Ketä voimme kristittyinä kannattaa?
Uskonsisaremme ja -.veljemme USA:ssa, kuulemma myös suomalaiset evankelikaaliset ovat kannattaneet miestä,
-joka heilutteli Raamattua ja
-toimitti saudeille hienoimpia hävittäjiä roppakaupalla ja
-hyväksyi sauditoimittaja Khashoggin paloittelumurhan.
Mielestäni oli hyvä kommentti, kun Biden sanoi, että Trumpin olisi hyvä myös lukea Raamattua.
Samantapaista suhtautumista esivaltaan on ollut suomalaisilla Israelin ”ystävillä”. Benjamin Netanjahu ei piittaa YK:sta, vaan pyrkii koko ajan laajentamaan valtion rajoja ja ottamaan miehitetyt arabien alueet hallintaansa. Korruptiosyytteet hän haluaa ratkaista ottamalla oikeuslaitoksen omaan määräysvaltaansa. Israelin ”ystävät” eivät tästä piittaa, eivät edes koko demokratian romuttamisesta. He seisovat Israelin valtion ja sen yksinvaltaan pyrkivän esivallan rinnalla ja puolella. Eikö tämä väistämättä johda sotaan – niinkuin meillä ei sitä maailmassa jo kyllin olisi?
99 kommenttia
Luovutettiiko Suomen kansalaisia?
MARKO (20.3. klo 22) jotakin tällaista, sinun esittämääsi pohdintaa toivoisi asiassa käytävän. Historian faktat ensin ja sitten se, mitä se oli ja miltä se nyt näyttää. Totuutta vastaan on turha argumentoida, mutta eettiset kysymykset ja ratkaisut ovat todellisia, aika ei niitä muuksi muuta. Kuten se, että suomalaisten SS-joukkojen historiaa yhä vielä on yritetty valkopestä. Eihän se selittelyllä miksikään muutu.
Juutalaiset ainakin on 2000 vuotta uskoneet Raamatun lupaukseen paluusta omaan maahan , jonka Jumala Aabrahamille on luvannut antaa. Tämä usko on säilyttänyt juutalaisuuden. Muutoinhan se olisi kadonnut aikojen saatossa, niin kuin monille muille kansoille on käynyt. Ne on sulautuneet muihin kansoihin ja kadottaneet oman kulttuurinsa. Usko Jumalan lupaukseen on pitänyt kansan yhtenäisenä hajaannuksesta huolimatta. Mitään vastaava en historiasta löydä.
Oliko Suomen päätös olla luovuttamatta juutalaisia se syy miksi maatamme ei miehitetty? Vain kolmen valtion pääkaupungit sotaan osallistuvista maista selvisivät ilman miehitystä ja Helsinki oli niistä yksi. Oliko näillä asioilla yhteys?
Ilmoita asiaton kommentti