Kenen ääntä kirkossa arvostetaan?

Hyvinkään seurakunnan entinen johtava diakoniatyöntekijä Tuija Mattila toteaa Hyvinkään ja Riihimäen alueen sanomalehden Aamupostin haastattelussa (Ap 6.3.2021), että diakoniatyöntekijöiden ääni ei kuulu, heitä ei arvosteta eivätkä he pääse vaikuttamaan kirkossa. Yksi seuraus näistä on huono palkka. Ainakin osasyynä hänen irtisanoutumiseensa virasta oli diakonian asema kirkossa.

Päällä oleva pandemiakriisi on lisännyt ihmisten selviytymisen hyväksi työtä tekevien paineita. Samanlaisia hätähuutoja on kuulunut terveydenhuollosta. Hätähuutoihin on sinänsä helppo yhtyä. Kannanotot eivät kuitenkaan ole aivan uusia. Samoja huolia on esitetty ennenkin.

Ensin palkasta: Huomattavat kuoppakorotukset ovat vaikeita toteuttaa, vaikka niiden oikeutus hyväksyttäisiinkin. Jos yhden ryhmän palkkaa nostetaan, vuoden parin päästä yleinen palkkataso on noussut saman verran. Harvat ammattiryhmät sietävät suhteellisen asemansa heikkenemistä. Muistetaan Sari Sairaanhoitaja -case reilun kymmenen vuoden takaa. Se oli ainakin osasyynä lamaan.

Palkat etsivät pitkällä tähtäimellä tasapainoa tarpeen, koulutuksen, vastuun ja rasittavuuden kesken. Se voi tapahtua vain vähitellen luontaisen kehityksen kautta.

Minä toimin aikoinaan monta vuotta kirkossa suntiona. Suntiot, kirkon vahtimestarit, ovat kirkossa palkkataulukoiden alimmilla tasoilla. Mielestäni se ei ollut oikein. Itse koin tekeväni todella arvokasta työtä, jonka palkkauksessa vaativuus, merkitys ja eurot – saati vaikutusvalta - eivät kohdanneet. Motivaation oli löydyttävä muusta kuin palkasta.

Arvostuksesta: Kokemukseni pitkäaikaisena luottamushenkilönä on, että aina kun kirkossa ja seurakunnissa laaditaan strategioita, diakoniaa pidetään painopisteenä, johon on satsattava ja josta ainakaan ei luovuta.

Käytännössä painopisteiden muuttaminen on vaikeata, usein mahdotonta. Mennään entiseen tapaan. Työalasiilot ovat syviä ja kovaseinäisiä.

Ja kirkko on monen asian summa, ei vain avustusjärjestö.

Vaikutusvallasta: Diakonit ja laajemmin muut kirkon työntekijät kuin papit ovat pitkään vaatineet itselleen kirkolliskokouksessa paikkaa muualla kuin vain yleisölehterillä, esimerkiksi kiintiötä pappien tapaan. Mielestäni se ei olisi oikea tapa huolehtia diakonian vaikutusvallasta. Sen tulee tapahtua muulla tavalla ja virkateitä.

Kirkolliskokous ei ole kirkon työntekijäkokous. Papitkaan eivät ole siellä työsuhteensa perusteella. Maallikot eli muut kuin papit voivat vaikuttaa vaalien kautta kirkolliskokouksen kokoonpanoon samalla tavalla kuin seurakuntalaiset. Vai pitäisikö työntekijöillä olla seurakuntalaisia enemmän (siis vielä nykyistä enemmän) valtaa kirkossa ja seurakunnissa?

Kirkolliskokousvaalin välillisyyden takia vaikutustie on toki mutkainen. Työntekijöiden äänen kuuluminen on tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on huolehtia seurakuntalaisten vaikuttamisesta. Siksi olen kannattanut kirkolliskokouksen valintaa suoralla jäsenvaalilla. Papeilla olkoon oma kiintiönsä.

Olen eri yhteyksissä yrittänyt huolehtia maallikoiden/seurakuntalaisten asemasta, joka usein löytyy sivuraiteilta.

Käytännössä pappien äänellä on kirkolliskokouksessakin enemmän painoa kuin maallikoilla, vaikka heitä lukumääräisesti on vähemmän. Kirkossa ei seurakuntalaisiin oikein luoteta.

Seurakunnissa jäsenet voivat vaikuttaa seurakuntavaaleilla valittavien valtuustojen ja neuvostojen kautta. Myös työntekijät voivat kirkon jäseninä vaikuttaa vaalien kautta, mutta heillä on seurakunnassa toki monta muuta vaikuttamisen paikkaa.

Osassa seurakuntia on johtokuntia, joiden jäsenet ovat luottamushenkilöitä. Monet seurakunnat ovat korvanneet ne työryhmillä, joissa on työntekijöitä ja seurakuntalaisia, ja jotka käytännössä ovat työntekijävetoisia. Usein halutaan asettaa joustavuus demokratian edelle.

Ovatko seurakunnat ja kirkko jäsenien vai työntekijöiuiden yhteisö? Ainakin jäsenet ovat välttämättömiä ja mielestäni ilman työntekijöitä kirkko olisi toisenlainen.

26 kommenttia

  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Miten muuten voisikaan olla. Jos työntekijä ei voi päättää itse, miten hän parhaiten suoriutuu annetuista tehtävistä, niin olisihan se outoa niskaan puhaltamista. Kirkko on pappien työmaa ja he ovat siitä vastuussa ja tietävät miten selviävät kaikista vaatimuksistaan. Siihen täytyy sisältyä se, että saavat itse päättää kuinka pääsevät vaadittuun tulokseen. Ei siinä pitäisi olla kenelläkään mitään nokan koputtamista. Saman työrauhan papit yleensä antavat alaisilleen. Joten jokaisella kirkon työntekijällä on omaan työhönsä valta toimia juuri niin kuin itse parhaaksi näkevät. Kunhan työt tulee asiallisesti hoidetuiksi. Siihen ei voi puuttua edes piispat.

    Me seurakuntalaiset olemme tässä kaikessa täysin ulkopuolisia. Olemme vain pappien työn kohteina, emme varsinaisesti vaikuttamassa mitenkään työn laatuun, tai tekotapaan. Jollei papit sitä erityisesti halua ja pyydä. Yleensä heille riittää se että voivat toimia vapaasti oman parhaan käsityksensä mukaisesti.

    Olisihan se vähän sama, jos minä voisin mennä johonkin virastoon neuvomaan viranhaltijoita siitä miten heidän tulisi työnsä tehdä. Olisihan niillä siellä virastossa varmaankin aika hauskaa kuunnella neuvojani, mutta muuta vaikutusta asialla ei sitten olisikaan. Siitäkin huolimatta, että minulla saattaisi olla hyviä ohjeita, mutta jos niitä ei kuunnella, niin mitäpä se hyödyttää.

    Seurakunnan vastuunkatajina kuvittelemme olevamme merkityksellisiä ja se kuvitelma on meille niin rakas, ettemme oikein tajua miten asiat todellisuudessa on.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Jalava sanoo:

      Tarkoittatko, että seurakuntalaisia tarvitaan vain kirkollisveron maksajiksi? Siihen kelpaavat kaikki jäsenet ja tasa-arvo toteutuu.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      En tarkoita sitä, ettei seurakuntalaisella on mitään vaikutusmahdollisuutta. Tuhlaamme vain paljon voimavaroja sellaiseen vaikuttamiseen, joka ei tuota oikeasti mitään merkityksellistä. Jolloin ne mahdollisuudet, joita vain meillä on, jää hoitamatta. Voisimme vaikuttaa paljon enemmän. Mikäli näkisimme eron siinä mihin vain papit voi vaikuttaa ja mihin he eivät voi. Se jälkimmäinen olisi meitä varten. Jolloin työnjako olisi selkeä. Nyt seurakuntalaiset yrittää tunkea pappien reviirille tekemään papillisia tehtäviä. Tajuamatta sitä, että näin menetellen eivät tuo oikeasti seurakunnan toimintaan mitään uutta. Enneminkin ovat vaikuttamassa siihen, että toiminta pysyy jatkossakin kirkon seinien sisällä.

      Väärillä vaikuttamispyrkimyksillämme olemme itse tavoitteittemme pahimpana esteenä

      Monen harras toive on että kirkko suuntautuisi ulospäin, mutta pelkästään kirkon sisällä tapahtuvalla toiminnalla, (johon ollaan kovasti itse tyytyväisiä) saadaan aikaan se, ettei toivottua muutosta voi tapahtua.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Jalava sanoo:

    Kiitos, pohtimisen arvoinen näkökulma. Toisaalta pitäisi myös huomioida yhteisen pappeuden merkitys ja mahdollisuudet ja seurakunnan luonne yhteisönä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Meidän seurakunta toimii nimenomaan yhteisönä. Tämä pieni kaupunki on yhteisöllinen yhä. Yhteisöllisyyttä ei täällä tarvitse alkaa tyhjästä rakentamaan. Yleistä pappeutta harjoitan ja myös yhteistä. Kirkkoherran ja kanttorin kanssa olin sana jumalanpalvelusta toteuttamassa. Pidin saarnan. Sen voi katsoa vielä youtubesta. Seuraava on kuulemma joskus kesällä. Jumalanpalveluksissa kävi joka pyhä 120 henkeä. Joten meillä on asiat poikkeuksellisen hyvin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Paavola sanoo:

    MARKKU, mitä tarkoitat tällä: ”Käytännössä pappien äänellä on kirkolliskokouksessakin enemmän painoa kuin maallikoilla, vaikka heitä lukumääräisesti on vähemmän. ” Miten se näkyy tai mistä se johtuu??? Valintatavoista vai mistä??

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Jalava sanoo:

      On selvää, että papeilla = teologeilla on enemmän tietoa monista asioista, joita kirkolliskokous käsittelee. On toki myös asioita, joista monilla teologisesti katsoen maallikoilla on enemmän tietoa, kuten talous, rakentaminen jne. Tuolla lauseella, josta Hannu kysyit, tarkoitan muun muassa seuraavia asioita: *kun valitaan työryhmiä, on erikseen huolehdittava seurakuntalaisten edustuksesta, * pappien sanomalla on enemmän painoarvoa tiedostakin johtuen ja he muodostavat oman kerroksensa, * papit katsovat usein asioita eri näkökulmasta kuin seurakuntalaiset, * pappien on ehkä helpompi löytää keskinäinen yhteys kuin maallikoiden, * suuri osa papistosta on eturivissä istuvien piispojen kaitsennassa, ehkä sekin vaikuttaa, * kun valitaan puheenjohtajia, perinteisesti on tullut ensin mieleen piispa tai pappi, ellei laki toisin määrää. Sellainenkin ilmiö joskus esiintyy, että ajatellaan kirkon muodostuvan papeista ja ylipäätään työntekijöistä. Maallikkoedustajatkaan eivät ole kirkon jäsenet pienoiskoossa, vaan jotain muuta. Minusta ihanne on tasapaino pappien ja maallikoiden kesken. En missään tapauksessa halua kirkolliskokousta, jossa olisi vain maallikoita. Edellä kirjoittamani ei varsinaisesti ole moite, vaan asia, joka pitää tiedostaa, jotta tasapaino säilyy. Joskus papisto voi olla tasapainottava tekijä, jos maallikot ovat kovin erimielisiä. Ja äänestyksissä jokaisella edustajalla on yksi ääni, siellä ei ole mitään kertoimia.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Papit edustavat myös kirkollista kulttuuria, joka ei ole ainoastaan hyvä asia. Kulttuuri nimenomaan määrää sen miten asioihin suhtaudutaan. Tämä suhde määrittää sen, että uudistukset myötäilevät kulttuuria. Todellinen muutos kirkossa voi tapahtua vain muuttamalla kulttuuria. Jos papit vastustavat tätä kulttuurin muutosta, niin mikään ei kirkossa muutu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Uudistuksia voidaan tietysti saada aikaan, mutta ne toteutetaan kulttuurin vaatimusten mukaisesti, jolloin tuloskin on kulttuurin mukainen. Kulttuurilla tarkoitan tässä tapaa toimia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Jalava sanoo:

      Niin, kirkko elää ajassa. Se on syntynyt ja elänyt läpi vuosisatojen ajassa. On kysyttävä, mitä kristinuskon ydinsanoma tarkoittaa ja merkitsee tämän ja kunkin ajan ihmisille. Emme voi palata 2000 tai 3000 vuotta taaksepäin ja tavoitella sen ajan ihmisten elämää.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Markku Jalava

    Olen kirkosta, historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta (muun muassa) kiinnostunut toimittaja-viestintäpäällikkö. Virasta irti, mutta luottamustehtävissä jatkan innolla, ja kirjoittamista. Olen kirkkovaltuutettu Nurmijärven seurakunnassa ja kirkolliskokouksen jäsen, sekä kunnan luottamushenkilö. Kokemusta on suntionkin tehtävästä.