Kääntäjän usko

Eräällä paikkakunnalla pidettiin tupaseuroja viime vuosituhannella. Paikkakunta oli pääosin ruotsinkielinen, joten saarnat tulkattiin. Vuorossa ollut saarnaaja oli alkanut ihmetellä miksi tulkkaus oli niin paljon pitempi? Hän sai vastauksen: Minä selitin vähän tarkemmin. Tulkit ovat joskus haastavassa tilanteessa. Muinoin N-liitossa asioidessa eräs tulki pähkäili, pitääkö tulkin eläytyä vai vain monotonisesti kääntää. Tulkit ovat tietysti luotettavia sivistynyt amerikkalainen uskoo, että venäläinen tulkki on luotettava ja niinhän hän on kunnes toisin todistetaan.

Hengellisellä alalla on monenlaista tulkkausta. Liikkuva puhuja saa joskus tulkin pysymään kuin totemipaalu paikallaan, kun taas joku toinen kulkee rinnalla ja eläytyy. Joskus käy niin, että molemmat huutavat yhtäaikaa eikä kukaan saa sanomasta oikein selvää. Se on siis taitolaji tuo kielen kääntäminen. Sitä se on varsinkin, kun Raamattua siinä tarkoituksessa käsitellään. Kävin aikoinaan raamattukurssin ja siinä yhteydessä jankin Uudentestamentin lyhyesti selitettynä. Eräänä päivänä otin sen käteeni ja se avautui 1.Kor 7:36 kohdalta. Hämmästyin ja jouduimme vaimon kanssa kriisiin hetkeksi. Oli pakko kaivaa muita käännöksiä ja tutkia, miten ajatusmaailma on kääntäjillä kulkenut.

1.kor 7:36 1992 käännös: 36 Joku ehkä arvelee menettelevänsä sopimattomasti morsiantaan kohtaan, kun hän tuntee tähän ylivoimaista halua eikä voi sille mitään. Hän saa kuitenkin tehdä niin kuin haluaa, se ei ole väärin, he voivat mennä naimisiin. 37 Mutta jos joku ei tunne voittamatonta pakkoa vaan hallitsee tahtonsa ja pysyy lujasti päätöksessään säilyttää morsiamensa koskemattomana, hän tekee oikein. 38 Se, joka menee morsiamensa kanssa naimisiin, tekee siis oikein, mutta se, joka ei mene, tekee vielä paremmin.

1.kor 7:36 33/38 käännös: 36. Mutta jos joku arvelee tekevänsä väärin tytärtänsä kohtaan, joka on täydessä naima-iässä, ja jos kerran sen pitää tapahtua, niin tehköön, niinkuin tahtoo; ei hän syntiä tee: menkööt naimisiin.
37. Joka taas pysyy sydämessään lujana eikä ole minkään pakon alainen, vaan voi noudattaa omaa tahtoansa ja on sydämessään päättänyt pitää tyttärensä naimattomana, se tekee hyvin.
38. Siis, joka naittaa tyttärensä, tekee hyvin, ja joka ei naita, tekee paremmin.

Onko tässä samasta kristinuskosta kyse?

    • Lauri Lahtinen :”TH. Minä ajattelen niin, että julistus pitäisi olla niin selkeää, ettei kukaan voisi kuvitella tulevansa taivastielle ilman parannuksen tekoa eli matkimalla toisten käyttäytymistä.”

      Olen samaa mieltä, ja silloin julistuksessa pitäisi mielestäni huomioida myös ihmisten syntiinlankeaminen seurauksiineen eikä ainoastaan sitä, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Niin loi, mutta ihminen ei halunnut olla Jumalan kuva, ja niin maailmaan syntyi Jeesus Kristus, ”joka on Jumalan kuva”.

  1. Tärkeää on myös ymmärtää, että ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, eikä Jumalaksi, jota tietoa ihminen ei ylpeydessään (synnin seuraus) tahdo tunnustaa, eli ihminen tahdo olla Jumalan kanssa samaa mieltä. Tämä ns. Kapina on tosin alkuisin ihmisen ulkopuolelta, koska ihminen johdettiiin harhaan (syntiin).
    Näinkin vapaasti Raamattua voidaan tulkita, eikä välttämättä osuta harhaan. (Eli olla synnissä) Vain synnistä tullut voi elää synnissä, sen tähden ihmisen täytyy syntyä synnittömästi Hengen mukaan elääkseen.

    Kristuksessa elävä, elää siis sovituksessa Jumalan tahdon mukaan ja tunnustaa (ja tunnistaa) vääryyden ja valheen. Ylpeys kulkee omia polkujaan maailmaa kiertämässä, kun taas nöyryys kulkee Jumalan Tietä.

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.