Kenen on vastuu harhaopeista?
Vanhoillislestadiolainen herätysliikkeemme on ajautunut jälleen tilanteeseen, joka heijastuu voimakkaasti mediassa ja hyvin paljon keskinäisissä keskusteluissa monin tavoin nykytekniikan suomilla mahdollisuuksilla. Kirkkomme julkaisuna Kotimaa on vain yksi areena, mutta toimii hyvin keskustelun edistäjänä.
On selvää, että herätysliikkeemme on historiallisen murroksen keskellä.
Otsikon aihe kokonaisuudessaan on suuri ja vakava, kun sen oikein ymmärtää.
Mieleeni on jäänyt soimaan erään kommentoijan parahdus: Herätysliike - herätkää!
Itse olen sotien loppupuolella syntynyt, tässä herätysliikkeessä uskovaisten sukujen keskellä elänyt ja kaikki vaiheet kokenut.
Uskoisin, että Kotimaa-julkaisua seuraavat tietävät, mitä tarkoitetaan, kun puhutaan vl-liikkeeseen tunkeutuneesta harhaopista 1960 - 1980 -luvuilla. Tästä ilmiöstä on nytkin kyse.
Toisin kuin luulisi, harhaoppi vaikuttaa liikkeemme keskellä yhä nuoremmankin polven talostelussa viimeistään suhtautumisessa lasten syntyvyyteen - mutta heillä on kyllä aivan omakohtaisia kokemuksiakin hoitokokouksista ja niiden jatkeeksi muodostuneista seurakuntapäivistä.
Yksi sysäys tähän kirjoitukseen oli, kun luin uutissivustolta, että Olavi Voittonen lausui vielä äskettäin median edustajalle, että pääosin hoitokokoukset koettiin siunauksellisiksi.
Luitte oikein: "Pääosin hoitokokoukset koettiin siunauksellisiksi".
Toinen sysäys oli Joona Korteniemen blogi "Hulluinhuonelainen", joka käsitteli valheen ja totuuden merkitykseen sekä yksilön, että yhteisön kannalta. Erityisen puhutteleva on toteamus, että valhe on mädättävää myrkkyä kaikille ihmisyhteisöille. Hän kuvaa hyvin, kuinka valhe tuhoaa luottamuksen ilmapiiriä, jonka varassa jokainen yhteisö on. Epäluottamus taas synnyttää pelkoa, vihaa ja viha katkeruutta. Siitä seuraa ahdistusta ja sulkeutumista.
Kun valhe pyritään peittelemään uusilla valheilla voi ihminen tai ihmisyhteisö joutua valheiden verkkoon, josta on vaikea vapautua. Verkon selvitteleminen vaatii paljon aikaa ja henkisiä resursseja. Silti verkon selvitteleminen on aina kannattavampaa ja kestävämpää kuin selvittämättä jättäminen jne.
Totuus on näet kaikessa alastomuudessaan hyvin karua ja julmaa harhaopin ensimmäisinä vuosikymmeninä. Se kosketti liikkeen kaikkia jäseniä. Siten ilmiö on ollut täydellä syyllä kollektiivinen. Massahoitokokoukset kulkivat aaltoina ympäri Suomen kaikilla rauhanyhdistyksillä ja silloinen SRK oli edustajineen niissä 488 kertaa. SRK käytännössä organisoi harhaopin "sisäänajon", koska harhaopin johtohahmot olivat ottaneet siellä vallan.
Tämän kollektiivisen ilmiön uhreja olivat niinä vuosikymmeninä kaikki, koska lapsetkin olivat mukana hoitokokouksissa, joihin velvoitettiin tulemaan.
Kun myöhemmin SRK:n sisällä havahduttiin harhaopin mielettömyyteen, keskityttiin kritiikissä sen henkiopin tuomitsemiseen. Tiedämme, kuinka monennimisistä vääristä hengistä KAIKKIA jäseniä vaadittiin tekemään yksitellen seurakunnan edessä julkista parannusta.
Myös nuorilta, jopa 12-vuotiailta vaadittiin tällaista - eikä vain yhtä kertaa, vaan useita kertoja. Julmuus, joka on edelleen tämän harhaopin leimallisin piirre, näkyy erityisen selvästi ilmauksessa, joka luettiin hänelle, joka ei osannut tai voinut tehdä vaaditusta väärästä hengestä parannusta. Hänet jätettiin kirjaimellisesti saatanan haltuun.
Luit aivan oikein - niitä sanoja käytettiin - jopa lapsille.
Koska kaikkia kiellettiin puhumasta jälkeenpäin näistä asioista ja alkoi opetus kuin mantrana hoitokokousten siunauksellisuudesta - on tilanne tämä: vieläkään eivät uskovaiset uskalla puhua yhteisistä kokemuksista = kollektiivisesta vääryydestä, joka astui liikkeeseemme karmivalla tavalla.
He, jotka olivat lapsina näissä massahoitokokouksissa mukana ja muistavat, ovat vasta lähestymässä keski-ikää.
Harhaoppi ja sen julmuus tulevat erityisen selvänä ilmi sen ajan kannanotoissa ja julkilausumissa. TV:n osalta tiedämme, miten se meni ja on muuttunut ilman virallista irtisanoutumista harhaopin aikaiseen kannanottoon ja koulu-tv:n kieltämiseen. Näistä uskovaisten lasten kokemuksista voisi keskustella, koska ne eivät varmasti olleet heille helppoja. Itse en esimerkiksi ymmärtänyt silloin lasteni todellisia tunteita - vasta jälkeenpäin
Harhaopin vaikutus suurperheiden syntyyn
Monelle voi olla yllätys, että juuri silloinen julkilausuma syntyvyyden säännöstelystä julmine sanakäänteineen tuli aiheuttamaan seuraukset, joita maassamme ei ennen sitä oltu nähty.
Kun muistelen lapsuuteni kaupungin lestadiolaisyhteisöä, ei siellä kellään ollut kovin suuria perheitä. Silloin uskovaisilla oli samanlaisia perheitä kuin muillakin. Normikoko oli 4-6 ja niillä main. Ehkäisyvälineet eivät olleet käytössä, mutta vain jossain maalla saattoi olla suuri perhe.
Seuraavien vuosikymmenten mittaan liikkeemme sisällä on syntynyt harhaopin ohjeistuksen/pakkosynnytysopin myötä todelliset suuret perheet ja se näkyy leimallisena piirteenä ulkopuolisille.
Jotta ei syntyisi väärää käsitystä, en missään tapauksessa pidä suuria perheitä huonona asiana ja kaikkia lapsia - aivan kaikkia - Jumalan lahjoina. Kysymys on siitä, miten tämä Jumalan lahjojen vastaanottaminen velvoitettiin toteuttamaan - vaikka henki menisi - Jumalalla on varaa antaa perheelle uusi äiti.
Olisiko tällaista syntynyt ilman pakkosynnytysoppia?
Miksi puhutaan pakkosynnytysopista?
Siksi, että harhaopin ohjeistus oli niin julma, että sen seurauksena heikoimmat ja tavalliset äidit ovat joutuneet kantamaan aivan kohtuuttomia taakkoja ja sellaista kipuilua, joka on tarpeetonta. Isoäitejäkin saatettiin kieltää säälimästä tyttäriään jatkuvien synnytysten ja yli voimien käyvän kuormituksen keskellä.
Samalla on syntynyt vahvojen ja selviytyvien äitien "rotu", joka on venynyt aivan uskomattomiin suorituksiin suurten perheiden ja jatkuvien synnytysten myötä.
Viestintuojan syyllistäminen
Kolmas pääkohta, johon haluan kiinnittää huomiota on se kehärakennelma, jonka harhaoppi loi. Siitäkään ei puutu julmuutta:
Vaikenemisen ja ehdottoman kuuliaisuuden vaatimus lukkiutettiin menetelmällä, joka tehosi ja tehoaa edelleen. Siksi minäkin kirjoitan toistaiseksi nimimerkillä:
Jos kenelläkään uskovaisella oli kysyttävää tai kriittistä sanottavaa harhaopin opetuksiin, häneen kohdistettiin samantien epäily, joka pian johti puhutteluun - hoitokokoukseen ja pahimmillaan seurakunnan eteen hoidettavaksi ja jopa sitä tietä ulos.
Massahoitokokoukset jatkuivat seurakuntapäivinä ja yksityisinä hoitokokouksina.
Näin harhaopin julmuus on pystynyt säilyttämään otteensa tänne asti - pelon voimalla.
Harhaopin ja sen seurausten viestintuojien oman sieluntilan kyseenalaistaminen on ollut SRK:n julma käytäntö.
Tämä, mitä olen kertonut, on vain pinnallinen selostus tapahtumakulusta. Varsinaiset kokemuskuvaukset avaavat todellisuuden.
Haluammeko, että nämä kokemukset tulevat julkisuuteen, vai kiirehdimmekö korjaamaan vääryydet?
Jokaisella meillä on vastuu omista synneistä ja vääryyksistä, mutta myös yhteisistä. Siellä pinnan alla muistilokeroissa on julmia ja ahdistavia kokemuksia aikuisilla ja sen ajan lapsilla. Kaikilla meillä.
Harhaoppi on tilitetty liikkeemme keskellä vain osittain. Se työ on auttamatta edessä uudistuvalla SRK:lla. He joutuvat ottamaan vastuun omasta osuudestaan.
Meillä kaikilla on harhaopista yhteinen vastuu, koska olemme joutuneet osaksi tätä ilmiötä ja toimimaan sen ehdoilla. Jokaisella on aihetta kuunnella omaatuntoaan.
Erityisen tärkeää on, kun paneudutaan pohtimaan oikeaa ja raamatullista uskovaisten suhtautumista syntyvyyteen - ottaa mukaan todelliset asiantuntijat - äidit. Eikä vain ne vahvat superäidit - vaan parhaita oppaita ovat heikot ja sairaat - heillä on eväät opastaa Kristuksen mielen sisään, joka oli ja on aina heikoimman ja kärsivän puolella.
Julma harhaoppi opetuksineen on mahdollisimman kaukana Jeesuksen opetuksen, Hyvän Paimenen äänestä. Tämän äänen suuntaan meidän on höristeltävä korvamme.
Pyhä Henki vaikuttaa, missä tahtoo. Se voi jopa puskea median välityksellä esiin. Raamattu kertoo, kuinka uppiniskainen lauma on jo ammoin joutunut nuhteiden kohteeksi - ei se ole uutta.
Harhaoppi Jumalan valtakunnan keskellä ei ole leikin asia. Se mädättää. Jos mätä saa vallata kokonaan, Pyhä Henki jättää ja siirtyy muualle.
Tätäkö haluamme?
Miksi kirjoitan nimimerkillä kirkkomme keskusteluissa?
Siksi, että en ole vieläkään vakuuttunut, etten joutuisi "hoitokokousrumbaan", jos avautuisin ajatuksineni avoimesti. Siten harhaopin lukko vaikuttaa yhä. Ainoa keino pyrkiä herättämään yhteisesti omiatuntoja on tällainen nimettömyys.
Miten harhaoppi tilitetään?
Ajattelen, että uskovaisten tulisi keskustella vihdoin näistä asioista luottoystäviensä kanssa ja pyrkiä luomaan omissa rauhanyhdistyksissään sellainen avoimuus, jossa uskaltaa puhua tunnoistaan ja ajatuksistaan ilman hoitokokousuhkaa. Eli pitäisi pystyä purkamaan tämä uhka.
Olavi Voittosen lausahdus hoitokokousten siunauksellisuudesta tarkoittaa perimmältään, että harhaoppi on ollut siunauksellinen.
Tämä toteamus ei ole mikään hyökkäys häntä kohtaan henkilökohtaisesti, vaan osoitus, kuinka vähän SRK:n johto tietää ja tuntee kentän sisällä liikkuvan lauman tuntoja ja eikä ole kirkastunut todellinen vastuu harhaopista. Ei todellakaan ole ollut kyse vain joidenkin yksilöiden ylilyönneistä.
Vastuu on meillä kaikilla - kysytään seurakunnalta - mistä kuuluu Hyvän Paimenen ääni.
vl - seniori
156 kommenttia
Se on hyvä, että me havahdumme harhaopeista. Yhtä hyvin voimme kysyä, kuka pelastaa kirkkomme harhaopeista? On myös meillä tätä Vuokon yllä mainisemaa “erimielisten ja liikkeestä eroavien kohtelua”. Niistä ei käydä kovinkaan paljon keskustelua. Olemmeko huolissamme täysin sydämin?
En tunne tästä blogista sitä herätysliikettä jonka jäsen olen. Se vanhoillislestadiolainen herätysliike johon kuulun ei ole blogissa kerrottu herätysliike. Mutta herätysliikkeestä ulos lähteminen alkaa tämän kaltaisten käsitysten kautta. Blogi on ikään kuin käänteiskieltä, jossa hyvät asiat käännetään pahoiksi ja pahat hyviksi. Jokainen joka on Raamattua lukenut ei voi olla toteamatta sitä asiaa, että Raamattu on hyvin ehdoton kirja. Se tuomitsee yksiselitteisesti synnissä elämisen ja sen suosimisen. Samoin Raamattu kehottaa ihmisiä elämään Jumalan tahdon mukaista elämää. Paavali kirjoittaa Galatialaisille 1:8 “Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -vaikka me itse tai vaikka taivaan enkeli- hän olkoon kirottu. Tässä on ohjetta blogin kirjoittajalle harhaopista Raamatusta lainattuna.
Minä en ymmärrä tuota käsitettä: “uskonsa kieltänyt”. Minä voin henk.kohtaisesti ilmoittaa, että minä eivätkä muutkaan tuntemani jyrkistä lestadiolaisista kirjoittaneet ole luopuneet “uskosta”. Tein juuri raamattutuntia siitä, mitä Jeesus tarkoitti, kun hän sanoi: “hedelmistä puu tunnetaan”. Tiedän myös mitä merkitsee yli 90 vuotiaalle äidille, kun hänet yllättäen tuomitaan helvettiin. Aorta repesi siitä vierailusta. Onneksi veljeni ehti hätiin ja sairaalassa sai avun. Kuolinvuoteella sain tehdä paljon työtä, että hän rauhoittui uskomaan, että taivaaseen menemme Jeesuksen ansion, emme minkään ulkopuolisen yhdistyksen osakekirjalla. Kirjoitin vierailijoille, mutta anteeksipyyntöä ei tullut! Ei saa muuttaa asioita. “Rakkaus ei iloitse vääryydestä, vaan yhdessä totuuden kanssa”. Muutkin muistot puhuvat elävästi puolestaan.
Antti Järvinen kirjoittaa täyttä asiaa. Silti koen, että myös “vl-seniori” kirjoittaa asiaa. Kaikkea en allekirjoita ja tyyli on aika tömäkkä, mutta mielestäni tämäkin on pohtimisen arvoinen puheenvuoro.
Mielestäni uuteen ihmiselämään tulee suhtautua lähtökohtaisen positiivisesti: Lapset ovat Herran lahja. Suuret perheet lapsineen ja nuorineen ovat minusta todella kaunis asia. Toivon, ettei tässä kristillisyydessä koskaan omaksuta nykymaailman ehkäisykulttuuria. Suhtautumalla ehkäisyyn kielteisesti vanhoillislestadiolaisuus jatkaa kristinuskon yhtenäistä 2000-vuotista traditiota.
Tämä ei saisi kuitenkaan estää meitä aidosti näkemästä ja keskustelemasta asiaan liittyvistä varjopuolista: On perheitä, joissa voimat ovat totaalisesti loppuneet ja on ajauduttu katastrofin partaalle. Omat positiiviset kokemukset eivät saisi estää ymmärtämästä ja ottamasta vakavasti muiden toisenlaisia tilanteita.
Myös 1970-luvun tapahtumien avoin ja rehellinen käsitteleminen olisi hyvin tärkeää viimeistään nyt. Onhan SRK:n johtokin myöntänyt, että tuohon ajanjaksoon liittyi paljon vääriä oppeja ja käytänteitä. Olisi hyvä, jos tuosta ajanjaksosta tehtäisiin perusteellinen kirkkohistoriallinen ja systemaattinen analyysi. Näin saataisiin tarkempi kuva siitä, missä ongelma varsinaisesti sijaitsi. Se antaisi välineitä tämän “yhteisöllisen trauman” laajempaankin purkamiseen.
Rehellinen keskustelu ei saisi tietenkään johtaa 1970-luvun demonisoimiseen. Tiedän uskovaisia, jotka kokevat, että hoitokokoukset auttoivat heitä säilyttämään uskonsa ja tulemaan valkeuteen synneistään. Myös näitä kokemuksia on kunnioitettava.
On kiistämätön tosiasia, että sama ilmiö voi eri ihmisten elämässä näyttäytyä hyvin erilaisena. Tätä on kuitenkin usein vaikea muistaa. Jos joku asia näyttäytyy jonkun elämässä positiivisena juttuna, hänen on vaikea ymmärtää sellaista, jonka elämässä se näyttäytyy negatiivisena ja päinvastoin. Ymmärtämään pyrkiminen on kuitenkin tärkeää. Se lienee olennainen osa viisautta.
Uskon, että näitä asioita on syytä käsitellä ja että niitä voidaan käsitellä mukautumatta maailmaan ja kaatamatta Jumalan valtakunnan rajoja.
Iso kiitos vl-senorille tästä kirjoituksesta! Samoin ISO AAMEN!
Mitään en ottaisi pois, mutta paljon voisin lisätä. Jätän nyt tällä kertaa lisäämättä, koska minun mielipiteitäni ei liikkeessä oteta vakavasti, koska olen ulkopuolinen. Jättäydyin omasta tahdostani ulkopuolelle juuri noista syistä, joista vl-seniori kirjoitti. Se oli 1960-lukua, kun nämä harhaoppien merkit alkoivat näkyä, aina vain selvemmin ja selvemmin, kunnes 1970-luvulla ne ryöstäytyvät valloilleen. Kukaan ei ollut niiltä turvassa.
Olen sitä mieltä, että SRK -lestadiolaisuuden harhaoppien seurausten korjaaminen ja niistä poisoppiminen voi tapahtua vain liikkeen jäsenten myötävaikutuksella. On erinomaisen hyvä asia, että niistä kirjoitetaan ja puhutaan nykyään paljon avoimemmin kuin aikaisemmin myös liikkeen sisällä. Meni vuosikymmeniä, ettei niistä puhuttu lainkaan, koska pelko oli niin suurta ja koska oli niin ankarasti kielletty puhumasta. Siinä meni 1-2 sukupolvea, niin ettei juuri kukaan vanhemmista uskaltanut kertoa näistä traagisista tapahtumista lainkaan lapsilleen.
Minusta pahin harhaoppi, joka edelleenkin elää vl-liikkeessä vahvana, on just seurakuntaoppi, oppi yhdestä oikeasta uskosta.
Hoippareissa oppi oli äärimmilleen vietynä. Oppi vaati niin mahdotonta samankaltaisuutta liikkeen jäseniltä, että jo myönteinen ajattelu “väärähenkisestä, eriseuraisesta” tarkoitti sitä, että tällaisessa henkilössä oli myös väärä henki ja hän oli eriseurainen. Käytännössä jos hoitomiehet aistivat jossakin ihmisessä vähäisintäkään epäröivyyttä heidän lansaaraamaansa henkiparannusoppia kohtaan, hänet leimattiin väärähenkiseksi ja saatanan omaksi.
Homman nimi oli se, että haluttiin tehdä itselle mieleinen ja “puhdasoppinen” seurakunta ja seuraamukset olivat ihan hirvittävät.
Tuollaista puhdasoppista seurakuntaa on toki yritetty ennenkin, muun muassa Galatiassa Paavalin aikaan. Aletaan määrittelemään, minkälainen on tosikristitty ja asetetaan autuudelle lukuisia ehtoja. Paavali moitti galatalaisia: “te aloitte Hengessä, mutta lopetitte lihassa”.
Nyt sitten kympinarvoinen kysymys: mitä tarkoittaa oleminen Hengessä? Tästä minusta asiassa on kyse. Tarkoittaako se samanlaista ulkonaista olemusta? Tarkoittaako se ehdotonta samanmielisyyttä elintavoissa?
Vl-liikkeessä “yksi usko” tarkoittaa juuri sitä, ettei saa olla korvakoruja kun on “yhdessä päätetty tällä tavalla erottautua maailmasta ja joka sotii tätä päätöstä vastaan, sotii yhteistä uskoamme vastaan” ja ylipäätään sitä, että täyttää uskovaisen ihmisen ulkonaiset tunnusmerkit. Näiden tunnusmerkkien avulla kontrolloidaan omaa ja toisen uskoa: NÄKYYKÖ MINULLA ja MATKAYSTÄVÄLLÄNI HENGEN HEDELMÄT? Yritetään kurkistaa ihmisen sydämeen uskon tunnusmerkkien avulla, kun itse uskoa ei oikeasti kyetä kenenkään sydämestä näkemään.
Tässä hommassa astutaan Jumalan toimialueelle, joka ei ihmiselle kuulu. Ja siksi se aiheuttaa niin paljon pahoinvointia ja kärsimystä ihmisissä.
Vuokko tuossa edellä väitti seurakuntaoppia, “oppia yhdestä oikeasta uskosta” pahimmaksi harhaopiksi.
Kysyä pitää myös toisinpäin: mitä jos vanhoillislestadiolaisuudessa luovuttaisiin asteittain seurakuntaopista?
Suhteellisen matalakirkollisena ja kuultua sanaa painottavana vanhoillislestadiolaisuus ei ehkä voi profiloitua virka-ja raamattukysymyksissä samassa määrin kuin esimerkiksi SLEY ja Kansanlähetys.Molemmille muun muassa lähetysmäärärahakiistat ovat olleet teologinen ja sosiologinen pelastus.
Herännäisyys uudistaa (taas) Siionin virsiä. Niissä ei niinivaaralainen ensimmäisen uskonkappaleen korostus ole Herättäjä-Yhdistyksen mukaan riittävästi esillä. Viimeisetkin sielunpelastukseen ja eron tekoon maailmasta viittaavat rippeet halutaan siivota pois. Samalla itse herännäisyys herätysliikkeenä lopullisesti voitaneen haudata. Heinimäen raamattutunnit ovat laululiikkeen uusi uskontunnustus.
Joonan seurakuntaoppia käsittelevässä blogissa aika selkeästi on monessa kommentissa tullut esiin seurakuntaopin teologis-aatehistoriallinen tausta pietistiseen ecclesiolaan. Professori Talonen kirjoittaa, kuinka “Kokkolan vuosikokousseuroissa 1911 todettiin avoimesti, ettei muista uskonnollisista ryhmistä löytynyt uudestisyntyneitä(Talonen 1988).
Väitän, että ilman eksklusiivista seurakuntaoppia vanhoillislestadiolaisuus lakkaa muutamassa vuosikymmenessä olemasta. Se sulautuu kutistuvaan kirkkoon.
Seurakuntaoppi vaikuttaa vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen kahdella tavalla. Se vetää rajaa maailmaan ja estää liikettä kirkollistumasta. Samalla se sitouttaa jäseniä liikkeeseen: muualla ei ole pelastusta.
Näkisin, että vanhoillislestadiolaisuuden tulisi pitää kynsin hampain kiinni seurakuntaopista. Se ei ole harhaoppi. Jotkut maallikoteologiset äärimmäisyystulkinnat siitä ovat saattaneet sitä olla. Samalla tulisi liikkeen piirissä käydä mahdollisimman avoin, perinpohjainen keskustelu 1960-ja1970-lukujen hoitokousajanjaksosta. Siitä tarvittaisiin ehdottomasti myös perusteellinen kirkkohistoriallis-systemaattinen analyysi. Politiikan tutkimuksen keinoin ei raapaista kuin pintaa. Yhtä lailla tulee selvittää pedofiliasotku perinpohjaisesti. Olen varma, ettei pedofilia ole vl-liikkeessä sen yleisempää (luultavasti jopa harvinaisempaa) kuin muualla. Sitä vain on kömpelösti, julmasti pyritty peittelemään.
Kuten Joona kommentissaan varovaisesti viittasi: perinpohjainen kriittinen kirkkohistoriallis-systemaattinen arvio/laaja liikkeen piirissä käytävä keskustelu hoitokokousajanjaksosta edellyttää samalla toisen puolen näkemistä: “hoitokokoukset”/neuvonpidot saattoivat samalla ohjata monia oikealle kristilliselle tielle. Samalla olisi syytä pohtia, mikä vaikutus hoitokokouksilla oli siihen, että liike on onnistunut säilyttämään laajan kannatuksen, seurakuntaopin laimentumattomana sekä välttänyt kansankirkollistumisen?
Kari-Matti Laaksonen kirjoitti: “Väitän, että ilman eksklusiivista seurakuntaoppia vanhoillislestadiolaisuus lakkaa muutamassa vuosikymmenessä olemasta. Se sulautuu kutistuvaan kirkkoon. Seurakuntaoppi vaikuttaa vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen kahdella tavalla. Se vetää rajaa maailmaan ja estää liikettä kirkollistumasta. Samalla se sitouttaa jäseniä liikkeeseen: muualla ei ole pelastusta. Näkisin, että vanhoillislestadiolaisuuden tulisi pitää kynsin hampain kiinni seurakuntaopista. Se ei ole harhaoppi. Jotkut maallikoteologiset äärimmäisyystulkinnat siitä ovat saattaneet sitä olla. Samalla tulisi liikkeen piirissä käydä mahdollisimman avoin, perinpohjainen keskustelu 1960-ja1970-lukujen hoitokousajanjaksosta. Siitä tarvittaisiin ehdottomasti myös perusteellinen kirkkohistoriallis-systemaattinen analyysi. Politiikan tutkimuksen keinoin ei raapaista kuin pintaa. Yhtä lailla tulee selvittää pedofiliasotku perinpohjaisesti. Olen varma, ettei pedofilia ole vl-liikkeessä sen yleisempää (luultavasti jopa harvinaisempaa) kuin muualla. Sitä vain on kömpelösti, julmasti pyritty peittelemään. Kuten Joona kommentissaan varovaisesti viittasi: perinpohjainen kriittinen kirkkohistoriallis-systemaattinen arvio/laaja liikkeen piirissä käytävä keskustelu hoitokokousajanjaksosta edellyttää samalla toisen puolen näkemistä: “hoitokokoukset”/neuvonpidot saattoivat samalla ohjata monia oikealle kristilliselle tielle. Samalla olisi syytä pohtia, mikä vaikutus hoitokokouksilla oli siihen, että liike on onnistunut säilyttämään laajan kannatuksen, seurakuntaopin laimentumattomana sekä välttänyt kansankirkollistumisen?”
Tartun tähän Kari-Matin kommentin tähän kohtaa siksi, että näen tässä kaikki ne elementit, jotka johtivat SRK -lestadiolaisuuden syntyyn. Mielestäni on aivan turhaa lähteä etsimään vastauksia näihin harhaoppeihin ja käytänteisiin minkään teologis-kirkkohistoriallis-systemaattisen tutkimuksen kautta, koska sieltä tuskin löytyy vastauksia. Näkemykseni mukaan SRK-lestadiolaisuudessa ei ole paljonkaan opillista yhteyttä perinteiseen, vielä 1950 -luvulla vallinneeseen ja sitä vanhempaan lestadiolaisuuteen. Nämä yhteydet ovat kyllä helposti nähtävissä ilman tutkimuksiakin. SRK -lestadiolaisuus on kokonaan uusi uskonoppi.
Syitä on tietysti monia muitakin, mutta keskeisimpiä syitä nähdäkseni ovat liikkeen sisällä syntyneet näkemyserot joistakin opillisista kysymyksistä ja tästä seurannut valtataistelu. Tämän “henkien taistelun” voitti maallikkosiipi, jonka ei-teologinen omaperäinen raamatuntulkinta, maallistumiskehityksen demonisointi ja maailmanlopulla pelottelu upposi maaseutuväestöön kuin kuuma veitsi voihin. Tässä vallanhuumassa ja vallankäytössä mentiin aina vain pitemmälle ja pitemmälle. Luotiin tehokas kasvatusorganisaatio ja stasimainen ilmiantoverkosto, joiden avulla diktatorinen vallankäyttö mahdollistettiin. Henkinen ja hengellinen alistamisen sekä pelon ilmapiirin luominen olivat keskeisiä vallankäytön työvälineitä. Tähän perustuu myös ns. pakkosynnytysoppi, jolla liikkeen hengissäpysyminen ja liikkeen kasvu haluttiin turvata. Tämä strategia oli varsin toimiva ja on kantanut näihin päiviin sakka, koska olihan strategian takana everstitason psygologista ja strategista osaamista.
Tutkijan uteliaisuudella olisin kiinnostunut tietämään, millä tavalla Tarja Aarnio kokee vl-evankeliumin olevan poikkeavaa..
Se, että puhutaan vaelluksesta ja ns. pyhityselämästä, ei merkitse lainomaisuutta, kunhan kaiken lähtökohtana uskovalle pidetään Kristusta. Uskovalle Kristus on lain loppu.
Muistan kun eräs vl-pappi kirjoitti tänne blogimetsään erittäin hienon Kristus-keskeisen viestin kesällä 2012.
En tiedä, kuinka tieteellinen tämä harhaoppien ranking-lista on, jossa nyt SRK on saanut joiltakin kirjoittajilta kunniapaikan. Seurakuntaoppi ei kuitenkaan estä ketään ulkopuolelle lähtenyttä tai exää pelastumasta. En tunne, että sillä olisi valtaa esimerkiksi minuun, joka en voi sitä hyväksyä. Se koskee vain sitä, joka sen uskoo. Toisaalta taas se, joka sen täydestä sydämestään sen uskoo, hän ei tunne sitä ongelmaksi.
Epäilen hiukan, että kaikki liikkeen opponentit eivät ole loppuun asti pohtineet sitä, että uskovan elämä ei ole mitä tahansa elämää ja mitä maailmassa vellovien arvojen omaksumista tahansa.
Paljon pahempi mielestäni on sellainen harha, joka koskee vanhurskaaksi tulemista. Toisaalta laajeneva antinomistinen opetus eksyttää kirkossamme monia. Sen mukana on tullut moralistinen lakisaarna, kun mielenmuutos ja Kristus uuden elämän lähtökohtana jäävät taka-alalle. Synergiset opit vetävät todella harhaan. Meillä on täällä ollut juuri pitkä keskustelu siitä, että erään lahkon mielestä usko yksin ei riitä pelastumiseen. Pitäisin näitä harhoja paljon pahempina….
Kirjoittaja
anonyymi kirjoittaja
ANONYYMI-blogissa voi kirjoittaa nimettömästi asiasta, joka on arkaluonteinen tai sillä tavoin hankala, että oman nimen käyttäminen ei ole mahdollista. Kirjoittaaksesi ota yhtyettä Ylläpitoon.
Vastaus otsikon kysymykseen: kaikilla täyspäisillä vl-liikkeen jäsenillä. Ja miksikä mielestäni näin? Siksi, että harhaopit luovat varjonsa vielä tähänkin päivään ja aiheuttavat pahoinvointia monissa ihmisissä.
Tästä muutamia esimerkkejä: erimielisten ja liikkeestä eroavien kohtelu, tervehtimiskäytäntö ja joidenkin käsitysten ja toimintamallien kohtalokkaat seuraamukset.
Ilmoita asiaton kommentti