Kirkot ovat rajanneet kristillisiksi yhteisöiksi ja kirkoiksi sellaiset, jotka hyväksyvät viidellä ensimmäisellä kristillisellä vuosisadalla sovitut opilliset linjaukset. Niihin sisältyvät kolminaisuusoppi, kolme uskontunnustusta sekä lisäksi erityisesti kasteen ja ehtoollisen käsittäminen sakramenteiksi. En hyväksy kolminaisuusoppia, en uskontunnustusten tähän oppiin liittyviä linjauksia, enkä liioin sakramenttioppia. En ole silti areiolainen ja sanoudun myöskin irti ns. Jeesus -yksin opin kannattajista (Oneness Pentecostals, ykseyshelluntailaiset, aika suuri joukko USA:ssa ja entisen Neuvostoliiton alueilla). Minulle riittää, mitä Raamattu opettaa Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. On Isä, on Poika ja on Pyhä Henki, mutta eihän tämä eikä heidän yhtäaikainen esiintymisensä eräissä Raamatun paikoissa (esim. Jeesuksen kasteen hetkellä) merkitse samaa kuin kolminaisuusoppi!

Edelliseen liittyen kuitenkin totean, että minut Lähetyspalvelun ja Suuhusi Pasuuna – lehteen kirjoittamieni linjausten vuoksi on automaattisesti suljettu nykyisen kristikunnan ja siinä vaikuttavien kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen leirien ulkopuolelle. Tämä opillinen rajaus on yksipuolinen, sillä omalta puoleltani hyväksyn kristityiksi veljikseni ja sisarikseni kaikki eri kristillisissä kirkoissa ja yhteisöissä ja näiden ulkopuolella olevat Jeesusta seuraavat ja Häneen Raamatun ilmoituksen mukaisesti ainoana pelastustienä turvaavat uskovat.

Heidän kanssaan tunnustan koko Raamatun Jumalan sanaksi ja ylimmäksi ja ainoaksi auktoriteetiksi uskonelämää ja oppia arvioitaessa. Jeesus Kristus on Jumalan Poika ja Hän on Herrani ja Vapahtajani. Haluan uskoa Häneen niin kuin Raamattu opettaa (Jh 7:38 Saarisalon käännös), ja siksi varaan itselleni oikeuden arvostella ja kyseenalaistaa kirkkojen joitakin jopa vuosisataisia opetuksia ja perinteitä.

Tiedän hyvin, että esimerkiksi kolminaisuusopin hyljätessäni asetun samalla kirkon pitkää perinnettä vastaan. En silti jaksa uskoa, että Nikean kirkolliskokouksessa 300-luvulla sinne “kruunun kyydillä” kuskatuilla etupäässä paikallisseurakuntien johtajilla, joita piispoiksi kutsuttiin, hengen valo olisi ollut paljon korkeampaa, kuin esimerkiksi Paavalilla. Hänhän sanoi saaneensa suoraan ilmestyksessä, mitä evankeliumi Jeesuksesta pitää sisällään, muttei silti puhunut eikä opettanut Jumalan kolminaisuudesta yhtään mitään. Hänen kristologiansa (oppi Jeesuksesta) on kaikkea muuta kuin kolminaisuusoppia tukevaa. Paavalikin olisi siis Nikean kirkolliskokouksessa heitetty kerettiläisenä menemään.

Kovin korkeaa hengen valoa ei niinikään todista esimerkiksi, että Nikeassa vaadittiin papeilta pidättäytymistä yhteiselämästä vaimojensa kanssa. Nämä kolminaisuusopin muotoilijat tekivätkin päätöksen, että papit, jotka olivat naimisissa, saivat jatkaa, mutta pappi ei saanut enää vihkimyksensä jälkeen mennä avioliittoon! Kolminaisuusoppi tehtiin muita harhaoppeja vastaan, siis uusi harhaoppi vastustamaan muita harhoja. Miksei harhaoppeja tyydytty vastustamaan Raamatun sanalla, vaan täytyi mennä yli Kirjoitusten “tietämään” Jumalasta sellaista, mitä Hän ei ole Sanassaan ilmoittanut?

Vaikkeivät perinnekirkot ja kaikki niihin tavalla tai toisella liitoksissa olevat muut satelliitit sitä hevin myönnä, ovat he virkaa, pappeutta, vanhemmistoja ja sakramentteja korostaessaan luoneet valtavan pastorien ym. välittäjäarmeijan Kristuksen ja tavallisen uskovan välille. Onpa lisäksi Maria-kultti vertaansa vailla olevana uutena “kirkollisena” ilmoituksena kiilaamassa välittäjäksi jopa ns. vapaittenkin suuntien mielissä. Kasteesta voi lukea erillisen artikkelin esimerkiksi Suuhusi Pasuuna - lehden numerosta 7 (www.lahetyspalvelu.fi/ lehdet).

Täytyy tunnustaa, että kaikkien leirien ulkopuolelle joutuminen ei minua huoleta ollenkaan. Päinvastoin koen suurta levollisuutta, rauhaa ja iloa tästä tilanteesta. Kehoittaahan heprealaiskirje meitä lähteämään Hänen luokseen leirin ulkopuolelle ja uhraamaan alati kiitosuhria Jumalalle:

“Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään kantaen. Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee. Olkaamme sen tähden hänen välityksellään alati uhraamassa Jumalalle kiitosuhria, niiden huulten hedelmää, jotka tunnustavat hänen nimeään (Hepr 13:13-15).

Allekirjoittaneen uskonelämän ratkaisuissa on pikemminkin ollut leimaa-antavana enemmän kuin lähteminen tai eroaminen jostakin kirkosta tai paikallisseurakunnasta, se suunta, mistä Jeesus ennusti opetuslapsilleen: “He erottavat teidät synagoogistaan”. Tätä poispotkituksi tulemisen onnea olen saanut kokea aikanaan luterilaisen kirkon eri suuntien sisällä, sitten myöhemmin Vapaakirkossa, josta minut seurakunnan minua kuulematta erotettiiin, jopa sananjulistajan/saarnaajan virasta, johon minua kirkkokunnan puitteissa ei oltu koskaan rekrytoitukaan! Seurakunnasta erottaminen kyllä myöhemmin kirjallisesti peruutettiin, silti myöntämättä, että jotain virheitä olisi tullut tehtyä. Vapaakirkon hallitus saneli, mitä paikallisseurakunta sai tehdä ja mitä ei. Niinpä sanoin itseni koko kirkkokunnasta irti. Helluntaiherätykseen minut olisi otettu ehdolla, että olisin luopunut Herralta saamastani Lähetyspalvelunäystä. En ole siis koskaan kuulunut helluntaiherätykseenkään.

Nyt olen ollut irti jo kymmeniä vuosia kirkoista ja lahkoista kaikkien leirien ulkopuolella “Hänen pilkkaansa kantaen” eikä minun ja Herran Jeesuksen välillä ole muitakaan “jumalia” erottamassa Hänen rakkaudestaan. Sensijaan en ole irti niistä kaikista Herran omista, jotka ovat eri kirkkokuntien ja yhteisöjen sisä- tai ulkopuolella. Niihin haluan olla yhteydessä ja uskon, että meidät kaikki tullaan kokoamaan yhteen, kuten kirjoitettu on:
Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset (Jh 11:51-52).

Toivotan kaikille blogini lukijoille siunattua ja hedelmällistä aikaa Jeesuksen yhteydessä! “Jumalaa peläten pyhittäkäämme elämämme kokonaan hänelle”!

“Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle” (2Kr 7:1).