Kenen on vastuu harhaopeista?
Vanhoillislestadiolainen herätysliikkeemme on ajautunut jälleen tilanteeseen, joka heijastuu voimakkaasti mediassa ja hyvin paljon keskinäisissä keskusteluissa monin tavoin nykytekniikan suomilla mahdollisuuksilla. Kirkkomme julkaisuna Kotimaa on vain yksi areena, mutta toimii hyvin keskustelun edistäjänä.
On selvää, että herätysliikkeemme on historiallisen murroksen keskellä.
Otsikon aihe kokonaisuudessaan on suuri ja vakava, kun sen oikein ymmärtää.
Mieleeni on jäänyt soimaan erään kommentoijan parahdus: Herätysliike - herätkää!
Itse olen sotien loppupuolella syntynyt, tässä herätysliikkeessä uskovaisten sukujen keskellä elänyt ja kaikki vaiheet kokenut.
Uskoisin, että Kotimaa-julkaisua seuraavat tietävät, mitä tarkoitetaan, kun puhutaan vl-liikkeeseen tunkeutuneesta harhaopista 1960 - 1980 -luvuilla. Tästä ilmiöstä on nytkin kyse.
Toisin kuin luulisi, harhaoppi vaikuttaa liikkeemme keskellä yhä nuoremmankin polven talostelussa viimeistään suhtautumisessa lasten syntyvyyteen - mutta heillä on kyllä aivan omakohtaisia kokemuksiakin hoitokokouksista ja niiden jatkeeksi muodostuneista seurakuntapäivistä.
Yksi sysäys tähän kirjoitukseen oli, kun luin uutissivustolta, että Olavi Voittonen lausui vielä äskettäin median edustajalle, että pääosin hoitokokoukset koettiin siunauksellisiksi.
Luitte oikein: "Pääosin hoitokokoukset koettiin siunauksellisiksi".
Toinen sysäys oli Joona Korteniemen blogi "Hulluinhuonelainen", joka käsitteli valheen ja totuuden merkitykseen sekä yksilön, että yhteisön kannalta. Erityisen puhutteleva on toteamus, että valhe on mädättävää myrkkyä kaikille ihmisyhteisöille. Hän kuvaa hyvin, kuinka valhe tuhoaa luottamuksen ilmapiiriä, jonka varassa jokainen yhteisö on. Epäluottamus taas synnyttää pelkoa, vihaa ja viha katkeruutta. Siitä seuraa ahdistusta ja sulkeutumista.
Kun valhe pyritään peittelemään uusilla valheilla voi ihminen tai ihmisyhteisö joutua valheiden verkkoon, josta on vaikea vapautua. Verkon selvitteleminen vaatii paljon aikaa ja henkisiä resursseja. Silti verkon selvitteleminen on aina kannattavampaa ja kestävämpää kuin selvittämättä jättäminen jne.
Totuus on näet kaikessa alastomuudessaan hyvin karua ja julmaa harhaopin ensimmäisinä vuosikymmeninä. Se kosketti liikkeen kaikkia jäseniä. Siten ilmiö on ollut täydellä syyllä kollektiivinen. Massahoitokokoukset kulkivat aaltoina ympäri Suomen kaikilla rauhanyhdistyksillä ja silloinen SRK oli edustajineen niissä 488 kertaa. SRK käytännössä organisoi harhaopin "sisäänajon", koska harhaopin johtohahmot olivat ottaneet siellä vallan.
Tämän kollektiivisen ilmiön uhreja olivat niinä vuosikymmeninä kaikki, koska lapsetkin olivat mukana hoitokokouksissa, joihin velvoitettiin tulemaan.
Kun myöhemmin SRK:n sisällä havahduttiin harhaopin mielettömyyteen, keskityttiin kritiikissä sen henkiopin tuomitsemiseen. Tiedämme, kuinka monennimisistä vääristä hengistä KAIKKIA jäseniä vaadittiin tekemään yksitellen seurakunnan edessä julkista parannusta.
Myös nuorilta, jopa 12-vuotiailta vaadittiin tällaista - eikä vain yhtä kertaa, vaan useita kertoja. Julmuus, joka on edelleen tämän harhaopin leimallisin piirre, näkyy erityisen selvästi ilmauksessa, joka luettiin hänelle, joka ei osannut tai voinut tehdä vaaditusta väärästä hengestä parannusta. Hänet jätettiin kirjaimellisesti saatanan haltuun.
Luit aivan oikein - niitä sanoja käytettiin - jopa lapsille.
Koska kaikkia kiellettiin puhumasta jälkeenpäin näistä asioista ja alkoi opetus kuin mantrana hoitokokousten siunauksellisuudesta - on tilanne tämä: vieläkään eivät uskovaiset uskalla puhua yhteisistä kokemuksista = kollektiivisesta vääryydestä, joka astui liikkeeseemme karmivalla tavalla.
He, jotka olivat lapsina näissä massahoitokokouksissa mukana ja muistavat, ovat vasta lähestymässä keski-ikää.
Harhaoppi ja sen julmuus tulevat erityisen selvänä ilmi sen ajan kannanotoissa ja julkilausumissa. TV:n osalta tiedämme, miten se meni ja on muuttunut ilman virallista irtisanoutumista harhaopin aikaiseen kannanottoon ja koulu-tv:n kieltämiseen. Näistä uskovaisten lasten kokemuksista voisi keskustella, koska ne eivät varmasti olleet heille helppoja. Itse en esimerkiksi ymmärtänyt silloin lasteni todellisia tunteita - vasta jälkeenpäin
Harhaopin vaikutus suurperheiden syntyyn
Monelle voi olla yllätys, että juuri silloinen julkilausuma syntyvyyden säännöstelystä julmine sanakäänteineen tuli aiheuttamaan seuraukset, joita maassamme ei ennen sitä oltu nähty.
Kun muistelen lapsuuteni kaupungin lestadiolaisyhteisöä, ei siellä kellään ollut kovin suuria perheitä. Silloin uskovaisilla oli samanlaisia perheitä kuin muillakin. Normikoko oli 4-6 ja niillä main. Ehkäisyvälineet eivät olleet käytössä, mutta vain jossain maalla saattoi olla suuri perhe.
Seuraavien vuosikymmenten mittaan liikkeemme sisällä on syntynyt harhaopin ohjeistuksen/pakkosynnytysopin myötä todelliset suuret perheet ja se näkyy leimallisena piirteenä ulkopuolisille.
Jotta ei syntyisi väärää käsitystä, en missään tapauksessa pidä suuria perheitä huonona asiana ja kaikkia lapsia - aivan kaikkia - Jumalan lahjoina. Kysymys on siitä, miten tämä Jumalan lahjojen vastaanottaminen velvoitettiin toteuttamaan - vaikka henki menisi - Jumalalla on varaa antaa perheelle uusi äiti.
Olisiko tällaista syntynyt ilman pakkosynnytysoppia?
Miksi puhutaan pakkosynnytysopista?
Siksi, että harhaopin ohjeistus oli niin julma, että sen seurauksena heikoimmat ja tavalliset äidit ovat joutuneet kantamaan aivan kohtuuttomia taakkoja ja sellaista kipuilua, joka on tarpeetonta. Isoäitejäkin saatettiin kieltää säälimästä tyttäriään jatkuvien synnytysten ja yli voimien käyvän kuormituksen keskellä.
Samalla on syntynyt vahvojen ja selviytyvien äitien "rotu", joka on venynyt aivan uskomattomiin suorituksiin suurten perheiden ja jatkuvien synnytysten myötä.
Viestintuojan syyllistäminen
Kolmas pääkohta, johon haluan kiinnittää huomiota on se kehärakennelma, jonka harhaoppi loi. Siitäkään ei puutu julmuutta:
Vaikenemisen ja ehdottoman kuuliaisuuden vaatimus lukkiutettiin menetelmällä, joka tehosi ja tehoaa edelleen. Siksi minäkin kirjoitan toistaiseksi nimimerkillä:
Jos kenelläkään uskovaisella oli kysyttävää tai kriittistä sanottavaa harhaopin opetuksiin, häneen kohdistettiin samantien epäily, joka pian johti puhutteluun - hoitokokoukseen ja pahimmillaan seurakunnan eteen hoidettavaksi ja jopa sitä tietä ulos.
Massahoitokokoukset jatkuivat seurakuntapäivinä ja yksityisinä hoitokokouksina.
Näin harhaopin julmuus on pystynyt säilyttämään otteensa tänne asti - pelon voimalla.
Harhaopin ja sen seurausten viestintuojien oman sieluntilan kyseenalaistaminen on ollut SRK:n julma käytäntö.
Tämä, mitä olen kertonut, on vain pinnallinen selostus tapahtumakulusta. Varsinaiset kokemuskuvaukset avaavat todellisuuden.
Haluammeko, että nämä kokemukset tulevat julkisuuteen, vai kiirehdimmekö korjaamaan vääryydet?
Jokaisella meillä on vastuu omista synneistä ja vääryyksistä, mutta myös yhteisistä. Siellä pinnan alla muistilokeroissa on julmia ja ahdistavia kokemuksia aikuisilla ja sen ajan lapsilla. Kaikilla meillä.
Harhaoppi on tilitetty liikkeemme keskellä vain osittain. Se työ on auttamatta edessä uudistuvalla SRK:lla. He joutuvat ottamaan vastuun omasta osuudestaan.
Meillä kaikilla on harhaopista yhteinen vastuu, koska olemme joutuneet osaksi tätä ilmiötä ja toimimaan sen ehdoilla. Jokaisella on aihetta kuunnella omaatuntoaan.
Erityisen tärkeää on, kun paneudutaan pohtimaan oikeaa ja raamatullista uskovaisten suhtautumista syntyvyyteen - ottaa mukaan todelliset asiantuntijat - äidit. Eikä vain ne vahvat superäidit - vaan parhaita oppaita ovat heikot ja sairaat - heillä on eväät opastaa Kristuksen mielen sisään, joka oli ja on aina heikoimman ja kärsivän puolella.
Julma harhaoppi opetuksineen on mahdollisimman kaukana Jeesuksen opetuksen, Hyvän Paimenen äänestä. Tämän äänen suuntaan meidän on höristeltävä korvamme.
Pyhä Henki vaikuttaa, missä tahtoo. Se voi jopa puskea median välityksellä esiin. Raamattu kertoo, kuinka uppiniskainen lauma on jo ammoin joutunut nuhteiden kohteeksi - ei se ole uutta.
Harhaoppi Jumalan valtakunnan keskellä ei ole leikin asia. Se mädättää. Jos mätä saa vallata kokonaan, Pyhä Henki jättää ja siirtyy muualle.
Tätäkö haluamme?
Miksi kirjoitan nimimerkillä kirkkomme keskusteluissa?
Siksi, että en ole vieläkään vakuuttunut, etten joutuisi "hoitokokousrumbaan", jos avautuisin ajatuksineni avoimesti. Siten harhaopin lukko vaikuttaa yhä. Ainoa keino pyrkiä herättämään yhteisesti omiatuntoja on tällainen nimettömyys.
Miten harhaoppi tilitetään?
Ajattelen, että uskovaisten tulisi keskustella vihdoin näistä asioista luottoystäviensä kanssa ja pyrkiä luomaan omissa rauhanyhdistyksissään sellainen avoimuus, jossa uskaltaa puhua tunnoistaan ja ajatuksistaan ilman hoitokokousuhkaa. Eli pitäisi pystyä purkamaan tämä uhka.
Olavi Voittosen lausahdus hoitokokousten siunauksellisuudesta tarkoittaa perimmältään, että harhaoppi on ollut siunauksellinen.
Tämä toteamus ei ole mikään hyökkäys häntä kohtaan henkilökohtaisesti, vaan osoitus, kuinka vähän SRK:n johto tietää ja tuntee kentän sisällä liikkuvan lauman tuntoja ja eikä ole kirkastunut todellinen vastuu harhaopista. Ei todellakaan ole ollut kyse vain joidenkin yksilöiden ylilyönneistä.
Vastuu on meillä kaikilla - kysytään seurakunnalta - mistä kuuluu Hyvän Paimenen ääni.
vl - seniori
156 kommenttia
Tuntuu vähän hassulta kirjoiitaa mitään, kun kaikki on oikeastaan jo sanottu, ja moneen kertaan. En silti haluaisi olla kyyninen. Minulla on mielestäni ihanteita. Tietyissä asioissa olen kuitenkin toivoton, en odota muutosta. Olen ollut alusta alkaen skeptinen minkäänlaisten muutosten suhteen, eikä tämä näkemys ole tullut minuun veeeällien kautta.
On luja yhtenäisyyden vaatimus, joka ei ole säännöissä ja pykälissä, vaan ihmisten mielessä. Pahalla katsotaan sitä, joka keikuttaa venettä – rikkoo liikkeen yhtenäisyyttä eli ”rakkautta”. Toimivien ja vastuuta kantavien sanomisia kahlitsee varovaisuus; miten minun käy, jos avaan suuni… tulenko siirretyksi syrjään, jos teen jotakin. Pidetäänkö minusta sitten enää, kenties moititaan.
Olen seurannut erään toisen yhteisön kehitystä, ja sen polku vaikeuksiin on silattu juuri ”keskilinjaa” kulkevien fiksujen miesten teoin ja tekemättä jättämisin. On vaikeaa lähteä reformistiksi, jos joukko ei ole takana. Eiväthän ne koskaan täysin ole, kun niin monet ovat täysin tyytyväisiä. Noin 80% ei edes ajattele kovin syvällisesti esim. opillisia asioita. Ei se kiinnosta. Sanon taas kerran, ei kansankirkkommekaan ole tästä hyssyttelystä vapaa. Olen siihen törmännyt täällä blogistossa monta kertaa. Ei saa puhua siitä ja siitä asiasta suoraan, kun kerran asiat ovat kunnossa, meillä on Katekismus ja Tunnustus…:-)
Hyvin mielenkiintoista, että kotimaa24:ssä voivat jotkut surutta yllyttää ihmisiä rikoksiin, eikä asia edes tunnu kiinnostavan ylläpitoa. Pitää nimittäin huomata, että valelaskun lähettäminen on petos, josta on rikoslaissa määritelty asiaan kuuluvat rangaistukset. Laskuahan ei voi lähettää nuin vain kenelle tahansa. Asiastahan on ollut julkisuudessa paljonkin uutisointia viime vuosina.
Voimme lukea: ”ehdotan, että traumatisoituneet, jotka ovat vielä hengissä menevät viimeinkin ulkopuolisen terapiaan ja lähettävät laskut SRK ry:lle” (M.K)
ja
”Tuo laskun lähettäminen SRK:lle on tasan asiaa. ” (V.I)
Rikokseen yllyttäminenkin taitaa olla yhtälailla rikos.
Sitä ajattelee usein, että rehellisyys olisi ensimmäisiä uskon hedelmiä, mutta ei se näytä olevan.
Kiitos, Jussi! Koetan just opetella olemaan täsmälleen väärässä. Olisi hyvä oppia myös noyrtymään ja myöntämään virheet ja parannuksen tarpeellisuus……
Jos rehellisyyden nimessä maksaa oman osuutensa ja yhteiskunta oman osuutensa. Tämän jälkeen perustellen laittaa uuden laskun siitä, mitä menoja on tullut, niin kyse ei ole valelaskutuksesta. Uskoisin vastaanottajan ymmärtävän yskän ymmärtäen, että ulosmittaukseen tuo ei mene.
Näitä menneisyyden asioita ei voi saada tekemättömäksi eikä ne muutu toistollakaan, mutta uskoisin SRK:ssa sen verran tervettä järkeä olevan, että ymmärtäisi mihin näiden laskujen lähettäminen perustuu.
Ymmärsin hyvin Markku Kortenimen pointin ja eikö hän puhu nimenomaan omasta hengellisestä kodistaan.
En ole paljon kommentoinut tähän blogiin koska saan näppyjä harhaoppi sanasta. Lähinnä siitä kulmasta, että mikä sitä ei sitten ole.
En tiedä ovatko kaikki näppyni täältä, mutta närästys voi jossain määrin olla… Jussi T. sanoi minua vaatimattomaksi, mutta sitä en missään tapauksessa olen. Tulee hetkiä, jolloin tämä heittely tuntuu pahalta. Harhaopeista ei olla yleisemmin juuri kiinnostuneita, vaikka ne vaikuttavat koko kansankirkkomme tulevaisuuteen.
Mutta itse harhaoppeihin liittyen, tässä otteita Ausburgin Tunnustuksen puolustuksesta: (VII ja VIII uskonkohta. Kirkko):
”Kirkossa itsessään on ääretön määrä jumalattomia ihmisiä, jotka sortavat sitä. ”
”Sitä, joka on synnintekijä ja jonkin saastan tahraama, ei siis voi nimittää Kristuksen kirkkoon kuuluvaksi eikä Kristuksen alamaiseksi.”
”Varsinainen kirkko on se, jolla on Pyhä Henki. Vaikka sudet ja kelvottomat opettajat mellastavat kirkossa, he eivät ole varsinainen Kristuksen valtakunta.”
Sitten itse 70-lukuun ehkä liittyen, joka on varmasti nytkin ajankohtainen: (myös ko. uskonkohdassa)
”Kristus on muuten kirkkoa koskevissa vertauksissaan varoittanut meitä, ettemme pappien tai yhteisen kansan yksityiselämän virheisiin loukkaantuneina lähtisi lahkoutumisen tielle, niin kuin donatolaiset rikolliset tekivät.”
Ihmettelenkin suuresti, että täällä itseään VL:ksi tituleeraavat ovat valmiita jakamaan kaikenlaisia 70-luvun taakkoja – taakkoja joita ei ole tarkoitettu kannettaviksi (mutta toki moni tuntuu niitä kanniskelevan). Osa lienee jo heistä kuollut, ja eikö kuolleitakin tulisi kunnioittaa? Käviköhän kenellekään mielessä, että heillä saattoikin olla synnit anteeksi? Silti halutaan vikoja ja virheitä paperille kirjoittaa. Tämänkaltaiset 70-luvun uskonpuhdistusmenot kuulostavat hiukan erikoisilta, ja uskonkin että varsinainen motiivi on vallan muualla.
Toisaalta kun täällä usein asiat näyttävät kääntyvän vallan päälaelleen, niin ennemmin ajattelisin nyt että varmaankin 70-luku joitakin poikkeuksia lukuunottamatta on saattanut olla hyvin päinvastainen kuin täällä annetaan ymmärtää.
Kiitos ystävällisestä kommentoinnista ehdotukseeni!
Historia todistaa, että menneisyys pitää otteessaan, jos emme kohtaa sitä. Tämän puolesta todistaa se, että edelleen yli 35 vuoden päästä hoitokokoukset ovat sekä puheen että peittelyn aiheena. Näin kävi sisällisodankin traumojen, kun ne haudattiin. Ne ovat kuplineet pintaan aina tähän päivään. Haluammeko, että hoitokokouksista puhutaan samaan tyyliin vielä parin sukupolven päästä 2070-luvulla? Haluammeko, että tuo musta möykky on haittaamassa evankeliumin työtä ja tekemässä ontoksi julistamamme hyvän sanoman ja että nuoret, jotka ovat herkkiä vaistoamaan peittelyn ja kaksinaismoraalin kaikkoavat…
Anteille: ovatkohan näkemyksenne linjassa sen itsekriittisen lausunnon kanssa, minkä SRK:n johtokunta on julkaissut Päivämiehessä 12.10.2011 ja 25.5.2012 ? Lievennyksenä tosin sanottakoon, etteivät myöskään johtokunnan teot käytännössä ole vastanneet noita linjauksia. Ehkä yksi syy on se, että nykyinen puheenjohtaja tuli ”kuvioihin” 1980-luvun alussa.
Luther vastaa Erasmukselle ”Sinä edelleen annat sen neuvon, ettei `saa julkisesti ilmoitella sellaista, mikä kirkolliskokouksissa on tullut virheellisesti päätetyksi, ettei annettaisi aihetta isien arvovallan halveksimiseen.`…Mutta mitenkähän menettelevät ne sielut, jotka tuo kohtuuton määräys sitoi ja surmasi? Eikö tämä ensinkään huolestuta sinua?”
Matkan varrella ja varsinkin viime vuosina on ehdotettu monenlaista ”pomminpurkutekniikkaa” seurakuntapäivästä traumaryhmiin ja totuuskomissioihin, mutta mitkään niistä ei ole olleet kuulemma ”sopivia” kristillisyyden käyttöön. Ainoiksi ovat sitten jääneet: odotellaan asianosaisten kuolemaa ja pyritään ”karsimaan” arkistoja (vrt. arkistosuositus).
Mutta ”Älkää luottako valheeseen sanoen: tämä on Herran templi, tämä on Herran templi, tässä on Herran temppeli. Mutta parantakaat todella elämänne ja menonne, ja tehkäät jalo oikeus yhden ja toisen välillä.” (Jer 7:4)
Ja Herra vastasi: ”Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan?… Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.” (Luuk. 12:42, 48)
Ei se kristitylle outoa ole, että sielunvihollinen tekee aivan mahdottomaksi parannuksen tien käytännössä. Mutta emmekö kristittynä halua luottaa Jumalaan ja Hänen avaamiin mahdollisuuksiin. Juridiikan, mahdollisten rikosten vanhenemisen taakse pakeneminen, ei todellakaan kirkasta Kristusta!
Jumala haluaa meitä yhteisönä tällä peiliin katsomisella opettaa, korjata ja laittaa lopulta pisteen tälle prosessille. Ei Hän vaadi mahdottomia. Jos ja kun on jo tunnustettu 1970-luvulla erehdytyn, niin miksi ei pyydetä aidosti anteeksi johtokunnan julkilausumalla ja edes Päivämiehessä julkaisten. – Viime vuonna piispa Samuel Salmi pyysi kirkon puolesta anteeksi saamelaisten kaltoinkohtelua. Tällainen symboliseltakin tuntuva ele voi edistää yhteisöllistä toipumisprosessia molemmin puolin. – Sitten yritetään nöyrästi ja aidosti korjata ne virheet, jotka on vielä mahdollista korjata. Jumalan rakkaus ja henki on luova ja kekseliäs ja tekee mahdottomastakin mahdollista. Terapianmaksujen maksaminenkin tuntuu silloin kovin pieneltä yhteisölliseltä hyvitykseltä.
Sillä: ”Rakkaus ei tunne taakkaa eikä laske vaivojaan, se pyrkii enempään kuin kykenee, eikä se esitä verukkeeksi mahdottomuutta, vaan pitää kaikkea itselleen mahdollisena… Sen vuoksi se voi kaiken, suorittaa ja saa aikaan paljon, missä rakkaudeton väsyy ja vaipuu.” (De imitatione Christi)
PS. Ceterum censio. Toistan edelleen: Koko ihmiskunnan historian massiivisin ihmisoikeusrikkomus ja tämän hetken polttavin eetinen kysymys on kuitenkin ”laillinen” abortti, älköön se meiltä unohtuko ja Jumala avatkoon silmämme sitä vastustamaan.
M. Korteniemen lainaus ansaitsee toiston. Niin hieno ja sopiva kun se on nykypäivän vl-joukolle. Erityisesti sen fundamentalistisen osion eli sokeasti SRK:n erehtymättömyyteen uskovien nuhteeksi:
” Luther vastaa Erasmukselle “Sinä edelleen annat sen neuvon, ettei `saa julkisesti ilmoitella sellaista, mikä kirkolliskokouksissa on tullut virheellisesti päätetyksi, ettei annettaisi aihetta isien arvovallan halveksimiseen.`…Mutta mitenkähän menettelevät ne sielut, jotka tuo kohtuuton määräys sitoi ja surmasi? Eikö tämä ensinkään huolestuta sinua?” ”
Kirjoittaja
anonyymi kirjoittaja
ANONYYMI-blogissa voi kirjoittaa nimettömästi asiasta, joka on arkaluonteinen tai sillä tavoin hankala, että oman nimen käyttäminen ei ole mahdollista. Kirjoittaaksesi ota yhtyettä Ylläpitoon.
Ymmärrettäviä vastauksia edellä tuohon Vuokon huutavaan kysymykseen.
Olen itsekkin tuota yhteisöllistä peliinkatsomista, vastuunottoa ja parannuksentekoa myös käytännön tasolla yrittänyt jollakin tavoin edistää: mm. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry:lle osoitetulla vetoomuksella ”Näkökulmia kristillisyyden 1970-luvun ilmiöihin, tapahtumiin ja niiden jälkihoitoon” (21s) helmikuussa 2012. Sittemmin viime kesäkuussa (2013) lähetin esityksen 1970-luvun hoitokokousten uhrien rehabilitoinnista ”Pyydän kunnioittavasti, että Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry ryhtyy osaltaan toimenpiteisiin Pyhän evankeliumin valossa perusteettomasti 1970-luvulla sidottujen ja erotettujen Rauhanyhdistysten jäsenten kokemien väärinkäytösten oikaisemiseksi” sekä kommentin aiempaa vetoomustani koskevaan vastaukseen (7s). Viimeksi mainittuun esitykseen en ole saanut vastausta.
Jos Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry jatkaa aina vaan vastuun pakoilua käytännössä – mikä on tietysti häpeällistä meidän liikkeeseen kuuluvien kristittyjenkin kannalta – ehdotan, että traumatisoituneet, jotka ovat vielä hengissä menevät viimeinkin ulkopuolisen terapiaan ja lähettävät laskut SRK ry:lle. SRK voi puolestaan myydä kiinteistöjä tai verottaa paikallisia yhdistyksiä tarpeen mukaan…
”Hän on minut lähettänyt parantamaan särjettyjä sydämiä, saarnaamaan vangeille lunastusta ja sidotuille pääsemistä.” (Jes.61:1)
”Muistakaa sidotuita, niin kuin te heidän kanssaan sidotut olisitte, ja niitä, jotka murhetta kärsivät, niin kuin te itse vielä lihassa olisitte.” (Hepr. 13:3)
”Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet…” (Jes 58:6)
PS. Kirkomme, joka on aikoinaan hyväksynyt noitien polttamiset, punaisten kohtuuttoman kohtelun sisällisodan jälkeen ja tällä hetkellä hyväksyy silmät ummistaen kymmenen tuhatta laillistettua aborttimurhaa vuosittain ei kuitenkaan kannata lyödä fariseuksen tavoin hurskaana rintaansa…
Ilmoita asiaton kommentti