Kirkko Juudaksena: ajatuksia professori Miikka Ruokasen ajatuksista

Monivuotinen  työtoverini professori Miikka Ruokanen on visioinut tulevaisuuden kirkkoa. Hän on ajatellut tulkintani mukaisesti siten, että kansankirkko kuoleutuu ja tämän rinnalle syntyy yhteisöjen muodostelma.

Olen samaa mieltä yhteisöjen puhuttelevuudesta.

Mutta olen eri mieltä niiden tulevaisuudesta.

Kun yhteisöjä tarjotaan vaihtoehdoksi ”kirkolle”, tämä ei perustu yhteisöihin osallistumisen tilastolukemiin.

Uusiin yhteisöihin osallistumisen taajuus on marginaalinen.

Pääasiallinen kehityssuunta on ollut ylhäältä luotujen yhteisöjen toiminnan vähentyminen ja alhaalta luotujen yhteisöjen osallistumisen marginalisoituminen. Hyvänä esimerkkinä on ”Tuomasmessu”, jonka osallistujamäärä on vähäinen suhteessa ”tylsiksi” sanottuihin seurakuntamessuihin.

Keskeisin syy tukea näitä vähäisiä yhteisöjä näyttäisi olevan se, että ne eivät hyväksy yleisesti vallalla olevia uskomuksia.

Näistä keskeisimmät liittyvät naisiin ja sukupuolivähemmistöihin.

Jos hyväksytään järjestelmä, jolla on yhteinen rahoittaja ja jonka minimivaatimuksena on ”yksimielisyys evankeliumin opista”, miten tällainen touhu voisi toimia, jos kuitenkin yhdistävä ”evankeliumin oppi” jakaa järjestelmän piirissä toimivat hajalleen siten, että toisten mielestä on aivan ehdotonta, että homoseksuaalia ei vihiä kirkolliseen avioliittoon ja toisten, että nainen ei voi olla pappi?

Tällainen yksimielisyys evankeliumin opista tuntuu yhtä tyhjänhailealta kuin ehdotus, että pitää olla yhteiset arvot.

Toivotaanko, että vastaisuudessa olisi sellainen rahoittajataho, joka rahoittaisi yhtä lailla pieniä paikallisseurakuntia kuin myös konservatiivisia asenteita edustavia yhteisöjäkin?

Eikö olisi aika härskä ajatella, että ”kirkko” on se, joka antaa rahaa, mutta ei se, joka luonnehtii, mitä tällä rahalla olisi sopivaista tehdä.

Idea  ei ole  visio vaan illuusio.

Ei ole perusteita muodostaa sellaista rahoitusrakennetta, joka olisi eräänlainen Juudas, jolla on oppilaiden rahakukkaro, mutta jonka ”kavaltamisen” mahdollisuudet on viety siten, että tällä on jäljellä vain ” arvot”, mutta ei asiallista valtaa sanoa, miten ”yhteisöjen” tulisi toimia.

Olen samaa mieltä siitä, että ”yhteisöjä” syntyy vastaisuudessa lisää. Olen myös samaa mieltä yhteisön jäsenyyden tuottamasta myönteisestä tunnevaikutuksesta.

Mutta yhteisöt tulevat ja menevät. Uskon, että niillä ei tule eräässä mielessä olemaan kovinkaan kestävää paikkaa uskonnollisessa käyttäytymisessä. ”Kansankirkon” jäsenmäärä tulee vähentymään, mutta yhteisöjen piiriin asettuvien määrä tulee olemaan vieläkin pienempi.

Yleinen suunta tulee olemaan laskeva, mutta sitä eivät nosta ”yhteisöt”.

Yhteisöillä tulee olemaan oma paikkansa ihmisten uskonnollisessa käyttäytymisessä tulevaisuudessakin, mutta individualisoituvana aikana niiden merkitys tulee pikemminkin vähenemään.

Niiden puheet vapaaehtoistyöstä ja maallikkojen aktivoimisesta tulevat olemaan katetta vailla, sillä verottaja puuttuu jo pelkästään narikkavahtina toimimiseenkin ammattityönä ja palkanmaksun väistämisenä.

Tulevaisuuden kannalta keskeisempi kysymys on se, miten perinnäinen uskonnollinen perinne jäsentyy Suomessa esimerkiksi siten kuin Ranskassa, jossa suuri osa väestöstä on menettänyt suhteensa kristilliseen uskoon, mutta missä kirkko on edelleen erittäin merkittävä kulttuurivaikuttaja. Tai kuin Yhdysvalloissa, missä ovat tarjolla kaikki esillä olevat vaihtoehdot, ja missä Korkeimman Oikeuden päätöksellä uskonnonharjoittaminen taataan julkisessa tilassa.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Miten niin ei kukaan ota tosissaan? Jos kerran homon voi muuttaa rukoilemalla heteroksi, kuka sanoo, ettei kuivuneesta verestä voisi selvittää ihmisen syntisyyttä. Kummallekaan ei ole tieteellistä tukea, mutta Jumalallehan aivan kaikki on mahdollista.

      Sitä kyllä hieman ihmettelen, mitä siellä Lapin ELY-keskuksessa on oikein mietitty, kun tällaisen hankkeelle on myönnetty tuhansia euroja yhteiskunnan rahaa.

    • Uutisen ja aiempien uutisten julkituoma asia on niin kummallinen/outo, että en viitsi edes paneutua uutisiin sen enempää.

      Mutta yhtä outo on väite ” homon voi muuttaa rukoilemalla heteroksi”.
      En ole törmännyt tuohon väitteeseen missään, joten kysyn, mistä se on lähtöisin. Vai olisiko kyseessä ”mutkat suoriksi” tulkinta?

    • Samaa mieltä Timo Pöyhösen kanssa. Pois se, että koskaan arvostelisin K24-uutistoimitusta, mutta jos niin tekisin, niin ehkä nyt. Vitsi ei ollut alun perinkään mikään maatamullistavan hauska, mutta uusintakierroksilla se ei ole ainakaan parantunut.

    • Salme, vaikka itse aloitinkin, taidan silti jättää nämä eheytysjutut tämän keskustelun ulkopuolelle. Tässähän oli tarkoitus puhua synneistä, ei homoseksuaalisuudesta.

    • Joo, uskonnottomilla on ehdottomasti suurin vaara langeta tuohon huijaukseen. Toista se on niillä joilla on sitä lukutaitoa…

    • Onneksi intellektuelli Turunen kirjoittelee aina niin fiksuja kommentteja. Säilyy tasapaino meidän muiden pölvästien seassa.

    • Onko Turunen tosissaan? Kyllä tämä vaatii ennemminkin tieteellisen metodin tuntemusta ja tiedon yhteisöllisen luonteen tuntemusta kuin mitään uskonnon lukutaitoa.

    • Sehän tässä intellektuellina onkin ongelmana, että rahvas ei ymmärrä yleviä ajatuksia… Vakavasti sanottuna myös uskontojen lukutaidosta on hyötyä unohtamatta tiedettä. Tässä tapauksessa kumpikin on tarpeen, kun yhdistävät tekijät ovat ilmeiset. Vrt. Steve Martinin elokuvaan ”Uskonpuute” (Leap of faith) tai itävaltalaiseen ajokortin hankkineeseen pastasiivilämieheen. Niissä on huijauksineen hieman samoja ilmiöitä kuin tässä tapauksessa.

    • ”Uskontojen lukutaito” on näennäisälyllinen uudistermi, joka on keksitty puolustamaan ”oman” uskonnon kouluopetusta. Samankaltainen todellisuuspohjaltaan muuten tämän verestä mitatun syntisyyden kanssa.

      Yliluonnollisia selityksiä kaipaamaton ihminen voi mainiosti käyttää tuon termin sijasta käsitettä yleissivistys.

    • Risto, ei suinkaan. Jos ei osaa lukea niin on kirjat ovat hyödyttömiä. Sama on uskontojen suhteen. Tuonkin mittarin sivustolla on yhtä sun toista lainattua aineistoa Raamatusta. Jo ihan perusteiden tunteminen auttaa hahmottamaan sen, että kyseessä on huijaus. Tämä on osa yleissivistystä mitä ei voi väheksyä. Puhumattakaan siitä, että käytettäisiin tämän lisäksi muita mittareita. Näin kriteerit monipuolistuvat ja hölmöyksien haarukointi on tarkempaa.

    • Joo, kuten Osmolle tuossa yllä totetesin, elämme eri todellisuuksissa. Minun maailmassani tuo huijaus kaatuisi jo siihen, että syntiä ei ole.

    • Tuo on kristityn (ja tietty heidän jumalansa) mielipide. Huomattavan suuri osa maailman ihmisistä ei mielestään ole syntisiä.

    • Jaa, etteikö ole koskaan tullut tehtyä vääryyttä lähimmäiselle? No onhan se hyvä, kun viattomiakin (omasta mielestään) on porukassa.

    • Kyllä se lähimmäiselle vääryyden tekeminen on aika lailla synonyymi synti-sanan kanssa. Ainakin suomen kielessä.

    • Joo, puhekielessä noin on. Mutta käsitteenä synti tarkoittaa nimenomaan (Abrahamilaisten uskontojen) Jumalaa vastaan rikkomista (lähteenä Wikipedia).

      Loogisesti siis: ellei usko tuohon Jumalaan, ei tee syntiäkään. Toisaalta totta on sekin, että kristittyjen mielestä olemme kaikki syntisiä. Elämme eri todellisuuuksissa;)

    • Risto, emme muuten elä eri todellisuuksissa korkeintaan kuin mielikuvituksessa. Jos katsot ikkunasta ulos niin näemme saman maailman. Ei ole eri kerroksia tai maailmoja M. C. Escherin tyyliin vaan todellisuus on kaikille sama. Synti, tai mitä nimeä siitä haluaakin käyttää, tapahtuu ja tehdään aina kaikille samassa maailmassa. Ei missään eri todellisuuksissa. Vai voisiko joku rosvo tuumia, että varkaus ei koske sinua, kun hän elää eri todellisuudessa vaikka juuri sinun käkikellosi vietiin.

    • Risto, en minä siitä kirjoittanutkaan vaan normaalista silmillä nähtävästä maailmasta. Saat kyllä selittää ummet ja lammet, että varas ei olekaan varas vaan hyväntekijä jos oikein kikkailet. En usko, että selittäisit kuitenkaan näin. Siitä huolimatta ettet halua nähdä niin synti on silmin nähtävissä.

  1. Osmo Kauppinen: ”Kyllä se lähimmäiselle vääryyden tekeminen on aika lailla synonyymi synti-sanan kanssa. Ainakin suomen kielessä.

    Näin minäkin erehdyin luulemaan, kunnes minua opastettiin tästä yhdestä bonus-synnistä, jossa ei tehdä mitään pahaa kenellekään, mutta silti jukeliton seurakunta ihmisiä on heti naivin epäitsekkäästi mukana ”pelastamassa” tältä synniltä.

    • Jusu. Ehkä voinet erottaa seurakunnan ja ne ihmiset, jotka sinua ovat tuominneet. Käsittääksweni seurakunta ja kirkko ei ole, vaan jotkut ihmiset.

    • Tarkkaan ottaen synti ei ole ”lähimmäiselle vääryyden tekemistä” eikä myöskään pahuutta tai rikollista. Synnille on yksi jotenkin synonyymi arkikielessä, mutta ei suomeksi vaan kreikaksi: ”hamartia”.

      Harhalaukaus, maalin ohi ampuminen. Samaa termiä käytetään kirjallisuudessa.

      Tarkoittaa Jumalan tarkoituksesta ja suunnitelmasta poikkeamista, kaikkea mikä ei ole niinkuin oli tarkoitus olla. Tästä syystä myös esim. epätoivoon vaipuminen ja itsesääli on syntiä.

    • Sari. Hamartia on Gyllenbergin UT:n kreikkalais-suomalaisen sanakirjan mukaan ”epäonnistunut yritys saavuttaa (siveellinen) päämäärä, rikos, synti”. En olisi ihan taipuvainen lukemaan esimerkiksi itsesääliä sellaiseksi.

    • Piti hieman tarkastella aihetta. Horst Georg Pöhlmann kirjoittaa kirjassaan ”Dogmatiikan pääkohdat” synnistä näin: ”Synti on VT:ssa olennaisesti ’tottelemattomuutta’ (Gen 3), mikä tulee esiin erityisen hyvin syntiä merkitsevässä sanassa peŝa (=kapina). (Muita yleisiä mutta merkitseviä sanoja ovat het = väärinteko ja ’avon = rikkomus). Myös UT:ssa synti synti käsitetään tottelemattomuudeksi (Rm. 5: 19). Tämä ei suuntaudu vain Jumalan oikeutta ja lakia vastaan (1 Jh 5: 17; 3: 4), vaan lisäksi Jumalaa itseään vastaan. Paavali kuvaa syntiset Jumalan ’vihollisiksi’ (Rm 1: 30) pitäen epäuskoa perussyntinä (Rm 14: 23 b), ja samoin vertaus pahasta viinitarhurista (Mk 12: 1 ss.) esittää pääsynniksi kapinan Jumalaa vastaan. Syntisenä ihminen ei vain riko Jumalan käskyjä, vaan hän anastaa Jumalan valtaistuimen, hän ei käy vain Jumalan käskyjen yli, vaan myös yli Jumalan ja itsensä välillä olevan rajan. Synnin olemusta Paavali ei kuvaa vain käsitteellä ’tottelemattomuus’ (= parakoe, Rm 5:19), vaan myös sanalla ’himo’ (=epithymia, Rm 7: 17). Synti on Paavalin mukaan syyllisyyttä ja kohtaloa, ihmisen vastuullista tekemistä ja kohtalonomaista olemista.”

  2. Mistähän johtuu että synti ja syntyä ovat sama juurta, ettei se omenan syöminen vain aiheuttanut sitä ekaa syntymää ja ollut siis syntiä sillä synnissä olet sinä siitetty ja syntynyt tämän rakaudellisen kristinopin mukaan.
    No juurena sielä keikkuu esigermaaninen *sun(d)jo- ”sin” , joka muodossa sin merkitsee paitsi syyllinen akkadin kielessä kuu, ja kuu keskivaihe (malja/kohtu) liitettiin hedelmöitymiseen ja kuutamollahan sitä siniä usein tehtiin.

    • Miten sitten voit kirjoittaa tuollaista? Nämä ”yhteisöt” ovat sama asia kuin maailmalla seurakunnat. Vain meidän kirkossamme seurakunta on jokin oma verovaroin pyöritetty entiteetti, jolla ei ole mitään korrellaatiota toimintaan osallistuviin. Eikä meilläkään enää ikuisesti. Sitäkään en oikein saa kiinni, että mitkä yhteisöt sitä rahaa kirkolta mankuvat. Yleensä toimivat vapaaehtoiskannatuksella elleivät ole paikallisseurakuntien omaa toimintaa.

  3. Minulle tulee mieleen tällaisista Juudaksista, joiden tehtävä on kanavoida rahaa ja tukea toimintaa yrittämättä syöttää liian tarkkaan omia arvojaan rahojen vastaanottajille, ensimmäisenä valtio.

    Toki progressiivinen arvoherätys näyttää johtavan siihen, että valtiotkin yrittävät jälleen yhä tiukemmin kontroloida kansalaisten ajatuksia ja elämää. Mutta klassisen liberalismi hengessä ymmärretty valtio on takaa eri toimijoille toiminnanvapauden.

    Eri kysymys on, voiko tällainen rakenne olla kirkko tai voiko kirkko olla tällainen rakenne. Minusta ei. Kirkollinen yhteys, joka tekee kirkon kirkoksi, on jotakin muuta kuin yhteinen rahapussi.

Kirjoittaja