Kirkko ja media

Kirkon viestinnän ei pidä tuottaa sisäpiiriuutisia, vaan aiheita yhteiskunnalliseen aatekeskusteluun.

Suomen median kunnioittava ja ymmärtävä asenne kirkkoa kohtaan on vaihtunut kielteiseksi. Kirkkoa koskevan uutisoinnin kärkenä on viesti siitä, että ihmiset eivät pidä kirkkoa tarpeellisena.

Kirkon ja median suhteita määrittää erilainen työnjako.  Kirkon viestinnän pitää kertoa, mitä mieltä kirkko on maailman menosta. Media raportoi, mitä mieltä maailmalla ollaan kirkosta.

Suomen mediakenttä on edelleen aatteellisesti homogeeninen. Isot mediatalot ovat valinneet kirkkoa koskevaan uutisointiin kielteisen perusvireen. Nyt kirkkokriittisyys on siirtymässä myös maakuntien median malliksi.

Kirkon aktiiviväki kritisoi journalistien kristinuskon tuntemusta. On totta, että journalistien enemmistö Suomessa ei tunne kirkkoa muuten kuin pinnallisesti. Mutta mistä journalisti saa kirkkoa koskevaa tietoa?

Minusta näyttää, että kirkon oma viestintä haluaa nopeuttaa dekristianisaatiota. Jos media on nopea, uutisaiheilla kilpaileva ja yksinkertaistava, ei kirkon viestinnän tarvitse olla samanlaista. Jos media raportoi moraaliarvojen muutoksista, olisi kirkon avattava, miltä asia näyttää pitemmällä perspektiivillä. Jos media raportoi työhönsä väsyneistä papeista, on kirkon tuotettava tarinoita väsymättömistä.

Kirkon on mietittävä, miten hidas muutos tai pitkä perspektiivi voidaan kääntää vahvuuksiksi! Median silmissä epäajankohtainen voidaan osoittaa kirkon asiaosaamisella ajankohtaiseksi.

Tulevaisuuden suuri kysymys on se, pystyykö kirkko tarjoamaan medialle omista lähtökohdistaan kasvavaa tulkintaa moraalin historiasta.

Kirkon ja median suhteista keskustellaan tällä viikolla symposiumissa Joensuussa.

  1. Jyrki Härkönen :”Suomen mediakenttä on edelleen aatteellisesti homogeeninen. Isot mediatalot ovat valinneet kirkkoa koskevaan uutisointiin kielteisen perusvireen. Nyt kirkkokriittisyys on siirtymässä myös maakuntien median malliksi.”

    Tuo johtunee siitä, että Suomea rasittaa yhäkin YYA-Suomen itsesensuuriperinne, jossa yhteiskunnalliset tai minkään muunlaiset etenemismahdollisuudet päättyivät siihen, jos oli julkisesti erimieltä kuin Moskovassa ”oikeaoppiseksi” hyväksytty valtaeliitti.

    Tuolloin syntyi mm. ”poliittisten toimittajien” klaani, jonka tehtävä oli perustella kansalaisille YYA-sopimuksen ”hengen” mukaisesti, että kaikki ulko- ja sisäpoliittiset ratkaisut ovat ainoastaan Suomen kansalaisten etujen mukaisia – ja laskut tuosta kaikesta maksatettiin mm. oman Karjalasta sotaa paenneen pienyrittäjäsukuni elämäntyöllä, kotiseudulla ja omaisuudella, joka ”sosialisoitiin” omistajien oikeuksia kyselemättä ja puolustamatta ja vastoin kansainvälistä oikeutta itäiselle suurvallalle.

    • Ihmettelen mediakentän muutosta vähän toisella asteella.

      Katson Youtubesta suoraa lähetystä, jossa mielenosoittajat odottavat Kiovassa Julija Tymošenkon saapuvan Itsenäisyyden aukiolle. Seuraan sivusilmällä tapahtumia Twitteristä. Telkussa pyörii Sotshin taitoluistelun loppunäytös. Vaimo katsoo jotain Netflixistä. Paperihesari lojuu eteisessä avaamattomana. Kun olin pieni, telkussa oli vain kolme kanavaa. Juice lauloi: ”Jos uutiset vois nauhoittaa, ja kattoo uusintoina”. Minä olen vanha, ja maailma uusi.

      Samoin entistä enemmän on niin että viesti on teko. Ja teko on viesti.

      Kirkkoviestinnässä viestii yrittää olla välittäminen ja moniarvoisuus. Ihmisarvokysymykset on haudattu kätevästi työryhmiin. Teko on ollut viesti ; Moniarvoisuus tarkoittaa kirkon työryhmälle työrauhaa ja kilttiä vaivihkaista kirkollisveron maksua. (Kunhan vaan maksat -kirkko.) Pastorit toivovat että mahtuisimme samaan yhteisöön. Kaunis ihanne josta puuttu kläytäntö?

      Onko kirkolla antaa neuvoa, miten minä sovittaudun yhteisöön, jossa on johtavilla paikoilla väkeä, jonka mielestä minun ei pitäisi minuna olla edes olemassa? Ja tässä en moiti edes konservatiiveja. Heidän käsityksensä uskontokeskustelusta on hakkaaminen. Mutta heidän motiivinsa ovat ymmärrettävät. Aaron Jamesin hengessä heillä on moraalinen närkästys joka oikeuttaa … varsin asiattoman … käytöksen.

      Mysteeriksi sen sijaan jää yhtenäisyyden teeskentely on tärkeämpää kuin sanoa selvästi se, mikä itsestä on oikein? Miksi yhtenäisyys on tärkeämpää kuin oikein tekeminen? Miksi työrauha ja moniarvoisuudesta nysvääminen ja hyssyttely ovat kannattavia?

      Vastakkain asetetaan tämä ”leppoiston” hyssyttelevä moniarvoisuus tai ”elävä usko” eli fundamentalisminmakuinen vouhotus. Jos nämä olisivat ainoat vaihtoehdot, vaikenisin kirkon hengiltä. (En usko että dikotomia pätee. Se on vain keino harhauttaa uskontopuhetta ja lokeroida se jotta nykytilaa ei tarvitsisi muuttaa. Joka on sekä leppoiston että fundamentalistien molempien intresseissä.) Se ei olisi kiinnostava ja sillä ei olisi oikeutta olemassaoloon sen nykymuodossa. Se pitäisi ”yksityistää” itse itsensä omalla uskovaisporukallaan maksavaksi, kuten kaikki muutkin uskonnot joutuvat tekemään Suomessa. (Eikä tätä ole pidetty ongelmana uskonnonvapaudelle.)

      Kirkko voisi viestinnässään panostaa tähän puoleen.

  2. Seppo Heinola :”Jos toimitajat tuntisivat oikeasti ja laajasti ja yksityiskohtaisesti kaiken kristinuskon Dogmaan ja Raamatun eksegetiikkaan liittyvät ongelmat, olisivat apologeetat helisemässä.”

    Kuinka niin? Jos ongelmien ”asiantuntemus” olisi ideologiasi mukainen, niin tuhottaisiinko kirkot tekemällä niistä pelkkiä ”markkinapaikkoja” kuten nykyinen trendi näyttää olevan ja tuhoamalla hautausmaat kaatamalla muistomerkkeinä olevat hautakivet vaikkapa panssarivaunuvarikon perustaksi kuten isäni suvun rajan taakse jääneessä kotipitäjässä on sodan jälkeen tehty? Tuon tuhotun kirkon sankarihautausmaassa olivat saaneet ”viimeisen leposijansa” niin valkoiset kuin punaisetkin vakaumuksensa vuoksi kaatuneet.

  3. ”Isot mediatalot ovat valinneet kirkkoa koskevaan uutisointiin kielteisen perusvireen.”
    Epäilen, että kaupallinen media olisi tehnyt päätöksen, että nyt uutisoidaan kirkosta kriittisesti. Ajattelen, että ei-kirkollinen media pitää peiliä edessämme, jotta näkisimme kirkossa, millainen olemme. Media on auttanut kirkko selvittämään asioita, joihin kirkon ”omavalvonta” ei ole pystynyt. Media kertoo myös kirkolle (tässä tapauksessa työntekijöille ja muille vastuunkantajille), minkälainen on se yhteiskunta, jossa myös kristinuskon tulisi tulla todeksi ja missä kirkon jäsenet elävät.
    Toki media antaa tilaa arvojen markkinoilla kaikille muillekin, ja määrien suhteet eivät aina ole oikein.

    ”Kirkkoa koskevan uutisoinnin kärkenä on viesti siitä, että ihmiset eivät pidä kirkkoa tarpeellisena.” Jos näin on, siis että ihmiset eivät pidä kirkkoa tarpeellisena, on se kerrottava ja tiedostettava. Ehkä näin ei kuitenkaan ole. Varsin suuri osa ihmisistä pitää kirkkoa tarpeelliena, ja varsinkin vaaroja ja kriisejä kohdattaessa, ja tämä näkyy myös median palstoilla.
    Ehkä loppujen lopuksi on meidän onnemme, että meillä on vapaa lehdistö.

  4. Markku Jalava, kommenttisi ovat hyviä. Kannatan vapaata lehditöä, joka ei kuitenkaan ole vapauden nimissä villiä. Tätä termiä en määrittele. Viittaan vain siihen, ettei kaiketi kukaan kannata 7-lehden uutisointia kristillisen jumalanpalveluksen/kasteen/hautaamisen suhteen. Sen sijaan tyrkkyä hääalttarille näyttää olevan niin TV:n kuin iltapäivälehdistön julkaisuissa.

    • Unohdin jälleen Seiskan, kun en itse sitä seuraa, mutta tiedän kyllä. Sitä luetaan paljon, jotain sekin kertoo ihmisten mielenkiinnosta.
      Kyllä lehdistöllekin on laki olemassa ja sitä kannatan, samoin hyvä lehtimiestapa tulee pitää arvossaan.

  5. Etanoli on kannabista vaarallisempaa ja kirkolla ei näy olevan mitään sitä vastaan että se alkaa sekä itse valmistuttaa tätä keskushermomyrkkyä että tod. näk. myydä sitä. Tekopyhyys loistaa tähtiin.
    ”Tamperelainen panimo kerää Keskustorin liki 200-vuotiaasta kirkosta hiivaa ja panee siitä olutta – ”Villiä makua tulossa”
    Oluen valmistava Pyynikin Brewing Company ja Tampereen Tuomiokirkkoseurakunta ovat solmineet yhteistyösopimuksen.

Jyrki Härkönen
Jyrki Härkönen
Olen ortodoksisen kirkon ylidiakoni, slavisti ja kulttuurimatkaopas.