Huomenna vietetään Sananvapauden päivää mm. Sanomatalon tilaisuuksissa. Jokin aika sitten Hesarin päätoimittaja Kaius Niemi kirjoitti kolumnin Kalliista sananvapaudesta. Monet toimittajat ja valokuvaajat ovat menettäneet henkensä maissa, joissa tätä vapautta ei tunnusteta.

Vapaus mielipiteeseen ja sen ilmaisemiseen on luovuttamaton arvo demokratioissa. Euroopan ihmisoikeussopimus (10. Artikla) toteaa: "Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta.»

_ _ _

Sananvapauden kanssa rinnakkain kulkee – tai tulisi kulkea – uskonnonvapaus. Suomen perustuslaki (11§) noudattelee YK:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksia. ”Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.”

Puuttuva uskonnonvapaus on ehkä merkittävin syy sortoon ja kristityt suurin vainottu vähemmistö maailmassa. Uskonsa tähden kuolleiden kristittyjen määrä ylittää selvästi surmattujen toimittajien määrän, jos tällainen vertailu halutaan tehdä.

_ _ _

Kuinka uskonnonvapaus voi Suomessa? Vuonna 1923 säädetty uskonnonvapauslaki poisti pakkouskonnon, pakon kuulua kirkkoon. Nykyisin haastettuna on ennemminkin mahdollisuus uskontoon. Perustuslaissa säädetty uskonnonvapaus lähtee positiivisesta oikeudesta uskontoon. Tämä on mahdollistettu päivähoidossa, koulussa, sairaaloissa, vankiloissa ja puolustusvoimissa. Uskonnolla on nähty positiivinen merkitys identiteetille ja elämän arvoperustalle ja siten koko kansalaisyhteiskunnalle.

Viime aikoina positiivista uskonnonvapautta on haastettu. Jotkut haluavat jopa kieltää koulujen ja päiväkotien ohjelmaan kuuluvat vapaaehtoiset uskonnolliset tilaisuudet. Näin tapahtuisi siirtyminen moniarvoisuudesta - eri uskontojen rinnakkainelosta - yksiarvoisuuteen eli uskonnottomuuteen.

Pienen vähemmistön ajamaa kieltoa perustellaan sillä, että valinta uskonnolliseen tilaisuuteen osallistumisen tai poisjäämisen välillä uhkaa paljastaa henkilön vakaumuksen. Kumpi on suurempi vapausarvo, vakaumuksen salassa pysyminen vai mahdollisuus vakaumuksen toteutumiseen?

Uskonnoton pieni vähemmistö korostaa, että uskonto on yksityisasia. Sitä ei saa tuoda julkisesti esille.  Kyllä. Uskontoon suhtautuminen on puhtaasti yksityisasia. Sen sijaan uskonnot ovat mitä suurimmassa määrin yhteisöllisiä asioita, jotka toteutuvat jumalanpalveluksissa, virsien laulamisessa, arvojen välittämisessä. Siksi uskonnon yhteisöllisten muotojen kieltäminen on uskonnonvapauden rajoittamista.

_ _ _

Neuvostoliitossa vallitsi periaatteessa uskonnonvapaus, kunhan uskonto pysyi näkymättömissä, kodin seinien sisäpuolella. Moni kristitty sai maksaa uskonnollisen vakaumuksensa näyttämisestä julkisuudessa kansalaisoikeuksiensa menetyksenä, pakkotyönä tai niskalaukauksena. Onko samasta kyse niissä Euroopan maissa, joissa halutaan esimerkiksi kieltää pappia esiintymästä kadulla virka-asussaan?

_ _ _

Tänä keväänä keskustelua on käyty jälleen kovilla kierroksilla Suvivirsi-sesongin lähestyessä. Suuri hiljainen enemmistö on havahtumassa uskonnonvapautensa rajoittamiseen, jos koulujen uskonnolliset tilaisuudet kielletään. Laillisuusvalvojat ovat monien mielestä menneet lain tulkintaa pidemmälle, politiikan alueelle, josta heitä on kritisoitu. Perustuslakivaliokunta on sen sijaan ottanut perinteitä tukevan kannan.

Helsingin Sanomat osallistui keskusteluun muutamalla artikkelilla (25.3.; 25.4.). Jälkimmäisessä artikkelissa toimittaja kommentoi valikoiden Oikeuskanslerin saamaa kirjallista palautetta, yli sataa kirjettä. ”Monessa suhtaudutaan hyvin kielteisesti maahanmuuttajiin ja muihin vähemmistöihin. Kirjeet sisältävät myös henkilökohtaisuuksiin meneviä solvauksia.” Näistä asiattomista kirjeistä on julkaistu valikoima otteita.

Näin siis Helsingin Sanomat käsittelee kysymystä uskonnonvapauden rajoittamisesta. Lehti poimii epäasiallisen palautteen ja leimaa uskonnollisten tilaisuuksien puolustajat rasisteiksi ja törkeyksien latelijoiksi. Olisiko yli sadan kirjeen palautteesta löytynyt niitäkin, jotka maltillisesti puolustivat koulujen vapaaehtoisia uskonnollisia tilaisuuksia ja oikeutta omaan uskontoon?

_ _ _

Lainaan lopuksi Helsingin Sanomien pääkirjoitusta (13.3.): ”Yksi demokratian tärkeimmistä perusperiaatteista on sananvapaus – vapaus arvostella, vapaus puolustautua, vapaus perustella. Paras väite voittakoon.

Demokratianvastaisten voimien pyrkimyksiin on aina kuulunut sananvapauden rajoittaminen. Diktatuureissa on käytetty sääntöjä, rangaistuksia ja pelottelua.

Toimivissa demokratioissa vapautta rajoittavat säännöt on karsittu minimiinsä. Silti mahdollisuus pelotteluun jää.

Tämän ovat havainneet ne, jotka ovat tutkineet rasismia ja ääriliikkeitä sekä käyttäneet sananvapauttaan moniarvoisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta puhumiseen (HS 10. 3.). Heitä on uhkailtu ja yritetty vaientaa.

Suomalainen yhteiskunta ei saa jäädä katsomaan sivusta, kun sananvapautta tukahdutetaan.

Meidän on helppo puolustaa niitä, jotka jakavat näkemyksemme. Vaikeampaa mutta sitäkin arvokkaampaa on puolustaa niiden puheoikeutta, joiden kanssa olemme eri mieltä. Niin on toimittava, koska silloin puolustamme demokratiaa. Oikeus sanoa ja kyky kuunnella kulkevat käsi kädessä.”

_ _ _

Siis: Vaikeampaa mutta sitäkin arvokkaampaa on puolustaa niiden puheoikeutta, joiden kanssa olemme eri mieltä – vaikkapa uskonnonvapausasiassa. Mutta niin on toimittava, koska silloin puolustamme demokratiaa. Oikeus sanoa ja kyky kuunnella kulkevat käsi kädessä.