≡

Kirkko on yrittänyt

Miten kirkko on viimeisen 15 vuoden aikana yrittänyt parantaa asemaansa? Minusta yritystä on ollut huomattavan paljon.

Ensiksi on verkko:

  • Omina sivuina kirkonrahat.fi ja kaste.fi ja mitä näitä onkaan.
  • Somealustoilla on Facebook-sivuja ja twitteröity on ahkerasti.
  • Näkyvyyttä on ostettu rahalla ainakin City-lehdestä, Lily-lehdestä ja suomi24-keskusteluista.
  • Ja sitten on tietysti liitykirkkoon.fi

Mutta kampanjat eivät ole jääneet vain yksittäisiin verkkojuttuihin:

  • Armoa-kampanja, uskotoivorakkaus-kampanja.
  • Oulussa kokeiltiin kampanjoida kirkkoveneellä.

Vähän rajumpaakin tempausta on kokeiltu:

  • Seurakunnat olivat mukana seksimessuilla.

Rituaalien suosiota on tuettu tekemällä hommasta helppoa:

  • Aamukaste-tilaisuuksia Tampereella, Turussa jne.
  • Hääyö-tapahtumat ja vastaavat naimisiin meneville.

Perustoimintaa on käsittääkseni kehitetty:

  • Jumalanpalveluksiin on jossain panostettu aivan erityisesti.
  • Rippikoulua on kehitetty valtakunnallisesti systemaattisesti.

Paperipostikin kulkee

  • Monessa paikassa lähtee vielä jäähyväiskirje eronneille jäsenille.
  • Seurakunnan alueelle muuttanutkin voi saada tervehdyksen.

Tätä ei myöskään tehdä ihan vaan käsiä huitomalla:

  • Kirkon tutkimuskeskus jauhaa valtavaa dataa siitä miten jumalausko vähenee ikäluokittain yms.

Kirkon jäsenmäärä laskee, kastettavien osuus vähenee, kirkkoon liittyneiden määräkin näyttää kääntyneen hienoiseen laskuun. Nähdäkseni edellä luettelemani kertoo, että kehitys tulee jatkumaan. En kertakaikkiaan enää keksi mitä uutta kirkko voisi yrittää. Keksiikö joku lukijoista?

Lisäksi seurakunnittain on vaihtelua. Jos olisi joku toimiva idea, se oletettavasti olisi jo käytössä jossain. Kehitys on kuitenkin samanlaista kaikkialla, ja enintään joistakin seurakunnista voi nähdä mitä ainakaan ei pidä tehdä.

29 kommenttia

  • Petteri Maunu sanoo:
    29.12.2019 22:18

    Yhtenäiskulttuuri on murtunut ja parokiaalijärjestelmä alkaa olla tiensä päässä. Ihmiset, jotka haluavat seurakunnan kuuluvan elämäänsä, kaipaavat yhteisöä, jossa on yhteinen totuuskäsitys (sitoutuminen uskontunnustukseen ja raamattuun) ja jollain lailla tunnetaan toisensa. Parokiaalijärjestelmä tulee näivettämään kirkon. Tulevaisuus on jumalanpalvelusyhteisöissä, joihin kirkon kannattaisi satsata.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:
      30.12.2019 00:36

      ”.. jossa on yhteinen totuuskäsitys (sitoutuminen uskontunnustukseen ja raamattuun”.

      Uskon, että kirkko-sana on kattava ja ymmärrettävä, kun puhutaan esim. Suomen evlut kirkosta ja sen järjetyksestä.

      Kummankaan sanan kautta ei päästä sellaiseen uskovien yhteisöön, jossa ’vain-raamattu’ olisi viittaus opinlähteeseen ja opinmuotoon.

      Siksi kreikan alkuperäinen ’ek-klesia’ selkeyttäisi uloskutsuttujen (maailmasta) yhteyden, Jumalan Seurakunnan, Kristuksen Ruumiin tässä ajassa, jonka pää on Jeesus.

      Yhteinen totuuskäsitys on vain Kirjoituksissa, jonka Uusi osa antaa Vanhan osan varjokuville sisällön, jossa Itse Asia on tarkasti ja ymmärrettävästi ’piirretty’. Uskontunnustus on ihmisen parantelema, jossa mm. tunnustetaan pelastava kaste. Sellaista vesikastetta ei Raamattu opeta. Juuri tämä kasteoppi on pakon sanelemana tuonnut kansoja kirkkojen kirjoihin.

      Siksi uskovien yhteisön elävöittää ja jopa kasvattaa vain Jeesus, joka Henkensä kautta asuu jokaisessa ihmisessä haluten tehdä’ kuolleet luut’ eläviksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:
      30.12.2019 10:25

      Mänttäri: ”Siksi kreikan alkuperäinen ‘ek-klesia’ selkeyttäisi uloskutsuttujen (maailmasta) yhteyden, Jumalan Seurakunnan, Kristuksen Ruumiin tässä ajassa, jonka pää on Jeesus.”

      Mänttärin kommentti kokonaisuudessaan on kuin lainattu katolisuudesta. Koska en pidä katolisuuden plagioimista oikeana tienä luterilaisuudelle, vaan miinana, kuten helluntailaistyylistä karismaattisuutta, hengen uudistuksia, niin olisi kiva tietää, miten helluntailaiset tänään näkevät luterilaisuuden. Ovatko luterilaiset uloskutsuttuja?

      Minun aikanani oli aika paljon helluntailaisuudessa samanlaista suhtautumista luterilaisuuteen kuin on esikoislestadiolaisilla. Siitä on yli 30 vuotta, kun jätin helluntailaisuuden, joten onko muutosta tapahtunut?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:
    30.12.2019 17:34

    Uloskutsutut luterilaiset ? Eikö ihmiset ajeta ulos ? Kaikissa uskonyhteisöissä on tämä ulosajamisen henki, joissakin näkyvämpi kuin toisissa. Kun ei ajattele samalla tavalla kuin ”sisäpiiri”, alkaa muuttua näkymättömäksi. Sisäpiiri tietää totuuden.

    Tapasin helluntailaisen sukulaiseni pitkästä aikaa. Heti alkoi ”koulutus”. Ulkoista ”syntistä” olemustani arvioituaan hän käski minun ”kilvoitella ”. Kilvoittelin olemalla vaiti.

    Eräs luterilaisen kirkon pappi sanoi, että kirkko on sitä varten, kun täällä kuollaan. Minusta se on, tai pitäisi olla elämää varten.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:
      30.12.2019 23:38

      Charlotta L., Ilmeisesti tämä kommenttioli minulle.

      Olen yrittänyt tuoda esille Jori M:n kirkkoa, tässä tapauksessa Suomen evlut kirkkoa koskevan artikkelin, jossa hän johdonmukaisesti ihmettelee kaikkien ponnistelujen tuloksettomuutta mitä tulee kirkkolaitoksen kasvattamiseen. Tiivistys on otsikkon sanomassa, ”Yritetty on”.

      En tiedä kuka ja mitä olet, mutta ilmeisesti käsiteessä Jumalan Seurakunta et ole elänyt, mihin mm. paikalliset helluntaiseurakunnat pyrkivät ja myös siinä elävät, puutteellisinakin.

      Viittauksesi helluntalaisiin sukulaisiin oli hoopo, koska tilanne oli sinun ja tuon sukulaisesi välinen tapahtuma, jollaisiin vastenmielisyyksiin olette toisianne ilmeisesti innoittaneet. Tällaisia traumaattisia kertomuksia on kaikista ihmisistä, eri variaatioissa eri yhteyksissä, ja niiden hoito ei kuulu tälle foorumille.

      Itse olen kanssakäymisissä luterilaisten kanssa lähes joka päivä, helluntalaisena ja tilanteesta johtuen tapaamisiin liittyy puhetta niissä rajoissa kuin osapuolet sallivat. Tärkeämpää kuin sanat on ymmärtää Jeesuksen käsky/lupaus Apt. 1:8 ”..tulette olemaan minun todistajiani ..”.

      Viittaa Tiililän hengelliseen Jumalan Seurakunnan tehtävän kuvaukseen. Tiililä ajoi Suomen evlut kirkkoa uskovien yhteydeksi, mutta asiaan hengessään yhtyvätkin, esim. Martti Simojoki, jätivät Tiililän ’lehdellä’ soittelemaan. Sydämen usko olisi yhdistänyt vain ne jotka olivat noudattaneet Jeesuksen Nikodemukselle antamaa vastausta, vt. Joh. 3:2-9, jossa erotellaan lihasta (vedestä) syntyminen ja Jumalan Hengen synnyttöminen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:
      31.12.2019 10:21

      Mänttäri: ”Sydämen usko olisi yhdistänyt vain ne jotka olivat noudattaneet Jeesuksen Nikodemukselle antamaa vastausta, vt. Joh. 3:2-9, jossa erotellaan lihasta (vedestä) syntyminen ja Jumalan Hengen synnyttöminen.”

      Mänttäri toikin esiin sen, miksi luterilaiset eivät ole uloskutsuttuja. Kyse on uudestisyntymisen kokemisesta. Täsmälleen samanlaista kokemusta jaetaan kuitenkin myös pakanuudessa, kuten äiti Amman sylissä. Jos äiti Amma puhuisi helluntailaisella retoriikalla, niin hän olisi lyömätön supersaarnaaja ja hengellä voitelija.

      Helluntailaisten keskeinen todistus uloskutsustaan perustuu tunnemaailman kokemukseen, joka on sama muissakin uskonnoissa, sekä jakeeseen, joka on väkivaltaisesti irrotettu kontekstistaan tukemaan tunnemaailman kokemusta:

      Joh.3:7 ”Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.”

      Mitä ihmettä? Jakeessa ei ole sanaa ”uudesti”.

      Jae kuuluu oikein käännettynä, 3:7 ”Älä ihmettele, mitä sanoin sinulle, teidän täytyy syntyä ylhäältä.”

      Sama virhe jakeessa 3:3.

      ”Uudesti” syntymisestä kyllä puhutaan Ut:ssa, mutta sanalla jälleen:

      Matteus 19:28: ” Niin Jeesus sanoi heille: ”Varmasti sanon teille, jälleensyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkauden valtaistuimellaan, istutte tekin kahdellatoista valtaistuimella tuomiten Israelin kahtatoista heimoa.

      Jälleensyntyminen, palingenesia, on yhdistelmä sanoista palin (jälleen, taas) ja genesis (syntyminen).

      Miten tämä liittyy kirkkoon? Olen kateellinen tavisluterilaisella, joka ei vaivaa päätään uudestisyntymisillä eikä tuputa ainoaa oikeaa uskoaan kanssaihmisille, vaan Jumalan pelossaan ja kunnioituksessaan kohtelee lähimmäisiään niin kuin itseään. Jos jossain enää käyn, niin luterilaisessa kirkossa. Se on turvapaikka hengelliseltä kiusaamiselta ja ahdistamiselta. Tosin on karismaattisen pistoksen saaneita kirkkoherroja, jotka myrkyttävät luterilaisuutta. Minäkin myrkytyin ja on ollut pakko ottaa selvää, miksi niin tapahtui ja mistä kaikki tulee ja mitä varten. Ei ole enää paluuta tavisluterilaisuuteen sen enempää kuin Aadamilla paratiisiin.

      Ehkä elämme lopun aikoja, sillä Jeesuksen keskeiset varoitukset osoittavat äärikarismaattisuuteen, vääriin kristuksiin eli vääriin voideltuihin, ts. henkikastettuihin. Vai keksiikö joku muun selityksen?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:
      31.12.2019 16:33

      ”Eräs luterilaisen kirkon pappi sanoi, että kirkko on sitä varten, kun täällä kuollaan. Minusta se on, tai pitäisi olla elämää varten.”

      Taisi olla yksi fundamentalistine tiukkapipo Osmo Tiililä joka tuon sinänsä totuuden laukaisi. Kaikissa yhteisöissä eri kulttuureissa on enemmäntai vähemmän organisoitu elin järjestämään ja johtamaan ns, siirtymäriittiritualeja eli 1)syntymää, 2) sukukypsyyttä, 3) sukuyhdyntäoikeutta ja 4) kuolemaa. Jos varhainonhavaittu,että näistä nosaten oli helppo luoda tuottoisia ja autritäärisä ammetteja elisaada yhteisön yli valtaa ja helppoa rahaa. Tämän päivän noita rituaaleja tarjoavat kirkot ovatkin suht. hyvinpalkattuja ja helppoja lähinnä siistejä sisätöitä tarjoavia elinkeinojärjestelmiä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:
      31.12.2019 17:50

      Osmo Tiililän nimi on monasti noussut esiin ja erityisen mielenkiintoista Tiililän nosto on Mänttäriltä. Tiililä yritti tehdä kirkosta elitistisen oikeaoppisten sisäpiirin samaan tyyliin helluntailaisuus. Tiililä koetti päästä katolisen kirkon jäseneksi omin ehdoin, mikä kertoo kaiken tarvittava hänen teologiastaan. Kuten totesin Mänttärille, niin helluntailaisuus on mutkan kautta suora jatkumo katolisen kirkon teologiasta. Mutka on sitä varten, ettei huomattaisi yhtäläisyyttä. Kaikki tiet vievät Roomaan.

      Irtaantuminen katolisesta napanuorasta, jota Luther ei pystynyt tekemään, pitäisi alkaa kirkon Raamatun käännöksen puhdistamisella katolisesta teologiasta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:
      31.12.2019 23:31

      Korjattuna: Jo varhain on havaittu, että näistä (siirtymäriiteistä) nostaen oli helppo luoda tuottoisia ja autoritäärisiä ammatteja eli saada yhteisön yli valtaa ja helppoa rahaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:
    31.12.2019 22:32

    Kyllä Kirkko on yrittänyt ja niin olen minäkin noina kolmena vuotena nuorisodiakonina kun olin helsinkiläisen seurakunnan palveluksessa . Kun astuin virkaan ,niin seurakunnassani oli vanhastaan yksi viidenhengen nuorisoryhmä. Onnekseni kesä oli tulossa ja kesän rippikoululeirit alkoivat ja neljä noista viidestä tuli isoksi leireille.

    Syksyllä kesän rippikoululaisista tuli nelisenkymmentä mukana nuorisotoimintaan. Kantajoukko siitä pysyi mukana kunnes lopetin ja heistä tuli ylioppilaita. Myöhemmiltä rippikouluilta oli vaiketa ympätä uusia nuoria tuohon porukkaan. Lohdutin itseäni sillä, että olen kuin luokanopettaja . Saman verran nuoria mukana toiminnassa kun normaali luokassa . Myöhemmin olen ymmärtänyt että ryhmillä on yläraja jota ei voi ylittää , muuten ryhmän kiinteys häviää.

    Meillä ei ollut kummempaa ohjelmaa . Oleskelua seurakunnan tiloissa ja jatkuvaa keskustelua ja pikkuaktiviteetteja. Raamattupiirit ja vastaavat eivät kuuluneet kysyntään. Mutta joka ilta oli kuitenkin iltahartaus. Tällainen meno ei tyydyttänyt seurakunnan johtoa jotka odottivat jonkinlaista hengellistä herätystä noiden nuorten parissa. Siitä syntyi jännityksiä. Minulla ei ollut pienintäkään taipumusta yrittää saada perinteellistä hengellistä herätystä aikaan. Olin täysin varattu niiden heidän itse esille ottamien ongelmien kanssa. Siis minä sopeuduin heihin ja heistä hyvin harvat sopeutuivat siihen mitä kirkollinen hengellisyys oli.

    Se ,miten minä vetelin toimintaa , ei paljoa erinnyt muitten lähiseurakuntien toiminnasta Helsingissä. Suurimpana puutteena tunsin sen että minusta ei ollut laulajaksi. Olisi voinut kokeilla miten hengelliset laulut olisivat voineet vietellä noita nuoria.

    Vuosia sen jälkeen kun lopetin , sain kuulla ,että nuorilla oli ollut kymmenvuotis jälleentapaaminen. Minulle lähetettiin kiitokset tuosta ajasta , siitä että he saivat sitä mitä he juuri silloin tarvitsivat . He pyytelivät kainosti anteeksi sitä, että heistä ei tullut seurakunta aktivisteja. Kirkolla ei heidän mielestään ollut heille sellaisia antimia mitä he tarvitsivat elämänsä seuraavassa vaiheessa.

    Ilmoita asiaton kommentti