Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa.

TAMMIKUUN 16. PÄIVÄ

 

Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa.

Apostoli Paavali kirjoittaa korinttilaisille: ”En tarkoita, että kykenisimme ajattelemaan mitään omin päin, mitään
mikä olisi peräisin meistä itsestämme” (2. Kor. 3:5). Tässä hän on kuitenkin niin rohkea, että sanoo kestävänsä kaiken Kristuksessa. Tänäkin päivänä ne, jotka elävät Kristuksen omina, voivat kertoa samanlaisista kokemuksista.

Tunnemme ja tunnustamme, ettei meillä ole voimaa mihinkään Jumalalle kelpaavaan tekoon tai ajatukseen. Mutta kun luotamme uskoen Kristukseen, saamme usein hämmästykseksemme huomata, että raskaimmatkin kuormat kevenevät, kun saamme Herralta voimaa ja vahvistusta. Etukäteen ajatellen monet vastoinkäymiset, murheet ja ahdistukset näyttävät mahdottomilta kantaa, mutta Kristuksen voima tekee niistä kevyitä. Niistä voi jopa tulla hänen armonsa ja rakkautensa avulla ”suloisia ikeitä”, eikä ristin kantaminen enää tunnukaan raskaalta.

Kun saamme voimaa Kristukselta, voimme elää läpi mahdottomilta näyttävät tehtävät ja tilanteet, jotka ihmiselle ovatkin mahdottomia, paremmin kuin olisimme ikinä voineet uskoakaan. Jokainen Kristukseen uskova saa usein kokea tämän, iloita ja ihmetellä. Jumala kykenee ”meissä vaikuttavalla voimallaan tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella” (Ef. 3:20).

Kun siis huomaat, ettet pysty tekemään mitään hyvää, turvaudu uskossa Jeesukseen Kristukseen. Saat ihmeeksesi nähdä, miten hänen voimansa vaikuttaa sinun heikkoudessasi. Herra vakuuttaa itse: ”Jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden” (Joh. 11:40). Raamatun henkilötkin ”uskon voimalla kukistivat valtakuntia, pitivät yllä oikeutta ja pääsivät näkemään lupausten täyttymisen. He tukkivat leijonien kidat, sammuttivat roihuavan tulen ja välttivät miekaniskut. He olivat heikkoja, mutta he voimistuivat…” (Hepr. 11:33-34.)

 

Fredrik Gabriel Hedberg: Elämän sanoja. Kodin hartauskirja koko vuodelle. Suom. K. J. Korpitie. Suom. uud. Elina Takala. Kustannus Oy Arkki. Hämeenlinna 2006. (Lifsord. Andaktsbok för hemmet, innehållande dagliga betraktelser samlade ur Fred.Gabr. Hedbergs skrifter. Helsingfors 1897.)s. 26-27.

Kirja löytyy myös Kirkon aarteita (Sley-Media Oy)ohjelmasta.

Kirjoittaja