Kallis kotimaa

Taas on keskusteltu siitä, kuinka kallista ruokaa suomalaiset syövät. Kyseessähän on ikuisuusongelma vuosikymmenten takaa.

Myös Euroopan parlamentti on tällä vaalikaudella usein ottanut kantaa elintarvikeketjun oikeudenmukaisuuteen ja epätasapainoon. Parlamentti on kantanut huolta etenkin toimintaympäristön muutoksista, joiden seurauksena tuotantokustannukset ovat nousseet.

Tuotantokustannusten nousu ja vähittäiskaupparyhmittymien vallan lisääntyminen ovat puolestaan laskeneet maanviljelijöiden tuloja, vähentäneet tuottajien vaikutusvaltaa ja nostaneet kuluttajahintoja.

Suomalaisen ruoan kalleutta koskevassa keskustelussa on syytetty milloin kauppaa, milloin verottajaa. Yhtä syyllistä lienee vaikea nimetä. Vähittäiskaupan keskittymisaste on Suomessa EU:n korkein – ja erilaisten verojen osuus ruoan hinnasta noin 40 prosenttia.

Oman mausteensa soppaan tuo se, ettei Suomi voi maantieteelleen mitään. Harvaan asuttu maa hankalien kuljetusyhteyksien päässä ei ole ykkösenä eurooppalaisten vähittäiskauppajättien investointilistalla.

Yksi asia kuitenkin pysyy. Ihminen tarvitsee elääkseen jokapäiväisen leipänsä. Ongelma on oikeasti ratkaistava. Kuluttajaliiton mukaan selvitysryhmät ovat pystyneet aiemmin vain juupas-eipäs-väittelyihin.

Olisiko nyt aika unohtaa turhat selvitysryhmät ja perustaa iskukykyinen action-ryhmä edullisemman ruoan puolesta – vai jatkuuko jaarittelu seuraavienkin vuosikymmenten ajan?

Jatkopohdinnan pohjaksi sopii europarlamentissa järjestämäni ruokaseminaarin julkaisu: https://kotisivukone.fi/files/mitrorepo.kotisivukone.com/ruokapolitiikan_haasteet_nettiin_ok.pdf

Kirjoittaja

Mitro Repo

Olen ortodoksipappi ja toimin 2009-14 Euroopan parlamentin jäsenenä.