Kipakasti KiPa-kastiin

Kirkossa on kipakasti siirrytty KiPa-kastiin eli kirkon palvelukeskuksen asiakkaiksi.

Asiaa perusteltiin sillä, että tietyt yhteiset taloushallinnon tehtävät hoidetaan keskitetysti ja seurakuntien voimavaroja vapautuu perustehtävään.

Missä kaksi tai kolme kirkkoherraa, talouspäällikköä tai taloustoimiston työntekijää kokoontuu, siellä kerrotaan toteutuma, joka ei ihan vastaa tavoitetta.

Onko työvoiman tarve jossakin vähentynyt? En tiedä. Jonnekin on pitänyt palkata lisää väkeä asioimaan KiPa:n kanssa.

Seurakuntien yksinkertaiset, elämänläheiset ja toimivat käytännöt vaikkapa matkalaskun teossa on korvattu järjestelmällä, jossa tumpelot pannaan koneen ääreen toteamaan, että eiku-näppäimiä on paljon. Taloustoimistoissa olisi ollut näppäriä IT-alan taitajia.

Puheiden tasolla toivotaan työntekijöitä toimistoista kentälle, käytännön ratkaisut menevät toisin päin.

Itse olen suhteellisen pieni KiPa:n kanssa asioija. Harvakseltani matkalaskuja tai lomia naputtelen. Silloin kun järjestelmä toimii, kaikki on suhteellisen helppoa, kunhan muutamat kummalliset nimitykset ja oudosti ajatellut järjestykset oppii. Koneen tai ohjelman logiikkaa, ei käyttäjän.

Hankalampaa on, kun järjestelmä piilottelee osiaan eikä anna esim. lomaketta täyttää. Näitä häiriöitä on turhan paljon.

Itselleni on KiPa:n ikkunan ääressä tullut vaikutelma, että ostettiin johonkin muuhun organisaatioon tarkoitettu paketti, jota sitten sovitellaan kirkkoon.

Alkuvaiheen käynnistysongelmat toivottavasti saadaan hoitoon ja kaikki toimimaan. Josko sitten tapahtuisi se luvattu menojen säästö ja mahdollisuus resurssien suuntaamiseen. Tarvetta olisi.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Kirjoittaja

Marja-Sisko Aalto
Marja-Sisko Aalto
Pappi, rovasti, kirjailija, entinen kirkkoherra Imatralla ja sitten tuomiokapitulin notaari Kuopiossa, nyt eläkemuorina. Ihmisen ja uskon puolesta. Sattuneesta syystä sydämellä monet asiat, vaikkapa eri tavoin siipeensä saaneet ihmiset. Vapauteen Kristus vapautti meidät!