(Topi Linjama) Sanotaan, että elääkseen täysipainoista elämää ihminen tarvitsee voimaa, toivoa ja hallinnan tunnetta. Jos yksi on vähissä, toisetkin ovat uhattuna.

Sain käsiini SRK:n Elämänpolulla -sarjan osan nimeltä Kodin hyvinvointi. Sen takakannessa kerrotaan kirjan antavan ”tietoa, tukea ja neuvoja arjen tilanteisiin”. Mietin, mitä näistä kolmesta mahtaa edustaa takakanteen kirjasta poimittu nosto: ”Ilman uskoa Jumalaan emme rohkenisi ottaa lapsia vastaan elämäntilanteeseen katsomatta.”

Nosto kytkee jumalauskon ja lasten vastaanottamisen yhteen. Olipa elämäntilanne kuinka hankala hyvänsä, usko Jumalaan antaa rohkeutta laittaa uutta elämää alulle. Rohkeuden puute kielii siitä, että usko Jumalaan horjuu. Tämä ajatus voi olla haitallinen ja jopa vaarallinen, sillä siinä ei mitenkään huomioida olemassa olevia lapsia, perheen tilannetta ja olosuhteita, joihin uudet lapset syntyvät.

Tiedän perheitä, joissa vanhemmat eivät kykene huolehtimaan olemassa olevista lapsista, lapset oireilevat, heitä otetaan huostaan ja lastensuojelu ja kunta tekevät kaikkensa. Ja kuitenkin pitäisi ottaa vastaan yhä uusia lapsia, jotta vanhemmat voisivat todistaa jumalauskoaan ja päästä taivaaseen. Näin äärimmäinen käsitys elää vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisällä, mutta onneksi on olemassa muunlaisiakin käsityksiä. Monet ajattelevat, että olemassa oleva elämä ja perheen tilanne on otettava lähtökohdaksi, kun arvioidaan mahdollista uutta elämää.

Suuren sisarusparven keskellä lapsi voi jäädä vaille riittävää huolenpitoa. Nämä näkymättömät lapset ovat liikkeen lisääntymisopin uhreja. On väärin ja synti pitää lasta välineenä, oman uskovaisuuden todistuskappaleena. Uskovaiselle riittää uskovaisuuden takeeksi yksi kertakaikkinen uhri, joka naulattiin ristille kauan sitten. Lapsiuhreja ei tarvita.

Niinpä siis rakas veli taikka sisar, elämäntilanteeseen katsomatta voit kuunnella itseäsi, omaa järkeäsi ja omaatuntoasi, ja miettiä, onko nyt sopiva hetki uudelle tulokkaalle. Kysymys on eettinen, ei uskonopillinen.

Palataan vielä hallinnan tunteeseen. Eräs vanhoillislestadiolainen isä kertoili jokin aika sitten elämäntilanteestaan. Viisi lasta, vanhin kolmannella, vauvoilla koliikki, sairaalareissuja lasten kanssa, talonrakennus, vaimolla vaikeat raskaudet. Elämä oli kaaosta, väsytti, lapset ärsyttivät, valoa ei ollut näkyvissä. Lopulta hän teki vaimonsa kanssa ratkaisun, että ei lisää lapsia tähän elämäntilanteeseen. Isä kertoi, että suhtautuminen lapsiin muuttui viikossa. Ärsyttävät penskat muuttuivat ihaniksi lapsukaisiksi, toivo virisi ja hallinnan tunne palasi.

- Topi Linjama -