Kirkko (keskiverto)millenniaalin silmin

Tarkoitukseni oli kirjoittaa jotain viimeaikaisesta kirkollisesta uutisoinnista, jossa synkretismi ja kristinuskon ulkopuolisten vaikutteiden pelko ovat nousseet pintaan. Aiemmin kesällä tarkoitukseni oli kirjoittaa jotain Yhdysvaltojen aborttilainsäädännön muutoksesta, joka nousi meilläkin yleiseen keskusteluun ja josta nostettiin kirkollisellakin kentällä esiin niin moraaliin, etiikkaan kuin naisten oikeuksiin liittyvät näkökohdat.

En kuitenkaan pysty ja jaksa tarttua kumpaankaan aiheeseen, sillä olen väsynyt niin keskustelukulttuuriimme kuin kirkkoon tällä hetkellä. Monien mielipidekirjoitusten ja uutisten valossa kristinusko on alkanut näyttää ahdasmieliseltä, tunkkaiselta ja omiin poteroihinsa kaivautuvalta pienen piirin klubilta, joka on kaukana nykyajasta ja ihmisten arkitodellisuudesta, etenkin omastani. Tästä klubista en löydä Jumalaa tai omaa uskoani Hänen armoonsa ja rakkauteensa. Ja siksi olen väsynyt. Ystävieni some-päivitysten perusteella en ole uupumukseni kanssa yksin. Moni asia kirkollisessa keskustelu- ja toimintakulttuurissamme väsyttää.

Olen väsynyt niin monien oikeassa olemisen tarpeeseen.

Olen väsynyt monien tarpeeseen keskittyä oikeaoppisuuden vaalimiseen.

Olen väsynyt erilaisuuden pelkoon.

Olen väsynyt vastakkainasetteluihin.

Olen väsynyt siihen, että itselle vieras nähdään uhkana eikä mahdollisuutena.

Olen väsynyt siihen, että kirkko on kaukana ihmisten arkitodellisuudesta.

Olen väsynyt kirkon hallintokoneiston jähmeyteen ja hitauteen.

Olen väsynyt katsantokantojen kapeuteen.

Olen väsynyt hierarkiaan.

Olen väsynyt kirkon nurkkakuntaisuuteen.

Olen väsynyt siihen, että kaikki eivät ole tervetulleita kirkkoon.

Olen väsynyt tekopyhyyteen ja juhlapuheisiin. Suuriin sanoihin, mutta vähiin tekoihin.

Olen väsynyt siihen, että kirkossa on vallantavoittelua ja oman egon pönkittämistä.

Olen väsynyt yhteisöllisyyden puuttumiseen.

Olen väsynyt kirkollisen representaation rajallisuuteen ja maailman moninaisuuden kieltämiseen.

Olen väsynyt siihen, että kirkkojen ovet eivät ole auki – kuvaannollisesti ja kirjaimellisesti.

Olen väsynyt siihen, että kirkko ei osaa elää tässä ajassa.

Olen väsynyt siihen, että Jumala hukkuu papereiden ja numeroiden alle.

Olen väsynyt siihen, että emme aina kirkossa näe ihmisiä tilastojen takana.

Olen väsynyt siihen, että Raamattua käytetään lyömäaseena.

Olen väsynyt siihen, että kukaan kirkon johdossa olevista johtajista ei tunnu ottavan kantaa mihinkään.

Olen väsynyt raja-aitoihin kirkon sisällä niin monessa asiassa.

Olen väsynyt siihen, että yksinkertaisista asioista tehdään monimutkaisia.

Olen väsynyt siihen, että huudamme toistemme päälle emmekä halua kuunnella tai oppia toisiltamme.

Olen väsynyt, mutta yritän päästä sen yli, sillä uskon muutoksen kohti rakastavampaa ja avoimempaa kirkkoa ja keskustelukulttuuria olevan mahdollinen niin kirkon työntekijänä kuin kirkon jäsenenä. Luoja meitä tässä auttakoon.

  1. Kiitos, Laura, rehellisestä väsymyksen esiintuomisesta.
    Luulen, että meitä väsyneitä on paljon. Itse olen erityisen väsynyt kaikkitietävään oikeassa olemiseen ja kristittyjen yhteyden repimiseen sekä joka suuntaan kohdistuvaan tuomitsemiseen. Kysyisinkin, että mitä kristinusko oikein on?
    Onko se amerikkalaista oikeistolaisuutta vai jotakin muuta?
    Armahtavaisuutta kenties?

    • Näinkin varmaan voi olla, mutta tuosta amerikkalaisesta jonkin sortin kristillisyydeksi naamioituneesta (ääri)oikeistolaisuudesta olen todellakin huolissani. Väkisinkin tulee mieleen Raamatussakin monesti mainittu ”antikristillisyys”. Ne laineet kun lyövät tännekin ja ympäri maailmaa… Antikristillisyys ei mielestäni ole uskon puutetta vaan juuri sitä ”naamiokristillisyyttä”, joka saattaa äityä jopa väkivaltaiseksi.

    • Kristinusko (kuten monet muutkin uskonnot) on yhdeltä merkittävältä osaltaan valtavan saarnaajien ja ammattiuskovaisten joukon ylläpidosta huolehtiva yksi elinkeinojärjestelmä.

    • Minusta tämä väsymys juttu on myös pitkälti teeskentelyä, koska väsymys ilmaantuu hetkättelyssä, kun joku kehtaa nykyään sanoa, kuinka totuus on määritelty Raamatussa. Ymmärrettävää on se väsymys, mikä tulee mm.kansankirkon johtaja kriisistä opin suhteen, mennään kaikessa mukana ja se on varmasti raskasta monelle taivaaseen haluavalle.

  2. Laura L,

    Olen aidosti kiinnostunut, kysyn koska en tiedä ja ymmärrä. Mainitsit aluksia nämä kaksi kysymystä. Ehkä kerrot ajatuksesi niistä. En halua kiistellä vaan tietää näkemyksesi. Pidän tärkeänä ymmärtää mitä ev.lut. yhteisössä ajatellaan.

    1) Oletko Sinä ja samoin ajattelevat sitä mieltä että abortti on ongelmaton, eikä siis murha, ja kyse on naisen oikeudesta tehdä mitä haluaa.

    2) Oletko Sinä ja samoin ajattelevat sitä mieltä että, kristinusko pitää sulauttaa islamiin ja erilaisiin pakanauskontoihin.

    • 1. .”…naisen oikeudesta tehdä mitä haluaa”. Mieskö määrää naisen tekemiset ? Kukapa muu ! Olen väsynyt.

      2. Kristinusko on jo nyt ”pakanauskonto”. Olen väsynyt !

    • Hyvä Martti P.

      Jos kirjoitan, että en halua kiistellä, niin tarkoitan sitä. Ymmärrän hyvin, että epäilet minua valehtijaksi, sitähän me ihmiset enimmäkseen olemme. Tällä kertaa et kuitenkaan osunut oikeaan, toivon.

      Sanoitit kysymykset toisin kuin minä – omista lähtökohdistasi – ehkä kuitenkin hyväksyt myös minun sanoitukseni.

      Kysymykseni ovat suoria, koska minua kiinnostavat suorat vastaukset, ei kiertely, väistely ja selittely. Toisaalta, eihän kaikille kysyjille tarvitse vastata. Ymmärrän vastaamattomuudenkin.

    • ”1) Oletko Sinä ja samoin ajattelevat sitä mieltä että abortti on ongelmaton, eikä siis murha, ja kyse on naisen oikeudesta tehdä mitä haluaa.”

      Oletko siis sitä mieltä, että Sodomassa ja Qomorrassa tulella ja tulikivellä tapetut syntymättömät lapset murhattiin? Ja jos, niin Kuka oli murhaaja?

    • Martti P,

      Tottakai olen taitamaton. Mutta mielestäni kysymykseni on ihan selvä ja siihen voi vastata asiallisesti.

  3. Abortti

    Onko Jari Haukka varma, että mies on valmis ottamaan vastaan ei-toivotun raskauden ja maksamaan elatusmaksuja muutaman kymmenen vuotta.

    Ja onko Jari Haukka varma, että kaikki veronmaksajat ovat halukkaita ottamaan elatusvelvollisuuden hyvää hyvyyttään, jos lurjus mies on työtön, varaton ja kykenemätön kantamaan tekojensa seurauksista vastuun.

    Ei unohdeta näitä realiteetteja.

  4. Muutamaa asiaa haluan kommentoida:
    ”Olen väsynyt monien tarpeeseen keskittyä oikeaoppisuuden vaalimiseen.”
    – Me ihmiset olemme erilaisia. Osa on enemmän opillisesti suuntautunut kuin joku toinen. Oikean opin vaaliminen on kuitenkin oleellinen asia kirkossa, jos se haluaa kirkkona olla uskottava.

    ”Olen väsynyt erilaisuuden pelkoon.” ”Olen väsynyt kirkon nurkkakuntaisuuteen.”
    – Erilaisuuden pelko lienee totta kaikilla elämä alueilla. ei yksinomaan kirkossa.

    ”Olen väsynyt siihen, että kirkko on kaukana ihmisten arkitodellisuudesta.”
    – Näin ehkä joissakin seurakunnissa, ehkä useissakin. Mutta on myös lukemattomia seurakuntia, jossa tämä ei ole totta.

    ”Olen väsynyt siihen, että kaikki eivät ole tervetulleita kirkkoon.” ”Olen väsynyt siihen, että kirkkojen ovat eivät ole auki – kuvaannollisesti ja kirjaimellisesti.”
    – Työurani aikana olen osallistunut varmaankin satojen seurakuntien jumalanpalveluksiin. Kertaakaan en ole törmännyt siihen, että tulijaa ei ole päästetty kirkkoon. Toki meissä seurakuntalaisissa on sitä rajoittuneisuutta, että katsomme arvioivasti toista ihmistä, ja sen voi kokea torjuvana. Mutta jumalanpalveluksen toimittajissa en ole tällaista käytöstä havainnut. Muutaman kerran on kirkosta joku poistettu, kun ei ole keksitty muuta tapaa, jolla jp olisi voitu jatkaa. Mutta seuraavan kerran sama henkilö on toki tervetullut, toivottavasti selvempänä. Kirkkojen aukiolo ei aina ole ollut helppo järjestää, mutta on seurakuntia, joissa työntekijöiden työtilat ovat samassa rakennuksessa ja kirkko on luontevaa pitää auki aamusta iltaan.

    ”Olen väsynyt siihen, että Raamattua käytetään lyömäaseena.”
    – Tällaista ilmaisua kuulee ajoittain käytettävän, Mitä sillä tarkoitetaan, ei aina ole ihan selvää. Mutta jos uskomme ja ymmärrämme, että Raamattu on kirkon ylin ohje, niin silloin on sen sisältöön paneuduttava vakavasti.

    Moniin muihin blogissa mainittuihin asioihin voin yhtyä. Ja ehkä yksi syy väsymiseen on viime vuosien aikana tapahtunut kirkon työntekijöiden työkuvassa tapahtunut muutos.

  5. Minä tajusin noin vuosina 2005-06, kuinka etäällä ”kirkko” on ihmisten arjesta ja arkitodellisuudesta . Sitten huomasin; että etäällä arjesta voidaan olla keskenään täysin vastakkaisista syistä. Me ”klassiseen kristinuskoon” sitoutuneet olemme etäällä kirkosta, joka kiihtyvällä vauhdilla etääntyy omasta perustastaan ja pitää meitä syypäinä monien vieraantumiseen. Toiset taas ovat etäällä, ja yhä etäämpänä, koska eivät koskaan ole lähellä olleetkaan. Ehkä olisi syytä palata tunnustuksen linjauksiin: kirkko on uskovien yhteisö, johon tässä ajassa on sekoittuneena jopa julkijumalattomia. Minä olen väsynyt vaatimukseen, että kaikkia näkemyksiä pitäisi kohdella samanarvoisina. Usko ei ole joka miehen (tai naisen) vaikka evankeliumi on tarkoitettu kaikille.

    • Klassinen kristinusko esittää tämän kirkon perustan oikein, sitoutuu siihen ja puolustaa sitä. Kuten esimerkisi kolme vanhakirkollista tunnustusta suurin piirtein luontevan kirjaimellisesti ymmärrettyinä.

    • Martti P, tämä menee nyt typeräksi saivarteluksi. Kyse on siitä että (vain) klassisen kristinuskon kuvaama Kristus/Jumala on oikea Kristus. Sitoutuminen klassiseen kristinuskoon on minulle sama asia kuin Kristukseen sitoutuminen, ei jokin ylimääräinen lisä eikä edes sidos.

      Olen hyvinkin monista listassa olevista asioista samaa mieltä Leipakan kanssa. Kirkossa on karmea hierarkkisuus, vallantavoittelua, uuvuttavaa tilastointia ja älyttömiä raja-aitoja jne. Samalla asioilla on erilainen painoarvo ja ainakin muutamat voidaan ymmärtää hyvin eri tavoin. Esimerkiksi ”erilaisuuden pelko” ja itsensä tervetulleeksi tunteminen ovat tällaisia. Tuttavapiirissäni on koko joukko ajattelevia kristittyjä millenniaaleja, jotka kokevat, että esimerkiksi ”millenniaalien kirkon” ajamat tulkinnat näistä kahdesta asiasta ovat sellaisia, että ne rajaavat juuri heidät yhteyden ulkopuolelle. Minä muistutan tässä ihan vain siitä, että kristilliseen uskoon kuuluu paitsi jonkin uskominen, tunnustaminen ja opettaminen, myös sen kanssa yhteensopimattomien asioiden hylkääminen. Ehdonvallankin asioita toki on olemassa. Mutta sen enempää millenniaalien kuin vaikka x-sukupolvenkaan ei ole lupa muuttaa ja uudistaa sellaista, minkä Jumala on paaluttanut vaikka meidän kuinka mieli tekisi.

    • Noissa kolmessa uskontunnustuksessa, jotka Marko mainitsee tuo kirkon perusta on, vaikka se voi väsymystä aiheuttaakin.

    • Ei tässä ole kysymys mistään ”oikeassa olemisen tarpeesta” vaan siitä, että vanhakirkolliset uskontunnustukset nyt vain kuvaavat eli määrittelevät uskon kohteen, Kristuksen, oikein. Totta kai taustalla on myös keskeinen dogmihistoriallinen ja tieto-opillinen kysymyksenasettelu siitä, miten dogmit ja vaikkapa uskontunnustusten lausumat on ymmärrettävä. En lähde siitä nyt keskustelemaan. Uskonkohtien epäily ja ihmettely, jopa hetkellinen kiistäminen suuren heikkouden yllättäessä, on minun ymmärtääkseni eri asia kuin vaatimus niiden relativoimisesta, jotta nuori polvi voisi kokea itselleen sopivaa omaehtoista henkisyyttä tai hengellisyyttä. Kyllähän meitä kristittyjä kehotetaan myös vangitsemaan ajatukset uskon kuuliaisuuteen…

    • Kyllä,
      katsokaamme Kristusta ristillä, jossa Hän kantoi omassa ruumiissaan koko maailman synnin,
      ja kuunnelkaamme kastettuina Jumalan lapsina Hänen sanojaan:

      ”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani – mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.”

      Johanneksen evankeliumi 14:23-24

    • ”vaan siitä, että vanhakirkolliset uskontunnustukset nyt vain kuvaavat eli määrittelevät uskon kohteen, Kristuksen, oikein.”

      Tätähän et voi tietää. Kun et ole ollut ns. ’nilkkaa pitelemässä’.

Kirjoittaja

Laura Leipakka
Laura Leipakka
Ajatuksia pyhästä arjessa. Blogissa sanoitan millenniaalisukupolveen kuuluvan kaupunkilaisen naisen pohdintoja uskosta ja kirkosta arkisen elämän myllerryksessä. Olen osa kristillisen tradition ketjua, mutta en aina löydä itseäni kirkon sisältä. Pyhyyden häivähdyksiä sen sijaan löydän kaikkialta. Ehkä eniten juuri silloin, kun en osaa niitä etsiä tai odottaa.