Huomenna vietetään Sananvapauden päivää mm. Sanomatalon tilaisuuksissa. Jokin aika sitten Hesarin päätoimittaja Kaius Niemi kirjoitti kolumnin Kalliista sananvapaudesta. Monet toimittajat ja valokuvaajat ovat menettäneet henkensä maissa, joissa tätä vapautta ei tunnusteta.
Vapaus mielipiteeseen ja sen ilmaisemiseen on luovuttamaton arvo demokratioissa. Euroopan ihmisoikeussopimus (10. Artikla) toteaa: ”Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta.»
_ _ _
Sananvapauden kanssa rinnakkain kulkee – tai tulisi kulkea – uskonnonvapaus. Suomen perustuslaki (11§) noudattelee YK:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksia. ”Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.”
Puuttuva uskonnonvapaus on ehkä merkittävin syy sortoon ja kristityt suurin vainottu vähemmistö maailmassa. Uskonsa tähden kuolleiden kristittyjen määrä ylittää selvästi surmattujen toimittajien määrän, jos tällainen vertailu halutaan tehdä.
_ _ _
Kuinka uskonnonvapaus voi Suomessa? Vuonna 1923 säädetty uskonnonvapauslaki poisti pakkouskonnon, pakon kuulua kirkkoon. Nykyisin haastettuna on ennemminkin mahdollisuus uskontoon. Perustuslaissa säädetty uskonnonvapaus lähtee positiivisesta oikeudesta uskontoon. Tämä on mahdollistettu päivähoidossa, koulussa, sairaaloissa, vankiloissa ja puolustusvoimissa. Uskonnolla on nähty positiivinen merkitys identiteetille ja elämän arvoperustalle ja siten koko kansalaisyhteiskunnalle.
Viime aikoina positiivista uskonnonvapautta on haastettu. Jotkut haluavat jopa kieltää koulujen ja päiväkotien ohjelmaan kuuluvat vapaaehtoiset uskonnolliset tilaisuudet. Näin tapahtuisi siirtyminen moniarvoisuudesta – eri uskontojen rinnakkainelosta – yksiarvoisuuteen eli uskonnottomuuteen.
Pienen vähemmistön ajamaa kieltoa perustellaan sillä, että valinta uskonnolliseen tilaisuuteen osallistumisen tai poisjäämisen välillä uhkaa paljastaa henkilön vakaumuksen. Kumpi on suurempi vapausarvo, vakaumuksen salassa pysyminen vai mahdollisuus vakaumuksen toteutumiseen?
Uskonnoton pieni vähemmistö korostaa, että uskonto on yksityisasia. Sitä ei saa tuoda julkisesti esille. Kyllä. Uskontoon suhtautuminen on puhtaasti yksityisasia. Sen sijaan uskonnot ovat mitä suurimmassa määrin yhteisöllisiä asioita, jotka toteutuvat jumalanpalveluksissa, virsien laulamisessa, arvojen välittämisessä. Siksi uskonnon yhteisöllisten muotojen kieltäminen on uskonnonvapauden rajoittamista.
_ _ _
Neuvostoliitossa vallitsi periaatteessa uskonnonvapaus, kunhan uskonto pysyi näkymättömissä, kodin seinien sisäpuolella. Moni kristitty sai maksaa uskonnollisen vakaumuksensa näyttämisestä julkisuudessa kansalaisoikeuksiensa menetyksenä, pakkotyönä tai niskalaukauksena. Onko samasta kyse niissä Euroopan maissa, joissa halutaan esimerkiksi kieltää pappia esiintymästä kadulla virka-asussaan?
_ _ _
Tänä keväänä keskustelua on käyty jälleen kovilla kierroksilla Suvivirsi-sesongin lähestyessä. Suuri hiljainen enemmistö on havahtumassa uskonnonvapautensa rajoittamiseen, jos koulujen uskonnolliset tilaisuudet kielletään. Laillisuusvalvojat ovat monien mielestä menneet lain tulkintaa pidemmälle, politiikan alueelle, josta heitä on kritisoitu. Perustuslakivaliokunta on sen sijaan ottanut perinteitä tukevan kannan.
Helsingin Sanomat osallistui keskusteluun muutamalla artikkelilla (25.3.; 25.4.). Jälkimmäisessä artikkelissa toimittaja kommentoi valikoiden Oikeuskanslerin saamaa kirjallista palautetta, yli sataa kirjettä. ”Monessa suhtaudutaan hyvin kielteisesti maahanmuuttajiin ja muihin vähemmistöihin. Kirjeet sisältävät myös henkilökohtaisuuksiin meneviä solvauksia.” Näistä asiattomista kirjeistä on julkaistu valikoima otteita.
Näin siis Helsingin Sanomat käsittelee kysymystä uskonnonvapauden rajoittamisesta. Lehti poimii epäasiallisen palautteen ja leimaa uskonnollisten tilaisuuksien puolustajat rasisteiksi ja törkeyksien latelijoiksi. Olisiko yli sadan kirjeen palautteesta löytynyt niitäkin, jotka maltillisesti puolustivat koulujen vapaaehtoisia uskonnollisia tilaisuuksia ja oikeutta omaan uskontoon?
_ _ _
Lainaan lopuksi Helsingin Sanomien pääkirjoitusta (13.3.): ”Yksi demokratian tärkeimmistä perusperiaatteista on sananvapaus – vapaus arvostella, vapaus puolustautua, vapaus perustella. Paras väite voittakoon.
Demokratianvastaisten voimien pyrkimyksiin on aina kuulunut sananvapauden rajoittaminen. Diktatuureissa on käytetty sääntöjä, rangaistuksia ja pelottelua.
Toimivissa demokratioissa vapautta rajoittavat säännöt on karsittu minimiinsä. Silti mahdollisuus pelotteluun jää.
Tämän ovat havainneet ne, jotka ovat tutkineet rasismia ja ääriliikkeitä sekä käyttäneet sananvapauttaan moniarvoisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta puhumiseen (HS 10. 3.). Heitä on uhkailtu ja yritetty vaientaa.
Suomalainen yhteiskunta ei saa jäädä katsomaan sivusta, kun sananvapautta tukahdutetaan.
Meidän on helppo puolustaa niitä, jotka jakavat näkemyksemme. Vaikeampaa mutta sitäkin arvokkaampaa on puolustaa niiden puheoikeutta, joiden kanssa olemme eri mieltä. Niin on toimittava, koska silloin puolustamme demokratiaa. Oikeus sanoa ja kyky kuunnella kulkevat käsi kädessä.”
_ _ _
Siis: Vaikeampaa mutta sitäkin arvokkaampaa on puolustaa niiden puheoikeutta, joiden kanssa olemme eri mieltä – vaikkapa uskonnonvapausasiassa. Mutta niin on toimittava, koska silloin puolustamme demokratiaa. Oikeus sanoa ja kyky kuunnella kulkevat käsi kädessä.
Miten koulujen uskonnolliset tilaisuudet tulisi muutoin järjestää, ellei vapaaehtoisia tilaisuuksia saisi jatkossa olla? Esimerkiksi Englannissa ja Ranskassa kirkkojen ylläpitämät koulut ovat kunnallisia kouluja parempia ja niihin pyrkii myös ei-kristittyjen perheiden lapsia, jotka hyväksyvät koulujen kristillisen ohjelman. Kotimaassa oli jokin aika sitten artikkeli Tallinnan katedraalikoulun perustamisesta uudelleen. Suomessa kirkko antoi koulujen ylläpidon kunnille vasta 1800-luvun jälkipuolella. Onko Suomessa odotettavissa kirkon koulujen perustamista? Kansankirkollisesta näkökulmasta kirkon on parempi antaa tukensa yleiselle koulujärjestelmälle. Jos koulumaailman suhtautuminen uskontoon jyrkkenee edelleen, on silloin ehkä harkittava kirkon koulujen ja/tai päiväkotien perustamista.
Kumpi on suurempi vapausarvo, vakaumuksen salassa pysyminen vai mahdollisuus vakaumuksen toteutumiseen?
Mikä ihme estää vakaumuksen toteutumista vaiKka sitä ei VEROVAROIN PALKATTUJEN viranomaisten toimesta harjoiteta tai harjoituteta? Mikään ei estä uskonyhteisöjä ilmaisuttamasta tätä vakaumusta vaikka 8 tuntia päivässä?
Todelsisuudessa on kyse rahasta, uskonyhteisöt haluavat että heidän tulisi saasa uskolleen ilmaisuvapauta
ja -tilanteita ja vakaumukselle vahvistusta kaikkien yhteistä varoista eikä vain uskovaisten varoista.
Seppo Heinola, usein koulujen tai päiväkotien vapaaehtoisten kirkkohetkien pitäjät ovat seurakuntien työntekijöitä. Rahasta ei siten ole kyse. Toiseksi kysyt, ”mikä estää uskonyhteisöjä ilmaisuttamasta tätä vakaumusta vaikka 8 tuntia päivässä?”. Syynä on koulupäivän pituus. Vielä selvämmäksi asia tulee, jos tarkastellaan vapautta uskontoon sairaalassa, vanhusten palvelutalossa, vankilassa tai puolustusvoinmie palveluksessa, missä ihmiset ovat voimatta vapaasti tulla seurakunnan tilaisuuksiin.
Pekka Särkiö, kirkko saa tilat ilmaiseksi eli verovaroista ja lapset koolle ilmaiseksi. Eli säästää. Ja kyllä vuorokaudesta aikaa kirkoille jää lasten propakoimiski sen aikamäärän,mitä sitä vaikka lastenkdissakin tehtäisiin. Noilla sinun perusteillasi Särkiö voitaisiin vaatia minkä tahansa mailmankatsomuksen ,esim. sos. dem. politiikan, opettamista lapsille jo lastentarhoissa.
Itse ajattelen, että uskonnonvapaus on itse asiassa osa katsomusvapautta: oikeutta omaan maailman- ja elämänkatsomukseen. Ikään kuin muutettavat muuttaen tekstissä: ”Sananvapauden kanssa rinnakkain kulkee – tai tulisi kulkea – katsomusvapaus. Suomen perustuslaki (11§) noudattelee YK:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksia. ”Jokaisella on … oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.”
Katsomusten rauhaisa rinnakkaiselo, pyrkimys kuulla ja ymmärtää toista, saada sanottaa se oma käsitys ja uskomusmaailma turvaisassa ja hyväksyvässä yhteisössä! Ah, mikä ihanne ja tavoite, mmmm.
Uskonnonvapauden ulottaminen vankiloihin edellyttää valtion aktiivisia toimia: täytyy varata tila hengelliseen tilaisuuteen ja papin, imaamin tai vastaavan on päästävä paikalle. Kristinuskon tapauksessa myös ehdottomasta päihteettömyyden vaatimuksesta on hitusen joustettava.
Ja tämäkään ei tarkoita, että valtion varoin pitää palkata vankilapappeja.
Vielä vähemmän muissa esimerkkeinä olleissa kohdissa.
”Jokainen vangittu ihminen säilyttää perusoikeutenaan uskonnon harjoittamisen oikeuden vankilassa ollessaan. Tämä oikeus on määritelty sekä Suomen omalla lainsäädännöllä että kansainvälisillä sopimuksilla.
Uskonnonharjoittamisen edellytysten ylläpitäminen vankilassa on vankilasielunhoidon keskeinen tehtävä.
Vankilasielunhoito on myös henkilökohtaista sielunhoitotyötä. Luottamuksellinen kahdenkeskinen keskustelu sielunhoitajan kanssa on taattava vankilassa kaikissa olosuhteissa.
http://www.rikosseuraamus.fi/fi/index/taytantoonpano/toiminnot/vangintukeminen.html
Mutta hyväosainen ei soisi kovaosaisille tätäkään mahdollisuutta yhteisestä kassasta maksettuna.
”Viime aikoina positiivista uskonnonvapautta on haastettu. Jotkut haluavat jopa kieltää koulujen ja päiväkotien ohjelmaan kuuluvat vapaaehtoiset uskonnolliset tilaisuudet. Näin tapahtuisi siirtyminen moniarvoisuudesta – eri uskontojen rinnakkainelosta – yksiarvoisuuteen eli uskonnottomuuteen.”
Oikeastaan siirryttäisiin yhden uskonnon valta-asemasta koulun järjestämissä tilaisuuksissa siihen, että ei suosita mitään näistä uskonnoista.
”Kumpi on suurempi vapausarvo, vakaumuksen salassa pysyminen vai mahdollisuus vakaumuksen toteutumiseen?”
Henkilön vakaumuksen toteutuminen on siis kiinni koulun järjestämistä tilaisuuksista? Jos koulu ei järjestä uskonnollisia tilaisuuksia niin henkilön vakaumus ei toteudu? Oletko nyt aivan varma tästä?
”Sen sijaan uskonnot ovat mitä suurimmassa määrin yhteisöllisiä asioita, jotka toteutuvat jumalanpalveluksissa, virsien laulamisessa, arvojen välittämisessä. Siksi uskonnon yhteisöllisten muotojen kieltäminen on uskonnonvapauden rajoittamista.”
Eikö koulu siis saa valita omaa ohjelmaansa? Koulun pitää yhteisönä aina järjestää kaikkea noita tai se rajoittaa uskonnonvapautta? Tämä sinun argumentointisi ei nyt oikein täsmää? Eihän koululla ole mitään velvollisuutta palvella mitään uskonnollista yhteisöä.
Korostat kovasti, että pieni vähemmistö mutta kirkon tekemien tutkimusten mukaan uskovat ovat täällä vähemmistössä. Kirkon opetukseen kristinuskosta uskoo vain 27% ja hieman vähemmän uskoo jollain muulla tavalla. Ei kannata käyttää kirkon jäsenmäärää perusteena sille ketkä uskovat. Se ei pidä paikkaansa sillä siellä on esim. n. 1000000 sellaista jäsentä, jotka eivät saa itsenäisesti erota kirkosta.
tähän voisi lisätä vielä että lapsiahan ei voida pitää uskovaisina.heidän perheitään kylläkin mutta vaikka perhe kuuluisikin kirkkoon se ei tarkoita sitä että he olisivat uskovaisia.lapsi ei kuitenkaan ole.joten uskonnonharjoitusta koulussa ei voida puolustella silläkään argumentilla että oppilaat kuuluvat kirkkoon.neuvostoliiton kansasta suurin osa taisi olla hallituksensa takana.oliko oikeutettu manipuloida lapsia ko.aatteeseen.vaikka se perheille sopikin ja olivatko neuvostoliiton lapset kommunisti lapsia.uskonnon suhteen tehdään nykysuomessa aivan samoin.
Hmmm… Täällä on monesti sanottu, että lapsi uskoo mitä hänelle kerrotaan. Lapsi uskoo luonnostaan satuihin, keijukaisiin, joulupukkiin ym.
Jos usko Jumalaan on mielestänne tähän verrattavaa, miksei lasta voi pitää ”uskovaisena”?
Sari, koska lapsi ei usko joulupukkiinkaan synnynäisesti ennekuin siitä hänelle aikuiset tai toiset lapset sadun syöttävät!
Joo-o, mutta mitä tarkkaan ottaen tarkoitit sillä että lapsi ei ole ”uskovainen” vaan lapsen perhe on? Tämä oli käsittääkseni alkuperäinen väitteesi, johon tartuin.
Onko ”uskovaisen” määritelmä siis se, että uskoo ”synnynnäisesti”? Vai mitä tarkoitat?
Voiko sanoa että lapsi itse ei oikeasti usko mihinkään, ei Jumalaan eikä joulupukkiin? Kuitenkin lapsi itse voi kehittää itselleen satuolentoja joihin uskoo. Onko tämä sitten ”oikeaa” uskoa jonka hyväksyt lapsen omaksi uskoksi?
Mutta mikään ”opetettu usko” ei ole? Vai miten?
En osaa sanoa uskooko ihminen synnynnäisesti Jumalaan. Tästä on uskovienkin kesken eri näkemyksiä, lähinnä luterilaisten ja vapaiden suuntien välillä, siitä tarvitseeko ihmisen erikseen ”löytää” usko Jumalaan vai säilyttää.
En siis ymmärrä tuota ”synnynnäisyys” -pointtia. Aiemmin en itse uskonut että lapsi voi ”tulla uskoon”. Myöhemmin olen joutunut muuttamaan käsitystäni.
Ja kuten todettua, jopa ateistiperheen lapsi voi tulla uskoon. Ja sen seurauksena vanhemmatkin. Akianen tapaus on harvinainen, mutta todellinen. Tässä vielä pari muuta videota. Aika vaikuttava kertomus, ilman ihmeellistä taiteellista lahjakkuuttakin:
https://www.youtube.com/watch?v=_u3apiryjmw
https://www.youtube.com/watch?v=o6HLg2XUFOg
Usko keijukaisiin katoaa ennen kouluikää. Usko joulupukkiin viimeistään toisella luokalla.
Tiedän monia ala-asteikäisiä, jotka uskovat Jumalaan, vaikkeivät enää usko em mielikuvituksen tuotteisiin. Mistä ikävuodesta lähtien lasta voi pitää uskovaisena?
Sari, tiedät i.tsekin että yo esimerkkis ontuu, usko joulupukkiin katoaa kunihminen tulee niinpaljon aikuiseksi että ymmärtää ettei joulupukkia ole oieasti olemassa, eikä tätä ymmärrystä yriteä aktivisesti estää kehittymästä.
Ja keijujen ympärille ei ole heillekään luotu tätä uskomusta jatkuvasti ylläpitävää kymenin tuhansin henkilöin toimivaa miljardijärjestöä!
Monetkin esimerkit täällä ontuvat 🙂
Ajattelet siis, että lapsi jatkaa uskoa Jumalaan koska ymmärrystä yritetään aktiivisesti estää kehittymästä. Ja koska Jumalaan uskomisen ympärille on luotu uskomusta ylläpitävä miljardijärjestö?’
Hyvä sentään että näet eron joulupukkiin ja satuolentoihin uskomisen ja Jumalaan uskomisen välillä. On täälläkin esitetty hyvinkin ontuvia rinnastuksia joissa juuri verrataan Jumalaan uskomista eri satuolentoihin uskomiseen.
Joku täällä mm. mainitsi ilmeisesti sitaattina, että luonto on kaunis riippumatta siitä onko puutarhassa keijukaisia tms. Sovitaanko, että lopetetaan tällaisetkin rinnastukset, kun ne kerran ovat ontuvia? Ok? Ei enää näitä.
Mutta oletko varma, että jos lapsi uskoo Jumalaan, syynä on tällaisen uskon aktiivinen ylläpito, ymmärryksen kehittämisen estäminen vanhempien taholta jne? Onko mielestäsi aivan mahdoton ajatus, että ateistiperheen lapsi tulee uskoon ja alkaa todistaa uskostaan vanhemmilleen?
Yksi kansainvälisestikin tunnettu tapaus tulee heti mieleen:
https://www.youtube.com/watch?v=ealRd0XJUq0
Ja mitä lapsi ymmärtää uskomuksia ylläpitävistä globaaleista ”miljardijärjestöistä”? Väitänpä että lapsen uskon suhteen tällaisilla asioilla ei ole mitään merkitystä.
Ja sanon, että tuo selitys ontuu.
Ihailen Sari Weckrothin asiallista tyyliä. Selvää Hengen johdatusta…..
Sari, miten tämä esimerkki ontuu?
”Joku täällä mm. mainitsi ilmeisesti sitaattina, että luonto on kaunis riippumatta siitä onko puutarhassa keijukaisia tms. Sovitaanko, että lopetetaan tällaisetkin rinnastukset, kun ne kerran ovat ontuvia? Ok? Ei enää näitä.”
Sehän tarkoittaa, että elämä tässä maailmankaikkeudessa ei tarvitse mitään yliluonnollista tähtipölyä ollakseen itsessään kaunista. Keijukaiset ovat ihmisen havaintojen tasolla yhtä yliluonnollisia kuin Jumalatkin.