Kesäjuhla, jossa luetaan eniten Raamattua
Suomen kesään mahtuu monenlaisia hengellisiä kesäjuhlia. Kirkon herätysliikkeet, vapaat suunnat ja muut nauttivat suvesta raamatullisten teemojen alla.
Itse olen parhaillaan Oulussa valmistelemassa paikallisen Ouluhallin juhannustilaisuutta, johon odotetaan saapuvan nelisen tuhatta sanankuulijaa. Ensi perjantaina pidettävät aluekonventit, kaksi muuta Helsingissä ja Tampereella, kokoavat juhannusviikonloppuna yli 15000:een nousevan yleisömäärän. Ja kun kaikki viisi tilaisuutta Suomessa on pidetty, saman ohjelman on kuullut ja nähnyt arviolta pelkästään meidän maassamme 25000 Raamatusta kiinnostunutta.
Kuten numeroista voi päätellä, monet ulkopuoliset ovat olleet mukana Jehovan todistajien suurkokoontumisissa, suuriin halleihin kun on helppo tulla ja mennä. Koska valtamedia ei kummoisesti Jehovan todistajien tilaisuuksista raportoi, yritän tässä plogissani hiukan valottaa niiden kokoontumisten luonnetta, joissa opetetaan eniten Raamattua. Oletko sinä ollut suurkokoontumisessa, jossa lähes jokaisella on Raamattu auki samasta kohdasta? (Nykyisin kyllä paljon käytetään myös mobiililaitteita)
Tämän vuoden kokoontumisen teema on lyhyt ja paljon kertova ”Jäljittele Jeesusta”. Jeesus käytti maailmankuulussa opetuksessaan hyvin konkreettisia kielikuvia, ja ne ovat erinomaisia vielä tänäänkin. ”Tarkkaile taivaan lintuja ja kedon liljoja” ja ”Rakenna talosi kalliolle” ovat kehotuksia, joita konventtiohjelma konkretisoi esimerkiksi nykyaikaisia videoklippejä käyttäen.
Jehovan todistajien kokoontumisten ohjelma maailmanlaajuisesti yhteneväinen, ohjelmajäsennykset tulevat yli 200 maahan samanlaisina raamatunjakeineen ja otsikoineen. Kukin ohjelmanpitäjä sitten voi antaa harkintansa mukaan paikallisväriä annettuihin raameihin. Eikö raamatullisen tiedon pitäisikin olla globaalia, samanlaisiahan me ihmiset tällä planeetalla loppujen lopuksi olemme perusolemukseltamme?
Oletko sinä käynyt joskus Jehovan todistajien tilaisuudessa? Minkä koit hengellisesti vahvistavana ja mikä oli sinun mielestäsi kielteistä? Miten sinä näet kansainvälisen ja yhdenmukaisen opetuksen ilman kansallisia virityksiä?
Raamatun lukeminen ei takaa mitään. Varsinkin kun luetaan jehovan todistajien omaa väännöstä, mikä on heidän opin mukaan käännetty.
Alkukirkossa monet olivat lukutaidottomia, kaanio oli vaiheessa ja tekstejä oli harvakseltaan. Ei ole siis mikään itseisarvo lukea Raamattua. Kysymys on laajempi kristiuskossa.
Mitä tekstejä alkukirkossa luettiin? Ei uuden maailman käännöstä, vaan oikeata Raamattua. SIkis Jehovan todistajat eivät lue raamattua vaan enemmänkin omia opillisia tekstejä. Siis Rauli väite ei pidä paikkaansa.
Ilmoita asiaton kommentti