Kun suuret tulet syttyvät, niin tiedämme materiaalisten arvojen tuhoutuvan. Kun kirkko palaa, niin kyse ei ole pelkästään materian tuhosta. Kirkko on kuulunut suomalaiseen elämäntapaan niin hyvässä eli ilossa kuin surussa. Siellä on lapsia kastettu, konfirmoitu, vihitty ja siunattu viimeiselle matkalle. Siellä on iloittu ja siellä on itketty. Rauhaton on löytänyt rauhaa ja syntinen armonlupaukset. On ympäröity poislähteneen arkku, on polvistuttu ehtoollispöytään ystävän ja naapurin viereen. On paljon henkilökohtaisia kokemuksia ja kollektiivista juhlan tunnetta.
On siis paljon aineetonta pääomaa karttunut ihmiselle. Jos rippikoulu on antanut siemenen, niin aina on ollut mielessä paikka, josta saa apua, jos tulee ahdas olo ja tarvitsee jotain enemmän elämäänsä. Nyt sitä paikkaa ei ole ja jotkut nuoret sen pukivatkin sanoiksi. No, ainahan kirkko voidaan rakentaa uudelleen ja siinä on luovuudelle tilaa. Vaikka tulos olisi kuinka hienoa arkkitehtuuria ja kaunista ammattitaitoa, se ei ole kuitenkaan samaa mitä oli. Elämän raitamatosta on kappale pysyvästi pois. Vain syvä vakaumus ja hartauden kaipuu tuo uuteen ihmisiä kokoon entisen tapaan. Pätisikö tässäkin ajatus: Arvo huomataan vasta, kun sitä ei enää ole.
Ilmeisesti palo on todettu tuhotyöksi. Minkälainen ihminen saa tälläisen idean? Onko niin, että pyromaanin taipumuksen jostain saanut ihminen tarvitsee silloin ja tällöin saada aikaan nuotiota suurempien liekkien efektin? Vai onko tarkoitus tuhota kokonaan, vai aiheuttaa pieni roihu, joka sitten sammuu ja asiat voidaan korjata ennalleen. Voiko viha jotain vastaan , jostain syystä olla aiheuttaja? Luulisi, ettei ihmisen asiat voisi vaatia tälläistä kostoa.
Raadollisin näkökulma tuhoon liittyy rahaan. Kun kirkon jäsenyys harvinaistuu, niin valtavat kiinteät omaisuudet tulevat taakaksi. Eikä varmaan Museovirastokaan pysty hoitamaan koko kirkkovarantoa. Tuleeko tässäkin olemaan kehityskeskushakuiseksi. Suuressa seurakuntayhtymässä voidaan ajatella, että kaikki mahtuvat keskuskunnan kirkkoon, vaikka matkat pitenevät kuin koululaisilla. Silloin myös henkilökunnan tarve pienenee. Säästö sillä alalla on nyt muotia. Vähemmällä väellä enemmän tulosta, sehän on kilpailukykyä ja tehokkuutta. Pienevät talousluvut eivät elätä enää niin suuria henkilömääriä. Yksi puoli on myös se, että kirkolla ei ole ihan ikiomaa lähetys-sektoria vaan kaikki on delegoitu, joten rahamurheet siltä osin on muualla!
MIetin tässä, mikseivät päivystävät kauhistelijat reagoi.
Miltähän se tuntuisi toimittaa jumalanpalvelus asevoimien avulla varastetussa kirkossa? No, onhan meidänkin kirkoissamme sotasaalista 30-vuotisesta sodasta. Olisikohan aika palauttaa Saksaan saarnatuoleja ja ehtoollishopeita?
… tai Rauman Pyhän Ristin kirkon valtava kynttiläkruunu kaksoiskotkakoristeineen.
”MIetin tässä, mikseivät päivystävät kauhistelijat reagoi.”
Mitäpä kauhisteltavaa tässä on? Tämähän on normaalia institutionaalisten kirkkojen meininkiä. Meillä sivistyneissä länsimaissa homma hoidetaan vaan vähän huomaamattomammin. Lähetyshiippakunnankin piispat käyvät varmaan Sacrumista hakemassa sauvansa ja liperinsä, ja näillä ”varastetuilla vallan merkeillä” (vaikka varmasti kassalla maksettiinkin hyödykkeistä) pyörittävät omaa kilpailevaa luterilaista yhteisöään. Sotamiehen sijaan taistellaan sanan säilällä ja kutsutaan henkivaltoja aseiksi. 🙂
En nyt ihan ymmärtänyt. Mutta ei se mitään.
Lähetyshiippakunnan piispojen sauvat ovat kyllä tietääkseni Hiippakunnan omaa tuotantoa.
Tuossa muuten mielenkiintoista ”taustatietoa” pohdittavaksi:
http://www.asianews.it/news-en/Crimea-annexation-frightens-Patriarch-of-Moscow-30619.html
Kenenkähän omaisuutta moskovalaisten oppien mukaan pitäisi olla Suomessa toimivien ortodoksisten seurakuntien kiinteistöjen ja aarteiden, kun toinen tottelee Bartolomeosta ja toinen Kirilliä?
Tuskin kannattaa kysyä asiaa Moskovasta. Suomessa toimitaan Suomen lain mukaan. Seurakunnat omistavat rakennuksensa.
On niitä skismoja ollut Suomessakin. Vaihdettu rukoushuoneen lukkoja yms.
Hankalin menoerä on juuri kirkkorakennusten ylläpito. Vanhat kirkot ovat usein epäkäytännöllisiä tämän päivän tarpeisiin. Kohtuuttomia summia laitetaan kirkkojen kunnossapitoon. Samaan aikaan on hyvin tiedossa se, että jäsenmäärä ja verotulot tulee jatkossa vähenemään rajusti. Kirkkotilatkaan, eivät ole mitenkään välttämättömiä. Jumalanpalveluksia voi aivan hyvin järjestää sellaisissa paikoissa, joihin on luontevaa mennä. Kirkkojen ”kynnykset” on monelle aivan liian korkeat. Toki oma kirkko on rakas, mutta
se ei saisi olla niin rakas, ettei sitä ilman voi seurakunta toimia.
Kyllä jumalanpalvelus voidaan pitää vaikka puolijoukkueteltassa tai isossa olohuoneessa. Mutta kirkkorakennukset ovat paitsi jumalanpalvelushuoneita myös kulttuurihistoriallisesti arvokasta rakennusperintöä ja julistavat pelkällä olemassaolollaan. Niin meillä kuin muualla. Minusta olisi yksinkertaisesti sivistymätöntä olla arvostamatta kirkkorakennuksia. Kynnys kirkkoon ei johdu kirkosta rakennuksena vaan papiston ja ehkä seurakuntalaistenkin töykeydestä.
Minua on puhutellut erityisesti kaksi asiaa. Useimmat parhaiten säilyneet antiikin ajan rakennukset tai niiden osat, jotka nyt kuuluvat Unescon kulttuuriperintölistalle ovat olleet jossakin vaiheessa kirkkoina ja säilyneet sen vuoksi: Ateenan Parthenon, Paestumin Poseidonin-temppeli ja Rooman Pantheon esimerkkeinä.
Lisäksi useampi kulttirakennus on ollut monenlaisessa arvokäytössä: Istanbulin Hagia Sofia kirkkona, moskeijana, museona ja moskeijana. Cordoban katedraali moskeijana ja kirkkona, entiset kirkot kirkkotaiteen museoina ja moskeijat konserttisaleina. Totta kai kirkon soisi olevan kristillisessä jumalanpalveluskäytössä.
Rautavaaran käsittämätön tuhotyö on onnetonta vandalismia ja osoittaa täydellistä piittaamattomuutta edellisten sukupolvien ponnistuksista sekä nykyään elävien ihmisten hengestä ja elämänarvoista.
Kun ateistisen valtiovallan toimesta Inkerin kirkon julkinen toiminta lopetettiin 1930-luvun lopulla kirkot hävitettiin tai otettiin muuhun käyttöön. Kun Inkerin kirkko pääsi 1990-luvulla taas toimimaan vapaasti, oli seurakuntalaisten toiveena saada mahdollisimman pian jäljellä olevia kirkkorakennuksia takaisin seurakunnan käyttöön, ja missä tämä ei ollut mahdollista rakennettiin suurin uhrauksin kokonaan uusia kirkkoja. Kyllä historia muutoinkin osoittaa, että missä on kristillinen seurakunta sinne pyritään rakentamaan kirkko, vaikka sitä odeottaessa toittaisiinkin erilaisissa tilapäistiloissa
Ongelmaksi tulee ehtoollisen vietto. Jos tilaa eli rakennusta ei ole vihkimisen yhteydessä siunattu siihen tarkoitukseen, niin poikkeuksiin pitää saada piispalta lupa. Maata näkyvissä on viimeinen iso kukkanen siinä Edellinen oli Nokian herätys. Karkun opistoa tutkittiin siis sanamuotoa oliko lupa jatkuva vai ei.
Tämmöistä ongelmaa ei oikeasti ole. Jos kirkko on tuhoutunut tai vaikkapa perus- korjauksen takia poissa käytöstä, voidaan messu järjestää jossakin sopivassa tilassa. Harvinaista ei ole nykyisin sekään, että korkeiden lämmityskustannusten takia kirkko pidetään talvikaudella pois käytöstä, jolloin jumalanpalvelukset, olivatpa ne messuja tai sanajumalanpalveluksia, pidetään esim. surakuntatalossa tai siunauskappelissa. Nämä toki ovatkin kirkolliseen käyttöön tarkoitettuja ja useimmiten vihittyjäkin tiloja. Mutta silloinkin kun kirkko on normaalissa käytössä järjestetään aivan rutiininomaisesti ehtoollisen viettoja esim. vanhainkodeissa ja muissa hoitolaitoksissa. Näihin riittä kirkkoherran lupa.
Kolmen ristinkirkko Imatralla kaipaa miljoonien korjauksia. Se on vain yksi esimerkki siitä miten valtavia summia seurakuntien on käytettävä kulttuurihistorian ja arkkitehtuurin hyväksi. Jumalanpalveluksiin näitä suuria tiloja ei tarvittaisi, sillä osallistujia on vähän. Olisipa mielenkiintoista tietää paljonko kirkkojen korjausvelka on maassamme.
On todella surullista, että kirkkoja palaa – varsinkin tarkoituksellisesti tuhoamalla. Itä-Saksassa ym. niitä taidettiin räjäyttää – tai muuttaa muihin tarkoituksiin.
Toisaalta (komeat) kirkot eivät ole kristinuskon keskiö. Ehtoollista lienee vietettyn myös kenttäolosuhteissa, ja sairaalassakin, joten ehkäpä voisi miettiä asioita avaramminkin?
En tiedä, oliko ”kuuluisan” Nokian herätyksen ongelma ehtoolliskäytännössä vai jossain muussa.
Niin, olisiko sitten ollut parempi, että Alvar Aalto ja muut arkkitehdit eivät koskaan olisi kirkkoja suunnitelleet, kun niiden korjaus nielee nyt kovin paljon varoja?
Kun lukee, miten paljon kalliita materiaaleja, työtä ja vaivaa vaati jo ilmestysmajan rakentaminen, lienee perusteltua ajatella: ehkä Jumalan kunniaksi sopii vähän varoja uhratakin? Turhempaankin tässä maassa varoja käytetään.
Eikös se Jumala sanonut ettei asu ihmisten tekemissä majoissa? Saati palatseissa?
Prameidenkirkkojen tarkoitushan lienee ollut tuottaa rakennusvaiheessa suunnittelijoille muhkeat voitot ja valmiina korostaa kirkon valtaa ja statusta ja pitää pieni komeuden nujertama köyhä nöyränä.
Seppo Heinola, kuitenkin Jumalan kirkkauden kerrotaan hyväksyvästi täyttäneen tuon temppelin, jonka Salomo rakensi. Sitten Jumalan kirkkaus myöhemmin poistui temppelistä kuten Hesekiel sai nähdä. Syynä ei ollut temppelin prameus vaan siinä ja sen ympärillä harjoitettu epäjumalien palvelus. Ei komeissa kirkoissa ole mitään väärää, kunhan niitä käytetään oikein eikä ulkoinen loisto tule pääasiaksi niin että sisältö ja kristillinen laupeudentyö jätetään sikseen.
Ei sen puoleen, kyllä monet ei-uskonnollisetkin rakennukset ovat oikeastaan ihan tarpeettoman komeita ja kalliita peruskorjattavia sekä ylläpidettäviä, jos niikseen tulee. Kansallisteatteri, Säätytalo, Eduskuntatalo ja Ateneum tulevat noin ensimmäisenä mieleen. Mäntyniemestä ja julkkisten hulppeista ökyasunnoista puhumattakaan…
Salomohan kuului Vanha liiton aikaan ja Jumala salli hävittää temppelin,josta muuten arkeologia ei ole-ihme kumma-löytänyt muruakaan. No ei ihme sillä kyseessä oli aurinkokunnan vertauskuva.
Jeesus ei käskenyt rakentaa kirkkoja.
Kyllä järjettömästi maksaneiden kirkkojen rakentamine on ollut minusta synti silloin kun samaan aikaan tavallisessa kansassa on kärsitty jopa nälkää.
Ja mitä tulee muun rakentamisen kalleuteen on jälleen kerran muistutettava, että mikäs ihme se on, jos juoppo juo, se on ihme jos/kun raitis ryyppää.
Eli mitä eettis-moraalista lisäarvoa kirkko on tuonut, jos sen kaikki virheet oikeutetaan muuhun yhteiskuntaan vedoten.
Sori, unohdin ihan, että kristillisellä kirkolla ei tosiaankan ole mitään myönteistä eettis-moraalista annettavaa. No, ilmeisesti meillä ei sitten ole myöskään annettavana myöskään mitään esteettisesti eikä kulttuurihistoriallisesti arvokasta. Onneksi meitä saa sentään syyttää helvetillä pelottelusta, taantumuksellisuudesta, ajattelunvapauden rajoittamisesta, noitavainoista sekä inkvisitiosta ja uskonsodista. Kelpaamme siis ainakin haukuttaviksi. Se auttaa kuulemma alemmuudentuntoon, kun on joku, jota voi osoittaa sormella ja paheksua. 🙂
No sittenhän kirkolla on paha alemmuudentunto kun se osoittaa sormellaan koko ihmiskuntaa haukkuen että se(ihmisunta) on lähtökohtaisesti niin paha ja perisyntinen että sen jäsenet ansaitsevat oikeudenmukaisena ja kohtuullisena rangaistuksena tulla iankaikkisesti helvetin tulessa kidutetuiksi.
Ei ihmiskunta lähtökohtaisesti ole paha, vaan Samael ei sietänyt Sanan tulemista lihaksi, jota hänen tulisi kumartaa, vaan katsoi tuon oikeuden kuulevan hänen omalle luonnolleen. Sitä mitä siitä sitten seurasi mm. Shakespeare on kuvannut valaisevasti murhenäytelmissään ja erityisesti Richard III:n hahmossa, jota Laurence Olivier ansiokkaasti esittää. Richard III:n kuolemaan päättyi Ruusujen sota, verinen 30-vuotinen valtataistelu Plantagenet-suvun kahden eri haaran, Rikhardin Yorkien ja Lancasterien kesken. Mutta eikö Herran suusta lähde hyvä ja paha? Vai mikä lienee Samaelin osuus tässä kontekstissa?
No Kosti kun se Samael, jota ei muuten mainita Raamatussa, on hänkin lähtenyt Korkeimman suusta, sillä Korkeinhan oli sanallaan eli puheellaan eli suullaan luonut kaiken, siis myös Samaelin…
Että yritä sitten houkutella minut puhumaan Shakespearesta. No mikäs siinä. Aihe on aina ajankohtainen kun tuo York’n esiintyy jopa USA:n suurimman kaupungin nimessä. Tiedätkö miksi?
Miksi sota oli ruusujen sota ja miksi Suomenkin armeijan kapiaisten kauluslaatoissa on tuo sama heraldinen ruusu? (Ja Lutherin vaakunassa…) No tuo ns. Tudorin ruusu oli Tudorin kuningassuvun tunnus mutta myös Maria Magdalenan symboli, jonka jälkeläisiä Shakespearekin katsoi Tudorien olleen. (Merovingit, Dagobert, Tudor/Bacon)
Ruusu ja risti voidaan nähdä myös feminiinis-maskuliinisena symbolina, ruusu yonina ja risti phalloksena, joka synnyttää, kuten Tudorin ruusu aidossa suvunjatkumisessa, perillisen. Esoteerisen tradition mukaan Englannin tietyt kuningassuvut olivat myös Merovingien ja Habsburgien kautta yhteydessä heprealais-daavidilaiseen vallanperimyslinjaan, joka on jatkunut Jeesuksesta ja Maria Magdaleenasta Stuarteihin ja monen mutkan kautta myös Tudoreihin. ks. Baigenth, Leigh, Lingoln: The Holy Blood and The Holy Grail 1982.
Julius Ceasarissa viittaa eräs roolinimi Flavius essealaisiin, sillä tunnettu historioitsija Josefus Flavius oli ollut essealaisten joukossa, mutta oli siirtynyt myöhemmin roomalaisten puolelle ja taistellut näiden joukoissa omiaan vastaan. Hän oli puoliksi roomalaista, puoliksi juutalaista sukua. Näytelmänkin Flavius taistelee roomalaisen Brutuksen joukoissa.
Josefus Flavius on ollut – väittää tutkija Abelaire Reuchlin – tosiasiassa juutalais-roomalainen ylimys Lucius Calpurnius Piso, ja väite saakin tukea Julius Ceasarista, sillä seuraavassa kohtauksessa nimi Calpurnia saa jatkokseen huudahduksen peace, ho:
Ceasar Calpurnia!
Casca Peace, ho! Ceasar speaks.
Kun näyttelijänä astun yleisön asemaan ja kuvittelen nämä repliikit lausuttuina, voin kuulla nimen Calpurnia Piso! Sana Peace on asetettu Folio 1623:ssa sopivasti Calpurnian jälkeen. Samoin oli Pisanio asetettu Cymbelinessä Corneliuksen yhteyteen.
Näytelmiä toimittaneen ja joitakin kirjoittaneen sir Francis Bacon’n sukuvaakunassa oli villikarju . Villikarju eli Boar oli myös yksi varhaiskristillisyydessä tunnettu Jeesus-vertauskuva. Bacon katsoikin kuuluvansa Tudorien sukuun ja oli mielestään Elisabet’n äpärä ja sitä kautta sukua myös Jeesukselle ja Maria M:lle.
Mikkola, muuhun en Nokian kohdalla ota kantaa kuin, että Piispa ei antanut lupaa juhlien yhteydessä viettää ehtoollista, samoin kävi nyt Maata näkyvissä jutussa.
Lauri,
Oma tarkoitukseni vain oli tuoda esiin se, että ehkä on asioita, joita on jatkossa suhteutettava – aika entinen kun ei kenties (ainakaan sellaisenaan) enää palaa.
***
En sinänsä kritisoi kauniita (tai suuriakaan) kirkkoja.
Suuret, kauniit, komeat ”kirkko keskellä kylää” -tyyppiset rakennukset lienevät olleen Suomelle hyödyksi, ja siunaukseksikin. Ja hyvä, että niitä on rakennettu ja suunniteltu – ja käytetty. Aika näyttää, miten niiden käyttöaste kehittyy.
Euroopassa kirkkoja lienee myyty, muutettu kai moskeijoiksikin. Entisessä Itä-Saksassa lukuisista pienistä kirkoista oli tehty hautapaikkoja. Kauniit ja suuretkin kirkot ovat toki ok, jos rahoittajia ja käyttäjiä on (riittävästi). Yhä useampi aktiivikristity kuitenkin taitaa kokoontua erilaisissa jumalanpalvelusyhteisöissä, joissa ei ole varallisuutta rakentaa omaa komeaa kirkkoa. Suuret kauniit kirkot eivät taida enää olle keskellä keskellä kokokansan sydäntä – paitsi arkkitehtuurisina luomuksina.
Niin, aika moni noista jumalanpalvelusyhteisöistäkin toivoisi, että saisivat käyttää tai vuokrata kansankirkon seurakuntien tiloja. Mutta se on kirkkopoliittisista syistä ankarasti kiellettyä. Toisin sanoen kirkon tiloja pidetään mieluummin tyhjillään ja kärvistellään ylläpitokustannusten kanssa kuin annetaan liian konservatiivisten jumalanpalvelusyhteisöjen käyttöön. Kyllähän tämä vähän ihmetyttää tässä tilanteessa.
” kirkon tiloja pidetään mieluummin tyhjillään ja kärvistellään ylläpitokustannusten kanssa kuin annetaan liian konservatiivisten jumalanpalvelusyhteisöjen käyttöön. Kyllähän tämä vähän ihmetyttää tässä tilanteessa.”
Liityn ihmettelevien joukkoon.
Ei senpuoleen mitään, etteikö oma kirkko olisi minulle rakas. Tiekirkko vapaaehtoisena se tuli entistä enemmän tutuksi. Iso menetys se olisi jos se menetettäisiin. Korvaamaton vahinko se olisi.
Mietin vain noita kirkon väheneviä varoja. Nyt kun lama on oven edessä ja puutavara kallistuu reilusti, niin mistä ne miljoonat otetaan? Ei kai muusta, kuin toimintaa ja työntekijöitä vähentämällä.
Pekka, maailmanhistoriassa on ennenkin käynyt niin, että komeat ja suurella vaivalla rakennetut palatsit, rakennukset, temppelit ja jopa kirkot ovat jääneet autioiksi. Monella puolella maapalloa. Toki se on mielipahan aihe meille, kun näemme saman omien silmiemme edessä.
Niin, maailmalla kirkkoja on poltettu ja poltetaan – ja tarkoituksellisesti myös ihmisiä kirkon sisällä. Eivät tapaukset kylläkään juuri ns. normaalia uutiskynnystä ylitä. Kaikki eivät tunnu pitävän kristinuskosta.
Kaikilla kristityillä ei ole niin hyvät oltavat kuin meillä on toistaiseksi ollut.
Toisaalta, meilläkin aito kristillisyys alkaa olla enemmän tai vähemmän ei-toivottu ilmiö, vaikka kirkkorakennusten tuhoutuminen toki uutisoidaan ja niiden arkkitehtooris-historiallista arvoa vielä arvostetaan, ja harmitellaan katoamista.
Ei edes taideta spekuloida, miksi viimeksi palaneen kirkon oviin oli kulkuesteköydet laitettu. Ei ihan normaali kirkonpoltto. Yleensähän joku vastaavissa uhkatapauksissa ainakin esittää enemmän tai vähemmän osuvia arvailuja tai teorioita. En aio esittää. Ihmettelen vain.
Kyllä niihin naruihin ja niiden tarkoitukseen on kiinnitetty huomiota. Rautjärven entinen kirkkoherra sanoi Ylen haastattelussa, että kirkon polttaminen tuntuu todella pahalta, mutta paljon karmeampaa on todeta, että tarkoituksena oli polttaa myös kirkossa olleet ihmiset ihmiset.
Jorma,
olet oikeassa siinä, että naruista on ollut joitakin mainintoja. Ja olisi ihme, jos kirkkoherra ei olisi narujen käyttöä kauhistellut.
Media ei kuitenkaan ole tehnyt ”johtopäätöksiä” mahdollisista motiiveista, kuten monissa muissa tapauksissa, joissa ihmisten henkeä on uhattu. Ei myöskään huolta ihmisten turvallisisuudesta tällaisiin tilaisuuksiin liittyen.
En tarkoita enkä toivokaan sitä, että lehdistön ym. median pitäisi suuresti spekuloida motiiveilla. Lehdistössä kuitenkin on ollut ”tapana” esittää spekulaatioita jos tietynlaista toimintaa kohtaan kohdistetaan uhkaa tai väkivaltaa.
Epäilemättä kansalaisten keskuudessa on voinut huhujakin liikkua, niitähän syntyy helposti.