Kirkko ex-liberaalin uusfundametalismin kourissa

Viime vuosituhannen lopulla kirkkomme kuumin keskusteluaihe oli kirkon virka ja sen mahdollinen sukupuolisidonnaisuus. Tällä vuosituhannella se vaikuttaisi olevan suhtautuminen samaa sukupuolta olevien välisiin parisuhteisiin.  Elämä yhteisessä kirkossa on vaatinut jäseniltään yhä suurempaa avarakatseisuutta.

Kun kirkkomme vuonna 1986 päätyi ratkaisuun, ettei kirkon virka ole sidottu sukupuoleen, vaan siihen voidaan vihkiä sekä miehiä että naisia, todettiin samalla, ettei vastakkainen kantakaan ole kirkossamme harhaoppia. Myöhemmin 2000-luvun puolella kirkkomme täsmensi kantaansa siten että kirkon kaikkien työntekijöiden edellyteltiin tekevän keskenään yhteistyötä riippumatta kannastaan kirkon virkaan. Keskusteluissa on harvemmin noussut esiin seikka, että tämän velvollisuus koskee myös naispuolista pappia, jonka on suotuttava alttariyhteistyöhön sellaisen miespapin kanssa, jonka tietää vastustavan omaa pappisvirkaansa.

On siis muistettava että käsityksiä ”naispappeuden vastustamisesta” on monenlaisia ja sittemmin kirkkomme ulkopuolelle ajautunut kanta kieltäytyä ehtoollisesta yhdessä naispuolisen papin kanssa on vain ääritapaus, joka ei kuvaa koko ilmiötä.

Suhtautuminen samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin on vähintään yhtä moninaista. Useimmat seurakuntalaiset jakavat sen kristillisen käsityksen, että jokainen on Kristukselle terve tullut sellaisena kuin on – kaikkine omine puutteineen. Me ihmiset olemme kaikki Jumalan särkyneitä kuvia, eikä seksuaalivähemmistöt tee tästä poikkeusta. Ihmistä ei siis tule syrjiä sillä perusteella, ettei itse pidä hänen elämäntapaansa Jumalan tahdon mukaisena.

Jotkut kirkkomme jäsenet kuitenkin edellyttävät seksuaalivähemmistöön kuuluvilta parannuksen tekoa.  Toiset puolestaan kokevat parannuksen tarpeettomaksi ja pitävät siihen kehottamista henkisenä ahdisteluna.

Nyt vaikuttaisi kuitenkin siltä että avarakatseisuus kirkossamme  on tulossa  tiensä päähän. Järjestöjä ja henkilöitä jotka toimivat täydessä yhteistyössä paikallisseurakuntiemme kaikkien työntekijöiden kanssa torjutaan sillä perusteella, että he periaatteellisella tasolla vastustavat vuoden 1986 kirkolliskokouspäätöstä. Järjestöjä ja henkilöitä, joiden mielestä evankeliumi on tarkoitettu kaikille ja jotka kohtelevat tasapuolisesti kaikkia lähimmäisiään ei haluta lähettää lähetystyöhön sillä perusteella että he pitävät samaa sukupuolta olevien välistä seksuaalista kanssakäymistä Jumalan tahdon vastaisena syntinä.

Asioita, joille on aiemmin vaadittu tilaa avarakatseisuuden nimissä, vaaditaan nyt kirkon ainoaksi totuudeksi ja vaaditaan muiden vaihtoehtojen poissulkemista. Siitä mikä ennen näyttäytyi liberalismina kirkon sisällä, on tullut uutta fundamentalismia. Kirkkomme on ajautunut tilanteeseen jossa vanha-fundamentalistit repivät irti toista kättä ja uus-fundamentalisti toista.  Kun samanaikaisesti ”historialliskriittiset” teologit sahaavat kirkostamme irti toista jalkaa ja yleisuskontokriittiset ”vapaa-ajattelijat” toista, niin mitä on kirkostamme jäämässä jällelle? Rikki revitty torso. Sekö on kirkkomme tulevaisuus?

 

 

 

 

  1. Nyt annan Kivimäen kirjoitukselle täyden tunnustuksen. Mielestäni tämä kuvaa turhaan provosoimatta ja ilman tarpeetonta asenteellisuutta kirkon sisällä olevien asenteiden muutosta. Oikein hienosti tiivistetty!

    Samalla olen sitä mieltä, että Kivimäen kirjoitus yleisellä tasolla kuvaa sitä, miten asenteiden ja arvomaailman muutos yhteiskunnassa yleisestikin toimii silloin kun puhutaan asiasta, jossa asenteet muuttuvat janan ääripäästä toiseen.

    Alkujaan kollektiivinen suhtautumistapa oli lähes yksinomaan torjuva, jopa siihen pisteeseen, että homoseksuaaleja vaadittiin tuomitsemaan vankeuteen tai kuolemaan kuten jossain afrikkalaisissa ja aasialaisissa yhteisöissä. Vähitellen yhä suurempi joukko herää siihen, että tämä toiminta on heidän mielestään väärin. Näin siirrytään aikakaudelle, jolloin kaksi vastakkaista ajattelumallia elää rinnakkain.

    Koska arvomaailman muutos on pitkälti riippuvainen sukupolven vaihdoksesta, luontainen poistuma tekee lisää tilaa uudelle tavalle ajatella kunnes se dominoi yhteisössä niin voimakkaasti, että se tuomitsee ja tukahduttaa vanhan ajattelutavan. Näin tapahtuu silloin kun uuden ajattelutavan ihmiset kokevat vanhan ajattelutavan voimakkaan epäoikeudenmukaisena ja epäeettisenä.

    • Kiitos palautteesta Jusu.

      Näissä keskusteluissa usein hukataan kristinuskon syvin olemus, eli Jumalan armeliaisuus meitä ihmisiä kohtaan ja toive että me ihmisetkin olisimme armeliaita toisiamme kohtaan. Kristinuskon olemus ei siis ole sallivuus eikä lain tuomio, vaikka monista keskustelupuheenvuoroista voisi toisin päätellä.

      Kaiken sallivuus ja kaiken tuomitseminen johtavat kumpikin rakkaudettomuuteen. Rakastava lähimmäinen toruu, mutta ei tuomitse.
      Kristus on kuitenkin jos antautunut tuomittavaksi meidän rikkomustemme tähden.

    • Jusun kommentin viimeisen lauseen ymmärrän oikeuttavan esim. Pohjois-Korean mallin: uskovaiset ihmiset voidaan tuomita vähintäänkin vankileireille, jos katsotaan heidän uskomustensa olevan ”voimakkaan epäoikeudenmukaisia ja epäeettisiä”.

    • Korjaan äskeisen: tarkoitin kaksi viimeistä lausetta. Noita tukahduttamisyritysesimerkkejä on tietysti muitakin.

    • ”Rakastava lähimmäinen toruu, mutta ei tuomitse” Jukka Kivimäki

      Tämän ”rakastavan” on opittava, että ihmiset ovat subjekteja, aikuisia ja heillä on ihmisoikeudet eli ”torumisen” on loputtava. Lapsia voidaan torua tai mieluumminkin opettaa.

      Kyllä homoseksuaalin on vaikeeta olla uskonnollisessa yhteisössä, jos siellä tullaan ”torumaan”. Kokemusta on. Siis ”torumisesta” sun muusta ”sielunhoidollisesta” tunkeilusta. Se sairastuttaa ihmisen, koska häntä ei hyväksytä sellaisen kuin hän on.

      Kun yksityisasiat eivät kuulu toisille. Minusta ev.lut.kirkko opettaa, että eettisyyteen kuuluvat yksityisasiat ovat jokaisen omia itseratkaistavia asioita eikä niihin toisten tule puuttua.

      Ollaanko tästä samaa mieltä?

    • Ihmiselle Jumalan lapseus on nimenomaan lapseutta, ei aikuisuutta. Synti tulee juuri siitä, kun kapinoiva ihminen haluaa olla aikuinen Jumalan rinnalla.

    • Minä puhun siitä, että i h m is e t keskenään ovat tasa-arvoisia ja myös Jumalan silmissä. Me olemme keskenämme aikuisia. Ja jos tämä tasa-arvoinen aikuisuus ei toteudu, niin toteutuuko evankeliumikaan?

      Vastaatko vielä noihin kysymyksiini. Nyt keskustellaan.

    • Asia ei ole noin yksinkertainen Sonja.

      Jumala on asettanut kirkolleen paimenet ja heidän tulisi paimentaa laumaa, Jos paimenet laiminlyövät tehtävänsä voi olla että lampaat joutuvat suden suuhun.
      Pyhä Henki on antanut kirkolle Raamatun joka on tarkoitettu paimenille opaskirjaksi laumansa kaitsentaan. Saman Raamatun Pyhä Henki on antanut matkaoppaaksi myös tavallisille lampaille.

      Jos yksi eksyy polulta on aivan oikein että toinen häntä siitä huomauttaa. Jos harhaan lähtenyt ei palaa Raamatun ohjaamalle polulle tule paimenen häntä asiassa opastaa. Se on paimenen tehtävä.

    • Kyllä se on hyvin yksinkertaista. Luin juuri piispojen kannanottoja ja ne ovat kyllä aikuisen puhetta aikuisille. Tuo lammasretoriikka on ollut evankeliumin vertauksissa, mutta kun Jeesus puhui ihmisille, hän sanoi mm.

      ”En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.” Joh. 15:15

      Seurakuntalaiset eivät ole lauma vaan siellä on yksilöitä, kullakin oma historiansa, ominaisuudet, toiveet, pelot jne.

      Sudet ovat ennemminkin niitä, jotka pyrkivät dominoimaan ja kontrolloimaan toisia ihmisiä. Ihmiset lukevat paljon Raamattua, rukoilevat ja käyvät messuissa. Lisäksi lukevat paljon muutakin kirjallisuutta ja käyvät vaikka missä piireissä.

      Jumalan kyllä tunnistan, Hänen Viisautensa ja Henkensä, myös pappien saarnoissa, ihmisten kesken ja rukouksessa.

      Taitaa olla kyse erilaisesta ihmiskäsityksestä. Sinun puheessasi tunnistan autoritaarisen ihmiskäsityksen/persoonallisuuden ideaalin.

    • ”Taitaa olla kyse erilaisesta ihmiskäsityksestä. Sinun puheessasi tunnistan autoritaarisen ihmiskäsityksen/persoonallisuuden ideaalin.”

      Näin varmasti on. Sinulla vaikuttaisi olevan humanistinen ihmiskäsitys, joka siis poikkea selkeästi kristillisetä ihmiskäsityksestä, jonka mukaan Jumala on kaikkivaltias luoja, josta luotu ihminen on jatkuvasti riippuvainen.

      Jumalaan luottava ihminen on lapsen kaltainen. Niin kuin lapset ovat lapsia myös keskenään, on ihminen Jumalan lapsena hengellisessä merkityksessä lapsi myös keskenään, ei siis aikuinen vaan Jumalan holhokki.

    • Tässä näitä ihmiskäsityksiäni. Meni ensin väärään paikkaan tämä.

      Lindqvistin mukaan kristillisen ihmiskäsityksen mukaan ihmisen elämä on dialogiaa Jumalan kanssa. Niin kuin Jumala hyväksyy ja ottaa ehdoitta vastaa luomansa ihmiselämän, samoin ihmisyyden syvin taso on löydettävissä toisen ihmisen hyväksymisessä. Ihminen on Jumalan luoma elävä olento. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, vuoropuheluun ja yhteistyöhön Jumalan kanssa.

      Holistisessa ihmiskäsityksessä ihminen nähdään biopsykososiaalisena kokonaisuutena ja siinä hyväksytään myös ihmisen uskonnollisten, elämänkatsomukseen liittyvien tarpeiden huomioiminen ja niihin vastaaminen.

      Humanistinen psykologia edustaa ymmärtävää suuntausta. Humanistisen ihmiskäsityksen omaavat uskovat ihmisen tahtoon, hyvyyteen, luovuuteen sekä kykyyn kasvuun ja kehittymiseen. Humanistinen ihmiskäsitys ymmärtää ihmisen vapaana, itseohjautuvana ja tavoitteellisesti toimivana ihmisenä, joka luottaa itse omiin kehitysmahdollisuuksiinsa. Kehittyäkseen ihminen tarvitsee osakseen myönteistä huomiota ja rakkautta. Tämä ihmisnäkemys korostaa myös ihmisen vastuullisuuden, yksilöllisyyden ja ainutkertaisuuden. Vapaus sisältää myös aina vastuun; humanistinen psykologia korostaa vastuuta itsestä ja valinnoista. Humanistinen psykologia painottaa enemmän myös kokemusten ja tietoisuuden kuvaamista ja ymmärtämistä kuin selittämistä.

      Ihminen joutuu jatkuvasti elämässään tekemään valintoja, sillä ilman valintojen tekemistä elämä ei ole mielekästä. Ihmisen ei tule rakentaa itselleen tai ympäristölleen liian tiukkaa kontrollisjärjestelmää. Eksistentialistisia näkemyksiä omaava ihminen ei voi olla liian riippuvainen muista ihmisistä. Ihminen on usein arvojensa, asenteidensa ja perinteisten elämäntapojensa vanki. Hän pelkää muutosta ja kehitystä. Eksistentialismi kehottaa ihmistä avoimuuteen.

      http://www2.amk.fi/digma.fi/www.amk.fi/opintojaksot/0407016/1138352400309/1157026947138/1157030182944/1157031586079.html

  2. Minun ymmärrykseni mukaan kristinuskosta on unohtunut yksi tärkeä osa pois. Se on Pyhän Hengen voima, joka ohjaa asioita, jos annetaan ohjata. Kaikki on hallittavissa Hänen voimassaan, mutta se edellyttää kuuliaisuutta sanalle. Jos jokainen tulkitsee sanaa mielensä mukaan eikä ota huomioon, että Jumala itse sanoo valtaistuimeltaan viimeisen sanan, niin saattaa olla yllätyus edessä. Vaikka me olisimme kuinka suvaitsevaisia ja armollisia toisiamme kohtaan Sanan ulkopuolella, niin emme loppupelissä voita sillä yhtään mitään.

    Tietenkin on selvää, että heiluri heilahtelee äärestä toiseen, mutta se on lihanmielen mukaista. Oikeastaan on yhdentekevää mitä lakeja laaditaan ja mitä puolustetaan tai vastustetaan, kun se kaikki tapahtuu täällä hiekkalaatikkotasolla eikä kukaan juuri näytä olevan kiinnostunut mitä koko järjestelmän pystyssä pitäjä ajattelee. Kun kaikki on Sanalla tehty, niin se myös Sanan varassa pysyy pystyssä. Ihna koko sanaa ei pitäisi mitätöidä, koska tulos voi olla yllättävä.

    • Pyhän Hengen avun pyytäminen on johtanut minut hiukan toisenlaiseen johtopäätökseen. Raamattua pitää lukea tarkasti, jolloin huomaa että Jeesus oli se Jumalan Sana, eli sanoma ihmiskunnalle. Hän ei luvannut meille ohjekirjaa, eikä Raamattu sellainen ole.

      Raamattukin on uskoni mukaan kyllä juuri Jumalan tahdon mukainen. Virhe tehdään siinä, että tulkitaan kaikkien sanojen Raamatussa olevan kuin Jumalan omia sanoja ja ohjeita meille. Ei Jeesus niin opeta eikä valtuuttanut apostolejakaan puhumaan erehtymättömyyden istuimelta.

      Ei, vaan Pyhän Hengen avulla on arvioitava mitkä kohdat Raamatussa ovat profetiaa, mitkä vaikka varottavia esimerkkejä. Usko Kirjaimeen on farisealaisuutta joka eksyy lakiuskoon ja uhrin korostamiseen laupeuden sijaan. Jeesushan opetti päin vastoin.

    • Onko se nyt niin, että jokaisen omat ajatukset ja tulkinnat ovat parhaat eikä mitään yhtenäistä Jumalan ilmoitusta ole. Jos Jeesuksesta puhutaan, niin pitäisi muistaa mitä Hän sanoi: Mene äläkä enää syntiä tee…

    • On tilastollinen tosiasia, että suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen nuori sukupolvi on merkittävästi suvaitsevampaa kuin iäkkäät ihmiset. Yli 65 vuotiaista alle puolet kannattaa tasa-arvoista avioliittoa kun puolestaan 16-29 vuotiaista sitä kannattaa yli 90%.

      Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokainen eläkeläinen suhtautuisi torjuvasti homoseksuaaleihin. Tilastoista ei pidä tehdä yleistyksiä, joilla tuomittaisiin jokainen yksilö vaikka tilastollisesti pitääkin paikkansa, että luontainen poistuma väistämättä tekee Suomesta joka vuosi yhä suvaitsevaisemman paikan seksuaalivähemmistöille.

  3. Erittäin hyvä kirjoitus.

    Yhteinen piirre mainituille, ja kaikille muillekin, osapuolille on, että suvaitsevaisuus on vähentynyt.

    ”Liberaali uusfundamentalismi” on kohtuullisen uusi ilmiö kirkossa, ja on nähdäkseni suurelta osin syypää kiristyneeseen ilmapiiriin. Sillä ei ole mitään teologista substanssia. Liberaalin uusfundamentalismin tavoitteet eivät nähdäkseni eroa suuresti esimerkiksi vapaa-ajattelijoiden päämääristä.

    • Juutalaisten kohtelu sai voimansa siitä, että haluttiin tasa-arvo saksalaisille, joita nämä juutalaiset kahlitsivat tai estivät saamasta sitä, mikä heille kuuluisi.
      Tämä näkyi myös kirkossa, jota haluttiin uudistaa ohi uskon ja sanan.
      Saksalaisten kristittyjen toiminnassa on jotain tuttua. Kenties me näemme piankin oman Niemöllerimme.

    • Saksalaiset kristityt pyrkivät kihlaamaan kristinuskon vallitsevan ideologian kanssa. Siinä tosiaan on jotain tuttua…

    • Moninaisuus todella katoaa.
      Minä olen havainnut, että Suomessa kirkon liberaalisiipi muuttuu yhä suvaitsemattomammaksi eikä enää muistutaa liberaaliutta lainkaan vaan on muuttunut fundamentalistiseksi suvaitsemattomuudeksi.

    • Niin, konservatiivisuuteen kuulunee se, että pyritään pitämään ennallaan asioita, mennään jopa takapakkia paniikinomaisesti. Demokraattiset ja kriittiset keskustelut pyritään vaientamaan.

      Meillä kuitenkin on ev.lut.kirkossakin demokraattisesti valitut luottamushenkilöt, jotka hoitavat heille uskottuja tehtäviä seurakuntalaisten edustamina.

      Talentteja ei maahan kaiveta. Kiitos Sari ja Johanna!

    • Kukaan ei kiellä luottamushenkilöitä hoitamasta tehtäviään. Kaikkien muiden ei kuitenkaan ole pakko yhtyä heidän näkemyksiinsä. Se on demokratiassa sallittua.

    • En ymmärrä kommenttiasi. Minun setäni kaatui sodassa. Monet sukulaIset saivat vammoja, tulivat sotainvalideiksi. Heidän uhriaan arvostan. He uskoivat Jumalaan. Setäni sotapäiväkirjassa ovat viimeiset sanat neljä päivää ennen kaatumista: ”Kun Jumala on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan.” Ei saa halveksia soitaveteraaneja ja sankarivainajia. Jumala ei varmasti ymmärrä uhrien halveksijoita.

  4. Eräs eläkkeelle jäänyt kirkkomme piispa totesi, että tässä ajassa on kovin paljon sitä samaa kuin 60- ja 70-lukujen ilmapiirissä — mustavalkoista ehdottomuutta. Kuultuani samaisilta ajoilta olevia erinäisiä absurdeja kertomuksia taistolaisten ja muiden keskinäisistä riidoista tunnistan samanhenkistä ehdottomuutta — ja absurdiutta — tässäkin ajassa. Nyt vain kaiken politisoivan taantumukselliset-taistolaiset jakolinjan sijaan seurataan jotain toista jakolinjaa.

    Olen itse 80-luvun lopun lapsena monesti pohtinut sitä, että itsestäni on tuntunut siltä, esimerkiksi 90-luku oli hyvin suvaitsevaa aikaa kuten myös 2000-luvun aivan alku. On tietysti mahdollista, että kyseessä on perspektiiviharha, joka johtuu omasta iästäni tuolloin. Toisaalta Jukan kirjoitus näyttäisi vahvistavan kokemukseni oikeaksi.

    Noh, mikään ei kestä loputtomiin. Ei kestänyt ylipolitisoitunut aikakausi, tuskin kestää tämäkään. Kunhan osaa elää niin, ettei tarvitse liikaa intomielisyyttä hävetä parinkymmenen vuoden päästä.

    Mielenkiintoisia muistumia voi lukea täältä: http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/muistatko-nain-kouluissa-juhlittiin-yya-sopimusta-vuonna-1973-ystavyyden-asialla/

    • Vaikuttaisi kuitenkin siltä, etä tässä nykyisessä uussuvaitsemattomuuden aallossa tavalliset seurakuntalliset jäävät rintamalinjojen väliin. Heitä sivalletaan monelta suunnalta.

    • Mentaliteetltaan liberaalissa ”uusfundamentalismissa”, jos tätä ilmaisua paremman puutteessa käyttäisi, on samaa kuin taistolaisuudessa: ehdottomuus ja suvaitsemattomuus.

      On syytä muistaa, että taistolaisuuden todellinen kannatus oli äärimmäisen pieni. Silti se kulttuurihegemonisesti hallitsi.Muutamia pieniä poliittisia fraktioita lukuunottamatta oikeastaan ainoa joka kunnolla kykeni harata esimerkiksi Helsingin yliopistolla ideologisesti vastaan oli Ylioppilaslähestys, myöhempi Opko.

    • Voi lapsi parka. Oletko vasta 1980-luvun lapsi. No eihän sellaisella kovin pitkää perspektiiviä voi olla. Minä olen 1940-luvun lapsi, ns. suuria ikäluokkia. Kovin lyhyt on sekin perspektiivi.

    • Niin, ympäri maailmaa kiirii uutisia konservatiivisuuden muuttuneen yhä konservatiivisemmaksi suvaitsemattomuudeksi. Siinä minä näen/tunnistan taistolaisuuden ehdottomuuden ja vallan pyrkimykset indoktrinaatioineen.

      Konservatiivisuuden kärjistyminen herättää tietysti vastavoimat. Historian aaltoilua. Löydetään samalla uusia tulkintoja ja viedään keskustelua eteenpäin. Välillä taaksepäin. Usko ei ole jämähtänyt ulottuvuus/asia vaan alati uudistuva.

    • ”Niin, ympäri maailmaa kiirii uutisia konservatiivisuuden muuttuneen yhä konservatiivisemmaksi suvaitsemattomuudeksi.” S. Ottavainen

      Minä taas olen havainnut, että Suomessa kirkon liberaalisiipi muuttuu yhä suvaitsemattomammaksi eikä enää muistutaa liberaaliutta lainkaan vaan on muuttunut fundamentalistiseksi suvaitsemattomuudeksi.

    • Niin, konservatiivisuuteen kuulunee se, että pyritään pitämään ennallaan asioita, mennään jopa takapakkia paniikinomaisesti. Demokraattiset ja kriittiset keskustelut pyritään vaientamaan.

      Meillä kuitenkin on ev.lut.kirkossakin demokraattisesti valitut luottamushenkilöt, jotka hoitavat heille uskottuja tehtäviä seurakuntalaisten edustamina.

      Talennteja ei maahan kaiveta.

    • Demokraattinen kanssakäyminen on aivan eri asia kuin fundamentalistinen ääriliberaalius., joka hämärtää todellisuuden vauhtisokeudellaan.

    • Demokratiaan kuulu avoimuus. Kyseenalaistaminen, kriittisyys ja asioiden/toimijoiden arvioiminen ja analysointi.

    • Mustathan kuitenkin ettei Kirkko ole demokraattinen vaan synodinen. Jos paikalliskirkko tahtoo pysyä osana Kirkkoa, on sen pitäydyttävä Kristuksen asettamalla perustalla. Kirkolla on tunnustus, johon sen kaitsentaviran haltijoiden ja maallikkoluottamushenkilöiden odotetaan sitoutuvan.

    • Mitä Heikki Revon viittaamaan YYA-sopimukseen tuleen, niin omalla ajallan se oli hyvinkin tarpeellinen. Lisäksi on muistetava, että meillä on vastaavan tyymminen, vaikkakaan ei yhtä kattava sopimus myös nykyään Venäjän kanssa.
      YYA-sopimus oli Suomelle puolueettomuuden sinetti ja teki maastamme myös rauhanturvaamisen leijonan.

      YYA Suomen aikakaudella Suomi-Neuvostoliitto-Seuralla oli merkittävä yhteiksunnallinen rooli ja sen toiminnassa oli mukana käytännössä kaikki eduskuntapuolueet Kokoomuksesta kommuisteihin. Viimemainituolla oli toki seurassa erityisasema.

      Toiminta SNS-seurassa oli kuitenkin enemmän pragmaatista kuin fundamentalistista. Ihmisillä jotka ovat saavuttaneet aikuisikänsä vasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ei luonnollisestikaan ole henkilökohtaista mielikuvaa tuon ajan toiminnasta ja asioiden arvionti on sitten sen mukaista.

  5. Isänmaan rakkaus oli ennen kristityn ihmisen tuntomerkki. Nyt mm. Jorma Ojalan kommentoinnista sotavammojen halveksunta näyttää olevan joillekin tahoille ominaista. Istuin tänään muistotilaisuudessa sotaveteraania vastapäätä, joka oli haavoittunut neljä kertaa. Mutta Ihantalassa tarvittiin vielä, kunnes sieltäkin kannettiin pois. Setäni kaatui isänmaan puolesta. Jos nämä uhraukset mitätöidään, ollaan pahasti harhassa.

    • Siinä on kaikki homohöpötykset ja muut seksijutut ja naispappien vastustukset liiallisen hyvinvoinnin harhaa. Isien uhrit unohdetaan.

    • Ymmärrätkö sinä, Osmo Kauppinen, lukemaasi vai väitäkö ihan vaan muusta syystä perättömiä minusta ja sotavammoista?

    • Jorma. Ehkä ymmärsin väärin. Käsitin, että pidit sotavammoja tarpeettomina. Anteeksi, jos käsitin väärin. On kai tosiaan aika jo jäädä eläkkeelle.

    • Jorma. En ymmärrä viimeistä kommenttiasi. Mitä tarkoitat? Pyydän anteeksi, jos käsitin väärin ja luulin sinun halveksineen veteraanien taistelua isänmaan puolesta.

  6. Olli Lehto: ”Jusun kommentin viimeisen lauseen ymmärrän oikeuttavan esim. Pohjois-Korean mallin: uskovaiset ihmiset voidaan tuomita vähintäänkin vankileireille, jos katsotaan heidän uskomustensa olevan “voimakkaan epäoikeudenmukaisia ja epäeettisiä”.

    Ugandan parlamentti on juuri hyväksynyt lain, jolla homoseksuaalisista teoista tuomitaan voidaan tuomita elinkautinen vankeusrangaistus. Laissa teoksi lasketaan myös toisen henkilön koskettaminen. Homoseksuaalisen teon havainneella on velvollisuus ilmoittaa siitä viranomaisille 24 tunnin sisällä. Tämän velvollisuuden laiminlyönti johtaa 3 vuoden vankeustuomioon.

    Laki on maassa erittäin suosittu kansalaisten keskuudessa. Vaikka se toivon mukaan monesta meistä suomalaisesta tuntuu epäeettiseltä, täytyy muistaa, että vuoteen 1971 asti myös Suomessa oli vastaava lainsäädäntö joskin vankeuden pituus oli lyhyempi. Kun eduskunta aikanaan käsitteli rikoslain muutosta, kristillisen liiton kansanedustaja piti eduskunnassa puheen, jossa hän vastusti homoseksuaalien vankeustuomioiden poistamista.

    Vaikka sekä Suomessa että Ugandassa homoseksuaalien vankeustuomioita on perusteltu kristillisellä etiikalla, mikään ei takaa sitä, että tulevat sukupolvet tulevat pitämään isovanhempiensa tekoja hyväksyttävinä.

    Mielestäni tämä Kivimäen blogi kertoo siitä, että asenteiden muuttuessa vanhat näkemykset saattavat joutua epäsuosioon ja tulla jyrkästikin tuomituksi. Olettaisin, että 60-luvun konservatiivit ovat kokeneet tämän päivän lajitovereidensa tavoin voimakasta kritiikkiä ja tuomitsemista heidän ajatukselleen sulkea homoseksuaalit vankilaan. Heidän mielestään tuollaista ajattelutapaa olisi pitänyt suvaita.

    Maailma tarvitsee rohkeita naisia ja miehiä, jotka uskaltavat kyseenalaista havaitsemansa vääryydet. Siten voimme rakentaa parempaa huomista niin Suomessa, Ugandassa kuin Pohjois-Koreassakin.

    • Olli Lehto: “Jusun kommentin viimeisen lauseen ymmärrän oikeuttavan esim. Pohjois-Korean mallin: uskovaiset ihmiset voidaan tuomita vähintäänkin vankileireille, jos katsotaan heidän uskomustensa olevan “voimakkaan epäoikeudenmukaisia ja epäeettisiä”.”

      Aika lapsellista ja ikävää kärjistystä.

    • Jusu vertauksesi Ugandaan tilanteeseen tai ennen vuotta 1971 Suomessa voimassa olleeseen rikoslakiin ontuvat.
      Homoseksuaaleille langetetut tuomiot ja heidän kaikenlainen kiusaamisensa on kokonaan eri asia kuin homoseksuaalisuuden torjuminen asettamatta homoseksuaaleja mitenkään eri asemaan suhteessa muihin.

    • Jukka, tarkoitukseni ei oikeastaan ollut tehdä tuollaista vertausta. Jatkoin vain Olli Lehdon ajatusta uskovaisten sulkemisesta vankileirille. Tarkoitukseni oli sanoa, että myös enemmistöllä saattaa jollain aikakaudella olla sellainen eettinen näkemys, jota tulevat sukupolvet pitävät täydellisen kehnona ja arvottomana.

  7. Tässä näitä ihmiskäsityksiäni.

    Lindqvistin mukaan kristillisen ihmiskäsityksen mukaan ihmisen elämä on dialogiaa Jumalan kanssa. Niin kuin Jumala hyväksyy ja ottaa ehdoitta vastaa luomansa ihmiselämän, samoin ihmisyyden syvin taso on löydettävissä toisen ihmisen hyväksymisessä. Ihminen on Jumalan luoma elävä olento. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, vuoropuheluun ja yhteistyöhön Jumalan kanssa.

    Holistisessa ihmiskäsityksessä ihminen nähdään biopsykososiaalisena kokonaisuutena ja siinä hyväksytään myös ihmisen uskonnollisten, elämänkatsomukseen liittyvien tarpeiden huomioiminen ja niihin vastaaminen.
    Humanistinen psykologia edustaa ymmärtävää suuntausta. Humanistisen ihmiskäsityksen omaavat uskovat ihmisen tahtoon, hyvyyteen, luovuuteen sekä kykyyn kasvuun ja kehittymiseen. Humanistinen ihmiskäsitys ymmärtää ihmisen vapaana, itseohjautuvana ja tavoitteellisesti toimivana ihmisenä, joka luottaa itse omiin kehitysmahdollisuuksiinsa. Kehittyäkseen ihminen tarvitsee osakseen myönteistä huomiota ja rakkautta. Tämä ihmisnäkemys korostaa myös ihmisen vastuullisuuden, yksilöllisyyden ja ainutkertaisuuden. Vapaus sisältää myös aina vastuun; humanistinen psykologia korostaa vastuuta itsestä ja valinnoista.

    Humanistinen psykologia painottaa enemmän myös kokemusten ja tietoisuuden kuvaamista ja ymmärtämistä kuin selittämistä.

    Ihminen joutuu jatkuvasti elämässään tekemään valintoja, sillä ilman valintojen tekemistä elämä ei ole mielekästä. Ihmisen ei tule rakentaa itselleen tai ympäristölleen liian tiukkaa kontrollisjärjestelmää. Eksistentialistisia näkemyksiä omaava ihminen ei voi olla liian riippuvainen muista ihmisistä. Ihminen on usein arvojensa, asenteidensa ja perinteisten elämäntapojensa vanki. Hän pelkää muutosta ja kehitystä. Eksistentialismi kehottaa ihmistä avoimuuteen.

    http://www2.amk.fi/digma.fi/www.amk.fi/opintojaksot/0407016/1138352400309/1157026947138/1157030182944/1157031586079.html

    • ” Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, vuoropuheluun ja yhteistyöhön Jumalan kanssa.”

      ”Humanistinen ihmiskäsitys ymmärtää ihmisen vapaana, itseohjautuvana ja tavoitteellisesti toimivana ihmisenä, joka luottaa itse omiin kehitysmahdollisuuksiinsa. ”

      Näissä on siis ilmeinen ero.

    • Niin, ei tietenkään absoluuttisesti vapaana, senhän nyt sosiologiakin sanoo. Mutta itse ajattelen, että tietyissä määrin olemme vapaita, ja että Jumalakin haluaa meidän kehittyvän/kasvavan täyteen mittaamansa. Tehtäviinsä. Talenttien maahan kaivamista ei suositella.

      Uskon myös Jlan johdatukseen, muttei Hän väkisin kaikkeen vie. Että heikkojakin signaaleja kannattaa tutkailla.

      Tavoitteellistahan lienee uskon ymmärtämisen lisääntymiseen suuntautuva toimintammekin.

      Että en näe/koe ristiriitaa.

    • Ristiriita on ilmeinen, jos koet kaiken kaitsennan oleva kielteistä, ihmisen yksilöllisyyteen puutuvaa. Samalla hukkaat sen perustan jolle Kristuksen itsensä valitsemat apostolit ovat kirkkoamme rakentaneet.

    • Jukka, sä voit kokea noin, minä en koe. Luotan Pyhään Henkeen. Sinä nyt väität minun hukanneen perustan. Kristus on minunkin kallioni!

    • Oletko aivan varma, että se on Pyhä Henki, joka korvaasi kuiskuttelee? Millä testaat sen?

      Seurakuntaprofetiat tulee testata Pyhällä Raamatulla sekä uskonveljien ja sisarten yhteisellä todistuksella. Jossakin karismaattisissa liikkeissä on ajauduttu harjaan siksi että koettua ”suoraa ilmoitusta” ei ole testattu Raamatulla eikä seurakunnan yhteisellä arvioinnilla.

    • Et kuitenkaan vastannut siihen, miten testaat se minkä itse ymmärrät olevan Kristuksen hengen mukaista todella on sitä. Mikä on se oman itseymmärryksesi ulkopuolinen lähde, johon omaa itseymmärrystäsi vertaat?

    • Raamattu, rukous, kirjallisuus ja vuoropuhelu. Yleensä menee hiljalleen prosessit. En niinku huutele asioita satavarmana puhumattakaan jumalallisina totuuksina.

      Kävi tossa Vapaakirkon työntekijäystäväni joulukahveilla luonani ja oli ilahduttavaa jutella ja jakaa kaikkea. Sanon nyt tämän tännekin, niinkuin hänelle sanoin, etten ole aikaisemmin kohdannut sellaista oman uskoni kyseenalaistamista/teilaamista/mitätöimistä/kuulustelua kuin olen tällä foorumilla kohdannut. Ilman että kukaan minua tuntee.

      Sitä vain yleistetään ja tehdään johtopäätöksiä. Omasta päästä.

      Siitä tulee semmoinen olo, ettei täällä kannata käydä. Tämä ystäväni, joka tuntee minut pitkältä ajalta ja hyvin läheisesti, virkisti minua kummasti. Yhteinen usko ja välittäminen. Luottamus, myötätunto ja ilo.

Jukka Kivimäki
Jukka Kivimäki
Aktiiviseurakuntalainen Espoosta. Päivätyössä ammatillisen koulutuksen parissa.