Kantaa otetaan mielikuvien perusteella

Seurakuntien yhteistyön tiivistäminen etenee nyt kahdella rintamalla. Kirkolliskokouksen valiokunnat valmistelevat koko ev.lut. kirkkoa koskevaa rakenneuudistusta ja siellä täällä puuhataan alueellisten hankkeiden kanssa. Keski-Uudenmaan yhdeksän seurakuntaa ovat kohta vuoden verran tutkineet yhteisen seurakuntayhtymän perustamisen mahdollisuutta ja kannattavuutta.

Selvitysryhmä kertoi kertoi lokakuun ensimmäisenä päivänä seurakuntien edustajista kootulle ohjausryhmälle selvittelyn nykyvaiheitta. Kiinnostavinta oli tällä kerralla kuulla alueen seurakuntien työntekijöille ja luottamushenkilöille tehdyn kyselyn tuloksista, joita konsultit, tunnetut kirkonmiehet Kai Peltonen (Espoon tuomiokapitulin dekaani) ja Antti Kujanpää (Espoon tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra) esittelivät. Tuomiota he eivät – työpaikoistaan huolimatta – suoraan vielä antaneet, mutta joitakin selkeitä johtopäätöksiä he kuitenkin kyselyn ja sen tiimoilta käydyn seurakuntakierroksen perusteella tekivät.

Kai Peltonen tiivisti, että hankkeeseen otetaan kantaa usein mielikuvien perusteella. On paljon tietämättömyyttä esimerkiksi seurakuntayhtymien toiminnasta. Myös talousrealismin puute on yleistä. Jos nyt tuntuu menevän taloudellisesti hyvin, niin uskotaan olevan jatkossakin. Katsotaan vain nykytilaa, ei useamman vuoden päähän. Naapuria arvioidaan epäluuloisesti mielikuvan perusteella. Työntekijät ovat luottamushenkilöitä epäluuloisempia.

Itsekkyys ei ole kirkossakaan tuntematonta.

Vastaajista suurin osa piti seurakuntayhtymän perustamista kyllä hyödyllisenä, mutta sen perustamista tarpeellisena pitäviä oli vähemmän. Ehkä ajatellaan, että ei ole tarpeen tehdä sinänsä hyödyllistä, kun muutenkin pärjätään. Mutta se voi olla pian välttämätöntä?

Vastaukset erosivat seurakuntien välillä suuresti siinä, kenen kanssa haluttiin yhtymä perustaa. Yhdistymishaluja keskenään oli eniten Kerava-Tuusula-Järvenpää -suunnalla. Toinen puoli olisi sitten Nurmijärvi-Hyvinkää, ehkä Mäntsälä. Pienimmät Pornainen ja Sipoo-Sibbo liikkuvat siinä välimaastossa, ei ole vetoa juuri mihinkään. Yleistä lienee, että pienet eivät kiinnosta isoja, eivätkä isot pieniä.

Marraskuussa saadaan selvitysryhmä raportti jatkosuositusten kanssa. Päätöksiä tehtäneen vielä tämän vuoden puolella. Koko kirkon hankkeessa ratkaisut syntynevät vasta ensi vuoden puolella.

Seurakuntien hanke on sukua Keski-Uudenmaan kahdeksan kunnan suurkaupungin perustamispuuhille; molemmissa etsitään keinoja varautua tulevaisuuteen. Mutta hankkeissa on ratkaisevia eroja. Kirkon hankkeessa paikallisseurakunnat säilyisivät nimeä ja perustoimintaa myöten nykyisellään, kuntapuolella kuntien nimet ja identiteetit häviäisivät.

Seurakuntalaisen kannalta kaikki jatkuisi nykyisellään myös tulevaisuudessa, mutta varmemmin. Kuntalaisen osalta suurkaupunki toisi paljon epävarmuustekijöitä. Seurakuntayhtymä säilyttäisi lähipalvelut, suurkunnassa ne olisivat vaarassa.

Kuntarakenneuudistuksen tarkoitus oli vähentää kuntainliittohimmeleitä, mutta saattaa käydä päinvastoin: sote ja metropoli tuovat niitä vain lisää. Peruskunnan merkitys vähenee.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Olli Salomäenpää kirjoitti: ”- – yhtymää ei estä mikään siirtää työntekijää yhtymän sisällä seurakunnasta x seurakuntaan y, jollei sitä nimenomaan kielletä, jos sellainen tarve syystä toisesta tai jopa puhtaasta halusta / vallanhimosta tulee. Kel valta on, hän sitä valtaa myös käyttää, asiallisesti tai ei.”
    Työntekijöiden asemasta, töihin ottamisesta ja sijoittumisesta tulee määräykset kirkkolakiin ja -järjestykseen sekä esim. sijaisuuksien hoitamisesta yhtymän perustavien seurakuntien solmimaan perussopimukseen. Työvoiman määrään vaikuttavat tarve ja käytettävissä olevat varat, joissa voi vuosien mittaan tapahtua muutoksia, ja silloinkin tulee selviytyä. Yhtymähallinnon avulla yritetään taata riittävät resurssit seurakuntiin, myös pieniin, laadukasta toimintaa varten. Joustavuudella taataan henkilöstön säilyminen paremmin kuin tiukalla sitomisella.

    Tuula Hölttä kirjoitti: ”Mahtaisiko mielikuva johtua siitä, että seurakuntien henkilöstö ei tiedä, mitä rakenneuudistus heidän työssään tarkoittaa?”
    Juuri niin. Uudesta seurakuntayhtymärakenteesta tulisi tiedottaa seurakunnissa ja hiippakunnissa jo nyt riittävästi (paljon enemmän kuin nyt taidetaan tehdä), jotta tiedettäsiin enemmän, luultaisiin vähemmän.

  2. ”Työntekijöiden asemasta, töihin ottamisesta ja sijoittumisesta tulee määräykset kirkkolakiin ja -järjestykseen sekä esim. sijaisuuksien hoitamisesta yhtymän perustavien seurakuntien solmimaan perussopimukseen.”

    Niin ihan varmasti tulee. Mutta minkälaiset? Siitähän tässä on kyse. Kun ei sanota / tiedetä minkälaiset niistä tulee. Käytännössähän niistä voidaan tehdä sellaiset, että työntekijöistä tulee periaatteessa vapaata riistaa. Tai sitten työntekijälle ja työyhteisölle annetaan suoja, että vasten omaa tahtoa kukaan ei joudu siirtymään toiseen seurakuntaan tai edes poikkeustilanteissa. Mutta jos tavoitteena on työvoiman ”maksimaalinen” hyödyntäminen, niin pakkosiirtymiseen tai pakkosijaistamiseen on pakko alistua. Tai sitten tuosta tavoitteesta täytyy yksiselitteisesti luopua.

    ”Yhtymähallinnon avulla yritetään taata riittävät resurssit seurakuntiin, myös pieniin, laadukasta toimintaa varten.”

    Tämä aina mietityttää. Miksi joka paikassa pitäisi olla samat resurssit / palvelut? Ei tietysti niin, että toisessa paikassa annetaan kirkon rapistua käsiin kun toisessa riittää rahaa vähän muuhunkin. Mutta itsenäisessä seurakunnassa osataan, tai ainakin päättäjien pitäisi osata, sopeuttaa toiminta tilanteen mukaiseksi. Onko se hyvä, että ison seurakunnan x nuoriso-ohjaaja käy pitämässä pienen seurakunnan y nuortenillan kerran viikossa ja muuten k.o. nuoriso-ohjaaja ja seurakunnan y nuoret eivät kohtaa millään tavalla sen pienen seurakunnan elämässä. Minusta ei. Oman seurakunnan porukalla pitää pystyä hoitamaan oman seurakunnan toiminnallinen puoli, vaikka sitten perinteisiä työalavastuita rikkomallakin. Ihminen kuitenkin ja kaiketi periaatteessa haluaa tulla toimeen työllänsä, osa-aikaiset toimet eivät ole ratkaisu. Niihin ei hevin hyviä työntekijöitä saada.

    ”Joustavuudella taataan henkilöstön säilyminen paremmin kuin tiukalla sitomisella.”

    Tämäkin mietityttää. Joustamisella, siis mitä joustamista ja mihin suuntaan? Käyttääkö työnantaja työntekijöittänsä joustavasti ja työntekijä vikisee? Miten se lisää sitoutumista? Minusta päinvastoin. Miten työnantaja voi joustaa työntekijöiden suuntaan? Vai voiko työntekijä jotenkin joustavasti muutella omia toimenkuviansa oman halun mukaan? Että kun yksi haluaa muutosta, niin pistetään paletti silleen sopivasti sekaisin. Enkä minä koe olevani mitenkään tiukasti sidottu nykytilassakaan. Kyllähän minä voin nytkin hakea uuttaa työpaikkaa, jos siltä tuntuu. Vai tarkoitetaanko tällä sitä, että jos yhtymässä tulee työpaikka auki, paikka voidaan laittaa pelkästään sisäiseen hakuun eikä julkiseen ollenkaan? Ulkopuoliset älkööt vaivautuko. Tai jos nähdään, että seurakunnassa x ei nähdä enää jollekin työntekijälle ”tarvetta”, esim. väkimäärän vähenemisen myötä ja seurakuntaan y, jossa tarvetta on ja vastaava toimi aukeaa, niin sen seurakunnan x työntekijä siirretään näppärästi, halusta tai haluttomasti, seurakunnan y palvelukseen. Ja näin saatiin työntekijäresurssia maksimaalisesti ja joustavasti hyödynnettyä.

    Jos on työntekijät ihmeissään, niin vastaavasti tuntuu siltä, että prosessissa mukana olevien ja kenties aikanaan päättämässä olevien taholta tunnutaan heittävän kaikenlaisia hurskaita olettamuksia ja fraaseja ilmaan. Sitten tapahtuu niin tai näin. Mutta mitä ihan faktisesti tapahtuu ja miten, siitä ei sitten olekaan vielä vastauksia, vaikka niin halutaan kuvitella. Tai niitä ei haluta kertoa. Liian suuria kysymyksiä on vielä ilmassa ja tuntuu, että monet julistavat jo tässä vaiheessa aivan liian suurta uskoa koko prosessiin. Mutta mitä tosiasiassa tapahtuu missäkin vaihtoehdossa, siitä ei sitten uskalletakaan puhua. Ja se on aika kiusallista eikä luo uskoa prosessin hyvään lopputulokseen, ainakaan yksittäisen työntekijän kannalta.

  3. Kirjoitin edellä tässä ketjussa: ”Toiminnallisen työn työntekijät – – – valitaan seurakunnissa ja sijoitetaan seurakuntiin ja he toimivat paikallisen kirkkoherran alaisuudessa. Toisessa seurakunnassa palveleminen ja mahdollinen kiertäminen koskee vain erikoistilanteita kuten joissakin tapauksissa sijaisuuksia. Erittäin pienissä seurakunnissa voi olla myös jaettuja työntekijöitä eli he palvelisivat kahdessa eri seurakunnassa.”
    Tämä on kirkkohallituksen esityksen periaate. En osaa sitä tuon selvemmin lyhyesti kertoa. Työntekijöitä ei siis heitellä sinne tänne. Lienee parasta odottaa lakivaliokunnan mietintöä, jota kirkolliskokouksen täysistunto käsittelee toukokuussa.

  4. Kiitän tästä selvennyksestä. Tämä kenties hieman hälventää huolestumistani. Asiassa jää silti kysymyksiä ilmaan. Mikä on yhtymärovastin ja kirkkoherrojen välinen valtasuhde? Samoten mistä työntekijää koskevista asioista yhtymä päättää ja mikä jää seurakunnan päätettäväksi? Asiassa pystytään tarvittaessa luomaan myös sudenkuoppia ja ongelmien siemeniä.

    Samoten uudistusta on markkinoitu tuolla työvoiman tehokkaalla käytöllä, ei olla tehty mitään eroa juuri toiminnalliselle sekä vaikkapa kiinteistö & vastaavalle henkilökunnalle, vaikka niissä on minun mielestäni työn sisällönkin kannalta erittäin suuri ero ja mikä tässä blogin kirjoittajan tekstissäkin on nyt selkeästi havaittavissa. Ei ihme että epätietoisuutta on ilmassa.

    Mutta katsotaan mitä tulee. En ole silti vakuuttunut että tästä olisi kirkon pelastajaksi. Kun keskitetään tarmoa rakenteiden uudistamiseksi, voi helposti harhauttaa itsensä luulemaan että vika on ainoastaan niissä rakenteissa. Vika voikin olla toimintatavoissamme ja siihen rakenteiden uudistaminen ei auta yhtään mitään. Ei, vaikka kuinka taputtaisimme itseämme selkään ja toteaisimme, että ollaanpas me fiksuja kun osattiin tällainen hieno uudistus tehdä. Vain myöhemmin todetaksemme, että ei se sitten auttanutkaan mitään ja parhaimmassa tapauksessa onnistuttiin luomaan vielä uudet ongelmat päälle. Jos vika onkin toimintapohjainen, niin silloin katse pitäisi kääntää toimintaan. Siis siihen, mitä minä tai sinä teen. Ja se onkin paljon vaikeampaa, siinä on helpompi lähteä kieltämisen tielle, ei minussa ole mitään vikaa. Siksipä on helpompi lähteä hakemaan syyllistä, vaikka oikea syyllinen löytyisi peiliin katsomalla.

    Vähän sama juttu kuin messu-uudistuksessa. Rakennetta ja kaavaa uudistamalla ei sisältö parane, ei vaikka jotkut siihen lujasti uskoivat ja vannoivat. Sisällön muuttaminen lähtee meistä jokaisesta, kuinka me työmme teemme.

Kirjoittaja

Markku Jalava
Markku Jalava
Olen kirkosta, historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta (muun muassa) kiinnostunut toimittaja-viestintäpäällikkö. Virasta irti, mutta luottamustehtävissä jatkan innolla, ja kirjoittamista. Olen kirkkovaltuutettu ja kirkkoneuvoston jäsen Nurmijärven seurakunnassa sekä ex-kirkolliskokouksen jäsen. Kokemusta on suntionkin tehtävästä.