Kannatuspuheenvuoro: Jaana Hallamaa piispaksemme

Helsingin piispanvaalin ensimmäinen äänestyspäivä on jo pian (keskiviikkona 16.8.). Useimmat valitsijat lienevät jo kantansa muodostaneet, osa on jo äänestänytkin ennakkoon. Valintaansa vielä harkitseville kerromme, että me allekirjoittaneet tulemme monien muiden tavoin kirjoittamaan lippuumme numeron kolme, Jaana Hallamaa.

Kotimaa24:ssa ilmestyi juuri kuin tilauksesta Minna Mannertin blogi otsikolla Valintakriteerit piispalle. Siinä hän listaa kymmenen piispan virkaan tärkeää ominaisuutta. Arviomme on, että Jaana on ykkönen valtaosassa näistä. Juuri siksi valintamme on Jaana. Hän on maamme johtavia teologeja ja eetikkoja sekä syvällinen ajattelija. Hän puhuu ja kirjoittaa uskonsa pohjalta suoraselkäisesti ja rehellisesti. Hänellä on evankeliumista nouseva vaihtoehtoinen totuus moniin aikamme koviin arvoihin, hän on muun muassa selkeästi asettunut heikompien ja syrjäytyneiden rinnalle ja puolustanut heitä puheissaan ja kirjoituksissaan.

Hänellä on ehdokkaista pisin työ- ja elämänkokemus. Tämän myötä hänellä on kypsä ja mielistelemätön identiteetti, jonka pohjalta hän kykenee kohtaamaan myös elämän varjopuolet. Hän ei lakaise ristiriitoja maton alle, vaan on valmis nostamaan kissat pöydälle ja hakemaan keskustellen argumentoituja ratkaisuja. Häneltä on nyt vaalien alla ilmestynyt paimenkirja Yhdessä toimimisen etiikka. Hänen ajattelunsa tulee sen kautta jälleen laajalti huomioiduksi kirkossa ja yhteiskunnassa. Sitäkään ei voi pitää miinuksena, että hän on nainen!

Piispapaneeleissa ja ehdokkaiden puheenvuoroissa on osoittautunut, että Jaanan pihvi on laadultaan 3/3. Hänestä Helsingin hiippakunta voi saada syvällisen piispan, joka kykenee toimimaan hengellisenä johtajana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Toivomme, että sinäkin kirjaat äänestyslippuusi Jaanan numeron kolme.

Tuuli Aitolehti

Sini Alen

Airi Heikkinen

Elina Hellqvist

Merja Hållfast

Kari Pekka Kinnunen

Johanna Korhonen

Samuli Korkalainen

Laura Maria Latikka

Virpi Koskinen

Hannu Pöntinen

Hannu Tiainen

Hannu Vapaavuori

Anna-Leena Verkasalo

Matti Verkasalo

Tiina Vihma-Purovaara

  1. Onnettomuus on kohdannut meitä. Psalmi 44

    Tasa-arvosta, sukupuolten välisestä kommunismista on tullut kansalaisuskonto. Riita mitä ei perhe kestä. Naiset ovat tehneet itsestään maailman ensimmäisiä. Samalla miehistä on tullut kansojen pilkkalaulu.

    Kyllä olisi ihanaa, kun olisi enemmän naisia jotka hakevat miehensä ja lapsensa seurakuntaan. Ettei naisten tarvitsi toimia isän tehtävässä.

Vierasblogi
Vierasblogi
Kotimaan Vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä Kotimaan toimitukseen.