”Jos jollakin on joku virka, niin pitäkään virastansa vaarin.”

Pride -ideologian tukijoukkoihin liittyminen on enemmän kuin se pelkkänä tekona, joka sekin on kauhea. Se on symbolinen selänkääntö Jumalalle. Se on karkea esimerkki kuvaannollisesta esikoisuudesta luopumisesta. Hetkellisen hyvän nimissä hylätään korkeampi päämäärä. Tässä tapauksessa hylätään kaikki hengellinen ja henkinen selkäranka, Raamattu, traditio, tunnustus ts. koko kirkon olemus ja vaihdetaan se ideologian vallassa olevan kansanjoukon suosioon. Mitä sillä lopussa saavutatte, piispat, kysyn?

”Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne. Hän pakenee, sillä hän on palkattu eikä välitä lampaista.”

Herra armahda!

  1. Mielestäsi sateenkaarilipun liehumaan nostaminen ja homojen tukeminen on Jumalan tahdon vastustamista. Käytät kovia raamatunlauseita – ja lähes kaikkia irrallaan yhteyksistään – tukemaan viestiäsi. Selväksi tulee se, että olet ahdistunut ja tuohtunut.
    Käsittääkseni pikemminkin se on Jumalan tahdon vastaista, jos evankeliumia ja ihmisarvoista kohtelua ei uloteta homoseksuaaleille ja sukupuolivähemmistöille. Jeesus kohtasi nimenomaan marginaaleissa eläviä, muiden ihmisten saastaisina pitämiä ja syrjittyjä. Homoseksuaalit ovat sitä todellakin olleet ja ovat edelleenkin monille uskoville. Ehkäpä muun muassa siellä ovat vähäiset veljet ja sisaret. Uskon Jumalaa kiinnostavan, miten kohtelemme ja kunnioitamme läheisiämme, enemmän kuin noudatammeko 2000 vuotta sitten eläneiden ihmisten seksuaalikäsityksiä. Ehkä häntä kiinnostaa myös, miten otamme käyttöön elämän lahjat ja mm. seksuaalisuuden. En usko hänen tahtovan ahdistunutta ja kielteistä, sen enempää kuin alistavaa, vastuutonta kuin väkivaltaistakaan. Joten relaa vähän.

    • Kiitos kommentistasi, Salla Tyrväinen! Käyttämästäsi sanasta ’saastainen’ tulee mieleeni kertomukset Jeesuksen ja spitaalisten kohtaamisista. Joillekin sukupuolivähemmistöihin kuuluvat näyttävät olevan aikamme ’spitaalisia’, joiden pitäisi ’puhdistua’ tullakseen Jumalalle kelpaaviksi. Spitaalilla tarkoitettiin kuitenkin vakavia ihotauteja, siis kuitenkin hyvin pinnallista asiaa. Sukupuolisuuden ymmärtäminen ’ihotaudiksi’, josta voi puhdistautua, on suuri väärinkäsitys ja vääryys.

    • Salla Tyrväinen. Sinulla näyttäisi olevan vääriä käsityksiä Jumalan tahdosta. Voit tarkistaa Jumalan tahdon Raamatusta.

      Löysitkö blogistani jotain siihen viittaavaa, etteivät evankeliumi ja ihmisarvo kuuluisi kaikille? Evankeliumia eivät tietysti läheskään kaikki ota vastaan.

      Melko tunnepohjainen viesti. Sillähän ei ole mitään merkitystä näissä asioissa kuinka ne sinun mielestäsi ovat tai mitä sinä uskot Jumalasta. Sinä kun et ole Jumala, sen enempää kuin minäkään.

    • Martti Pentti: ajattelen niin, että useat konservatiivikristityt pitävät homoseksuaaleja tai ainakin homoseksin harjoittamista saastaisena. Kyllä, Jeesuksen kohtaamat saastaisina pidetyt olivat usein juuri spitaalisia. Vanha testamentti pitää moniakin asioita saastaisena, esim. kuukatistilassaan olevaa naista, kuollutta kehoa jne. Tuon saastaisuuden liittäminen spitaaliin ja ”ihotaudiksi”, josta voi ”puhdistautua” on analogista niiden kristittyjen ajatuksen kanssa, että homoseksuaalisuus on valittua, sairaus ja synti, ja että siitä voisi ”parantua” tai eheytyä.
      Joni Toivonen: Kiitos, luulen tuntevani Raamatun kohtalaisen hyvin luettuani sitä 43 vuoden ajan, opiskelutuani teologiaa (erityisesti uskonnonfilosofiaa, UT:n eksegetiikkaa ja sielunhoitoa) ja saarnattuani sen evankeliumiperikoopeista 15 vuoden ajan. Uskon myös mm. koulutukseni perusteella erottavani sen mikä Raamatussa on Jumalan tahto ja sen mikä kulttuurisidonnaista tai kirjoittajan henkilökohtaisiin mieltymyksiin/vastenmielisyyksiin liittyvää ainesta.
      Homoseksuaalit eivät saa ihmisarvoista kohtelua kirkossa, kun heiltä evätään kirkollinen vihkimys sekä avioliiton/rekisteröidyn parisuhteen siunaus. Käsitän niin, että komppaat tätä. Vai paheksuitko vain kirkon menemistä mukaan karnevalistiseen karkeloon ja juhlahumuun? Olen myös oppinut mitä tabu tarkoittaa: pyhän piirin rajaa. Mm. sinulle homoseksuaalisuus näyttää merkitsevän tabua: kun kirkko kajoaa siihen, ajattelet että saman tien koko pyhyys, koko rakennelma sortuu ja sisään ”pyhän piiriin” pääsee kaikenlaista kamalaa. Sen verran dramaattista ja pateettista kieltä käytät. Edelleen kehotan: relaa vähän, ja katso mitä muut Pohjoismaiset kirkot ovat edellä tehneet. Mitä pahaa homojen vihkimisestä on siellä seurannut?
      Kummankin meidän mielipiteillämme on merkitystä, vaikkakin hyvin pientä, kun täällä julkisella sivulla kirjoittelemme. Lisäksi mielipiteelläni ja uskollani on merkitystä useille seurakuntalaisilleni, useille niille, joita on päähän potkittu, niille homoseksuaaleille, ketkä eivät joka papin puoleen uskalla kääntyä. Jumalan kuvia kai tässä sentään ollaan?

    • Eikö Jumala itsekin ole’tunnepohjainen’? Toisaalta hän ilmoittaa olevansa kiivas, toisaalta hän on rakkaus. Tunteeton järkiperäisyys ei liene Jumalasta.

    • Kiitos vastauksesta, Salla Tyrväinen. Olin jo unohtanut tämän blogin, joten vastaukseni on myöhäinen.

      Kun olet niin kauan Raamattua tutkinut, on ihmeteltävää, ettet näe sen johdonmukaisuutta ihmiskäsityksessä. Ilmeisesti Raamattu ei ole sinulle määräävä auktoriteetti, kuten kirkon opin mukaan se on. Jos näin on, sinun olisi pidättäydyttävä opettamasta muille Jumalan tahtoa, koska se on sekoittunut omaan tahtoosi.

      Ei kirkollinen vihkiminen ole oikeus- tai tasa-arvokysymys.

      Blogistani pitäisi käydä selville mitä ajattelen. Tuollainen tabu -teoria ei istu siihen. Ei minun rauhaani Kristuksessa horjuta muiden synnit.

      Koko tässä pride -ideologian esiinmarssissa on tapahtunut paljon pahaa, lasten oikeuksille, nuorten terveelle kasvulle, yhteiskunnan moraalille jne. Kaikki suuria kysymyksiä, joiden alle voitaisiin listata monia asioita.

      Kysymys kirkossa on lopulta Jumalan edessä nöyrtymisestä. Minä jatkuvasti kuulutan Jumalan tahdon etsimistä. Siltä pohjalta sanoin, että meidän mielipiteillämme ei ole merkitystä siinä, ja se on totta. Jumalan tahto ei muutu mielipiteistä ja muista suhdanteista piiruakaan.

      Sinulle sanoisin lopuksi varoitukseksi, että joka luulee seisovansa, katsokoon ettei kaadu. Itse en hengellisessä mielessä pidä sinua Jumalan pappina, vaikka papin töitä teetkin. En uskaltaisi kääntyä sinun puoleesi hengellisissä asioissa, niissä kun on kyse ikuisuudesta ja totuudesta. Enkä aio näissä asioissa relata, koska päällä on hätätilanne.

      Jumala loi ihmisen kuvaksensa. Ihminen lankesi syntiin ja nyt koko ihmiskunta on kuoleman vallassa, ulkona paratiisista. Jeesus tuli meidät pelastamaan täältä.

  2. Kirkollinen vihkiminen ei lakkaa olemasta ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymyks sillä, että sinä, Joni Toivonen, niin kirjoitat. Kokemusasiantuntijoita tässä ovat homoseksuaalit (enhän toki sitä tiedä, jos kuulutkin heihin), ja heiltä olen kuullut tämän kannan.
    Tarvittaisiin tutkimustietoa tai edes omakohtaisia kertomuksia siitä, mitä pahaa pride-esiinmarssi on aiheuttanut lapsen oikeuksille, nuorten terveelle kasvulle tai yhteiskunnan moraalille. Mielipiteiden ja uhkakuvien listaaminen on luvallista, mutta ei niin hyödyllistä. Traagisia kertomuksia homoseksuaalien sosiaalisesta vainosta on yllin kyllin, ja siinä mielessä Pride tervehdyttää.
    Varoittelet, ja puhut hätätilanteesta. Teologi ja psykoanalyytikko Matti Hyrck on jaotellut jumalakuvat ihmisen jumalakuvat näihin: Hallitsija – Vaatija – Vetäytyjä – Houkuttaja – Parantaja (Hyrck, Matti 1995. Mielen kuvat Jumalasta. Psykoanalyyttisen objektisuhdeteorian näkökulma jumalasuhteen mielikuvamaailmaan Suomen ev.lut. kirkon v. 1948 Kiristinopin tarjoaman aineiston valossa. Therapeia-säätiö. painettu: Pieksämäki 1995). Blogisi valossa sanoisin, että jumalakuvassasi on paljon Hallitsijaa ja Vaatijaa. Omassa jumalakuvassani Jumala on pikemminkin Parantaja.
    Kirjoittelin kommentin myös blogiisi Naispappeuden kylmä kääntöpuoli, ja siinä oli jotain raamattukäsityksestä. Olisi kiinnostavaa, jos vastaisit siihenkin.

Toivonen Joni
Toivonen Joni
toivonen.je@gmail.com