Kirkko epäjumalana?
Kotimaa-lehden sarja Kirkko ja minä toi nimellään mieleen vuosikymmeniksi hautautuneita aprikointeja.
Kun muutin nuorena joiksikin vuosiksi Helsinkiin, kohtasin ihan uudentyyppisiä ihmisiä. He puhuivat kirkosta yleisellä eivätkä paikallisella tasolla. Näillä kirkkoihmisillä oli kuin henkilökohtainen suhde kirkkoon instituutiona. Siihen uskottiin. Sitä palveltiin. Siihen oltiin sitouduttu. Mistä tällainen kirkkousko kumpusi? Syynä ei voinut olla vain kirkon palveluksessa oleminen tai teologiset opinnot.
Kirkosta puhuttiin paljon, mutta paljon vähemmän Jumalasta tai Kristuksesta. Näistä oli ehkä mahdollista sanoa jotain käsitteenä, mutta Jeesus ja Raamattu olivat jo sanoja, joilla saattoi leimautua heikommin asioita ymmärtäväksi ihmiseksi. Jumala oli jotain epämääräistä - joskus ehkä eteeristä pyhän kokemusta - josta jollakin tavalla oli saanut alkunsa tämä positiiviseksi koettu kirkkoinstituutio.
En koskaan päässyt selville siitä, mikä oli tämän taustalla. Oliko kirkosta ehkä tullut Jumalan korvaava epäjumala? Oliko helpompi uskoa selvästi näkyvään kirkkoon kuin näkymättömään tai teoreettiseen Jumalaan? Vai olisiko tie vienyt nuoruuden innosta hengelliseen kriisiin, jonka jälkeen jaksettiin uskoa vain kirkkoon?
Hämmästyttävintä oli ehkä se, että kirkkoihmiset jaksoivat toimia ja vaikuttaa instituutiossa, jonka juuret olivat hyvin kaukana siitä, mihin he itse tuntuivat uskovan. Ehkä he olivat tekemässä kirkosta omannäköistään, muovaamassa sitä omien toiveittensa mukaiseksi.
Vieläköhän heitä löytyy? Onko heitä enemmän vai vähemmän?
27 kommenttia
Kiitos mielenkiintoisesta blogista. Enpä ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi.
”Hämmästyttävintä oli ehkä se, että kirkkoihmiset jaksoivat toimia ja vaikuttaa instituutiossa, jonka juuret olivat hyvin kaukana siitä, mihin he itse tuntuivat uskovan. Ehkä he olivat tekemässä kirkosta omannäköistään, muovaamassa sitä omien toiveittensa mukaiseksi.”
”Kirkkoihmiset”?
Tämä voi tarkoittaa kirkollisuutta, muotojumalisuutta. Näin ollen jaksaminen ei ole ongelman, koska kirkko-instituutiokaan ei ole ongelma sosiaaliselle tarpeelle ja sen tyydyttämiselle, päinvastoin!
Kirkkoihminen uskoo kirkkoon ja kirkon itseilmoittamiin juuriin. Onhan oppikin, ”Kirkon itseymmärrys”. Vaikka se julkaistaankin Rooman kirkon oppikokoelmassa, niin siitä ikäänkuin levitetään liepeitä esimerkiksi luterilaisuuteen.
Reijo se purkaa taas sappea ja etikkaa vakiintuneiden kirkkojen päälle… Toivoisin, että joku niistä, joille kirkko on kallis ja tärkeä, kommentoisi mielenkiintoista blogia.
Kun en tiedä, minkä ajankohdan havainnoista on kysymys niin en osaa kommentoida. Itsekin olen huomannut, että omalla tavallaan ”korkea” kirkollisuus voi yhdistyä merkillisellä tavalla yllättävän radikaalien käsitysten kanssa.
Valistunut arvaus: olisiko kysymyksessä Vatikaanin II kirkolliskokouksen myötä syntynyt innostus kirkko-oppiin yhdessä ns. vuoden 1968 vasemmistoradikalismin kanssa? Kummatkin kun olivat 1960-luvun tuotteita.
Ensi kuulemalta voi tuntua oikealta sanoa, etttä uskomme kohde on kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki, eikä suinkaan kirkko. Mutta asiassa on toinenkin näkökulma. Nikean tunnustuksessa sanoitamme uskoamme näinkin: ”Uskomme yhden, pyhän, yhteisen (eli katolisen) ja apostolisen kirkon”. Tällöin tarkoitetaan sitä uskovien yhteisöä, johon kuuluvat kaikki Kristuksen omiksi kastetut kaikista kristillisistä tunnustuskunnista. Tämä pyhä Kirkko on tässä langenneessa maailmassa jakaantunut ihmisten syntisyyden takia, mutta kerran on hajaannus päättyvä ja on oleva ”yksi lauma ja yksi paimen.”
Blogistin asettamaan kysymyksen asetteluun olen useinkin törmännyt. Monet ovat kertoneet uskovansa siihen oikeaan kirkon oppiin. Nyt en tarkoita Ortodoksiaa vaan sitä että henkilö uskoo niin kuin kirkko opettaa, vaikka selvästi ei tiedä mitä kirkko opettaa.
Jeesus tuli perustamaan Jumalan kuningaskuntaa (basileo) mutta tulikin kirkko ja Jeesuksen opista tuli oppi Jeesuksesta.
Vastahan oli se väitös, jonka yksi tuloksista oli, että kirkon kampanjat puhuvat enemmän kirkosta itsestään kuin kirkon sanomasta.
Papit ovat kirkon työntekijöitä. Heistä osa uskoo Jumalaan, joka on kirkon takapiru. Kun maksava väki kirkossa vähenee, ehkä Jumalaa pyydetään apuun palkanmaksuun.
Ilmoita asiaton kommentti