Kiista kirkon avioliittokäsityksestä palautuu evankeliumin oppiin ja Jumalan kaikkivaltiuteen

Luterilaisen kirkkomme sisäinen kiista suhtautumisesta samaa sukupuolta olevien parien kirkolliseen vihkimiseen tulisi ratkaista suoraa kirkon uskosta käsin. Päätöksentekoon voivat osallistua vai kristillisestä vakaumuksestaan tunnetut kirkon jäsenet, toisin sanoen ne, jotka ovat vaalikelpoisia kirkon luottamustehtäviin ja virkoihin.

Kristillisen avioliittokäsityksen perustana pidetään luomiskertomusta ja siihen liittyvää alkusiunausta: Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne.” (1 Moos 1:27-28) ja edelleen: ”Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. ”(1 Moos 2:24) Edellä kirjoitetun vahvistaa myös Kristus omassa opetuksessaan: ”Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi.” (Mark 10:6-8)

Toisaalta Kristus opettaa: ”On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon” (Matt 19:12)

Raamatun mukaan Jumala siis alun perin jakoi ihmiset kahteen sukupuoleen, miehiksi ja naisiksi ja tarkoitti että miehet ja naiset muodostaisivat pareja jotka lisääntyvät keskenään. Tutkimalla luojan luomaa luomakuntaa saamme tukea tälle käsitykselle. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan tähän alkuperäiseen muottiin sovi. Onko Kaikkivaltias siis epäonnistunut? Ei suinkaan. Raamatun mukaan luomistyönsä päätteeksi Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. (1 Moos 1:31) Asiantila kuitenkin muuttui, koska juonellaan Jumalan vastustaja sotki kaiken.

Luodessaan ihmisen Jumala antoi ihmiselle vapaan tahdon, mutta langettuaan syntiin ihmiskunta ei enää kykene vastustamaan sitä. Apostoli Paavali kirjoittaa:” Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen” (Room. 7:18) Paavalin mukaan kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta (Room. 3:22-23), niinpä hän toteaakin: ”Sen tähden et voi mitenkään puolustautua, ihmisparka, sinä joka tuomitset muita, kuka sitten oletkin. Tuomitessasi toisen julistat tuomion myös itsellesi, koska sinä, toisen tuomitsija, teet itse samoja tekoja.” (Room. 2:1). Paavali opettaa, ettei yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. (Room. 3:20)

Omien sanojensa mukaa Kristus ei kuitenkaan tullut maailmaan kumoamaan lakia vaan toteuttamaan sen. (Matt 4:17) Tällä hän viittaa tehtäväänsä maailman syntivelan lunastajana.

Lainopettajista Kristus totesi: ”Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa.” (Matt 23:3-4)

Mitä tämä siis tarkoittaa tässä ajassamme ja käsillä olevassa kysymyksessä kirkon avioliitto-opetuksessa?

Nähdäkseni vastaus on selvä: Me ihmiset emme voi omalla tahdollamme muuksi muuttaa sitä millaiseksi Kaikkivaltias Jumala on ihmisen luomiskertomuksen mukaan alun perin tarkoittanut. Meidät tulee nöyrtyä Jumalan edessä tunnustaen, ettei meillä itsellämme ole Jumalan täydellisyyttä, eikä meidän asiamme ole myöskään vaatia sitä muilta. Meidän pelastuksemme ei tule meidän omilla ansioillamme vaan Kristuksen.

Jumala on alun perin tarkoittanut avioliiton miehen ja naisen väliseksi liitoksi, eikä muunlainen liitto voi siten täyttää Jumalan luomistarkoitusta. Opetus avioliitosta säilyköön sellaisena, miten asia on kirkkomme katekismukseen kirjoitettu. Meidän ihmisten asiana ei kuitenkaan ole tuomita toinen toisiamme, eikä asettaa heidän kannettavakseen uusia taakkoja. Tämä koskee myös kaikkia niitä ihmisiä, joiden lain edessä pätevä avioliitto ei vastaa sitä mitä kirkko avioliitosta opettaa. Meidän ei tule asettaa toinen toisillemme ehtoja millaiseksi hänen tulee ensin muuttua päästäkseen Jumalan valtakuntaan. Meidän ei tule erotella ihmisiä, vaan rukoilla heidän puolestaan ja heidän kanssaan, kuten kenen tahansa lähimmäisemme puolesta ja kanssa.

Kysymys kirkon avioliittokäsityksestä palautuu siis evankeliumin oppiin ja käsitykseemme Jumalan kaikkivaltiudesta. Asia ei ratkaista ulkoisilla seremonioilla eikä ihmismielen kompromisseilla, vaan luottamalla kolmiyhteiseen Jumalaan.

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Kirkko hyvin voi ja saa pitää perinteisen aviomallinsa. Kuitenkin ymmärrän vihkioikeudesta luopumisen olevan parempi malli kuin Ihmisten samanarvottoman kohtelun yhden aviolain voimassaollessa ja tämä vielä sukupuolen perusteella. Kun luovuttaisiin haastetta toki löytyisi siitä ketä tai keiden puolesta voitaisiin katsoa rukoiltavan ja ketä tai keitä siunata.

    ”Luodessaan ihmisen Jumala antoi ihmiselle vapaan tahdon, mutta langettuaan syntiin ihmiskunta ei enää kykene vastustamaan sitä.” Tämä on tietysti näin kuten kirkko opettaa, mutta asialle halutessaan voi katsoa enemmänkin sisältöä. Jumala siis puhalsi elämän hengen Ihmisen sieraimiin ja kielsi syömästä. Varmasti Jumala kuitenkin tiesi Ihmisen syövän. Elämän Hengen voi katsoa myös tarkoittavan sielua ja näin Ihminen olisi elävä sielu jonka lahjana ja ominaisuutena on omatunto mikä myös tarkoittaa valinnanvapauden asiaa.

    Näin ja vasta tämän jälkeen Jumala voi kieltää Ihmistä tai silloin anomalian diskontinuiteettia, koska ilman valinnan mahdollisuutta ja ymmärtämistä kieltäminen on turhaa kun niinsanotusti asia ei olisi mennyt perille.

    On suuri harmi ja valitettava asia ettei kirkko halua katsoa kun Jumalan kieltoa rikkonut Ihminen valitaan ihmissuvun esi-isäksi. Samalla tämän pitäisi osoittaa valinnanvapauden merkityksen tärkeyden Ihmisen eteenpäin kehittymisessä moraalisessa ja sitten kohoamisessa henkisessä tasossaan. Yhdellä tavalla kirkon oppia ja ymmärrysstä asiasta voi kutsua Ihmisarvon loukkaukseksi kuten vastaiseksi.

    Kirkon aviokäsitys on näin yksi haaste sille ratkaistavaksi keskinäisen välittämisen ja rakkauden ymmärtämisen asiassa. Lutherin rippiä voitaisiin myös ymmärtää ja tuumata katumuksen ja syyllisyyden asian huomaamisessa ja henkilökohtaisessa ymmärtämisessä paremmin ja mitähän muuta pientä. Opetuksen ja hengellisen tiennäytön asiasta kirkon tehtävänä ja sen saarnaan kuuluvana on myös aina hyvä keskustella.

    Toivon ettei Jukka Kivimäki pahastunut lainaamaani tekstiä vaan että kirjoittamani innostaisi kommentoimaan.

    • ”Ihmisten samanarvottoman kohtelun yhden aviolain voimassaollessa ja tämä vielä sukupuolen perusteella.”
      —-

      -Tekeekö tuo ”ja tämä vielä sukupuolen perusteella!” asian jotenkin erityisen tuomittavaksi? Eikö mitä tahansa tilannetta, päätöstä tai valintaa, jossa sukupuolella on merkkitystä, voi pitää ”ihmisten samanarvottomana kohteluna” tai väittää sen olevan sellaista? Ainahan voidaan sano näin.

      Voitko mainita esimerkin tilanteessa, jossa sukupuolella on merkitystä, mutta siitä johdettava päätös ei ole ”ihmisten samanarvoton kohtelu sukupuolen perusteella”?

      Ja miksi jotkut tällaiset päätökset ovat hirvittävän väärin ja jotkut eivät? Siis tarkoitan sitä että tuo ”ihmisten samanarvoton kohtelu!!” tai syytökset ”syrjinnästä” ei ole muuta kuin retoriikkaa, jos sen epäeettisyyttä tai epäreiluutta ei mitenkään muuten perustella. Eli miksi kirkko ei saisi vihkiä tai olla vihkimättä pareja juurikin ja nimenomaan sukupuolen perusteella? Mikä siinä tarkkaan ottaen on absoluuttisen väärin ja miksi?

    • Nykyisin tuntuu olevan jotenkin kauhistuttavaa, jos jokin päätös perustuu sukupuoleen, mutta valitsevathan ihmiset kumppaninsakin sukupuolen perusteella.

      Vai onko se ainoa asia, jossa erottelua sukupuolen perusteella on sallittua tehdä? Joka tapauksessa mielestäni sen toteaminen, että jokin päätös tehdään sukupuolen perusteella, ei ole itsessään perustelu siitä että se on väärin.

    • Sari: ”Mikä [ihmisten eriarvoistamisessa sukupuolen perusteella] tarkkaan ottaen on absoluuttisen väärin ja miksi?”

      Jos me menemme oikeusjärjestelmän peruspilareihin ja kysymme, miksi tuomioistuimen, eduskunnan tai poliisin päätöksiä pitää kunnioittaa, päädymme loppupeleissä siihen, että näin on yhdessä sovittu.

      Sama pätee perusoikeuksiin. Yhdistyneiden Kansakuntien tasolla maailman valtiot ovat yhdessä sopineet tietyt perusoikeudet, jotka maailman kansat kulttuurien erilaisuudesta huolimatta kokevat yhteisiksi.

      Ei ole olemassa mitään absoluuttista perustelua sille, miksi meidän tulisi hyväksyä eduskunnan oikeus kontrolloida lainsäädännöllä elämäämme. Eikä ole olemassa mitään absoluuttista perustelua sille, miksi naisia pitäisi kohdella samalla tavalla kuin miehiä.

      Kansakuntana meitä yhdistää tietty arvomaailma ja järjestäytyneenä yhteiskuntana olemme sopineet tietyt pelisäännöt. Jos nämä arvot ja säännöt kyseenalaistetaan, joudumme tilanteeseen, jossa on sovittava uudet arvot ja säännöt yhteiskuntamme peruspilareiksi. Ja yhtä lailla nämä uudet arvot ja säännöt toimivat vain niin kauan kuin niitä ei kyseenalaisteta.

      Kaikki muut yhteiskunnan rakenteet voidaan johtaa ja perustella näiden peruspilareiden avulla. Peruspilareiden absoluuttista eettistä oikeutusta et tule koskaan löytämään, koska ne eivät olisi yhteiskunnan peruspilareita, jos ne olisi perusteltavissa jollain vielä perustavampaa laatua olevalla asialla.

    • Luomakunnan järjestyksessä on asioita, joiden suhteen sukupuoli on primääri valintatekijä ja sitten sellaisia asioita, jotka ovat sukupuolesta riippumattomia.
      Ensin mainituissa asioissa ihmisiä voidaan kohdella samanarvoisesti eri tavoin ja vastaavasti eriarvoisesti samalla tavoin.

    • ”Jos me menemme oikeusjärjestelmän peruspilareihin ja kysymme, miksi tuomioistuimen, eduskunnan tai poliisin päätöksiä pitää kunnioittaa, päädymme loppupeleissä siihen, että näin on yhdessä sovittu.”
      ——

      -Mutta kirkon asiat ovat kirkon asioita. Eduskunta päätti maallisesta avioliittolaista, eikä se, että kirkko pitäytyy perinteisessä vihkimistavassa, ole millään lailla rikollista eikä kieltäytymistä kunnioittamasta sitä mitä on sovittu maallisesta avioliittolaista.

      Näinhän sinä olet itsekin muistuttanut. Ainakin joskus aikoinaan… Kirkon asiat tulee sopia kirkon sisällä ja kysyn mikä tarkkaan ottaen tekee vääräksi sen jos kirkko pitäytyy vihkimiskäytännössä, joka käsittää vain nais-mies -parit. Se oli se kysymys.

      ——–
      ”Sama pätee perusoikeuksiin. Yhdistyneiden Kansakuntien tasolla maailman valtiot ovat yhdessä sopineet tietyt perusoikeudet, jotka maailman kansat kulttuurien erilaisuudesta huolimatta kokevat yhteisiksi.”
      ———

      -Ei ole olemassa perusoikeutta saada valitsemalleen liittomuodolle siunaus, vihkiminen ja hyväksyntä kirkolta tai miltään uskonnolliselta yhdyskunnalta. Avioliiton solmiminen omilla ehdoillaan ei ylipäätään ole perusoikeus, ja ihmisoikeustuomioistuin on katsonut ettei mikään valtio riko ihmisoikeuksia pitäytymällä perinteisessä avioliittokäsityksessä.

      ——————-
      ”Ei ole olemassa mitään absoluuttista perustelua sille, miksi meidän tulisi hyväksyä eduskunnan oikeus kontrolloida lainsäädännöllä elämäämme. Eikä ole olemassa mitään absoluuttista perustelua sille, miksi naisia pitäisi kohdella samalla tavalla kuin miehiä.”
      ———

      -Mutta edelleen. Kukaan ei tässä yhteydessä kyseenalaista eduskunnan päätöstä tai edes ilmaise mielipidettään siitä. Muutenkin, on katsottava jokaista tapausta erikseen kun puhutaan ”kohtelusta”. Ei voida sanoa naisia täytyy kohdella samalla tavoin kuin miehiä, ja sitten vetäistä esiin joku absurdi syytös siitä, ettei nainen pääse mieskuoroon tai miesten harrastustoimintaan.

      Eli järki kädessä ja esimerkit ja tapaukset tilannekohtaisesti pöydälle. Muuten kaikki jää pelkäksi kliseiden toistelemiseksi.

      ———
      ”Kansakuntana meitä yhdistää tietty arvomaailma ja järjestäytyneenä yhteiskuntana olemme sopineet tietyt pelisäännöt. Jos nämä arvot ja säännöt kyseenalaistetaan, joudumme tilanteeseen, jossa on sovittava uudet arvot ja säännöt yhteiskuntamme peruspilareiksi. Ja yhtä lailla nämä uudet arvot ja säännöt toimivat vain niin kauan kuin niitä ei kyseenalaisteta.
      Kaikki muut yhteiskunnan rakenteet voidaan johtaa ja perustella näiden peruspilareiden avulla. Peruspilareiden absoluuttista eettistä oikeutusta et tule koskaan löytämään, koska ne eivät olisi yhteiskunnan peruspilareita, jos ne olisi perusteltavissa jollain vielä perustavampaa laatua olevalla asialla.”
      ———-

      -Anteeksi nyt mutta puhut jostain aivan muusta kuin minä. Pidit yleisluontoisen puheen asian vierestä. Mistä minä sinun mielestäsi tuossa puhuin?

    • Jusu, tämä oli minun kysymykseni:

      ”Eli miksi kirkko ei saisi vihkiä tai olla vihkimättä pareja juurikin ja nimenomaan sukupuolen perusteella? Mikä siinä tarkkaan ottaen on absoluuttisen väärin ja miksi?”

      Ja tämä oli sinun tulkintasi siitä:

      “Mikä [ihmisten eriarvoistamisessa sukupuolen perusteella] tarkkaan ottaen on absoluuttisen väärin ja miksi?”

      Olet ilmeisesti kerta kaikkiaan vain päättänyt, että kirkon perinteisessä vihkikäytännössä ON kyse ihmisten eriarvoistamisesta. Anteeksi jälleen, mutta et sinä voi sitä noin vain päättää. Vihkimiskäytännön perusteet menevät avioliittokäsityksen perusteisiin, ei siihen minkä arvoisia ihmiset ovat. Kyllä tämä on tarpeeksi monta kertaa sanottu.

      Sen vuoksi perustelujen tulee nousta sieltä avioliiton olemuksesta, ei siitä mitä ihmiset haluavat. On edelleen olemassa liittomuotoja, joita ei valtioissakaan tunnusteta avioliitoiksi. Ei siinäkään, ettei näitä suhdemuotoja pidetä avioliittoina tai ettei niitä vihitä virallisesti, ole ihmisten eriarvoistamista.

      Avioliittoon vihkimisessä ei ole kyse kirkon jäsenten toiveiden toteuttamisesta, vaan siitä että kirkko toteuttaa omaa näkemystään ja teologisesti perusteltua käsitystään siitä mitä avioliitto on.

      Sanohan nyt aivan suoraan: onko mielestäsi niin, että kirkko voi joo totta kai päättää oman oppinsa pohjalta ketä vihkii, mutta se on asia, johon oikeasti olisi syytä ulkopuolelta puuttua, koska se on ehdottoman väärin ja ihmis- ja perusoikeuksien vastaista?

    • Sari,

      Pitkä vastauksesi meni mielestäni ohitse siitä, mitä tarkoitin. Tarkoitin vain sanoa, että et voi olettaa jonkun vastaavan sinulle kysymykseen: onko jokin asia absoluuttisesti eettisesti oikein?

      Ei ole olemassa absoluuttista eettistä oikeaa. Olipa kyse kirkosta, yhteiskunnasta tai ihmisoikeuksista, koko järjestelmä perustuu sille, että on olemassa tietyt peruspilarit joita ei voi perustella ja ne täytyy hyväksyä kyseenalaistamatta.

      Eli sama suomeksi: kysymyksesi oli typerä eikä siihen voi vastata.

    • Sari: ”onko mielestäsi niin, että kirkko voi joo totta kai päättää oman oppinsa pohjalta ketä vihkii, mutta se on asia, johon oikeasti olisi syytä ulkopuolelta puuttua, koska se on ehdottoman väärin ja ihmis- ja perusoikeuksien vastaista?”

      Kirkko voi päättää, voimassa olevan lainsäädännön rajoissa, oman oppinsa sisällön täysin haluamallaan tavalla. Kyseessä täysin kirkon oma päätös. Ja samalla varaan itselleni oikeuden jatkossakin esittää mielipiteen siitä, pidänkö kirkon päätöstä eettisesti oikeana.

      Meillä on tasa-arvolain soveltamispykälissä todettu, että laki ei koske evankelis-luterilaisen kirkon uskonnonharjoittamista. Kirkolla ei ole juridista velvoitetta edistää tai kunnioittaa perusoikeuksia sukupuolten välisen tasa-arvon osalta samaan tapaan kuin muulla yhteiskunnalla. Tässäkin mielessä kirkkoa velvoittaa vain se, miten se itse haluaa asiassa toimia.

    • ”Kirkko voi päättää, voimassa olevan lainsäädännön rajoissa, oman oppinsa sisällön täysin haluamallaan tavalla. Kyseessä täysin kirkon oma päätös. Ja samalla varaan itselleni oikeuden jatkossakin esittää mielipiteen siitä, pidänkö kirkon päätöstä eettisesti oikeana.”
      ———–

      -Minkäköhän vuoksi et sanonut tätä ennen lain voimaantuloa?

      Toisekseen, ei tällainen asia liity etiikkaan yhtään mitenkään. Se menee liiallisuuksiin, ja oikeasti, ulkopuoliset voisivat olla puuttumatta kirkon sisäisiin asioihin. Tämä on minun mielipiteeni. Siinä ei vain ole yhtään mitään järkeä, että kirkon ja uskon ulkopuolelta tullaan neuvomaan kirkkoa sen sisäisissä asioissa.

      Ja oikeasti en usko, että näkisit yhtä paljon vaivaa suhteessa muihin uskontoihin ja kirkkokuntiin. Jos taas sama mielipiteen ja ”eettisen näkökulman” tarjoaminen on menossa muihinkin suuntiin, niin se on vielä oudompaa ja absurdimpaa.

      On olemassa ihan oikeita eettisiä ongelmia, jotka vaatisivat enemmän aikaa ja huomiota. Ja oikeasti parantaisivat maailmaa.

      —————————
      ”Meillä on tasa-arvolain soveltamispykälissä todettu, että laki ei koske evankelis-luterilaisen kirkon uskonnonharjoittamista. Kirkolla ei ole juridista velvoitetta edistää tai kunnioittaa perusoikeuksia sukupuolten välisen tasa-arvon osalta samaan tapaan kuin muulla yhteiskunnalla. Tässäkin mielessä kirkkoa velvoittaa vain se, miten se itse haluaa asiassa toimia.”
      ———-

      -Niin. Ja juuri siksi kirkon voisi ja kirkko pitäisi jättää rauhaan tekemään päätöksensä asiassa. On pelkästään naurettavaa, että asiasta tehdään noin iso haloo. Tämä ei ole eettinen kysymys ylipäätään. Vaan teologinen.

      Ja kun et kerran usko Jumalaan, niin Raamatunkin osalta sinulle oleellisempi kysymys olisi ”mitä kirjoittaja halusi sanoa?”, kuin ”mitä Jumala tekii tai tarkoitti?”

    • Sari: ”Minkäköhän vuoksi et sanonut tätä ennen lain voimaantuloa?”

      Miksi minun olisi pitänyt?

      Sari: ”ei tällainen asia liity etiikkaan yhtään mitenkään”

      Muistutan tässä kohtaa, että se olit sinä, joka aloit tivaamaan absoluuttisesti eettisiä perusteluja.

      Sari: ”Ja oikeasti en usko, että näkisit yhtä paljon vaivaa suhteessa muihin uskontoihin ja kirkkokuntiin.”

      Se ei liity tähän keskusteluun millään tavalla.

      Sari: ”On olemassa ihan oikeita eettisiä ongelmia, jotka vaatisivat enemmän aikaa ja huomiota.”

      Se ei oikeuta toimimaan väärin, että on olemassa vielä suurempia vääryyksiä.

      Sari: ”Ja juuri siksi kirkon voisi ja kirkko pitäisi jättää rauhaan tekemään päätöksensä asiassa.”

      Kirkko tekee tämän päätöksen kirkolliskokouksessa, ei jossain verkkolehden keskustelupalstalla. Ymmärtääkseni kirkolliskokouksen päätöksentekoa ei ole pyritty kirkon ulkopuolelta estämään millään muotoa.

    • ”Miksi minun olisi pitänyt?”
      —–

      -Tarkoitan että olisi ollut reilua ja rehellistä tuoda ilmi se, että kirkon linjaus on mielestäsi eettisesti ongelmallista, ja että aiot vaikuttaa siihen, että kirkko muuttaa kantaansa.

      Ennen lain voimaantuloa paukutit vain, että ”ettekö tajua, että tämä ei koske kirkkoa” Jos olisit tuolloin ollut rehellinen, ilmaissut miten suurena ongelmana pidät kirkon avioliittokäsitystä ja vihkikäytäntöä, ja miten aiot jatkuvasti puhua sen puolesta että sitä pitäisi muuttaa, se olisi ymmärrettävästi saanut ihmiset varovaisemmiksi.

      Tässä koen, että ”antaa ymmärtää” on samaa kuin valehdella.

      Sari: “ei tällainen asia liity etiikkaan yhtään mitenkään”

      Muistutan tässä kohtaa, että se olit sinä, joka aloit tivaamaan absoluuttisesti eettisiä perusteluja.
      ——–

      -Ei, vaan sinä otit esiin sen, että kirkon vihkikäytäntö on mielestäsi epäeettinen. Ja aiot jatkossakin ilmaista mielipiteesi siitä.

      Kysymys ei joka tapauksessa ole millään lailla eettinen. Mutta jos tahdot lähteä sille linjalle, että puutut kaikkien kirkkokuntien ja uskontokuntien oppeihin ja käytäntöihin, jotka sinusta ovat epäeettisiä, niin sinulla on aikamoinen elämäntehtävä…

      —————–
      Sari: “Ja oikeasti en usko, että näkisit yhtä paljon vaivaa suhteessa muihin uskontoihin ja kirkkokuntiin.”

      ”Se ei liity tähän keskusteluun millään tavalla.”
      —–

      -Se liittyy siten, että on pakko ihmetellä loputonta kiinnostustasi juuri ev lut kirkon kantaan tässä asiassa. Ymmärtäisin jos olisit kirkon jäsen tai harkitsisit liittymistä kirkkoon jos kirkko muuttaa oppiaan tässä asiassa. Mutta olet suhteessa ev lut kirkkoon yhtä ulkopuolinen kuin kaikkiin muihinkin kirkko- ja uskontokuntiin. Siksi on pakko ihmetellä miksi yksi ainoa saa noin suurta huomiota ja taholtasi valtavaa vaivannäköä.

      —-
      Sari: “On olemassa ihan oikeita eettisiä ongelmia, jotka vaatisivat enemmän aikaa ja huomiota.”

      ”Se ei oikeuta toimimaan väärin, että on olemassa vielä suurempia vääryyksiä.”
      —–

      -Voitko sinä mielestäsi sanoa, että kirkon avioliittokäytäntö ja oppi on yksinkertaisesti ”väärin”? Millä perusteella? Se ei riitä perusteluksi, että jotkut eivät saa mitä haluavat, eikä se, että kaikki eivät saa omille suhdemuodoilleen vihkimystä. Ja edelleen, niitä on muitakin kuin homo- ja lesboparit, jotka tätä haluaisivat.

      Ja edelleen, tämä on kirkon sisäinen asia ja teologinen asia. Aiotko jatkaa kannanottamista tähän asiaan elämäsi loppuun asti. Mitä muuta sinulla on listalla? Aiotko käydä läpi muitakin kirkon opin kohtia, vai onko tavoite lakkauttaa kristinusko, koska se on itsessään eettisesti ongelmallinen?
      Entä muut uskonnot?

      —————-
      Sari: “Ja juuri siksi kirkon voisi ja kirkko pitäisi jättää rauhaan tekemään päätöksensä asiassa.”

      ”Kirkko tekee tämän päätöksen kirkolliskokouksessa, ei jossain verkkolehden keskustelupalstalla. Ymmärtääkseni kirkolliskokouksen päätöksentekoa ei ole pyritty kirkon ulkopuolelta estämään millään muotoa.”
      ——

      -Keskustelupalstoilla, kuin myös mielipidekirjoituksissa voidaan ottaa kantaa tähän asiaan, ja siten vaikuttaa välillisesti päätökseen. Olisi loogista ja mielekästä, että kantaa ottaisivat ne, joita asia koskee. Ilman muuta kirkkoon kuuluvat homo- ja lesboparit ottavat siihen kantaa, ja niin pitääkin. Kuin myös kirkkoon kuuluvat liberaalit ja konservatiivit ja kirkon tilaa ja päätöksentekoa tarkkailevat entiset kirkon jäsenet, joille kirkon päätös asiassa on mahdollisesti syy liittyä takaisin.

      Mutta kirkkoon kuulumattomat ateistit…

    • Sari: ”Jos olisit tuolloin ollut rehellinen, ilmaissut miten suurena ongelmana pidät kirkon avioliittokäsitystä ja vihkikäytäntöä, ja miten aiot jatkuvasti puhua sen puolesta että sitä pitäisi muuttaa”

      En minä suunnittele mielipiteitäni useita vuosia etukäteen. Kirjoitin viimeisen aiheeseen liittyvän kirjoituksen joulukuussa 2014 ja tuolloin Kotimaa24 sulki keskustelun niiltä, jotka eivät tilanneet maksullista palvelua. En olisi tuolloin osannut sanoa, mitä kirjoittelen lokakuussa 2018.

      Sari: ”Kysymys ei joka tapauksessa ole millään lailla eettinen.”

      Tuo on sinun mielipiteesi ja siitä olen eri mieltä.

      Sari: ”Se liittyy siten, että on pakko ihmetellä loputonta kiinnostustasi juuri ev lut kirkon kantaan tässä asiassa.”

      En voi enkä halua estää sinua ihmettelemästä. Ehkä ihmettelyäsi vähentää se, että evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu noin 70% suomalaisista. Mielestäni vaikutustyötä kannattaa kohdistaa sinne, missä vaikutus on suurin.

      Sari: ”Voitko sinä mielestäsi sanoa, että kirkon avioliittokäytäntö ja oppi on yksinkertaisesti väärin?”

      Kommenttini liittyi tilanteeseen, jossa yritit perustella, ettei johonkin epäkohtaan saa kiinnittää huomiota, koska on suurempiakin epäkohtia. Kritisoin argumentointivirhettä.

      Sari: ”Aiotko jatkaa kannanottamista tähän asiaan elämäsi loppuun asti.”

      Olen toiveikas, että olen vielä elossa silloin kun kirkko päättää vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Kaikki muut pohjoismaiset kirkot ovat vastaavan päätöksen jo tehneet.

      Sari: ”Mitä muuta sinulla on listalla?”

      Asia ei varsinaisesti kuulu sinulle eikä liity tähän keskusteluun.

      Sari: ”Aiotko käydä läpi muitakin kirkon opin kohtia, vai onko tavoite lakkauttaa kristinusko, koska se on itsessään eettisesti ongelmallinen?”

      Kirjoitan tällä foorumilla uskontoa ja seksuaalivähemmistöjä koskettavia kirjoituksia sekä kommentoin niihin liittyviä uutisia. Tässä yhteydessä saatan käsitellä kirkon oppia. Mielestäni kristinusko itsessään ei ole epäeettinen. Jokin ihmisten toiminta saattaa sellaista olla.

      Sari: ”Keskustelupalstoilla, kuin myös mielipidekirjoituksissa voidaan ottaa kantaa tähän asiaan, ja siten vaikuttaa välillisesti päätökseen.”

      Iloitsen siitä, jos kirjoituksillani on vaikutusta kirkon päätöksentekoon. Itse en pidä rooliani niin merkittävänä.

      Sari: ”Mutta kirkkoon kuulumattomat ateistit…”

      Tämä on vapaa ja kaikille avoin keskustelufoorumi, jossa käytyyn keskusteluun osallistuminen ei edellytä tiettyä vakaumusta. Mielestäni kirjoitukseni ovat keskimäärin suhteellisen asiallisia ja osoittavat vähintään kohtuullista ymmärrystä kirjoituksen aihepiiristä. Yleensä olen nopea löytämään ja sisäistämään uutta tietoa enkä koe, että vakaumukseni rajoittaisi kykyäni keskustella.

    • ”En minä suunnittele mielipiteitäni useita vuosia etukäteen. Kirjoitin viimeisen aiheeseen liittyvän kirjoituksen joulukuussa 2014 ja tuolloin Kotimaa24 sulki keskustelun niiltä, jotka eivät tilanneet maksullista palvelua. En olisi tuolloin osannut sanoa, mitä kirjoittelen lokakuussa 2018.”
      ——

      -Et siis tuolloin tiennyt, että tulet pysymään aiheessa kiinni ja toistuvasti tuomaan mielipidettäsi esiin kirkon sisäisestä asiasta.

      ———–
      Sari: “Kysymys ei joka tapauksessa ole millään lailla eettinen.”

      Tuo on sinun mielipiteesi ja siitä olen eri mieltä.
      ———

      -Siis tietenkin se olisi eettinen kysymys, jos se pohjautuisi todella siihen miten homoseksuaaleihin suhtauduttaisiin ihmisinä. Mutta kun avioliitolle on perusteet, jotka palautuvat siihen että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Siis kyse on eri sukupuolta olevien erityisestä liitosta.

      Miten ihmeessä se voi olla epäeettinen? Ehkä näet tässä mörköjä, joita ei ole. Se miten homoihin suhtaudutaan on aivan oma kysymyksensä. Tätä ilmentää sekin, että avioliittolakia vastustavia homoseksuaaleja on. Eivätkä kaikki homoseksuaalit koe, että heidän ihmisarvoaan loukataan kun tunnustetaan miehen ja naisen liiton teologinen perusta.

      ———————–
      Sari: “Se liittyy siten, että on pakko ihmetellä loputonta kiinnostustasi juuri ev lut kirkon kantaan tässä asiassa.”

      ”En voi enkä halua estää sinua ihmettelemästä. Ehkä ihmettelyäsi vähentää se, että evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu noin 70% suomalaisista. Mielestäni vaikutustyötä kannattaa kohdistaa sinne, missä vaikutus on suurin.”
      —–

      -Tarkoitatko siis, että olet huolissasi kirkon vaikutuksesta yhteiskuntaan, ja että kirkon avioliittonäkemys vaikuttaa ihmisten suhtautumiseen homoseksuaaleihin?
      Etkö tuolla toisessa median vaikutusta käsittelevässä blogissa sanonut, että ihmiset osaavat kyllä ajatella ihan itse. Henk koht ajattelisin, että median mielipidevaikuttaminen on aika paljon voimakkaampaa kuin kirkon, joka useimmille jäsenilleen on vain tiettyjä palveluja tarjoava laitos…

      —————–
      Sari: “Voitko sinä mielestäsi sanoa, että kirkon avioliittokäytäntö ja oppi on yksinkertaisesti väärin?”

      ”Kommenttini liittyi tilanteeseen, jossa yritit perustella, ettei johonkin epäkohtaan saa kiinnittää huomiota, koska on suurempiakin epäkohtia. Kritisoin argumentointivirhettä.”
      ——-

      -Tällaista en ole sanonut, enkä ainakaan tarkoittanut. Tarkoitin että kirkon avioliittokäytäntö ei ole eettinen kysymys eikä epäkohta ylipäätään.

      ————-
      Sari: “Aiotko jatkaa kannanottamista tähän asiaan elämäsi loppuun asti.”

      ”Olen toiveikas, että olen vielä elossa silloin kun kirkko päättää vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Kaikki muut pohjoismaiset kirkot ovat vastaavan päätöksen jo tehneet.”
      ——-

      -No on sinulla toiveikkaat visiot. Näin saattaa käydä, mutta kirkko voi myös lakata olemasta. Jäsenmäärä voi romahtaa, eikä kirkko vihi enää ketään. Mutta ihan rehellisesti sanoen, en vieläkään näe tuossa juurikaan mieltä.

      Henk. koht. toivon, että kirkko muuttuu uskovien yhteisöksi, ja tapakristityt ja ateistit jättävät sen. Silloin kirkko joutuu punnitsemaan sanomaansa ilman että ensisijainen tavoite on saada ihmiset pysymään kirkossa.

      Tällöin myös, toivottavasti, kirkkoon ulkoapäin suunnattu painostus vähenee tai lakkaa. Toiset kirkkokunnat saavat olla rauhassa, ja pidän parempana että ev lut kirkko asettuu niiden tasolle, kuin taipuu yhteiskunnan vaatimuksiin.

      —–
      Sari: “Mitä muuta sinulla on listalla?”

      ”Asia ei varsinaisesti kuulu sinulle eikä liity tähän keskusteluun.”
      —–

      -Ei niin. Ei myöskään minun yksityiselämäni, jota katsoit tarpeelliseksi piikitellä…
      Saatan olla näissä asioissa kokeneempi kuin luuletkaan. Ehkä ymmärrän sinunkin elämääsi paremmin kuin luuletkaan. Kaikenlaista on nähty ja koettu, ja sitä kautta tullut pohdittua.

      ————–
      Sari: “Aiotko käydä läpi muitakin kirkon opin kohtia, vai onko tavoite lakkauttaa kristinusko, koska se on itsessään eettisesti ongelmallinen?”

      ”Kirjoitan tällä foorumilla uskontoa ja seksuaalivähemmistöjä koskettavia kirjoituksia sekä kommentoin niihin liittyviä uutisia. Tässä yhteydessä saatan käsitellä kirkon oppia. Mielestäni kristinusko itsessään ei ole epäeettinen. Jokin ihmisten toiminta saattaa sellaista olla.”
      —–

      -Tämä selvä.

      ————
      Sari: “Keskustelupalstoilla, kuin myös mielipidekirjoituksissa voidaan ottaa kantaa tähän asiaan, ja siten vaikuttaa välillisesti päätökseen.”

      ”Iloitsen siitä, jos kirjoituksillani on vaikutusta kirkon päätöksentekoon. Itse en pidä rooliani niin merkittävänä.”
      ——-

      -Uskon, että periaatteessa millä tahansa mielipidekirjoituksella voi olla vaikutusta päätöksentekoon, jos se julkaistaan kirkon omassa mediassa. Mutta tämä on siis tavoitteesi. Tätä on tullut pohdittua, hyvä että tuli selväksi…
      ——-

      ————–
      Sari: “Mutta kirkkoon kuulumattomat ateistit…”

      ”Tämä on vapaa ja kaikille avoin keskustelufoorumi, jossa käytyyn keskusteluun osallistuminen ei edellytä tiettyä vakaumusta. Mielestäni kirjoitukseni ovat keskimäärin suhteellisen asiallisia ja osoittavat vähintään kohtuullista ymmärrystä kirjoituksen aihepiiristä. Yleensä olen nopea löytämään ja sisäistämään uutta tietoa enkä koe, että vakaumukseni rajoittaisi kykyäni keskustella.”
      ———-

      -Tarkoitan vain sitä, että mielestäni kirkkoon kuulumattomat ateistit voisivat olla puuttumatta kirkon sisäisiin asioihin. Keskustelukyvystä ei tässä ole kyse. Kyllä sitä sinulta löytyy, ja ajoittain parempaa itsehillintää kuin minulta…

      Mielestäni on vain erikoista, että kirkkoon kuulumaton ateisti ottaa tietoisesti päämääräkseen kirkon opin muuttamisen tietyiltä osin. Halutaan vaikuttaa kirkkoon, mutta kirkon ei haluta vaikuttaa yhteiskuntaan. Tämä minua tässä ihmetyttää ja vaivaa, aika paljonkin…

      Uskon, että kirkko ei tule kestämään pystyssä nykyisessä asemassaan. Jonkin aikaa se voi vihkiä homopareja, mutta kutistuu sitten, hajoaa ja pirstaloituu pieniksi yhteisöiksi. Se voi olla hyvä asia. Mielestäni kirkolla ei pitäisi olla yhteiskunnassa sellaista asemaa, että se joutuu pommituksen kohteeksi, kun kirkon ja yhteiskunnan linjaukset ja arvot eivät kohtaa.

    • Sari: ”Et siis tuolloin tiennyt, että tulet pysymään aiheessa kiinni ja toistuvasti tuomaan mielipidettäsi esiin kirkon sisäisestä asiasta.”

      En. En todellakaan.

      Sari: ”Tarkoitatko siis, että olet huolissasi kirkon vaikutuksesta yhteiskuntaan, ja että kirkon avioliittonäkemys vaikuttaa ihmisten suhtautumiseen homoseksuaaleihin?”

      On paljon kirkkoon kuuluvia homopareja, jotka haluaisivat kirkon vihkivän heidät. Enemmän koen puhuvani heidän puolesta kuin, että olisin huolissani kirkon vaikutuksesta yhteiskuntaan.

      Sari: ”Tällaista en ole sanonut, enkä ainakaan tarkoittanut.”

      Totesit, että ’on olemassa ihan oikeita eettisiä ongelmia, jotka vaatisivat enemmän aikaa ja huomiota.’ Pidän sitä huonona argumenttina asian puolesta tai sitä vastaan, että on olemassa jokin toinen ongelma, joka ei liity aiheeseen. Saatoin tässä tulkita sinua väärin, mutta ymmärsin sinun tarkoittavan ettei tätä asiaa tarvitse ratkaista, koska on muita ongelmia.

      Sari: ”No on sinulla toiveikkaat visiot.”

      Silläkin riskillä, että pessimisti ei pety, olen luonteeltani optimisti. Jotkut pitävät sitä rasittavana.

      Sari: ”Henk. koht. toivon, että kirkko muuttuu uskovien yhteisöksi, ja tapakristityt ja ateistit jättävät sen.”

      Ateistin kohdalla ymmärrän tuon ajatuksen. Muuten vierastan ajatusta, että ihmiset voisivat jakaa lähimmäisensä paremmin tai huonommin uskoviin. En löydä Raamatusta perusteluja sille, että konservatiivit pääsisivät todennäköisemmin taivaaseen tai olisivat muutoin parempia ihmisiä.

      Sari: ”ev lut kirkko asettuu niiden tasolle, kuin taipuu yhteiskunnan vaatimuksiin.”

      Ajattelen, että samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen, kirkon omassa päätöksenteossa, on ensisijaisesti kirkon uskoon ja itseymmärrykseen liittyvä kysymys eikä missään määrin yhteiskunnan vaatimuksiin taipumista. Mielestäni asetelma kirkossa ei ole sellainen, että yhteiskunta yrittää työntä homopareja kirkkoon ja kirkko yhtenä rintamana haraa vastaan.

      Sari: ”Uskon, että periaatteessa millä tahansa mielipidekirjoituksella voi olla vaikutusta päätöksentekoon, jos se julkaistaan kirkon omassa mediassa. Mutta tämä on siis tavoitteesi.”

      Tottakai kaikella mielipidekirjoittamisella pyritään vaikuttamaan, mutta en yliarvioisi omaa rooliani tässä keskustelussa.

      Sari: ”Tarkoitan vain sitä, että mielestäni kirkkoon kuulumattomat ateistit voisivat olla puuttumatta kirkon sisäisiin asioihin.”

      Olisin minäkin toivonut, että kun eduskunta käsitteli samaa sukupuolta olevien parien siviilivihkimistä, asiaan ei oltaisi puututtu uskonnollisilla argumenteilla. Eikä asiaan olisi oikeastaan tarvinnut puuttua kenenkään, joka ei kyseistä avioliittoa aio itse solmia.

      Ehkä nyt ymmärrät, miltä tuntuu kun ulkopuolelta puututaan toisten ihmisten elämään ja heille tärkeisiin asioihin.

      Sari: ”Uskon, että kirkko ei tule kestämään pystyssä nykyisessä asemassaan. Jonkin aikaa se voi vihkiä homopareja, mutta kutistuu sitten, hajoaa ja pirstaloituu pieniksi yhteisöiksi.”

      Kirkon jäsenmäärän väheneminen voimistuu tulevaisuudessa ihan puhtaasti siitä syystä, että suurin eroajaryhmä on nuoret aikuiset ja jos he eivät kasta lapsiaan, se alkaa kasvaa korkoa korolle. Muutoksen rajuus saattaa yllättää, mutta en osaa tältä istumalta arvioida millaisesta aikajänteestä puhutaan.

  2. Samansukupuolisen avionkonsensuksen vahvistamisen pyytämisessä kirkollisena toimituksena on nyt tilanne yhden aviolain puitteissa se ettei se käy koska samansukupuolisessa tilanteessa on aina toinen osapuolista väärää sukupuolta. Näin ennalta ei voi sanoa tulevasta tapauksesta olisiko silloin kysymys miehestä vaiko naisesta. Näin tämä kirkollinen tapaus ja asianharkinta on kyllä kovin yksin asiassaan ja uskossaan.

    • Kiitos kysymyksestä, vastasin Sari Weckroth’in huomaamaan kysymykseen. Näin konsensuksen vahvistamista pyytävästä parista riippuen aina toinen olisi väärää sukupuolta ja näin samanarvoton kohtelu syntyy yhteensä ja erikseen asianosaisille.

    • Et kuitenkaan vastannut Sarin kysymykseen. Miksi siis yhdenvertainen, mutta sukupuolen perusteella erilainen kohtelu olisi mielestäsi väärää?

    • No, minusta tuo ei ollut varsinainen vastaus, enkä oikein saanut siitä mitään selvää…

      Miksi on väärin jos joku on jossain asiassa ja tilanteessa ”väärää” sukupuolta? Sekä homot että heterot valitsevat kumppaninsa sukupuolen perusteella, eivätkä voi valita sellaista joka on ”väärää” sukupuolta.

      Kun perustetaan mieskuoro, sinne ei voida ottaa naisia, koska nainen on ”väärää” sukupuolta. Ja jos on naistenpiiri…

      Siis miksi on väärin, että tunnustetaan sukupuoltan erilaisuus, ja tietyissä tilanteissa sukupuolella katsotaan olevan merkitystä?

    • Siis minusta on oikea asia, tärkeä ja kaunis asia, että on erityinen liittomuoto ja erityinen siunaus suhteelle, jossa on yksi kumpaakin Jumalan luomaa sukupuolta. Kaksi erilaista.

      Oikeasti, tämä ei ole keneltäkään pois. Mutta se jos samaa sukupuolta oleva pari samaistetaan eri sukupulta olevaan pariin, ja nämä esitetään ”ihan samana asiana”, se on kaikilta pois.

      Siinä ei ole voittajia, vain häviäjiä. Miehen ja naisen erilaisuus täytyy vaieta pois, piilottaa tai kieltää. Jotta oltaisiin ”tasaveroisia”. Ja kaikki vihitään ”sukupuolineutraalisti” sukupuolen olemusta ja merkitystä lainkaan huomioimatta ja tunnustamatta.

      Ja halutaan saada vain se seremonia. Koska se on kaikki kaikessa. Kuitenkaan, kuten Jukka sanoi, seremonia ei muuta itse asiaa yhtään miksikään. Homopari ei voi koskaan olla samaa kuin heteropari, siinä ei ole samaa haastetta, samaa jännitettä, ei samanlaista matkaa itselle vieraaseen maailmaan, toiseen sukupuoleen.

      Eli tässä ei koskaan edes voida saada mitään tosiasiallista ”tasa-arvoa”. Ainoaksi pyrkimykseksi jää tällöin ottaa miehen ja naisen liitosta sen oleellisin sisältö pois.

    • Sari Weckrothille:
      Totesit kommentissasi hyvin varmasti, että ”Homopari ei voi koskaan olla samaa kuin heteropari, siinä ei ole samaa haastetta, samaa jännitettä, ei samanlaista matkaa itselle vieraaseen maailmaan, toiseen sukupuoleen.”
      Pakko tehdä johtopäätös, että tuollainen varmuus ei tule muusta kuin omasta kokemuksesta 🙂

    • ”Pakko tehdä johtopäätös, että tuollainen varmuus ei tule muusta kuin omasta kokemuksesta :)”

      Itse olisin tullut juuri toiseen johtopäätökseen. Kokemuksen puutteesta…

    • Oikea vastaus on: omasta kokemuksesta.

      Ja olisiko mahdollista jättää keskuselijoiden yksityiselämä tai sen arvuutteleminen pois keskustelusta? Se ei mielestäni ole ylipäätään kovin korrektia.

      Mikäli ketään kiinnostaa, niin asia on tällä hetkellä itselleni hyvinkin ajankohtainen.

      Voisiko blogisti kuitenkin poistaa nuo viimeiset kommentit. Ovat mielestäni asiattomia.

  3. Kristillisen avioliittokäsityksen perustana pidetään luomiskertomusta ja siihen liittyvää alkusiunausta: Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne.” (1 Moos 1:27-28) ja edelleen: ”Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. ”(1 Moos 2:24)

    Ihminen luotiin jumalien kuvassa, tarkemmin verenkuvassa ( Be tselem kidmutenu בְּצַלְמֵנוּ כִּדְמוּתֵנוּ ) eikä ihminen liittynyt eläimien kanssa epäonnistuttuaan vielä vaimoonsa vaan naiseensa . Adam tehdään ensin זָכָר וּנְקֵבָה eli urosnaaraaksi (zakar=puhkaisin ja nechebah = aukko), eli alkuihmiseksi, jolla oli vielä molemmat sukuaihot.

    I ms. 1:26 וַיֹּאמֶר אֱלֹהִים נַעֲשֶׂה אָדָם בְּצַלְמֵנוּ כִּדְמוּתֵנוּ וְיִרְדּוּ בִדְגַת הַיָּם וּבְעוֹף הַשָּׁמַיִם וּבַבְּהֵמָה וּבְכָל-הָאָרֶץ וּבְכָל-הָרֶמֶשׂ הָרֹמֵשׂ עַל-הָאָרֶץ. כז וַיִּבְרָא אֱלֹהִים אֶת-הָאָדָם בְּצַלְמוֹ בְּצֶלֶם אֱלֹהִים בָּרָא אֹתוֹ זָכָר וּנְקֵבָה בָּרָא אֹתָם

    Aviopuolisoa eli vaimoa tarkoittava heprean sana tulee teksteihin paljon myöhemmin:

    https://www.gnosis.fi/@Bin/165766/JA+JUMALA+LOI+NAISEN+-+ENSIN.pdf

    • Kielellisesti lahjakkaana Seppo sanoitti paremmin sen, josta olisin myös halunnut kritisoida Jukan sinänsä ansiokkaasti perusteltua kirjoitusta.

      Luomiskertomuksessahan Jumala ei luo avioliittoa. Jumala luo siinä miehen ja naisen sekä tekee heidät hedelmällisiksi lisääntymään ja täyttämään maa.

      Raamatussa avioliitto ei esiinny uskonnollisena Jumalan luomana riittinä vaan yhteiskunnallisena instituutiona, ja maallisen regimentin alaan kuuluvaksi se on luterilaisuudessa vuosisatojen ajan koettu. Raamatun valossa häät on lähinnä suvun ja ystävien kesken vietetty juhla, jossa Jeesus kävi toimittamassa juhlakansalle lisää juotavaa ja syötävää.

    • Nimimerkki Vihervaara. ”Luomiskertomuksessahan Jumala ei luo avioliittoa. Jumala luo siinä miehen ja naisen sekä tekee heidät hedelmällisiksi lisääntymään ja täyttämään maa”.

      Miltä tämä kuullostaa: ”Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi”,1 Ms 2: 24.
      Kyllähän tämä avioliitolta vaikuttaa, ja tämä on lausuttu yhteydessä, jossa ei edes ollut mitään isisä ja äitejä, so. tässä kuvataan tulevaa avioliittoinstituutiota.

    • Jusu: ”Luomiskertomuksessahan Jumala ei luo avioliittoa. Jumala luo siinä miehen ja naisen sekä tekee heidät hedelmällisiksi lisääntymään ja täyttämään maa.
      Raamatussa avioliitto ei esiinny uskonnollisena Jumalan luomana riittinä vaan yhteiskunnallisena instituutiona, ja maallisen regimentin alaan kuuluvaksi se on luterilaisuudessa vuosisatojen ajan koettu. Raamatun valossa häät on lähinnä suvun ja ystävien kesken vietetty juhla, jossa Jeesus kävi toimittamassa juhlakansalle lisää juotavaa ja syötävää.”
      ——-

      -Jusu, täällä on usein suunnattu konservatiiveihin kritiikkiä, että ”jotkut omivat itselleen ainoan totuuden raamatuntulkinnassa”.

      Etkö sinä itse tee juuri niin? Et spekuloi, et jätä milliäkään tilaa sille, että sinun tulkintasi ei olisi oikea. Vaan se ON ehdottoman oikea. Ja jälleen vain päätät näin. Et edes perustele.

      Asiasta voi ilman muuta keskustella. Mutta miten voi keskustella, kun pöytään lyödään ”ehdottoman varma ja valmis totuus”, jossa ei ole yhtään tulkinnanvaraa?

    • ”Luomiskertomuksessahan Jumala ei luo avioliittoa. Jumala luo siinä miehen ja naisen sekä tekee heidät hedelmällisiksi lisääntymään ja täyttämään maa.”
      —-

      -Aivan ensimmäiseksi Jumala sanoo: ”ei ole ihmisen hyvä olla yksin. Minä annan hänelle avun, joka on hänelle sopiva.”

      Ei puhuta mitään lisääntymisestä ja maan täyttämisestä, vaan siitä että mies ja nainen ovat toisilleen sopiva ”apu”. Eli syntyy erityinen kumppanuus- ja yhteiselämän muoto. Ihmisyyden kaksi erilaista puolta tuodaan yhteen.

      Tämä on avioliitto. Lisääntyminen ei ole siinä ainoa eikä tärkein sisältö.

    • Sari,

      Sen sijaan, että marmatat keskustelutyylistäni, voisit keskittyä tuottamaan jotain omaa argumentaatiota itse käsiteltävänä olevasta aiheesta. En lähde tuollaiseen metatason inttämiseen mukaan. Voit jälleen riisua tuon nettipoliisin uniformusi.

      Luomiskertomuksen nykyisestä suomennoksesta saa toki sen kuvan, että siinä ensin luodaan mies ja sen jälleen miehelle luodaan vaimo. Tuollainen käännös ei tee oikeutusta hepreankieliselle alkuperäistekstille.

      Raamatun adam ei viittaa miehen nimeen vaan ihmiseen. Toisekseen alkuperäisessä tekstissä miestä ei käsketä liittymään vaimoonsa vaan naiseen. On tietysti ymmärrettävää, jos naisen tilalla aletaan puhua vaimosta, voi tämän suomennoksen perusteella ruveta keksimään kaikenlaisia avioliittoteologioita kertomuksesta, jossa tosiasiallisesti puhutaan maapallon ja elämän synnystä.

      Kuten jo aikaisemmin totesin, Raamatussa Jumala ei keksi avioliittoa. Raamatussa on kyllä kuvauksia hääjuhlista, mutta ne esitetään siinä yhteiskunnallisina tapahtumina, jollaiseksi ne on luterilaisuudessa aina ymmärretty. Siis aina siihen asti kun syntyi tarve keksiä avioliittoteologia vastustamaan sateenkaariparien vihkimistä…

    • ”Sen sijaan, että marmatat keskustelutyylistäni, voisit keskittyä tuottamaan jotain omaa argumentaatiota itse käsiteltävänä olevasta aiheesta. En lähde tuollaiseen metatason inttämiseen mukaan. Voit jälleen riisua tuon nettipoliisin uniformusi.”
      ———

      -Olet oikeassa. Anteeksi että hermostuin. Mutta tuolla edellä pidit pitkän luennon jostain mikä ei käsitellyt ollenkaan sitä mitä yritin kysyä. Ja tässä et tehnyt muuta kuin heitit väitteen.

      Mutta tämä on se, mistä käsin asiasta pitäisi keskustella. Ei mistään ”perusoikeuksista”. Eikä ihmisten arvostamisesta. Eikä eduskunnasta ja lainsäädännön tärkeydestä. Siitä kun ei ole kyse.

      ——————
      ”Luomiskertomuksen nykyisestä suomennoksesta saa toki sen kuvan, että siinä ensin luodaan mies ja sen jälleen miehelle luodaan vaimo. Tuollainen käännös ei tee oikeutusta hepreankieliselle alkuperäistekstille.”
      ——-

      -Tästä olen kuullut useankin alkuperäiskieliä tuntevan puhuvan. Ja sinulla on tästä asiasta tarkempaa tietoa… Saanko kysyä missä ja miten olet perehtynyt heprean kieleen ja eksegetiikkaan? En edellytä mitään tutkintoa, mutta ihmetyttää tietomääräsi, ja varmuutesi. joissakin asioissa…

      —–
      ”Raamatun adam ei viittaa miehen nimeen vaan ihmiseen.”
      —–

      -Tämän varmaan kaikki tietävät.

      ——–
      ”Toisekseen alkuperäisessä tekstissä miestä ei käsketä liittymään vaimoonsa vaan naiseen. On tietysti ymmärrettävää, jos naisen tilalla aletaan puhua vaimosta, voi tämän suomennoksen perusteella ruveta keksimään kaikenlaisia avioliittoteologioita kertomuksesta, jossa tosiasiallisesti puhutaan maapallon ja elämän synnystä.”
      ——-

      -Minä taas en takertuisi sanoihin (avio) mies ja ”vaimo” tässä kohden. Tietyt sanat tai niiden puuttuminen ei tässä ole argumentti suuntaan eikä toiseen.

      Luomiskertomus kuvaa ihmisen luomista. Miehen ja naisen erilaisuutta, ja siitä että Jumala loi ihmisen kahdeksi erilaiseksi olennoksi. Toisilleen vastakkaisiksi, ja toisiaan täydentäviksi. Ja tämä on minun nähdäkseni myös avioliiton perusolemus.
      Ja avioliiton keskiössä on näin Jumalan luomistyö, ei ihmisten välinen rakkaus.

      —————-
      ”Kuten jo aikaisemmin totesin, Raamatussa Jumala ei keksi avioliittoa.”
      —–

      -Tämä on väite. Et voi edellyttää että se tuosta noin vain hyväksytään totuutena. Juuri luomiskertomuksen katsoisin avioliiton perustaksi, koska siihen Jeesuskin viittasi. Nimenomaan puhuessaan avioliitosta. ”Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, ja sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, jotta nämä tulevat yhdeksi lihaksi.”

      ———
      ” Raamatussa on kyllä kuvauksia hääjuhlista, mutta ne esitetään siinä yhteiskunnallisina tapahtumina, jollaiseksi ne on luterilaisuudessa aina ymmärretty. Siis aina siihen asti kun syntyi tarve keksiä avioliittoteologia vastustamaan sateenkaariparien vihkimistä…”
      ——–

      -Minusta taas hääjuhlalla ei ole mitään oleellista merkitystä siinä mikä avioliitto on. Ei ole oleellista pidetäänkö juhla, eikä ihan viime kädessä sekään vihitäänkö. Aatami ja Eeva eivät tarvinneet vihkijää eikä vihkiseremoniaa. Totta kai hääjuhla on yhteiskunnallinen tapahtuma. Ja miten se tässä yhteydessä liittyy mihinkään.

      Viimeiseksi esität väitteen joka koskee toisinajattelijoiden motiiveja. Ja esität sen faktana 🙂 Kai ymmärrät, että tällainen on vähän omiaan nostamaan karvoja pystyyn. Tiedät siis mielestäsi aivan varmasti miksi sateenkaarivihkimisiä vastustetaan. Jotain on täytynyt keksiä, jotta niitä päästäisiin vastustamaan.

      Näinkö ihan oikeasti asian näet, ja tähän on turha kenenkään sanoa mitään?

    • Sari: ”Näinkö ihan oikeasti asian näet, ja tähän on turha kenenkään sanoa mitään?”

      Kaikki ajatukset mielipiteet ovat omia mielipiteitäni. Jos joku esittää perustellun eriävän mielipiteen, olen luonnollisesti valmis tarkastelemaan omia käsityksiäni uudessa valossa. En minä ole aina oikeassa. Ei kukaan ole.

    • ”Kaikki ajatukset mielipiteet ovat omia mielipiteitäni. Jos joku esittää perustellun eriävän mielipiteen, olen luonnollisesti valmis tarkastelemaan omia käsityksiäni uudessa valossa. En minä ole aina oikeassa. Ei kukaan ole.”
      ——–

      -Enkä minäkään.

      Mutta siinä asiassa olen oikeassa, että on eettisesti kestämätöntä, esittää toisten motiiveja faktana, ilman hienotunteisuuden häivääkään. Väittää, että ollaan jotain mieltä koska X. Se ei vain ole oikein eikä korrektia.

      Miten tuohon voi edes esittää mitään ”perusteltua vastaväitettä”, koska et hyväksyisi mitään? Koska tiedät varmasti että näin on asia. Eli että spn-avioliittoja vastustetaan vihasta ja vainoamisen halusta…?

    • Jusu, sinä kirjoitit näin: ”Siis aina siihen asti kun syntyi tarve keksiä avioliittoteologia vastustamaan sateenkaariparien vihkimistä.”
      —–

      -Vaadit tähän perusteltua vastaväitettä? Perustelitko itse tätä yhtään mitenkään? Ei sitä oikeastaan voi perustella, koska se on vain tunne, päätös, että asia on näin.

      Oikeasti. Voi sanoa, että ”jotenkin vaikuttaa…” tms. mutta valitettavasti usein tällöinkin tarkoitetaan samaa. Että asia on juuri näin.

    • Sari,

      Ihan oikeasti. Minä esitän täällä näkemyksiäni, samoin kuin kaikki muutkin, käyttäen parhaaksi katsomaani retoriikkaa, samoin kuin kaikki muutkin.

      Kirjoitukseni ei ole mikään tieteellinen tutkimus, jossa jokainen lause tarvitsee analysoida erikseen sekä etsiä sille perustelut ja lähdeviitteet. En tule missään vaiheessa viemään kirjoittelutyyliäni sille tasolle. Eli voit lopettaa.

    • Kyllähän tämä avioliitolta vaikuttaa, ja tämä on lausuttu yhteydessä, jossa ei edes ollut mitään isisä ja äitejä, so. tässä kuvataan tulevaa avioliittoinstituutiota.

      Et sinä Genesiksen lauseiden ajoituksia voi tietää ja sitäpaitsi adam ja chavvah eivät kuvanneet mitään yksilöitä, ne olivat yleinimiä, lajinimiä.
      Jos sanon ,että sitten apina alkoi saada karvapeitteen, se ei tarkoita että olisi ollut olemassa vain yksi apina…

    • ”Kirjoitukseni ei ole mikään tieteellinen tutkimus, jossa jokainen lause tarvitsee analysoida erikseen sekä etsiä sille perustelut ja lähdeviitteet. En tule missään vaiheessa viemään kirjoittelutyyliäni sille tasolle. Eli voit lopettaa.”
      —–

      -En ole väittänyt että olisi. Yrität vaihtaa puheenaihetta.

      Sinä esitit täysin järjettömän ja perusteettoman syytöksen, josta et nyt vastaa millään lailla. Väitit että avioliittoteologia on rakennettu vain jotta päästäisiin vastustamaan sateenkaariliittoja.

      Kirjoitit näin:

      ”Siis aina siihen asti kun syntyi tarve keksiä avioliittoteologia vastustamaan sateenkaariparien vihkimistä…”

      Ja tulen kyllä jatkossakin puuttumaan tällaisiin sammakoihin. Ehkä sinun olisi paras lopettaa tuollaisten laukominen. Ei se keskustelun tasoa ainakaan paranna.

    • Voit jatkossakin halutessasi takertua jokaiseen lauseeseeni ja jumittaa keskustelua typerällä inttämisellä, mutta en tule sanavalintojani jälkikäteen kommentoimaan. Sen kirjoitin, minkä kirjoitin.

    • En takerru jokaiseen lauseeseen, eikä varmaan pitäisi takertua ylipäätään.

      Mutta ei sekään tunnu oikealta, että voit noin vain heitellä väitteitä, joita et perustele, ja jotka saattavat vastapuolen huonoon valoon ja epäilyksenalaisiksi tai naurettaviksi.

      Parempi ehkä että et kommentoi, ja otan takaisin ainakin tietyn verran varmuutta siitä että tulen puuttumaan… 🙂 Olet oikeassa, en ole poliisi. Mutta sanotaan että saatan huomauttaa vastaavanlaisista kommenteista, jotka ovat mielestäni epäreiluja ja suoraan tai epäsuorasti syyllistäviä. Tai muuten häiritseviä.

      Mutta yritän tehdä sen asiallisesti. Sitähän keskustelu on. Voit sitten vastata tai et.

    • Heinola. ”Jos sanon ,että sitten apina alkoi saada karvapeitteen, se ei tarkoita että olisi ollut olemassa vain yksi apina…”.

      Taidamme puhua eri asiasta. Sinä puhut Apinoiden planeetasta.

    • Jos yritit Hämäläinen olla hauska et onnistunut. Huumorissa et ilmeisesti ole mukavuusalueellasi, joten jätäpä asia ammattilaisille.
      Vai tarkoititko että tämä maa on apinoiden planeetta? No siltä se välillä kyllä tuntuu; karvattomia apinoita riittää…

    • ’Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi’ voidaan lukea kahdella tavalla. Useimmin ymmärrämme sen niin, että meidät ihmiset – jokainen ihminen – on Jumalan kuvaksi luotu. Voisihan sen käsittää niinkin, että vain eräs herra Aadam, joka eli tuhansia vuosia sitten, luotiin Jumalan kuvaksi. Ajatus lienee monen mielestä lapsellinen. Kuitenkin muussa yhteydessä Aadamia ja Eevaa pidetään yksityishenkilöinä eikä kuvina jokaisesta miehestä ja jokaisesta naisesta, miehisyydestä ja naisellisuudesta, meistä itsestämme.

  4. Jukka, kehottaisin Sinua tutustumaan kirkossa jo vuosituhannen vaihteesta asti käytyyn keskusteluun, liittyykö suhtautuminen homoseksuaalisuuteen uskon vai rakkauden (tai lain vai evankeliumin) alueelle luterilaisessa teologiassa. Tästä on erittäin laaja keskustelu Eero Huovisesta Antti Raunioon (viime viikon avioliittoseminaarissa Joensuussa). Kirjoituksessasi et ota huomioon tätä keskustelua, muuten et pitäisi yhtä itsestään selvänä kantaa, jota puolustat. Saattaa olla niin, että jos homoseksuaalisuus/avioliitto sijoitetaan evankeliumin oppiin, evankeliumi ei ole puhdas, vaan siihen on sekoitettu lakia, ja se turmelee lahjavanhurskauden ja uskon. Minusta homoseksuaalisuutta ja samaa sukupuolta olevien avioliittoa voi vastustaa teologisesti, mutta asian sitominen itse pelastavaan ja muuttumattomaan evankeliumiin (jonka alueelle kuuluvat esim sakramentit) on vaarallista. Ehket lopulta tarkoita tätä.

    • Kiitos kommentista Vesa. Ehkä et tavoittanut asiaa josta kirjoitin.
      Mikäli tarkastelemme luomiskertomusta nk. nuoren maan kreationistisin silmälasein, asia on kutakuinkin selvä, en puutu siihen enempää. Sikäli jos luomisuskomme perustuu käsitykseen teistisestä evoluutiosta, nousee kahden sukupuolen merkitys Jumalan luomistyön välineeksi. Evoluutioon uskovat voivat vielä täydentää, että ensin ihmistä edeltävät elämänmuodot lisääntyivät suvuttomasti ja myöhemmässä kehitysvaiheessa suvullisesti.

      Niin tai näin, alun perin Jumala siis loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan näihin muotteihin sovi ja jotkut ihmiset kokevat itsensä muun sukupuoliseksi. Tämä ei mitenkään vähennä heidän ihmisarvoaan Jumalan kuvina.

      Raamattu asettaa ihmiselle ihanteita, joita kukaan tavallinen ihminen ei kykene täyttämään. Tämä koske myös parisuhdekysymyksiä ja seksuaalisuutta.
      Vastausta ei siis pidä etsiä Jumalan luomien sukupuolten häivyttämisestä, vaan siitä että hyväksytään ettei kaikki ihmiset ole kaikessa samanlaisia, eikä kukaan tavallinen ihminen ole täydellinen. Meidän ei pidä muokata kirkon ihanteita sellaisiksi, että kaikki kykenevät elämään niiden mukaisesti.Tässä siis palaudumme evankeliumin oppiin.

      On siis huomattava, ettei mikään kirkollinen seremonia tuo samaa sukupuolta olevaa kihlaparia yhtään lähemmäksi taikka vie yhtään kauemmaksi lahjavanhuskauttamista.

    • Huomioksi vielä Vesa Hirvoselle, että professori Raunio nimenomaan irrottaa olla jakamatta avioliitto kysymystä uskon tai rakkauden kotiin, koska se on molempia. Tämä ongelma ilmeni myös kirkolliskokouksen torjumassa aloitteessa.

      Huomioksi myös, että evankeliumi edustaa Jumalan rakkautta ihmistä kohtaan. Ihmisen velvollisuus rakkauteen puolestaan edustaa Jumalan lakia.

    • Voiko rakkauteen velvoittaa? Rakkaus toki velvoittaa toteuttamaan rakkauden tekoja. Näen siis asian niin, että Vanhan liiton laki velvoitti noudattamaan Jumalan tahtoa ja Uuden testamentin rakkauden evankeliumi toteuttaa Jumalan tahdon olemuksestaan – rakkaudesta – käsin.

  5. Luomisen teologiassa ei ole välttämättä keskeistä painotus ”mieheksi ja naiseksi”, koska se sisältää melko ongelmallisia asioita, mm. naisen luominen miehestä. Keskeistä on, että Jumala loi ihmisen kuvakseen. Ihmisiä taas on nykytietämyksen perusteella erilaisia. Näin luomisen teologia on sukupuolisuudesta irrallaan tai erilaisten sp-identiteettejä tukevaa eikä niitä torjuvaa.

    • ”Ihmisiä taas on nykytietämyksen perusteella erilaisia.”
      —–

      -Nykytietämyksen perusteella sukupuolia on kaksi. Ja Jeesus viittasi siihen, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, nimenomaan avioliitosta puhuttaessa.

    • Olet toki oikeassa, ettei “mieheksi ja naiseksi” luominen ole luomisen teologiassa välttämättä ole keskeistä, mutta asia silti välttämättä otettava huomioon. Näin ollen emme voi perustella teologisia ratkaisujamme käsityksellä , ettei ainoastaan sukupuoliroolit, vaan myös itse sukupuolet olisivat ensisijaisesti sosiaalisia konstruktioita. Tällöin siis torjuisimme luomisen teologian.

      Sen sijaan voimme jäsennellä asian kolmeen eri tekijään.
      a) Jumalan luomistarkoitus, eli asiaintila ”kuudennen päivän” jälkeen ennen syntiinlankeemusta.
      b) ajallinen ulkopuolisten havaittavissa oleva empiirinen todellisuus
      c) yksilön oma kokemuksellinen todellisuus

      Asiantilaa a) voidaan pitää ajassa saavuttamattomana ihannetilana. Kohta c) ei siis määrittele opillista käsitystä kohdasta a), vaan kukin yksilön asiana on itse tunnistaa ja tunnustaa ristiriita itsensä ja alkuperäisen luomistarkoituksen välillä. Tämän esteeksi voi kuitenkin nousta henkilön oma ylpeys.

      Lähimmäisen rakkauden vuoksi meidän ihmisten tulisi suhtautua kunnioittavasti kanssaihmistemme kokemukselliseen todellisuuteen, mutta tämän kunnioittamisen vuoksi emme hylkää luomisen teologiaa taikka evankeliumin oppia.

    • Loikkanen, naista ei ’luoda’ miehestä vaan ihmiselle, joka oli ensin adrogyyni annetan ’eteen’ kohtu , joka synnyttää ensimäisen varsinaisesti oikean miehen eli KaJnin. Eli ’Jod’ n saaneen.’ Jod on tässä oli phallos-tunnus.

    • ’Mieheksi ja naiseksi’ merkitsee minulle muuta kuin ’joko mieheksi tai naiseksi’. Miehekkyys ja naisellisuus jakautuvat ihmisten kesken hyvin monimuotoisesti. Äärimmäisen miehekkäät miehet ja äärimmäisen naiselliset naiset ovat harvinaisia – onneksi! Asiaa tutkinut henkilö sanoi äskettäin radiossa, että ’tyypillinen poika’ ja ’tavallinen poika’ ovat hyvin erilaisia; tyypillisiä on oikeastaan pieni vähemmistö.

  6. ”Avio” liitto on juuri itse asiaa kuvaava sana ja tarkoittaa liittymistä yhteen, tämän yhteenliittymän seurauksesta syntyy jälkeläisiä. Näin Raamatussa kuvataan avioliittoa ainoastaan ja yksinomaan miehen ja naisen yhteenliittymisenä.

    Raamatussa tuodaan myös esille, tämän nimeinomaisen liiton pyhä luonne, jotta lapsen isä ja äiti ovat selkeästi tunnettuja. Avioliiton kulttuurinen perintö taas tuo esiin sen minkä tähden sillä on myös pyhä (muista suhteista erotettu) luonne, sillä avioliiton tarkoitus on haureuden välttäminen. Lapsella tulee olla selkeästi isä ja äiti.
    Näin siis Raamatussa annetaan ymmärtää monin paikoin avion merkitys. Kaikki tästä poikeava on saivartelua. Paavali antoi tiedoksi seuraavaa:

    ”Mutta mitä siihen tulee, mistä kirjoititte, niin hyvä on miehelle olla naiseen ryhtymättä; mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä.
    Täyttäköön mies velvollisuutensa vaimoansa kohtaan, ja samoin vaimo miestänsä kohtaan.
    Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa.
    Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta joksikin ajaksi, niin että olisitte vapaat rukoukseen ja sitten taas tulisitte yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän hillittömyytenne tähden. 1.Kor.7:1-5

    • Raamatun hepreankielisiä alkukirjoituksia ei yleensä ole ollut tarkoituksenmukaista tulkita käyttäen suomenkielen sanojen merkityksiä tai etymologiaa.

    • Suomen kielen sanan ”avio” etymologinen tausta on kiistanalainen. Mitä ilmeisimmin sana on samaa taustaa kuin sana ”avittaa”. Esimerkiksi viron kielessä avioliittoa vastaava sana on ”abielu”. Sanan ”abi” merkitys on auttaa, ”abikaa” tarkoittaa vaimoa ja ”abikaasa” aviomiestä. Sana ”elu” tarkoittaa elämää.

      Esimerkiksi unkarin kielen avioliittoa vastaavan sanan taustalla on taloa merkitsevä sana.

    • Kivimäki: Mitä ilmeisimmin sana on samaa taustaa kuin sana “avittaa”.

      No enkö juuri noin edellä olettanut ja vielä ihan omasta päästä…?

      Ns. luomiskertomuksen eli oikeammin syntykertomuksen vastaava sana on ezer, joksi avittajaksi Adamile kokeiltiin ensin eläimä, mutta koska tähän ’apuun’ ei eläimistä ollut,piti ihmiselle askarrella haaroväliin vako eli syvä kuilu hepreaksi tachenah, jotta homma onnistuisi. Tämä apu auttoikin ja ihminen saattoi alkaa lisääntyä siitoksen ja synnytyksen kautta: cahhavh eli kohtu (’elämän antaja’) sai lapsen , jota saattoi nyt kutsua Jod Hovaksi. (”Kaniti ajsh et Jehovah..”.)

    • Onkohan sanoilla ’avata’ ja ’avittaa’ yhteinen juuri? Onhan auttaminen usein jonkinlaista esteiden poistamista tai solmun aukaisemista.

    • Niinpä niin Tuula, Geneis sisältää todellakin els-kryptauksissaan melkoisen floran myös kasvien nimiä:

      ”Yehudah Feliks found the names of only 26 plants mentioned in the Torah. Dr Moshe Katz and Professor Eliyahu Ripps found ALL of these plants encoded in Genesis chapters 2 and 3 wherein the Almighty plants a garden in Eden. This is the only portion of the entire Bible wherein ALL of the said plants are to be found.” (http://www.britam.org/codesarticles/CodesIntro.html)
      Erityisesti erästä Sinulekin tuttua veljeksunta on erityisesti kiinnostanut vehnä, hepreaksi hittach, joka on kuvattuna loosien seinällä ja joka oli h eptrealsille myös ’elämän puu’,ja koka on kryptattu Genesis 2:7,8 :n 4 kirjaimen skipein hitach’n oman lukuarvon olessa 22. (hepran kirjainluku)
      וַיִּיצֶר יְהוָה אֱלֹהִים אֶת-הָאָדָם, עָפָר מִן-הָאֲדָמָה, וַיִּפַּח בְּאַפָּיו, נִשְׁמַת חַיִּים; וַיְהִי הָאָדָם, לְנֶפֶשׁ חַיָּה. 7
      וַיִּטַּע יְהוָה אֱלֹהִים, גַּן-בְּעֵדֶן–מִקֶּדֶם; וַיָּשֶׂם שָׁם, אֶת-הָאָדָם אֲשֶׁר יָצָר
      Ota kolmas kirjain ylhäältä vasemmalta eli חַ ja vasemmalle suunnaten hypppää yli 4 kirjainta ja saat
      kirjaimenה ja taas 4 yli ja saat kirjaimen ה eli הה חַ siis vehnä. Jonka tähkä shibboleth on eräs hyvin merkitävä sana. Mutta miksi sen lukuarvo on juuri 22?

      Veressä (hep. dam= 44: 2×22) rauta sitoo itseensä hapen ja kuljettaa sen elimistöön. Rauta liittyy elämään ja hengitykseen ja erityisesti vehnän Cytokromi C:n, jonka 22. ! aminohappo on entsyymille nimen antava Cys ja joka vehnässä omaa kaikkiaan 112 aminohappoa.(56+56=112):Nyt 112 edustaa paitsi ihmistä 113 myös kalaa tarkoittavaa kirjainta NUN, sillä sanan arvo 106 on yhdessä vav kirjaimen kanssa (NVN) juuri 112 ja nun merkitsee paitsi kalaa myös siementä eli vesica piscistä. Ja siemen HAZER on 112! Ja Nun kirjoitettuna Nun sofitiksi saa arvo 756=18=elämä. Mutta verbinä NUN merkitseekin myös versoa orastaa idättää, kasvattaa, Ja nin = jälkeläiset, kala, satoisa. Joten sen yhteys vehnän jyvään on aivan selvä, sillä shibboletinkin juurena on shabal merkiten kasvaa versoa.
      Sytokromi-C kätkeytyneenä heprealaiseen traditioon on tärkeä siksi, että entsyymin tehtävä on kuljettaa happea solun sisällä ja tämä entsyymi hoitaa tehtävän samalla tavalla ja saman periaatteen mukaan kaikilla lajeilla. Sytokromi-C osoittaa kaikkien maapallolla olevien lajien sukulaisuuden ja evoluution todellisuuden. Kaikki eliöt polveutuvat samasta kantaisästä ´alkusolusta´, joka omaksui Sytokromi -C:n toiminnan ja se jatkuu edelleen minimaalisen vähäisin muutoksin. Siksi vehnä sopii mitä parhaiten Elämän puun symboliksi. Eikä ole sattuma että aminohappo cys on 112:ta joukossa järjestyksessä juuri 22.

    • Korjaus, tämä Ota kolmas kirjain ylhäältä vasemmalta eli חַ ja vasemmalle suunnaten hypppää yli 4 kirjainta ja saat kirjaimenה ja taas 4 yli ja saat kirjaimen ה eli הה חַ siis vehnä.
      on mdennyt väärin, korjattuna

      Ota 11. kirjain ylhäältä vasemmalta eli חַ ja vasemmalle suunnaten hypppää yli 4 kirjainta ja saat kirjaimen טַּ ja taas 4 yli ja saat kirjaimen ה eli הטַּ חַ siis vehnä

  7. Jokunen sana tähän Jukka Kivimäen ajatukseen,”Sen sijaan voimme jäsennellä asian kolmeen eri tekijään. a) Jumalan luomistarkoitus, eli asiaintila “kuudennen päivän” jälkeen ennen syntiinlankeemusta. b) ajallinen ulkopuolisten havaittavissa oleva empiirinen todellisuus c) yksilön oma kokemuksellinen todellisuus

    Asiantilaa a) voidaan pitää ajassa saavuttamattomana ihannetilana. Kohta c) ei siis määrittele opillista käsitystä kohdasta a), vaan kukin yksilön asiana on itse tunnistaa ja tunnustaa ristiriita itsensä ja alkuperäisen luomistarkoituksen välillä. Tämän esteeksi voi kuitenkin nousta henkilön oma ylpeys.)

    Kuudennen päivän Ihminen oli anomalia, kovasti yhtä muun luomakunnan kanssa, mutta kuitenkin oma lukunsa, ja tätä anomaliaa Jumala käski samoin kuin käski eläinkuntaakin. Näin aikamme ihmisen on haluttava ymmärtää enemmän kuin naisen katsominen, tähän liittyminen ja maan täyttäminen vaikka miten paratiisissa haluaisi elää.. Näin ajatus tunnistaa ristiriita alkuperäisen luomisajatuksen ja itsensä välillä on mielenkiintonen. Samoin mielenkiintonen on yritys tehdä edellisestä avioliittoteologiaa. Kumppanuuden ja peräänkatsomisen mallia jonkinasteisessa huolehtimisessa siitä sitten löytyy.

    • Näinhän asianlaita ei luomiskertomuksen mukaan ole:” Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, …”

    • Niinpä, ’tehkäämme’ eli ihmistä tekemäsä oli monta elohimia, tehkämme hänet kuvassamme kuin verissämme,sillä heprean ’kaltaine’ sana nouse verta tarkoittavasta sanasta d am.
      Ihmine oli elohimien kanssa sama verta, veriskuluaisia siis. Elohimien arvoitus on Vt.n ehken keskeisin arvoitus.
      Rakensi Jahve-elohjim tuon puolen ihmisestä, jonka oli ottanut, naiseksi ja toi hänet tuolle ihmiselle.
      Ja antoi Jahve-elohjim syvän unen tuolle ihmiselle ja hän nukkui ja otti toisen hänen puoliskoistaan ja sulki alimman (alapään) lihan.. ja sanoi tuo ihminen: Tämä on vihdoin luu minun luustani ja liha minun lihastani, tätä kutsuttakoon hsa´ksi, sillä sya´sta otettu tämä.

      hntxt rsb rgcy: Sulki alapään lihan” Naisellinen osa on erotettu adamin alapään (hntxt) lihasta (rsb). Kts. mvht syvyys, txt alin osa ja erityisesti Ps. 139:15, missä sanonta jra tvythtb (maan alimmassa paikassa) rinnastuu psalmin 13. jakeen sanontaan yma nubb eli ”äitini kohdussa”. Psalmi kuvaa miten Jumala on luonut ihmisen ”salaisessa paikassa”, äidin syvimmässä osassa. Jumala sulkee luomiskertomuksessa siis tähän (hntxt) osaan tulleen haavan erotettuaan siitä ensin naisen ”siemenen”.

      Valitan etteivät heprean fontit toistu.

    • Seppo Heinolalle huomioon otettavaksi, että kristillisen lukutapamme mukaan Kolmiyhteisen Jumalamme kolme persoonaa nousevat esiin jo heti Raamatun ensimmäisissä jakeissa.

    • Kristillinen lukutapa ei tässä kohta näy sitten osaavan laskea , sillä muoto ’tehkäämme’ ei ilmaise mitenkään tekijöiden lukumäärää. Kun tuo heprean monikon maksuliininpääte -im’ kin saa lukuarvon 50! Vaikka en vetäisi siitäkään johtopäätöstä että kyseessä olisi 50 -yhteinen Jumala.

    • Seppo Heinola :”Kun tuo heprean monikon maksuliininpääte -im’ kin saa lukuarvon 50!”

      Kun tuon ajan lukusarjat eivät tunteneet nollaa, niin olisiko oikea ”tulkinta” gematriasta He-Ei-Yhtään eli ”tyhjää täynnä ja pimeetä puolillaan”?

    • Kivimäki: ”Kristillinen lukutapa ei perustu gematraan.”

      Juu ei, siksipä en uskokaan että 1) elohim tarkoittaisi 50 jumalaa, mutta ei muuten tarkoita kolmeakaan, sillä en hakemallakan löydä sanasta mitään juuri kolmeen viittaavaa….

      ja 2) siksipä kristillinen lukutapa ei ymmärrä esim. Johankesen Ilmestyskirjan luvun 13 jakeesta 18 höykäsen pölähtävää…

    • Tuula, juutalaiset laskivat kymmenjärjestelmässä, niin että kyllä he ymmärsivät mitä tarkoittaa 2 koria viitosia ynnä neljä koria noita viitoskoreja.

    • Seppo Heinola :”Tuula, juutalaiset laskivat kymmenjärjestelmässä…”

      Mutta idästä tullut sumerikulttuuri ei. Heidän lukujärjestelmänsä kantaluku oli 6.

    • Sumerilaisten lukujärjestelmän kantaluku oli 60 (seksagesimaalijärjestelmä), mutta asia ei taida enää liittyä blogini aiheeseen.

  8. Edellä kommenttiketjussa Jusu Vihervaara ja Sari Weckroth käyvät pitkän vuoropuhelun siitä ketkä saavat osallistua keskusteluun kirkon avioliitto-opetuksesta.
    Kirjoitukseni alkaa kappaleella: ”Luterilaisen kirkkomme sisäinen kiista suhtautumisesta samaa sukupuolta olevien parien kirkolliseen vihkimiseen tulisi ratkaista suoraa kirkon uskosta käsin. Päätöksentekoon voivat osallistua vai kristillisestä vakaumuksestaan tunnetut kirkon jäsenet, toisin sanoen ne, jotka ovat vaalikelpoisia kirkon luottamustehtäviin ja virkoihin.”

    Tämä ei tarkoita, etteivät muut saisi osallistua keskusteluun. Kaikkien keskusteluun osallistuvien tulisi kuitenkin tiedostaa, ettei tässä kohdin ratkaista avioliitto sanan merkitystä suomalaisessa kulttuurissa, vaan aihe koskee ainoastaan yhden uskontokunnan sisäistä käsitystä siitä, mitä avioliito kyseisessä uskonnossa ymmärretään.

    • En lähestynyt asiaa tässä ketjussa gematrian keinoin. Tuo -im/50 oli ironiaa minkä luulin olevan po. asiayhteydessä ilmiselvää. (Viestissä Tuulalle häivähti,muta ei olut siinäkään asiassa olennainen)
      Lähestyin aihetta tosiasialisesti heprean kieliopista ja sanamukaista käännöksistä käsin, sillä esim. elohjim on maskuliinin monikko eikä sanassa ole mukana mitään ideaa merkityksestä kolme!!!!!

  9. Blogitekstin aihe :”Kiista kirkon avioliittokäsityksestä palautuu evankeliumin oppiin ja Jumalan kaikkivaltiuteen”

    Kun eletään ”pää pilvissä” ja ajatukset ja arvomaailman sanelee jo vuosituhansia sitten vallinnut kulttuuri, jossa ”Orgiastiset ja ekstaattiset elementit kuuluivat [esimerkiksi] Bacchuksen kulttimenoihin” ja jossa orjien ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö sukupuolesta välittämättä kuului epäjumalanpalvontamenoihin, jotka Raamattu luonnollisesti tuomitsi, niin Rakkauden [agape] kanssa noilla menoilla ei mielestäni todella ollut mitään tekemistä.

    ”Eros [seksuaalisuus] ei ole jumala”, sanoivat jo muinaiset kreikkalaisetkin. Mielestäni rakkaus (agape) voi yhdistää myös seksuaalivähemmistöön kuuluvia pareja ”kunnes kuolema heidät erottaa”, ja heillä on oikeus tasa-arvoon muiden saonoja arvoja kunnioittavien kanssa, eikä heidän kohdallaan ole kysymys Raamatussa tuomituista epäjumalanpalvontamenoista, mutta toista mieltä olen ”pornomessuille osallistumisesta”, Pride-kulkueista ja siitä, että julkisen sanan palstoilla mietitään, kiitos jo lapsille suunnatun ”aivopesun” ja ”seksuaalivalistuksen”, esim. sitä ”Kuka maksaa ehkäisyn ja panemisen huvin” ikäänkuin elämän suurin tarkoitus ja päämäärä olisi pelkkä hedonismi.

    tps://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Kuka-maksaa-ehkäisyn-ja-panemisen-huvin-Missi-Saara-haluaa-asian-keskusteluun/1273713

Jukka Kivimäki
Jukka Kivimäki
Aktiiviseurakuntalainen Espoosta. Päivätyössä ammatillisen koulutuksen parissa.