Mitä meillä oli ennen kuin oli blogeja? Oliko maailma yksiäänisempää ennen somea? Ovatko kännykät lisänneet vai vähentäneet rukoilemista? Miksi sisäministeri Räsäsen puhe alkoi elää omaa elämäänsä?
Monista hyvistä blogipuheenvuoroista, joissa kesän 2013 Isoa Juttua eli Räsäs-kohua arvioidaan, voidaan nostaa esiin Antti Mustakallion postaus
Päivi Räsänen ja suuri polemiikki
Postauksessa todetaan muun muassa: ”Mikäli joku KD-puolueen jäsen ei Simolan pääkirjoituksen luettuaan koe enää olevansa tervetullut kirkkoon ja päättää siitä erota, on se nähdäkseni hivenen johdonmukaisempaa kuin eroaminen Räsäsen puheen takia. Onhan Simola ihka aito kirkon edustaja, Helsingin seurakuntien keskeinen äänen- ja vallankäyttäjä, ja siinä roolissaan hän haikailee puolueen lakkauttamista tai ainakin puheenjohtajan vaientamista.– Kenties on niitäkin, jotka kokevat Simolan ärsyyntyneen purkautumisen terapeuttiseksi. Monikasvoiseen keskustelun kirkkoon mahtuu monenlaista.”
Tulee vaan mieleen onko tämä nyt sitten KOKO toimituksen ja näin Kotimaan kanta, ettei vaan kohta irtisanouduta tästäkin???
Hyvä näkökanta, Ari. Pitänee perustaa työryhmä miettimään.
Kirkon virallinen oppi on kuitenkin jokseenkin sama, kuin Räsäsen puheessaan ottamat kannat. Tämän selkeästi ääneen lausumista vain pidetään äärimmäisen epäkohteliaana. Piispojen pitää sopertaa asia niin ettei valtaenemmistö heidän puheestaan mitään ymmärrä, eikä siksi ryntää laajoina joukkoina eroamaan kirkosta. Antti Mustakalliokin tuli ehkä vähän liian selkeästi asian ilmaisseeksi, onneksi hänen blogiaan ei kuitenkaan juuri kukaan lue.
Valtaenemmistö kirkon jäsenkunnasta ei tietenkään kirkon oppia kannata, eli ”ei usko niin kuin kirkko opettaa”. Tämä on hieman kiusallinen tilanne.
Mustakallion analyysi on ylivoimaisesti paras blogipuheenvuoro räsäs-kohusta. Kannattaa lukea.
Arvelen monien suomalaisten ajattelevan tai mieluummin kokevan, että usko ja kirkon jäsenyys on hänen/minun ja Jumalan välinen asia, johon kanssaihmisten teot ja kannanotot, lopulta ei jopa kirkon oppi, vaikuta. Ehkä juuri he ovat sitä kirkon hiljaista enemmistöä.
Eropiikit tuovat mieleen myös lehtien tilaajat, jotka yhdestä lehden jutusta tai kannanotosta päättävät peruuttaa tilauksen. Kunnes huomaavat jäävänsä kaikkea lehden tarjoamaa hyvää tietoa ja palvelua, ja päättävät uudelleen tilata, joko itse ja pistävät perheenjäsenen asialle.
Toimittaja Lauri Malkavaaran merkintä Helsingin Sanomissa 20.7.2013 ”Arkkipiispa tiedottaa” on kerrassaan selkeä Suomen evankelisluterilaisen kentän kartoitus. Kannatta lukea, jotta nykyinen sekamelska saisi vähän ymmårrettävämpää hahmotusta.
”Mikäli joku KD-puolueen jäsen ei Simolan pääkirjoituksen luettuaan koe enää olevansa tervetullut kirkkoon ja päättää siitä erota, on se nähdäkseni hivenen johdonmukaisempaa kuin eroaminen Räsäsen puheen takia. Onhan Simola ihka aito kirkon edustaja, Helsingin seurakuntien keskeinen äänen- ja vallankäyttäjä, ja siinä roolissaan hän haikailee puolueen lakkauttamista tai ainakin puheenjohtajan vaientamista ”
– En ole kristillisdemokraattisen puolueen jäsen, enkä ole koskaan ollutkaan.
– En ole koskaan äänestänyt kristillisdemokraatteja. (Seuraavissa vaaleissa saatan äänestääkin, terveisiä Seppo Simolalle!)
Mutta tuo ylhäällä oleva lainaus todellakin kiteyttää asian. Mikä puolijumala tuo Seppo Simola oikein luulee olevansa, kun julistaa yhden laillisen ja demokratiaan kuuluvan poliittisen puolueen kelvottomaksi? Teokratiaako hän haluaa, siis käytännössä toteutettuna kirkon valtaa myös maallisissa asioissa? Varsinainen totalitaristi.
Koska Helsingin valtavan suuri seurakunta antaa pää-äänenkantajansa päätoimittajan pääkirjoituksessa harjoittaa tuollasen demokratianvastaisen aatteen puolesta mediavaltaa, on ymmärrettävä, että Helsingin piispalla ja hiippakunnalla on joku ihan oma poliittinen agenda – kristinuskosta ja todellisesta demokratiasta se on kaukana.
Helsingin seurakunta(kö)yhtymä on maallisissa asioissa vieraantunut maallisissa asioissa demokratiasta ja haikailee ilmeisesti jonkinlaiseen totalitaristiseen diktatuuriin, missä itsensä eliitiksi julistaneet haluavat pakottaa muut valtaansa, ja hengellisissä asioissa se on yhtä vieraantunut kristinuskosta, ja ajaa tilalle jotakin kaikensallivaa lällyilyä, missä synti on julistettu poistetuksi.
Eiköhän Helsingin hiippakunnan kannattaisi erota Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta ja perustaa joku oma sateenkaaripuuhamaa.
Olen Markku Jalavan kanssa samoilla linjoilla. Tilanteen nolous tai tragikoomisuus hihityttää lähinnä silloin, kun tätä mielestäni selkeää tosiasiaa yritetään pannumyssy päässä kieltäytyä näkemästä.