Paljaita poikia

Iiro Viinanen ja Erkki Tuomioja ovat julkaisseet päiväkirjojaan takavuosilta. Ne paljastavat paitsi kirjoittajista itsestään – tai ehkä juuri heistä - ja myös poliitikoista ja politiikasta kiinnostavan mutta synkän piirteen. Pitääkö olla luonnevikainen tai ainakin käyttäytyä luonnevikaisen tavoin, jotta yhteisiä asioita voi hoitaa?

Iiro Viinanen kirjoittaa kovia sanoja kollegoistaan, mutta positiivisia arvioita Paavo Lipposesta ja Raimo Sailaksesta. Omat kokemukseni Lipposesta ja Sailaksesta ovat myös myönteisiä. Pari omakohtaista muisteloa heistä ja Viinasesta seuraavassa.

Erään tuposopimuksen neuvottelutuloksen saavuttamisen jälkeen 1990-luvun alkuvuosina väsyneet neuvottelijat saivat kutsun Kesärantaan saunomaan ja iltapalalle. Satuin lauteille illan aikana kahdestaan Iiro Viinasen kanssa. Kerroin hänelle, kuka olen ja mitä tahoa edustan ja valittelin kirkon yhteisövero-osuuden tasoa ja sitä, ettei se kata kirkon yhteiskunnallisten velvoitteiden kustannuksia. Vilkaisematta minuun päinkään Viinanen kuittasi valitteluni lyhyeen: ”Kyllä kirkolla on varaa maksaa”. Eikä siitä enempää keskustelua sen jälkeen niillä lauteilla saanut syntymään.

Kirkon yhteisöveron alentamista käytettiin moneen kertaan sosiaalietuuksien verouudistuksen aiheuttamien tulolisäysten imuroimiseen kirkolta. Tulosopimusten yhteydessä yritin mahdollisuuksien mukaan saada sitten kompensaatiota yhteisövero-osuuteen, jos kirkon tulot jonkin valtiovallan toimenpiteen johdosta vähenivät. Raimo Sailakselle, joka monina kertoina oli hallituksen nimeämä valtiovallan ja työmarkkinakeskusjärjestöjen välinen kontaktihenkilö, kirjoitin kirjeitä ja sähköposteja ja joskus pääsin käymäänkin. Kerran aivan neuvottelujen viime puristuksessa soitin Sailaksen kännykkään ja kysyin, oliko toivomuksillani menestysmahdollisuuksia. Yllätyksekseni Sailas vastasi kaikessa kiireessä soittooni ja kertoi olevansa juuri menossa pääministerin luo ja lisäsi ”esittelen asian ministerille”. Sillä kertaa asialle ei tapahtunut mitään, mutta olennaista oli se asiallinen ja rakentava tapa, jolla hän käsitteli hänelle tarjoamiani näkökohtia.

Mutta sitten tuli se kerta, jolloin kirkko ensimmäisen kerran sai yhteisöveron kautta toteutettavaa kompensaatiota sille tuloratkaisussa kohdistetuista tulonmenetyksistä. Silloinkin Sailas oli kontaktihenkilöni ja pääministerinä oli Paavo Lipponen. Avainasemassa olivat myös muut työmarkkinakeskusjärjestöt, jotka yksimielisesti tukivat ja puolsivat kirkon sopimusvaltuuskunnan (nyk. työmarkkinalaitos) ajamaa asiaa. Kun neuvottelutuloksen signeeraustilaisuus Etelärannassa pidettiin ja hallitus ilmoitti, mihin toimiin se työmarkkinaparttien neuvottelutuloksen johdosta oli päättänyt ryhtyä, satuin istumaan aivan Sailaksen ja Lipposen vieressä. Käytin tilaisuutta hyväkseni kiittääkseni pääministeriä kirkolle tärkeästä yhteisöverokannanotosta. Lipponen vaikutti hämmästyneeltä eikä ilmeisesti heti tunnistanut, mistä puhuin. Mutta Sailas oli kärppänä, kumartui hiukan minuun päin ja hartaalla äänellä ja hiukan virnistäen lausahti ”Niin, ei saa olla pienelle paha”

6 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    Tänä päivänä taas kerran yhden alkavaa muistinmenetystä potevan yksin jätetyn itkevän vanhuksen face-to-face -tavanneena, tekee mieli kysyä, että näinkö sen todellakin piti keinoja kaihtamatta mennä:

    https://www.youtube.com/watch?v=BETLkEyb2yw

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Luonnevikainen ? Kenenkään luonteessa ei ole vikaa. Persoonallisuudessa voi olla ”vikaa”, paitsi omassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Risto Voipio ;””Niin, ei saa olla pienelle paha””

    Taloudellisen kasvun vuosina lapsiköyhyys lähes kolminkertaistui, kun lapsiperheiden tulonsiirrot jäivät n. 25% jälkeen ansio- ja kustannuskehityksestä vuoden 1994 jälkeen. Meistä tehtiin kansalaisilta kysymättä perustuslaillinen EU:n jäsenmaa unionissa, josta arvostamani edesmennyt Erkki Toivanen kirjoitti 26.11.07 :” EU:n tilintarkastustuomioistuin on päättänyt hylätä EU:n komission budjetin varainhoitovuodelta 2006. Kielteinen lausunto annettiin jo kolmannentoista kerran peräkkäin eikä tuomioistuin ole voinut hyväksyä tilejä yhtenäkään vuonna, jolloin Suomi on ollut EU:n jäsen.” Toivasen mukaan EU olisi liikeyrityksenä pantu konkurssiin vuosia sitten, ja sen johto istuisi telkien takana, ja että väärinkäytökset jatkuvat vuosikymmenestä toiseen niin kauan kuin se tapahtuu jäsenmaiden hallitusten ja viranomaisten tieten.

    Niin, kuka olikaan se ”pieni”, jolle ei saanut olla paha?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouko Karjalainen sanoo:

    Kirjoitus tuntuisi vakuuttavammalta, jos blogisti oikeasti kirjoittaisi niistä pienistä (ihmisistä) sen sijaan että hän luettelee suuria vaikuttajia, joiden lähituttavuuteen on päässyt. Muistuttaa E. Huovisen muistelmia piispa-ajaltaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kaija Karvinen sanoo:

    Risto Voipio, tekstin viimeisen kappaleen alku: ”Mutta sitten tuli se kerta, jolloin kirkko ensimmäisen kerran sai yhteisöveron kautta toteutettavaa kompensaatiota sille tuloratkaisussa kohdistetuista tulonmenetyksistä. ”

    Kappaleen loppu:”Käytin tilaisuutta hyväkseni kiittääkseni pääministeriä kirkolle tärkeästä yhteisöverokannanotosta. Lipponen vaikutti hämmästyneeltä eikä ilmeisesti heti tunnistanut, mistä puhuin. Mutta Sailas oli kärppänä, kumartui hiukan minuun päin ja hartaalla äänellä ja hiukan virnistäen lausahti ”Niin, ei saa olla pienelle paha”.”

    Näitten tekstilainausten perusteella, tässä tapauksessa, ”se pieni, jolle ei saa olla paha”, on kirkko, jonka neuvottelijana Voipio juuri sai tiedon yhteisövero-osuudesta, joka kirkolle myönnettiin. Sailas virnisti, sillä kirkon pienuus tiedetään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Vierastan tuota oman hännän nostoa, kuten joku muukin täällä……..

    Sailaksen ja Viinasen mielipiteille ei tässä maassa ole juuri annettu arvoa. Siitä syystä olemme syvemmässä taloudellisessa kriisissä kuin koskaan – ja pitempään kuin koskaan. Kaakon halla tulee aiheuttamaan lisää rahanmenoa, eikä ole mistä ottaa…..

    Ilmoita asiaton kommentti