Kansan kieli ja kirkon kieli

Vain harvat puhuvat sujuvasti kirkkoa. Siksi kirkollinen puhe singahtaa usein ohi maalista. Tämä havainto on herättänyt viime vuosina monenlaisia reaktioita. Paljon on puhuttu, keskusteltu ja kirjoitettu kirkon kielen ja puhetapojen uudistamisesta. Tavoite on vahvasti esillä Kohtaamisen kirkossa: ”Puhumme Jumalasta, Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä rohkeasti ja ymmärrettävästi kaikkialla.”

Muuttuva maailma ja lähestyvä reformaation merkkivuosi 2017 haastavat pohtimaan kielen ymmärrettävyyttä. Kansankielisyys on luterilaisuudelle rakas periaate. Toki jo kauan ennen Lutheria ja hänestä riippumatta kristinuskon sanomaa oli käännetty monille kielille. Apostolien tekojen kertomus helluntaista muistuttaa siitä, että kirkko lähti ylittämään kielten rajoja jo lähtökuopissa.

Elämä monikielistyy. Yhä useampi syntyy, rakastaa, kasvaa, opiskelee, työskentelee, harrastaa ja kuolee monikielisessä ympäristössä. Tämän päivän tavallisessa vantaalaiskoulussa saatetaan puhua useampia kieliä kuin 1980-luvun kansainvälisessä koulussa.

Monikielistyminen näkyy myös puhuttujen kielten sisällä, kun niin sanottujen sosiaalimurteiden määrä kasvaa. Yhteiskunnan eri ryhmät kehittävät omaa tapaansa käyttää kieltä. Nettilehden otsikossa rohkeus on yleensä jotain muuta kuin kansalaisaktivistin rohkeus totalitaarisessa maassa, ja oikeudenmukainen verotus tarkoittaa pienituloiselle jotain muuta kuin rikkaimpaan väestönosaan kuuluvalle.

Moni kieli on työnnetty historian aikana voimakeinoilla syrjään. Viime vuosikymmeninä on havahduttu huomaamaan uudella tavalla monet vähemmistöasemassa eläneet kielet. Moni kieli on jo kuollut, osa on elvytettävissä. Syrjittyjen kielten aseman vahvistuminen on usein vahvistanut myös kielten puhujien asemaa.

Kansankielisyys tarkoittaa monikielisyyttä ja kielten monien sosiaalimurteiden ymmärtämistä. Yksi kieli ei riitä. Samoin yksisuuntainen puhe on riittämätöntä. Ymmärrys voidaan löytää vain vuorovaikutuksessa ja monilla kielillä.

Vain harvat puhuvat kirkkoa. Väite on tietyillä ehdoilla totta. Toisaalta väite voidaan haastaa. Kirkkoa on puhuttu kahdentuhannen vuoden ajan lukuisissa erilaisissa kulttuurisissa ympäristöissä. Tänä päivänä kirkkoa puhutaan kaikkialla, jokaisessa maanosassa. Siellä, missä on ihmisiä, puhutaan kirkkoa. Tuskin mikään muu kieli on elänyt niin monenlaisissa olosuhteissa ja vaikuttanut niin moniin yksilöihin ja yhteisöihin.

Kenties useasti ohi maalin puhuvien kristittyjen – joihin itsekin tunnustan kuuluvani – tulisi oppia puhumaan kirkon harvinaisen murteen sijaan uudelleen alkuperäistä kirkkoa: monista kielistä ja murteista rakentuvaa, sanastoltaan rikasta, dynaamista ja dialogista kieltä, joka kääntää evankeliumin yhä uusiin ympäristöihin. Tämä kirkko on kansan kieltä, kansojen kieltä ja kenen tahansa kieltä. Se on mukaansa kutsuvaa sanojen, tekojen, läsnäolon, myötäkärsimisen ja toivon kieltä. Kun kristityt puhuvat tätä kirkkoa, he itsekin oppivat tuntemaan Kristuksen kaiken Herrana.

Johanneksen ilmestys kuvaa pelastettujen joukkoa, jossa puhutaan kaikkia kieliä. (Ilm. 7:9.) Tässä on päämäärä, joka voi alkaa toteutua jo nyt.

  1. Tervehdys ja kiitos hyvästä kirjoituksesta. Kenneth Burken retoriikkajuttuja myötäillen ryhdyin leikittelemään, miten kirkkoa ”kielenä” voisi kuvata tavalla, joka sisältäisi kaikki mainitsemasi tärkeät asiat. Voisiko se olla ”yhteyden kieli”? Yhteyden kieli siinä merkityksessä, että se on yhteinen kieli mutta myös yhteyden kieli sekä horisontaalisesti että vertikaalisesti…ensimmäinen ulottuvuus tekee siitä inhimillisen, jälkimmäinen puolestaan jotain, mikä ylittää inhimillisen. Kohtaamisen kirkossa puhutaan yhteyden kieltä?

Kirjoittaja

Haapiainen Timo-Matti
Haapiainen Timo-Matti
Olen nelikymppinen vantaalainen pappi ja ikiteekkari. Toimin projektisihteerinä kirkkohallituksessa.