Kaunis tarina - vieläkö kirkon perinteisellä seksuaaliopetuksella on annettavaa?

Osana Living in Love and Faith (LLF) prosessia Englannin kirkon evankelikaalinen neuvosto (CEEC) julkaisi videon nimeltä "Kaunis tarina”, jossa esitetään perinteinen Englannin kirkon seksuaalietiikka. Siinä on lähtökohtana Englannin kirkon nykyinen oppi miehen ja naisen avioliitosta turvallisena paikkana harjoittaa seksuaalielämää ja kasvattaa lapsia.Tässä linkki videoon (http://www.ceec.info).

Mielestäni video antaa positiivisen kuvan perinteisestä kirkon seksuaali- ja avioliitto-opetuksesta, joka usein esitetään negatiivisessa, tieteen ja tasa-arvon vastaisessa valossa.

Juontaja Jason Roachen korostaa, että kirkon opetuksen ei pidä assimiloitua yhteiskuntaan tai privatisoitua siten, että kukin vain oman mielensä mukaan improvisoi, vaan se on yhteisölliseen perinteeseen liittymistä ja sen eteenpäin välittämistä. ”Kristittyinä olemme perillisiä, emme keksijöitä. Läpi aikojen me olemme vastaanottaneet Jeesuksen välittämän elämäntavan ja opetuksen, joka on periytynyt meille apostolien välityksellä.” Paavali sanoo saman 1. Kor 15.3:ssa: ”Minä annoin teille ennen kaikkea sen, minkä itse olin saanut .”

Videolla esiintyy heteroita, homoja, sinkkuja ja avioliitossa eläviä. Heitä yhdistää se, että he hyväksyvät kirkon opetuksen ja pyrkivät elämään sen mukaan.  Myös ilman seksuaalisuhdetta eläminen on hyvä asia, koska seksi ei ole ihmisyyden perimmäinen todellisuus vaikka kulttuurimme niin viestittää. ”Ajattelin ennen , että minun tuli löytää toinen puolikkaani voidakseni olla kokonainen ihminen. Yritin, metsästin ja etsin ihmisiä, mutta he tuottivat minulle pettymyksen ja loukkasivat minua. Olen pystynyt ajattelemaan uudelleen ja vakuuttunut, että Raamatun mukaan voimme elää kokonaisen, ihanan, täyden elämän ilman avioliittoa ja seksiä”, sanoo pastori Kate Pellereau.

Haastatellut hyväksyvät sen, että kirkon Raamattuun pitäytyvä seksuaaliopetus tulee  jäämään kasvavassa määrin vähemmistöön ja joutuu kulkemaan vastavirtaan oman aikamme seksuaalikulttuuriin nähden. Kirkon näkemykset edustavat vastakulttuuria. Kritiikki ja painostus niitä kohtaan voimistuu. ”Jeesuksen seuraaminen tulee maksamaan. Mutta en halua kaventaa sitä, että Jeesus tarjoaa uuden elämän, joka on jotakin parempaa. En halua tarjota mitään puolikasta evankeliumia. Se ei auta heitä laisinkaan. Haluan sanoa, että se on radikaalia. Se on erilaista”, kuvaa pastori Liz Cox.

Videolla seksuaalisuus asetetaan tukevasti luomisen ja kristillisen ihmiskäsityksen yhteyteen. Ensimmäinen kysymys ei ole mitä Raamattu sanoo seksistä, vaan mitä Raamattu sanoo ihmiskunnasta. Haastateltavat luottavat siihen, mitä Raamattu kertoo Jumalan luomistyöstä ja mitä merkitsee olla ihminen Raamatun valossa. 1.Ms.1-2.

Hienosti nostetaan esille myös kristillisen seksuaalietiikan eskatologinen luonne, johon luominen tähtää. Seksuaalisuus ja rakkaussuhde löytävät hengellisen merkityksensä ja tarkoituksensa Kristuksen ja kirkon rakkauskertomuksen yhteydessä, Ef.5:31-32 . Becky Harcourt: ”Avioliitto ei ole vain yhteiskunnallinen sopimus, vaan se on paljon enemmän kuin tämä, koska se heijastaa Kristusta ja hänen kirkkoaan ja tämä on todella ihmeellinen, kaunis ja pyhä asia”.

Haastatellut tunnustavat reilusti, että kirkko on epäonnistunut monilla seksuaaliopetuksen alueilla. Homofobisia asenteita esiintyy. Avioliitosta on annettu epärealistisen ruusuinen kuva. Sinkut on unohdettu. Tällaiset epäonnistumiset vaativat aitoa parannuksen tekemistä ja uudistumista, mutta eivät sitä, että muutamme Raamatun opetusta tai pidämme sitä vanhanaikaisena. Lancasterin piispa Jill Duffissa ilmentyvät nämä molemmat puolet. Hän sanoo, että jos kirkko laittaa esteitä ja antaa ihmisten kokea etteivät kaikki ole tervetulleita, niin silloin se on epäonnistunut tärkeän evankeliumin puolen viestittämisessä. Samalla hän hän kuitenkin viittaa omaan paastokokemukseensa, jonka seurauksena hän joutui tarkistamaan näkemyksiään. ”Osana LLF -prosessia kävimme paastoamaan ja rukoilemaan kuukauden ajan koska tämä on niin tärkeä asia kirkolle. Salaisessa paikassa yllätyksekseni tunsin Jumalan tuomion. Hän käskee meidän olla kuuliaisia tässä asiassa. Tämä ei ole triviaali asia, vaan tämä on osa apostolista opetusta. Jeesus sanoi: Minä rakennan seurakuntani ja tuonelan portit eivät voi sitä estää.(Mt.16:18) Koen ettei Jumala ota tätä kevyesti”, piispa sanoo.

Haastatteluissa viitataan myös ongelmiin, joita seksuaaliopetuksen muuttaminen lännessä on merkinnyt moraalikulttuuriltaan vanhoillisimmissa maissa asuville kristityille ja lähetystyölle, esim. Nigeriassa. Papiksi vihittävä Oyin Oladipo ihmettelee, miksi me lännessä teemme asioista yhtä sekasotkua kun kristityt Nigeriassa samaan aikaan antavat henkensä uskonsa puolesta. Taustalla heijastelee ex- piispa Gene Robissonin tapaus ja identiteettipolitiikan sopimaton tuputtaminen. Piispa Rod Thomas sanoo: ”Emme voi olla huomaamatta, että enemmistö anglikaaneja elää alueilla, jossa katsotaan järkyttyneinä sitä tapaa, millä me kyseenalaistamme sen, mitä Raamattu sanoo tästä mielipiteitä jakavasta seksuaalisuuden kysymyksestä.”

Seksuaalivähemmistöjen kysymyksiä katsotaan osana kirkon kaikkien jäsenien yhteistä seksuaali- ja avioliitto-opetusta. Videolla kirkon omaa seksuaaliopetusta seuraavat homoseksuaali-kristittyt, joka pidättäytyvät aktiivisesta seksuaalielämästä ja saman sukupuolen avioliitosta astuvat kaapista ulos keskustelun keskiöön. Heille perinteinen seksuaaliopetus luo turvallisen tilan kirkkoon, jossa he voivat etsiä yksilöllistä tapaansa elää seksuaalisuuttaan kirkon yhteydessä . Avioliittokäsityksen muuttaminen vetäisi heiltä maton alta. David Bennett , joka on itse homoseksuaali sanoo: ”Se, mitä haluan kirkon ymmärtävän, jos se muuttaa avioliitto-opetustaan, merkitsee sitä, että se tosiasiallisesti painostaa yhtä Lgbt -yhteisön ryhmää, jotka ovat päättäneet seurata Jeesusta Kristusta. Se vaikuttaisi murskaavasti heihin ja minuun seksuaalisuhteista pidättäytyvänä homoseksuaali-kristittynä ja se merkitsisi sitä, että meidän kuuliaisuuttamme ei arvostettaisi kirkossa, eikä meillä olisi turvallista tilaa kirkossa.”

Toivon, että tämä video käännetään suomeksi ja löytää tiensä kirkkoon, sillä monille meistä Raamatun perinteisellä seksuaali- ja avioliitto-opetuksella on vielä paljon annettavaa. Se toimii hengellisenä majakkana ja turvasatamana nykykulttuurin moraalikaaoksen keskellä ja on yhä vielä Kaunis tarina eikä ole korvattavissa postmoderneilla itsensätoteuttamisen tarinoilla.

Tässä blogissa käytttämäni lainaukset ovat omia käännöksiäni. 

(http://www.ceec.info/)

32 kommenttia

  • Marko Sjöblom sanoo:

    Seppo Heinola. Älä viitsi käyttää olkiukkoa ja vääriin käsityksiin perustuvaa vielä. Kymmenien opintoviikkojen opinnot eivät ole Raamatun ja dogmatiikan pänttäämistä. Tiedän, että osa sairaalateologeista ja perheneuvojista on suorittanut mm seksuaaliterapeutin opinnot. He ovat sitä paitsi usein kirkon työntekijöiden liberaaleimmasta päästä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      En epäillyt etteivät ole saaneet seksuaaliterapeutin koulutusta. Mutta keiltä ja millaista? Terapeuttihan ei ole suojattu nimike ja kuka vaan voi kutsua itseään terapeutiksi. En epäile siis heidän mahdollisuksiaan neuvoa alueelta jonka hallitsevat, mutta kuten sanoin seksuaalisuus on myös biologista ja fysiologista ja tällä alueella tarvitaan myös gynekologeja ja urologeja.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    En epäillyt etteivät ole saaneet seksuaaliterapeutin koulutusta. Mutta keiltä ja millaista? Terapeuttihan ei ole suojattu nimike ja kuka vaan voi kutsua itseään terapeutiksi. En epäile siis heidän mahdollisuksiaan neuvoa alueelta jonka hallitsevat, mutta kuten sanoin seksuaalisuus on myös biologista ja fysiologista ja tällä alueella tarvitaan myös gynekologeja ja urologeja.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ilkka Kurjenmäki
    Ilkka Kurjenmäki

    Olen johtava perheneuvoja Oulusta. Blogit nousevat omista elämänkokemuksista, työstä ja lukemistani kirjoista. Aiheet pyörivät tämän päivän avioliittokeskustelun, kristillisen etiikan, terapian ja raamatullisen teologian kysymyksissä. Yksi mieluinen motto: "Yritetään vielä kerran".