Kahden maan kansalainen – armeijassa?

Kristityn itseymmärrys rakentuu kahden maan passin varaan. Tämän ja tulevan. Näkyvän ja näkymättömän.

Mutta entä kun oikeasti on kahden maan kansalainen, ei pelkästään uskonnollisessa tai runollis-symbolisessa merkityksessä? – Asia nousi esiin, kun Yle kertoi, että Venäjän ja Suomen kansalaisuuden omaavat eivät pääsisi intissä kaikkiin töihin. Puolustusvoimat ministeri Jussi Niinistön äänellä kiisti tällaisen sorsivan ohjeen tai säännön olemassaolon.

Asia keskusteluttaa. Ja miksi ei, sillä ihan ongelmaton käsite kahden passin sotilas ei ole. Eri mailla on kovin erilaisia sääntöjä asiassa ja kahden maan kansalaisuuden käytännöissä ylipäätään. Toiset hyväksyvät sellaisen, toiset eivät.

Eikä kyse ole pelkästään puolustvoimista - voisiko esimerkiksi Supon johtaja olla kaksoiskansalainen? Tai puolustuministeri? Tai arkkipiispa?

Mikähän tässä olisi viisautta?

Kyselee

Olli Seppälä

itseltään ja muilta.

7 kommenttia

  • Juhani Ketomäki sanoo:

    Kansainvälisen oikeuden emeritus professori Bengt Broms oli aikanaan sitä mieltä että kaksoiskansalaisuuksia ei pitäisi olla. Hän näkee asiassa lojaliteettiongelman. Esimerkiksi USA antaa kansalaisuuden kaikille siellä syntyville eikä piittaa siitä, saako tällainen lapsi myös jonkun muun maan kansalaisuuden.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Ehkä asiaa pitäisi miettiä siitä näkökulmasta, minkälainen kansallinen lainsäädäntö valtioilla on. Velvoittaako kaksoiskansalaisuuden myöntäneen valtion kansallinen lainsäädäntö kaksoiskansalaisuuden omaavia osallistumaan kaksoiskansalaisuuden myöntäneen valtion puolesta mahdollisesti käytäviin taisteluihin riippumatta siitä missä valtiossa he asuvat.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Olli Seppälä sanoo:

    Suomessa on 95 000 kaksoiskansalaista (2015) eli isosta joukosta on ksye. Ja lisää tulee varmasti, sillä kansainvälisten avioliittojen (miksei myös avoliittojen) määrä kasvaa.

    Kaksoiskansalaisten aseman tulee olla mahdollisimmans selkeä. Niinpä on hyvä, että asia puidaan perin pohjin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juhani Ketomäki sanoo:

      Venäjän lainsäädäntö periaatteessa edellyttää nuoren miehen menemistä Venäjän armeijaan mutta miehiä ei etsitä täältä eikä kehoteta tulemaan. Vaara on olemassa jos menee Venäjällä käymään. Ainakin yksi tapaus on jolloin kaksoiskansalainen oli joutumassa armeijaan käydessään Venäjällä. Hänet määrättiin ilmoittautumaan sotilaspiiriin. En tiedä miten olisi käynyt mutta hän onnistui palaamaan Suomeen.

      Suomen lain mukaan täällä asuva ulkomaan kansalainen voi tietyin edellytyksin muuttaa nimensä. Jos hän on pelkästään Venäjän kansalainen, Venäjä ei välttämättä tunnusta nimenmuutosta. Käytännössä se ilmenee niin että hän ei saa passia uudella nimellään. En muista varmasti mikä on tilanne kaksoiskansalaisen kohdalla.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Olli Seppälä sanoo:

    Presidentti Niinistö otti myös asian puheeksi. Aika selkää juttelua:

    http://yle.fi/uutiset/3-9438916

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pietari Kuittinen sanoo:

    Arkkipiispa olisi suotavaa saada Venäjältä!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Liike-elämä lie ratkaissut jotenkin sen, että merkittävissä asemissa tekonologiateollisuuden palveluksessa on muiden maiden kansalaisia. Ehkä onkin niin, ettei tarvitse eikä ole tarkoituskaan olla lojaali Suomelle vaan osakkeenomistajille.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Kotimaa toimitus
    Kotimaa toimitus

    Blogissa katsellaan ohitsekiitävää maailmaa yksityiskohtien ja yleistyksien kautta. Erityisesti kirkon ja uskontojen asiat ovat luupin alla. Yhteiskuntaa unohtamatta.