Robotisaatio on nyt IN. Ajankohtainen teema. Luin ohimennen HeSa:n yleisönosastoa 11.3: kaksi puheenvuoroa robottien puolesta, molemmat asiallisia. Silti jokin tökkii. Onko tosiaan niin, että vanhuksille viime kädessä tulisi apu ihmisarvoiseen elämään robottien varassa? Toisaalta toinen robotteja puoltava kannanotto puhuu sen puolesta, että ihmisten sosiaalisia ja luovia voimavaroja vapautuu robotisaation avulla.
Kysymys kuuluu: miksei inhimillisen vuorovaikutuksen tarve hoitotyössä kohtaa näissä visioissa vapautuvia sosiaalisia voimavaroja? Onko niin, ettei vanhusten kohtaamista pidetä sellaisena vaativana tehtävänä, jossa kaivataan luovaa ”älykkyyttä ja kehittynyttä vuorovaikutusta”? Onko ihmisarvoisen elämän viimeinen oljenkorsi yhteskunnan tarjoama robottiapu. Kärjistän: Voiko saattohoidon jättää robotille?
Optimistinen palvelurobotin asiantuntija, Startup innovator, kirjoittaa, että edullinen hoivarobotti olisi vanhuksen seuralainen 24/7. Tuki, joka opastaisi myös ajatteluharjoituksissa. Se muistaisi kaiken tarpeellisen, lukisi lehdet jne. Se mahdollistaisi kommunikoinnin hoitohenkilökunnan kanssa viedeoilla ja pikaviestikeskusteluilla. Miltä kuulostaa? Mitä on kaikki tarpeellinen?
Olen ollut syksysä asti aktiivisesti mukana työryhmässä, jossa ainoana maallikona olen saanut suunnitella terveydenhuollon asiantuntijoiden kanssa vanhusten hoitomallia yksittäistapauksessa, jossa kokonainen kuntoutus- ja hoito-osasto (yli 20 paikkaa) lakkautetaan ja tilalle jätetään sairaalan yhteyteen viisipaikkainen kiintiö, ei korvamerkitty, psykogeriatrisille potilaille. Muille uskotaan kotihoidon olevan paras paikka: ”Kaikkihan haluavat kotiin”! Tulevaisuudessa vanhuskin osaa kommunikoida etäsuhteessa hoitohenkilöstön kanssa, tietotekniikan varassa.
Haluavatko kaikki tätä, onko kaikille paras hoitopaikka koti, jos siellä odottaa pelkkä robotisoitunut hoitaja, tukihenkilö, läheinen…?? Tietysti on niin, että kireessä inhimillinen kotiapukin mekanisoituu, robotisoituu. Ylikuormitetun hoitohenkilön rinnalla kone voi toimia virheeettömämmin kuin ihminen inhimillisine erehdyksineen. Virheet hoidossa voivat olla kohtalokkaita. Kone ei ilman teknistä vikaa erehdy. Vai eikö? Kuinka herkästi ohjelmointi ottaa huomioon inhimillisen tunne- ja tarve-elämän muutokset, ailahtelun, mielialan sisäiset vaihtelut? Voiko kone korvata inhimillistä hoitokontaktia hätääntyneen vanhuksen kaoottisen avuntarpeen osalta?
Viime aikoina lehdistössä ja fb:ssä muun muassa on käyty keskustelua vanhusten hoivakotien puolesta lisääntyneen kotihoitoon suuntautumisen vuoksi. Kun kyse on hoivarobotin edullisuudesta (ks.ed.), epäilen, että kehitys robottihoidon visioinnin suuntaan vahvistuu nykyisestäkin.
Elämme robottien lumossa. Tänään TV tarjoaa samaan aikaan kahdella kanavalla tällaista elokuvaviihdettä: klo 21.00 Neloselta RoboCop, uutta poliisin arjesta(?), ja Subilta I, Robot.
Aikoinaan tehtiin koe apinanpoikasilla. Kahdessa ryhmässä apinalapsia toisessa annettiin ruoka ja kaikki muu emoa muistuttavan, jopa karvoja myöten, nuken välityksellä ja toisessa oli elävä naarasapina.
Lopputulos oli että naarasapina piti hyvää huolta lapsistaan ja näistä kehittyi täysin sosiaalisia apinoita vaikka olivatkin eläneet suljetuissa olosuhteissa.
Sen sijaan ne apinalapset, joita oli hoidettu nuken välityksellä reagoivat toisin. Kun ne tulivat niin suuriksi että saattoivat itse ruokkia itsensä tarjolla olevista kupeista jne, niin ne repivät hoitajanuken palasiksi. Tämän koeapinoitten ryhmän sosiaalinen kyky oli todella kehittymätön.
On asioita jotka aivan hyvin voidaan hoitaa roboteilla ja muilla koneilla, mutta on myös inhimillinen läheisyys, jossa vain toinen ihminen voi pitää huolta toisesta ihmisestä.
Päivi
Kiitos hyvästä tekstistäsi
Kiitos, Matias! Epäilen suuresti, että yhteiskunnallinen säästökampanja on myös kampanjaa ihmisarvojen kustannuksella. Koneet ihmishoitajien tilalle on sekä hoitajien työn että potilaitten/asiakkaitten aliarviointia inhimillisyyden kustannuksella. Tosin ymmärrän, että jotkin mekaaniset asiat hoituvat koneellisestikin.