Kärpäsestä (Räsäsestä) härkänen?

Ajankohtaista uutisointia ja keskustelua seuratessani tuli mieleeni kysymys: Onkohan nyt kärpäsestä eli tapaus Räsäsestä (kansanedustaja Päivi Räsänen) tullut tai tehty härkänen? Näin voi ajatella kahdessa mielessä käyneen.

Ensinnä voi kysellä, onko valtakunnansyyttäjän Raija Toiviaisen päätös esitutkinnan tekemisestä aiheellinen. Monet ovat olleet sitä mieltä, että on ja monet, että ei ole. Joka tapauksessa itse uskallan todeta, että myös Raamattua voi käyttää väärällä tavalla ja jopa lakejamme vastaan. Vihapuhe ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan ovat vakavia asioita ja nyt käyty keskustelu sekä korostaa tätä että osaltaan voi hämärtää tätä.

Päivi Räsäsen intentioita vuonna 2004 on vaikea tarkasti jäljittää. Joka tapauksessa hän kirjoitti tavalla, joka loukkasi monia ja joka nosti aiheen päättää esitutkinnasta. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että julkista valtaa käyttävillä on näissä asioissa suurempi vastuu kuin rivikansalaisilla. Toisaalta käsillä oleva tapaus on antanut monille aihetta syyttää myös henkilöön eli Päivi Räsäseen kohdistuvasta ”erityisestä kohtelusta”.  Asian vieminen esitutkintaan tuntuisi ehkä perustellummalta, mikäli kirjoitus tai puhe olisi lähimenneisyydestä.

Raamatun käyttö ei siis ole peruste olla tutkimatta sitä, onko joku syyllistynyt lain rikkomiseen. Ihminen voi käyttää myös Raamatun kohtia oman agendansa ajamiseen tavalla, joka on vihapuhetta tai kiihottamista kansanryhmää vastaan. Tällöin asia pitää tulla ilmi kyseisen kirjoittajan tai puhujan Raamatun lainaamisen yhteydessä käyttämistä muista ilmaisuista.

Edelleen voi kysellä, tuliko kärpäsestä ja tapaus Räsäsestä härkänen siinä mielessä, miten osa häntä tukevista on ilmaissut kantojaan. Äärimmilleen menevinä on ilmaistu, että tutkinta ja varsinkin mahdollinen tuomio merkitsee kristillisen uskon romuttumista maassamme ja että Raamatun käyttö jatkossa tulee jonkinlaisen vainon kohteeksi.

Ehkäpä nyt eri suunnilla on tarpeen katsoa asiaa alun tunnekuohun jälkeen viileämmin. Ei ole syytä epäillä, että oikeuslaitoksemme ei olisi tehtäviensä tasalla. Myös oikeuslaitoksen ja viranomaisten toimintaa pitää voida tarkastella kriittisesti. Toisaalta kenenkään oma uskonnollinen ja vahvakaan vakaumus ei voi olla peruste sille, että se oikeuttaa sanomaan tai kirjoittamaan miten vain.

Ja lopuksi: Vain keskustelemalla, kuuntelemalla ja toinen toisiamme kunnioittamalla voimme päästä eteenpäin ja voittaa myös joskus vahva ja ylivoimaiseltakin tuntuva vastakkainasettelu.

Toivo Loikkanen

  1. ”Eläinmaailmassa bi- ja homoseksuaalisuus on tavallista. Ensimmäiset kirjoitetut havainnot eläinten homoseksuaalisesta käyttäytymisestä ovat jo antiikin ajalta, kun Aristoteles kuvaili muun muassa koiraskyyhkysten parittelua.
    Homoseksuaalisuutta ilmenee joutsenilla, koirilla, delfiineillä, lepakoilla, kirahveilla, sudenkorennoilla – ja listaa voisi jatkaa.
    Esimerkiksi Havaijilla esiintyvä albatrossilaji Laysan on tunnettu siitä, että noin 30 prosenttia linnuista muodostaa naarasparin. Nämä naaraslinnut parittelevat koiraan kanssa, minkä jälkeen ne palaavat pesimään toisen naaraan kanssa.
    – Ei ole löydetty lajia, jossa homoseksuaalista käyttäytymistä ei olisi esiintynyt, lukuunottamatta lajeja, jotka eivät harrasta seksiä, kuten merisiilit ja kirvat, totesi Petter Bøckman vuonna 2004. Bøckman toimi tällöin eläinkunnan homoseksuaalisuuteen keskittyvän näyttelyn tieteellisenä neuvojana.
    Joutsenista löytyy kuuluisia esimerkkejä ilmiöstä. Uudessa-Seelannissa Henry-joutsen ja Thomas-hanhi tulivat kuuluisaksi pitkästä 18 vuotta kestäneestä liitostaan, joka lopulta päättyi Thomasin kuolemaan vuonna 2017.”

    https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/06/29/homoseksuaalisuus-on-elainmaailmassa-tavallista

    Koska eläimet toimivat luontonsa mukaan, niin tämä sama ajatus luontonsa mukaan elämisestä löytyy myös Roomalaiskirjeen ensimmäisestä luvusta. Homosta ei tule heteroa eikä heterosta homoa, koska seksuaalinen suuntautuneisuus tulee syntymässä.

    Tämän tosiasian eteen joutui kohusaarnaaja Patrick Tiainen.

    “Romahdus päätti kaksoiselämän: hän oli homo, eikä siitä parannuta – “Minulle vakuutettiin, että olen Jumalan luoma mies, joka rakastaa naista” Patrick Tiainen perusti 2010-luvun alussa Uskon sana -liikkeen. Vahvasti karismaattinen liike keräsi kannattajia. Tiainen toimi liikkeen keulakuvana viime vuoteen asti. Hän kävi läpi useita eheytyshoitoja, jossa hänen homoseksuaalisuuttaan yritettiin parantaa. Hän ei usko perustavansa enää uutta liikettä.”

    https://www.aamulehti.fi/hyvaelama/romahdus-paatti-patrick-tiaisen-kaksoiselaman-han-oli-homo-eika-siita-parannuta-minulle-vakuutettiin-etta-olen-jumalan-luoma-mies-joka-rakastaa-naista-200937561

    Ilmeisesti Patrick Tiainen oli ikänsä kuunnellut samaa propagandaa kuin mitä eräät levittävät tämän blogin kommenteissa. Hänen uskonsa ja eheytysterapiansa eivät pystyneet muuttamaan hänen luontoaan, jonka on syntymässä saanut.

    Mikseivät jotkin uskovaiset voi antaa kristittyjen ja muiden homojen elää rauhassa? Jos ääriuskovaiset eivät olisi kyllästäneet Patrick Tiaista propagandallaan, niin hän olisi säästynyt monelta kriisiltä. Entä opettaako tapaus Patrick Tiainen sen enempää Räsästä kuin hänen hengenheimolaisiaan? En usko, koska he eivät pysty luopumaan propagandisesta Raamatun lukutavastaan. Kun on koko elämänsä saarnannut propagandaa, niin mahdotonta on myöntää olleensa koko elämänsä väärässä.

    Raamatun sanasta tulee ihmisen suussa ihmisen sanaa. Tuomaalan suusta Raamatun sanasta tulee Tuomaalan sanaa. Räsäsen suusta Raamatun sanasta tulee Räsäsen sanaa. Piispa Laajasalon suusta Raamatun sanasta tulee piispan sanaa. Ei koskaan sen enempää, paitsi jos puhuu instituution nimissä, niin sana on instituution sanaa.

    Blogin otsikkoa mukaillen, kärpäsestä (Räsäsestä) on tehty härkänen? Nauttikaa nyt härästä, kun olette sen vartaalle laittaneet. Samalla voitte voivotella, miten vainot ovat kohdanneet länsimaisia kristittyjä. Kannattaa tehdä itsestä marttyyriä, niin kauan kuin härkäsestä riittää syötävää.

    • ”Ensimmäiset kirjoitetut havainnot eläinten homoseksuaalisesta käyttäytymisestä ovat jo antiikin ajalta, kun Aristoteles kuvaili muun muassa koiraskyyhkysten parittelua. Homoseksuaalisuutta ilmenee joutsenilla, koirilla, delfiineillä, lepakoilla, kirahveilla, sudenkorennoilla – ja listaa voisi jatkaa.”

      -Eläinten keskuudessa homoseksuaalisuus on ”käyttäytymistä”, ei ominaisuus?

  2. Jälleen kerran kiitokset Toivo Loikkaselle hyvin harkitusta blogista!

    Luin Päivi Räsäsen tekstin aikoinaan sen ilmestyttyä Luther-säätiön sivulle ja nyt uudelleen. Minusta sen sisältö on myrkyllistä nuorelle kristitylle, joka tuntee emotionaalista ja eroottista kiintymystä omaa sukupuolta olevaa kohtaan.

    Ehkä teksti ei ole sakkotuomion arvoinen. Mutta jos kirkolta/sen korkeilta edustajilta odotan jotakin, se on perusteltua irtisanoutumista Päivi Räsäsen kirjoituksen arveluttavimmista kohdista.

  3. Ismo Malinen: “Synnynnäisen alttiuden homoseksuaalisuuteen omistaa ilmeisesti jokainen ihminen, mutta miksi vain jokunen prosentti väestöstä lopulta tulee tämän suuntauksen tai normista poikkeavan käytöksen valtaamaksi?”

    Tässä on joku väärinkäsitys. Kyse on synnynnäisestä ominaisuudesta, johon ei syntymän jälkeen voi vaikuttaa. Se on samanlainen ominaisuus kuin silmien väri. Asiaa on tutkittu paljon eikä siinä ole mitään epäselvää. Homoseksualismin syntymekanismeissa on toki vielä tutkittavaa, mutta sen seurauksista ihmisen identiteettiin ei ole epäselvyyksiä.

    Lue lisää: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/homoseksuaalisuuden-syntya-selvittanyt-suomalaistutkija-on-saanut-rajuakin-palautetta-samanlainen-ominaisuus-kuin-silmien-vari/7061418#gs.ehqdq4

    Yksi piirre joka aiheuttaa uskonnollisia väärinkäsityksiä on biseksuaalisuus. Ihmisen seksuaalisuus voi sijoittua seksuaalisen janan tai spektrin moneen kohtaan, jolloin selvää jakoa homoseksuaaleihin ja heteroseksuaaleihin ei aina ole olemassa. Joku homoseksuaalisia tuntemuksia kokenut henkilö voi jossain uskonnollisessa tilaisuudessa tai kokemuksissa kertoa eheytyneensä homoseksuaalisuudesta, vaikka on oikeasti biseksuaali. Homoseksuaali ei “eheydy” mistään, sillä homoseksuaalille ei ole mitään mihin “eheytyä”, yhtä vähän kuin selkeästi itsensä heretoseksuaaliksi tunnistavalla on mahdollisuuksia “eheytyä” homoseksuaaliksi.

    • En ota kantaa onko väärinkäsitys vallannut alaa, ja kenenkä taholta, mutta olen antanut itseni ymmärtää, ettei asia ole ihan näin yksioikoinen. Tutkijat ovat edelleen hämillään, koska mikään yksittäinen syntymekanismi ei paljasta kokonaisuutta. On edelleen epäselvää, miksi sukupuoli toimii kuten homoseksuaalisuudessa tapahtuu, eli normista poikkeavalla tavalla.

      On ennenaikaista julistaa, että homoseksualismi on synnynnäistä. Pikemmin voidaan sanoa, että siihen vaikutavat tekijät ovat vielä tuntemattomia. Hormoonitasapainolla (estrogeeni/testosteroni) siis nais/mies hormoonien vaikutus ja tasapaino sukupuolen kehityksessa ja suhteessa saattaa vaikuttaa jo varhaisessa kehitys vaiheessa. Mutta mistä kyseinen epätasapaino johtuu, on vielä selvittämättä?

      Onko ns. ulkoisilla tekijöillä mahdollisuus vaikuttaa ihmisalkioon ja miten paljon? Nämä kysymykset ovat vielä epäselviä ja auki. Tutkijat selvittävät näitä kuumeisesti kaiken aikaa, kunhan rahoitusta saadaan lisää… Odotan mielenkiinnolla miten asia lopulta selviää, uskon vahvasti, että vielä selviää. Onko kaikki vain kemiaa, vai liittyykö asiaan myös psyyken osuutta ja kuinka paljon?

  4. Johanneksen evankeliumista, saa lukea niin kuin on kirjoitettu.

    ”Minä (Jeesus Kristus) olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.

    En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta. He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.

    Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.

    Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan
    ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa.

    Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,

    että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. ”

    • Johanneksen evankeliumiin uskoutuneet eivät anna mitään arvoa teologian tieteen ja tulkimusten tuloksiin, jotka ovat menneet realistisesti eteenpäin ennekaikkea viime vuosisatojen aikana. Siis eivät anna mitään merkitystä Jeesuksen rehalliselle ja realistiselle sanomalle vaan elävät Raamatun rakentajien mentaliteetin mukaisesti.

    • Mikko Suni: ”Johanneksen evankeliumista, saa lukea niin kuin on kirjoitettu. “Minä (Jeesus Kristus) olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä…”

      Kun Mikko Suni lainaa Raamattua todistaakseen jotain, mitä omassa päässään päätteleekään, niin lainaus on muuttunut Mikko Sunin sanaksi.

      ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
      Moni sanoo minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’
      Ja silloin minä lausun heille julki: ’Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'”

      Varmuudella voitaneen todeta, että kyseiset ihmiset ovat lainailleet Sunin tapaan Raamatun jakeita eivätkä ole tajunneet sanojensa muuttuneen heidän sanoikseen. Ei Jeesuksen nimen toistaminen eivätkä edes Jeesuksen nimen kautta tehdyt ihmeet todista siitä, minkä todistamiseksi ihmeet on tehty.

    • Tapio Tuomaala,

      kyllä teksti oli ihan suoraan Raamatusta. En minä sitä miksikään muuttanut. Sinun pitää nyt kyllä esittää valituksesi suoraan sen sanojalle.

    • ”Teksti oli ihan suoraan Raamatusta. En minä sitä miksikään muuttanut.” Olet kai kuullut sanonnan ’lukee kuin piru Raamattua’. Se tarkoittaa irrallisen jakeen käyttämistä alkuperäisestä yhteydestä irrotettuna omien tarkoitusperien ajamiseen.

    • Martti Pentti,

      kyseessä ei ollut irrallinen jae vaan laajempi kokonaisuus. Teksti oli selkeä.

      Sitä en tiedä, miten piru sen luki tai lukee, eikä sillä ole minulle väliä.

      Liittämäni Johanneksen evankeliumin tekstikohta oli kuitenkin Herrani ja Vapahtajani sana.
      Mikähän se väittämäsi minun oma tarkoitusperä tuossa Herrani sanassa on?
      Minä en ala itseäni suosittelemaan… senkaltaisia opettajia ohi Jumalan sanan historia kyllä tuntee ihan tarpeeksi.

      Sanon uudelleen.
      Lue se, niinkuin se on kirjoitettu.
      Omista reaktioista lukija on itse itselleen vastuussa, mutta ennen kaikkea Jumalalle, joka tekstinsä on kirkolleen antanut. Mahdolliset valitukset saa osoittaa elämän ja kuoleman Herralle. Minä en niitä ota, eikä minun tarvitse ottaa vastaan.

    • Tapio Tuomaala,

      palaan kommenttiisi.

      Olet blogeissasi ja teksteissäsi puhunut ymmärtääkseni ajattelemastasi ja kokemastasi(?) hengellisestä väkivallasta ja siitä miten ihmisiä on peloteltu helvetillä ja ettei helvettiä ole mielestäsi olemassakaan.

      Nyt kuitenkin lainasit Herrani ja Vapahtajani sanoja, joissa Hän myös tuomitsee kadotukseen jotkut Hänen nimissään toimivat ja rinnastit minut näihin ihmisiin. Seuraava on tekstistäsi:

      “Ei jokainen, joka sanoo minulle: ‘Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: ‘Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’ Ja silloin minä lausun heille julki: ‘Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.’”

      ”Varmuudella voitaneen todeta, että kyseiset ihmiset ovat lainailleet Sunin tapaan Raamatun jakeita eivätkä ole tajunneet sanojensa muuttuneen heidän sanoikseen.”

      Kuinka tässä nyt näin pääsi käymään. Rinnastit minut laittomuuden tekijäksi, jotka Jeesus Kristus omien sanojensa mukaan tuomitsee kadotukseen lähetettäväksi. Tämä on aika kovan luokan ”kamaa”, jos ymmärrät mitä tarkoitan.

    • Tapio Tuomaala,

      lisäisin vielä tähän sen, että sinä identifioit nimeltäni tuomion minuun julkisella palstalla, jota ymmärtääkseni paljon luetaan.

      Mielestäni on oikein, että kirkon saarnatuolista sanotaan synti synniksi ja julistetaan kokonaista Jumalan sanaa, ja että kristityt voivat käyttää sitä myös julkisesti(niin kuin nyt esimerkiksi Päivi Räsäsen kohdalla hänen puhuessaan kirkon toiminnasta), mutta on eri asia julistaa helvetin tuomio nimeltä mainiten julkisella paikalla ja foorumilla.

  5. Antero Syrjänen07.11.2019 12:33

    ”Tässä on joku väärinkäsitys. Kyse on synnynnäisestä ominaisuudesta, johon ei syntymän jälkeen voi vaikuttaa. Se on samanlainen ominaisuus kuin silmien väri. Asiaa on tutkittu paljon eikä siinä ole mitään epäselvää. ”

    Tässä luodaan narratiiviä, ikään kuin tieteen kenttä olisi konsensus. Tämä on Antero Syrjäsen tulkinta homouteen johtavista syistä, tai sen laukaisevista tekijöistä. Kaikki tiede, kehittyy sitä mukaa, kun uutta tietoa ilmaantuu.

    Tähän eräs lainaus ( ei herkille) ;

    ”Esimerkiksi todella monet detransitioituneet ovat kertoneet, että heillä oli dissosiaatio ja post-traumaattinen stressioireyhtymä ilman, että olivat tästä itse tietoisia, eikä heitä hoitanut terveydenhoitohenkilökunta tunnistanut heistä näitä häiriöitä. Heidän paranemisensa alkoi vasta, kun hoidot suunnattiin dissosiaatioon ja traumoihin, ja transjutut unohdettiin. Suomen transpoli ei tunnistanut minusta itsestänikään dissosiaatiota. Se diagnosoitiin vasta, kun itse epäilin sitä itselläni (jo käytyäni sukupuolenvaihdoshoidot läpi) ja hakeuduin psykiatrian polille. Dissosiaation ja post-traumaattisen stressin yhteys transkokemukseen tulisikin tutkia perinpohjin, sekä henkilökunnan pitäisi kiinnittää näihin transtutkimuksissa huomiota. Koko transhoidon pitäisi olla 100% lääketieteellistä (johon myös psykiatria kuuluu), alati uuden tieteellisen tutkimustiedon kautta kehittyvää. Ei poliittista, tai poliittisten ryhmien painostamaa tai ohjailemaa. Koko transasian yhteiskunnassa pitää olla ensisijaisesti siihen erikoistuneiden lääketieteen ammattilaisten käsissä, ei poliitikkojen tai kansalaisjärjestöjen. ” https://mustaorkidea.blogspot.com/

    Sametin haastattelu https://areena.yle.fi/1-4584948, kannattaa siis pohtia kriittisesti polittisesti ja ideologisesti suunnattuja moraalivaikuttajia.

    • Sami Paajanen: ”Tässä luodaan narratiiviä, ikään kuin tieteen kenttä olisi konsensus. Tämä on Antero Syrjäsen tulkinta homouteen johtavista syistä, tai sen laukaisevista tekijöistä. Kaikki tiede, kehittyy sitä mukaa, kun uutta tietoa ilmaantuu.”

      Tämä ei ole Antero Syrjäsen tulkintaa, tämä on tieteen näkemys. Tieteen näkemys homoseksualismin syistä ja vaikutuksista on varsin yhtenäinen, ei yhtään niin hajanainen kuin tietyt tahot haluavat toistuvasti ja virheellisesti esittää.

      Se, miksi linkkasit transseksualismia käsittelevää tekstiä tähän yhteyteen onkin sitten oma ihmettelyn aihe, johon en osaa ottaa kantaa.

    • ”Tieteen näkemys homoseksualismin syistä ja vaikutuksista on varsin yhtenäinen, ei yhtään niin hajanainen kuin tietyt tahot haluavat toistuvasti ja virheellisesti esittää.”

      -Ymmärtänet kuitenkin, ettei tieteen ”yhtenäinen näkemys” ole sinänsä todiste mistään. Eikä kerro koko totuutta. Sama ilmastonmuutoksen kanssa. Yhdestä totuudesta tulee ”ainoa oikea totuus”, ja toista mieltä olevat tieteen tekijät ja tutkijat vaiennetaan. Kuten ilmastonmuutoskriitikot, jotka eivät saaneet enää tutkimuksilleen rahoitusta. (Ei liity aiheeseen sinänsä, mutta kelpaa vertailukohteeksi)

      http://ilmastorealismia.blogspot.com/2015/01/ilmastoharhan-lyhyt-historia.html

    • Sari: ”Ymmärtänet kuitenkin, ettei tieteen “yhtenäinen näkemys” ole sinänsä todiste mistään.”

      Tätä hokevilla on usein yllättäen näkemyksiä, jotka eivät myötäile juuri niihin näkemyksiin liittyvää tieteellistä konsensusta. Samat ihmiset voivat toisaalta vaivatta hyväksyä toisenlaisia tieteellisiä näkemyksiä silloin, kun ne sattuvat myötäilemään omia näkemyksiä. Tieteessä kun sattuu olemaan sellainen valuvika, että se ei katso sitä mihin sinä tai minä uskomme. Joskus tieteen tulokset ja tutkimukset voivat hämmentää ennakkokäsityksiämme. Ja vaikka ennakkokäsityksemme häviävät yleensä tieteen tutkimukselle 100-0, silti jotkut meistä kuvittelevat että juuri ne omat ennakkokäsityksemme ovat luotettavampia kuin tutkimukseen perustuvat tulokset.

      Mutta sellainen on ihminen. Oma totuus painaa aina sata kiloa enemmän kuin muiden totuus, oli oma totuus kuinka hauraalla pohjalla tahansa.

    • Antero, mistä ja kenestä oikein puhut? ”Jotkut meistä”, ”samat ihmiset”… Ketkä?

      Se mitä sanoin, on tosiasia. Tieteellinen konsensus ei ole todiste mistään.

      Olen itse skeptinen kaikkia tutkimustuloksia kohtaan. Ajattelen: aha, tämä on tämänhetkinen käsitys. Riippumatta siitä haluanko uskoa sen vai en. Tiedeuskovaisuus on kaikkien tieteen nimissä julistettujen totuuksien ehdottomana totuutena pitämistä.

    • Kiitos Sami Paajanen myös tuosta vihapuheanalyysi linkistä.

      Mielestäni on nähtävillä vihapuheen kaltaista käyttäytymistä (linkissäsikin mainitun valtioneuvoston määritelmän mukaisesti) myös Kotimaa24 joidenkin kommentoijien puhuessa Päivi Räsäsestä. Vaikkakin määritelmä ei ole kaikilta osin selvä.

      Yhtälailla vihapuhe voi kohdistua myös uskonnolliseen ryhmään tai ryhmän jäseneen.

    • ”Vihapuheen” kohteeksi ovat tällä sivustolla mielestäni joutuneet myös Luther-säätiö ja Suomen evankelis-luterilainen lähetyshiippakunta, Sansa, Kylväjä, Kansanlähetys, Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys vain muutamia mainitakseni…

    • Kopioin tähän vihapuhetta käsittelevän kommenttini Pekan blogista, koska näyttää täälläkin liittyvän aiheeseen:

      Ymmärrän kyllä jotenkuten, jos keskenkasvuiset huutelevat enemmistöstä poikkeavien ihmisten perään kaikenlaisia halveksivia kommentteja. Kyse on kotikasvatuksen puutteesta, ymmärtämättömyydestä ja tietämättömyydestä.

      Sen sijaan, jos aikuinen, korkeasti koulutettu henkilö (ja varsinkin jos on valittu Suomen ylimpään lainsäädäntöelimeen) ei tiedä, mitä vihapuhe tarkoittaa, niin se on kyllä sangen surullista.

      Kas kun kummaa, vihapuhe ei olekaan mitään määrittelemätöntä, ei ympäripyöreää, ei vastakkaisten mielipiteiden kieltoa (jos siitä halutaan esimerkkejä, niin sunnatkaa katseenne itään).

      Vihapuhe on määritelty Kielitoimiston (joka on siis suomenkielen ylin auktoriteetti) taholta seuraavasti: vars. vähemmistöihin kohdistuvaa vihaa t. suvaitsemattomuutta ilmaiseva t. niihin yllyttävä puhe. Vähän korkeammalta taholta löytyy seuraavaa: ”Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksessa (R 97 20) vihapuhe on määritelty seuraavasti:” Vihapuhetta ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjaa suvaitsemattomuuteen.”

      Eiköhän näitä yksinkertaisia sääntöjä seuraamalla jokainen ihan tavallisella maalaisjärjellä varustettu voi välttyä vihapuhesyytöksiltä. Ei tule syyttömästä syyllistä.

  6. Päivi Räsäsen vuonna 2004 julkaisemaa kirjoitusta ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi” on tähän mennessä käsitelty varsin yksipuolisesti. Mielestäni sitä on syytä käsitellä myös toisesta näkökulmasta. Kappaleessa, joka on otsikoitu ’Haaste rukoukseen’, Räsänen kirjoittaa:

    ”Ruotsissa tuli vuoden 2003 alusta voimaan laki, joka koskettaa oikeutta opettaa Raamatun homoseksuaalisuutta käsitteleviä kohtia. Henkilö, joka levittää lausuntoja, joissa homoseksuaalisuutta väitetään synniksi, voidaan tuomita kiihotuksesta kansanryhmää vastaan kahdeksi vuodeksi vankilaan. Jos rikkomus katsottaisiin vähäiseksi tai epäilty suostuisi perumaan puheitaan, hän voisi selviytyä pelkillä sakoilla tai ehdonalaisella.”

    Vastaava muutos rikoslakiin tuli Suomessa voimaan vuonna 2011. Räsänen jatkaa:

    ”Oikeusoppineiden tulkinnan mukaan Raamatun tekstien toistaminen historiallisina asiakirjoina ei vielä olisi rikos. Sen sijaan rikoksen tuntomerkit täyttyvät, jos pappi saarnassaan selittää, että Raamatun opetusten mukaan tulee elää myös tänään. Naapurimaan kuulumiset on syytä ottaa
    vakavasti, sillä Suomi näyttää monessa suhteessa seuraavan perässä – ennemmin tai myöhemmin.”

    Olemmeko ottaneet huomioon Ruotsin kuulumiset riittävän vakavasti?

    Räsänen kirjoittaa edelleen:

    ”Tulemmeko näkemään uutisia, joissa ruotsalaisia pappeja talutetaan saarnatuolista käsiraudoissa poliisikuulusteluihin?”

    Kuinka ollakaan, Räsänen on itse nyt joutunut poliisikuulusteluihin. Tämä kertoo huolestuttavasta kehityksestä suomalaisessa yhteiskunnassa.

    Loppuun vielä yksi lainaus Räsäseltä:

    ”Jos Jumalan Sanan luotettavuus kielletään yhdessä kohdassa, se merkitsee pohjimmiltaan
    epäilyn kohdistamista itse Jumalaan. Siksi on mahdotonta lakaista maton alle pelastuksen kannalta “kehällisiä” kysymyksiä, jotta seurakuntalaisten rauhaisa yhteiselo ei häiriintyisi. Jos kirkko ei pidä kiinni eettisissä kysymyksissä selvistä Jumalan Sanan kohdista, lopulta myös evankeliumin
    ydin on uhattu.”

Loikkanen Toivo
Loikkanen Toivohttps://www.facebook.com/toivo.loikkanen
Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana ja OP-ryhmän hallintoneuvoston jäsenenä.